Taide2005 -projekti suoritti viime syksynä Taide2006 -projektia ajatellen koeluontoista kirjeenvaihtoa Etelä-Afrikkassa asuneen kirjeenvaihtajan kanssa. Molemmat osapuolet kokivat hankkeen onnistuneeksi, ja pitkälti tästä syystä Taide2006 -projekti jatkaa globaalia taide-elokuvien tilan seurantaa. Tällä kertaa kirjeenvaihtajamme löytyy Englannista, Birminghamista, jossa hän on käynyt analysoimassa elokuvan Kidulthood:Nuoruus oli muistaakseni aikaa, jolloin kaikkea ei oikein voinut selittää järjellä. Se oli aika outo kokemus ja arvet näkyvät vieläkin. Nuoria ei oikein voi syyttää siitä, että he ovat nuoria, mutta onhan se aika ärsyttävä ikä. Jos muistan oikein ärsytti olla teini ja nyt ärsyttää teinit.
Brittiläinen Kidulthood on nuorisoelokuva. Ei välttämättä sellainen, jota vain nuoret voisivat katsella, vaan enemmänkin kuin Sairaan Kaunis Maailma. Elokuva, joka koskettaa vaikka hiusraja alkaakin vetäytyä niskaa kohti. Se on myös erittäin brittiläinen elokuva. Ei samalla tavalla kliseitä hyödyntävä, kuin Guy Ritchien Snatchit ja muut, eikä sarkastinen, kuten Monty Pythonit, mutta lontoolaisempi, kuin mikään aikaisemmin näkemäni elokuva. Nimenomaan lontoolainen. Muut alueet maassa ei sosiaalisista ongelmistaan huolimatta pääse lähellekään tätä kylmän todellista vauhtia. Ainakin luulisin niin.
Itse elokuva alkaa kohtauksella, jossa nuoret on nuoria ja ärsyttäviä ja jatkuu siitä suomalaisittain absurdiin ajatukseen. Koko koulu saa vapaapäivän oppilaan itsemurhan takia. Muun yleisön äänehdinnästä päätellen itsemurha oli iso shokki. Jos olisimme Hyvinkäällä saanet lomapäivän jokaisesta itsemurhasta, olisi opintosuunnitelman seuraaminen ollut vaikeaa. Ei saatu lomaa silloinkaan, kun historianopettajan ruumis löytyi kellumasta Lauttasaaren sillan tuntumasta kirje taskussa.
Kaikki sen jälkeen tapahtuva onkin jo paljon rankempaa, kun oma nuoruuteni lähiössä. Teemoina kai väkivalta, huumeet, seksi ja aina piristävä teiniraskaus ei välttämättä ole mitenkään uusia, mutta jotenkin ohjaaja Menjah Huda on onnistunut niiden kertomisessa. Suurena osana sitä lienee hienot kuvat ja koko filmatisointi. Olen aina pitänyt Lontoota jollain tavalla hypnoottisena kaupunkina, sellaisena, jota ei oikein pysty sen massiivisuuden takia käsittelemään, mutta Kidulthood tekee siitä vieläkin kiehtovamman. Toinen keino, millä elokuvien tekijät voivat helposti voittaa minut puolelleen on soundtrack. Elokuvan kohtaukset on siivitetty agressiivisellä Grime-musiikilla, joka on tällä hetkellä brittiläisempää, kuin teen juonti.
Oli myös aika virkistävä huomata, että elokuvat ei aina tarvitse tähtiä. En tunnistanut yhtään näyttelijää, About the Boy-elokuvan pojan lisäksi ja hänkin oli hyvin pienessä sivuroolissa. Tämä onkin yleensä aina positiivista nuorista kertovissa vakavissa elokuvissa.
Kidulthood ei missään tapauksessa ole filmi, josta puhuisin joulukuussa vuoden parhaiden joukossa. Se ei muuttanut elämääni, vaikka se muuttikin käsitystäni nuorison ongelmista. Olisi kuitenkin typerää väittää, ettei kyseessä ole hieno elokuva. Se on parempi, kuin suurin osa Hollywood-hiteistä, joita kuluttajat orjallisesti käyvät tukemassa. Musiikki, filmatisointi, Lontoon aksentti, vauhdikkuus ja sellainen naiivi nuoruuden hölmöys ovat syitä, miksi eloKuva on hyvä käydä katsomassa.
Kidulthood * * *½ (kolme ja puoli tähteä)
