Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (Kolme tähteä)
Erityistä: Elokuva ei pääty täysin vielä lopputeksteihin
Oheisviini: Mouton Cadet (Arvio tulossa)
Coco Chanel on vahva, määrätietoinen ja itSekeskeisyyteen taipuvainen nainen, joka antaa epätoivon kanssa painivalle säveltäjälle, Igor Stravinskylle, mahdollisuuden, sanan useammassa merkityksessä. Elokuva kertoo suoraviivaisesti ja ranskalaisen tylyllä otteella tapaukseen liittyvien ihmisten tarinan.Coco Chanel & Igor Stravinsky -elokuvaa on pakko kehua, sen mahdollisesti jopa tahattomasta rehellisyydestä, sillä juuri se tarjoaa mahdollisuuden puntaroida eri asioiden painoarvoa. Coco Chanelista olisi tuskin tullut Coco Chanelia, ellei hän olisi jyrännyt valitsemallaan tyylillä, muiden mielipiteistä ja odotuksista piittaamatta, kohti tähtäimeensä löytynyttä määränpäätä. Erottuvaa tulosta tehneelle, itsenäisten naisten esitaistelijalle tulee nostaa hattua, sillä muiden muassa hän on kantanut kortensa kekoon naisten ja miesten tasavertaisuuden puolesta. Niin hyvässä kuin pahassakin, sillä Coco Chanelin voi halutessaan nähdä myös poikatytöstä siaksi kasvaneena Peppi Pitkätossuna. Ja juuri se tekee elokuvasta kutkuttavan. Chanelin tyyliä voi pitää suurta kuvaa ajatellen välttämättömänä, tai sitten hänet voi nähdä naispuolisena vaimonhakkaajana.
Igor Stravinskyn puolelta elokuvassa on ehkä mielenkiintoisinta musiikki, jota käytetään hienosti yhtenä kerrontamuotona. Tunnelma, joka Stravinskyn sävellystyöstä ja muusta pianon hakkaamisesta syntyy, on huomattavasti kuvaa vahvempi väylä säveltäjän pään ja suhteen sisään, joka hänellä vaimonsa ja Coco Chanelin kanssa on. Ongelmana Mads Mickelsenin näyttelemässä hahmossa on taas nähtävä se, että ainakaan Taide2000 ei päässyt missään vaiheessa täysin irti hänen James Bond-kytköksestään, mikä on sikäli erikoinen seikka, että muutamassa muussa hänen näyttelemässään roolissa asia on painunut huomattavasti helpommin taka-alalle.
Toinen pieni kritiikin poikanen elokuvassa kohdistuu Coco Chanelin kädenjäljen esittämiseen. Tietenkin hänen työnsä hedelmistä voi nauttia marssimalla mihin tahansa muotiliikkeeseen, ja tottakai elokuva kertoo nimensä mukaisesti Chanelin ja Stravinskyn suhteesta, mutta siitä huolimatta Chanelin työn kuvaaminen olisi piristänyt ja rikastuttanut kokonaisuutta. Nyt sitä näytettiin juuri sen verran, että tuntui kuin ohjaaja olisi halunnut feidata koko asian, muttei nimen suuruuden takia olisi uskaltanut. Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: El Matador - Au Clair du Bitume
