Kuoropojat (Q2)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * *1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Ajatusten herättävyys: - (ei tähtiä)
Stereotypiakatsoja: Lähiaikoina täysiä kymmeniä täyttävä ajan kulkua murehtiva mies, joka löytää sanomalehdestä elokuvailmoituksen. Sen mukaan teatterissa menee elokuva, joka silloin joskus jäi näkemättä. Istuu yksinään nostalgisen tunnelman aikaansaaman liikutuksen tilassa. Saattaa käyttää lierihattua.
Oheisviini: Le Grand Noir 2003 (Erinomaisen viinin arvio erillisenä)

Kuoropojat kertoo keskittymisvaikeuksista kärsivästä erityisluokasta ja heitä kaitsemaan palkatusta opettajasta. Aiemmin surutta käytetyn kovan käden sijaan, yrittää uusi opettaja saada kurin taloon kuorolaulun avulla.

Kuoropojat oli eräänlainen paluu Taide2000:n juurille. Elokuva, jonka juoni on koroStetun yksinkertainen ja löyhä. Se ei perustu yhteen suureen kokonaiskuvaan, vaan vähäisempiin elementteihin joista muodostuu kattava kokonaisuus. Yksi tälläinen elementti on elokuvan sisältä on löydettävät pienet tarinat, jotka ryhdittävät tyylikkäästi kokonaiskuvaa. Viittaan tällä esimerkiksi opettajan ja enkelikasvoisen pojan äidin suhteen kehitykseen. Vahvasti edellisen taide-elokuvien aallon näköinen teos perustuu paljolti myös ulkojuonellisiin yksityiskohtiin kuten maisemiin ja musiikkiin. Musiikkia on osattu ripotella elokuvassa oikeisiin kohtiin ja sopivissa määrin. Ovela piirre on se, että musiikin rooli on ennemminkin tunnelmaa tukeva, kuin että se olisi suoranaisesti oma aiheensa. Musiikki näytti Kuoropojissa enemmän yhteisöltä kuin ympäristöltään.

Ystävällisyys - lipevyys
Yksi elokuvan hienoimmista ja hallitsevimmista piirteistä on alusta loppuun asti kantava harmooninen ja ystävällinen tunnelma. Vaikkei kankaalla tapahtuisi juuri mitään, tuntuu elokuva silti ilmapiirinsä vuoksi jotenkin hyvältä. Tunnelmaa ei riko edes se, tai ehkä se juuri vahvistaa sitä, että välillä mielikuvia johdatellaan hyvinkin vahvasti tiettyyn suuntaan, mutta yht'äkkiä vedetäänkin matto jalkojen alta ja käännytään pehmeästi toiseen suuntaan. Ystävällisyys ja säyseys on kuitenkin ampua elokuvan, niin sanotussa disney-lopetuksessa yli. Kovista asioista pehmeällä tavalla kertovissa elokuvissa olisi ensisijaisen tärkeää säilyttää tietyt realismin rajat ja näiltä osin Kuoropoikien jalkojen alla pölisee kalkki.

Viiniarvostelu: Le Grand Noir 2003 (Kuoropojat)

Kuoropojat-elokuvan oheisviiniksi valittiin ranskalainen Le Grand Noir 2003 -viini, joka koostuu sekä Cabernet Sauvignon että Syrah -rypäleistä. Viini on syvän tummanpunainen ja raskas kuin jugendtalo. Painavuus ja viettelevyys tekevät viinistä aavistuksen syntisen, ja viini juoksee kurkusta alas kuin Ben Johnson Soulin olympialaisissa 1988. Mutta onko viini sitten nimensä veroinen musta lammas? Tavallaan viini on sitä, sillä Lammas on viinimaailman ruskosuoHaukka: ei kanahaukka, eikä mikään jalohaukoista. Siinä missä kaikki viinit yrittävät olla jotain erikoista, Lammas hoitaa oman osuutensa viinimaailman pelikentässä tyylikkäästi kotiin, menee aikaisin nukkumaan ja herää aamulla kahdeksalta harjoittelemaan seuraavaa päivää varten.

Liikaa meteliä pitämättömänä viininä Lammas on kuin yksi Kuoropojista. Se soljuu elokuvan tahdissa hypellen eteenpäin, eikä missään vaiheessa humalluta. Häirikköoppilaan tavoin sillä on kyky sulautua massaan ja erottua joukosta aina halutessaan. Massiiviviini ja herkkä kuoromusiikki täydentävät toisiaan kivasti ja luovat ainutlaatuisen symbioosin näiden kahden kohtalontoverin välille. Taide2006 ihastui viiniin siinä määrin, että olisi kernaasti tyhjentänyt pullon mieheen.

Kun sydän lakkaa lyömästä (Q2)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * *1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * *1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähteä)
Stereotypiakatsoja: Musiikkiopistossa opettava solakka rouvashenkilö, joka osaa soittaa kahdeksaa eri soitinta. Käyttää talvisin kaulahuivia, joka on kirjailtu ikäänkuin pianon näppäimistöksi.
Oheisviiniksi Taide2006 -projekti suosittelee La Cuvée Mythique (syrah) -viiniä, joka vastaa aiemmasta käyttökerrasta jääneiden etäisten muistivien perusteella elokuvan tunnelman vaatimustasoon. Oleellista oheisviinille on kevyt maskuliininen vaatimattomuus, sekä herkän neitseellinen maku ja koostumus. La Cuevée Myhique:ta markkinoidaan täyteläisenä, notkeana ja hennon lakritsaisena, joten ainakin viininvalmistajan näkemykseen luottaen vallitsisi viinin ja elokuvan välillä kaipuisa harmonia.

Kun sydän lakkaa lyömästä -elokuva kertoo kiinteistöalalla velkoja perivästä ja muita päivänvaloa kestämättömiä hommia tekevästä miehestä, jonka taka-alalle unohtunut kyky soittaa pianoa muistuu jälleen mieleen, kun Tom törmää sattumalta edesmenneen pianistiäitinsä vanhaan manageriin. Kunnianhimoinen pianonsoitto ja ympärivuorokautista valmiutta vaativa kiinteistöala eivät tahdo löytää sopusointua keskenään ja siksi jompikumpi on jätettävä selkeästi kakkoshommaksi.

Herkkyys ja inhimillisyys
Kun Sydän lakkaa lyömästä on siinä mieleSsä ajatuksia herättävä elokuva, että se sytyttää palavan halun kuulla kaunista pianomusiikkia suurella volyymillä, päästä konserttiin tai jatkaa mahdollisesti joskus lopetettua soittoharrastusta. Tunnelmaltaan elokuvaa voisi sanoa aidoksi, kauniiksi ja ristiriitaiseksi. Päärooli on inhimillinen ja mielihalujen ristiriitaisuus on samastuttava. Varmasti jokaisen omastakin tuttavapiiristä löytyy joku lahjakas urheilija, muusikko tai mikä tahansa, jonka mielenkiinto harrastukseen on jossain vaiheessa elämää päässyt lopahtamaan. Suomenmestaruudesta humalapäissään informoivista keski-ikäisistä miehistä päätellen ainakin nyrkkeily on ala, joka on joutunut kärsimään kiinnostuksen kohteiden muuttumisesta erityisen paljon.

Ikääntyvää iskää eivät ilotytöt vedätä
Inhimillisyys oli elokuvan eräänlainen vahvuus myös ihmissuhteiden osalta. Kavereiden alibien vahvistamiset ja isän selustan turvaaminen lienevät ideoita oikeasta elämästä, ja kukaties myös päähenkilön naissuhteet, vaikkakin ne tuntuivat aavistuksen yliammutuilta. En varmasti vaivautuisi edes mainitsemaan tästä pienestä epäkohdasta ilman viimeistä siippaa, mutta kyseisen suhteen olisi voinut korrektiuden nimissä jättää solmimatta. Se tuntui valitettavan hollywoodmaiselta eli itsestäänselvältä.

Pimeä Pariisi
Maisemia elokuvassa näytetään vähän turhan säästellen, joskin vaihtoehtoisesti. Itse tykästyin maisemia ajatellen dialogiin, joka käytiin liikkuvassa autossa, katu- ja mainoslamppujen valaisemassa Pariisissa. Elokuvan tapahtumat tapahtuivat paljolti sisätiloissa, porttikongeissa ja pimeään vuorokauden aikaan, jolloin yksittäisten kuvien painopiste oli enemmänkin pimeydessä tai sekasorrossa, kuin rakennusten näyttävyydessä ja ranskalaisessa tunnelmassa.