Hallam Foe (Q1/08)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)
Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Elokuvan musiikit vaikuttivat kokonaisuuteen merkittävästi
Oheisviinisuositus: Rosemount estate (AUS) on kirpakka ja väkevähkön oloinen viini, joka on tunnelmaltaan aavistuksen viekas.

Äitinsä lapsuudessaan menettänyt Hallam Foe on traumatisoitunut nuorimies, joka syyttää tragediasta vähän isäänsä ja pääasiassa äitipuoltaan, jonka uskoo olevan murhaaja. Perheen elämä käy syytösten takia niin sietämättömäksi, että suivaantuneen Hallamin on pakko pakata nyytti ja aloittaa oma elämä Lontoossa. Siellä hän iskee silmänsä äitinsä kaksoisolentoon ja yrittää päästä keinolla millä hyvänsä tämän lähelle.

Uhkarohkea tirkiStelijä on ehkä piinavin seurattava, mitä valkokankaalla voi nähdä. Hienon roolin tekevä kattokassinen kiipeilee Lontoon kerrassaan upeissa kattomaisemissa ja tunkeutuu äitinsä kaksoisolennon asuntoon haistelemaan tyynyjä piittaamatta siitä, että asunnon omistaja saattaa tulla kotiin hetkenä minä hyvänsä. Hallam Foe on siinä mielessä erityinen päähenkilö, ettei häntä pysty oikein taustoista huolimatta ymmärtämään. Sitä vain toivoo pikaista ryhdistäytymistä ja siirtymistä elämässä eteenpäin. Elokuva on tyylikkäästi tehty ja sen henkilöhahmot ovat personallisia ja mielenkiintoisia, mutta siitä huolimatta kokonaisuus jää vähän etäiseksi. Elokuva on vähän kuin naapuri, jonka kanssa tulee vaihdettua pari sanaa, mutta josta ei silti tiedä kuin nimen ja sen missä tämä asuu.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: BBC1Xtra, Lontoo

I'm not there (Q1/08)

Kokonaisarvio:

Taiteellisuus:

Miljööt: * * (kaksi tähteä)

Erityistä: Taide2000 suoritti historiansa ensimmäisen ulosmarssin.

Oheisviini: Estancia del Fuego (Arvio erillisenä)

I'm not there vaikutti sellaiselta elokuvalta, että ne ihmiset, joiden mieleStä Juice Leskisen filosofoinneissa ei ollut aikoinaan mitään koomista, saattaisivat pitää siitä. Jos tätä pitäisi joko haukkua tai kehua, niin varmasti haukkuisimme sen maan rakoon, mutta nyt on pakko tunnustaa, että vaikka tuijotimmekin kankaalle reilut puolitoista tuntia, emme silti pysty kertomaan mistä elokuvassa oli kyse tai mitä siinä tapahtui. Koimme vain, että I'm not there -elokuvan ääressä elämästä menee kaksi ja puoli tuntia hukkaan, joten vedimme palttoot päälle ja suoritimme historian ensimmäisen ulosmarssimme.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Akala - It's Not Rumour

Viiniarvio: Estancia del Fuego (I'm not there)

Taide2000 onniStui jälleen viinivalinnassaan jos asiaa voidaan katsoa vain viinin kannalta. Keskitäyteläinen argentiinalaisviini Estancia del Fuego oli ryhdikäs ja vakavan marjaisa viini, joka toi juojalleen hyvän olon ja kauniita ajatuksia. Siitä oli löydettävissä 2000-luvun ensivuosille tyypillinen tyylikkyys ja konstailemattomuus. Estancia del Fuego on hillitty ja kaihoisa ystävä, joka sopii mitä parhaiten nostalgisten elokuvien seuraksi.

I'm not there oli sellainen elokuva, että sen rinnalle saattaa olla aika hankalaa löytää mitään soveliasta viiniä. Estancia del Fuego ei sitä ainakaan ollut. Viini varasti shown heti alusta alkaen ja jätti elokuvan varjoonsa kuin Putin haastajansa.

Estancia del Fuego 2007: * * * * (Neljä tähteä)

Persepolis (Q1/08)

Kokonaisarvio: * * (Kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)
Miljööt: * (Yksi tähti)
Erityistä: valloittava Eye of the Tiger -tunnusmusiikki
Oheisviini: GD Red (Arvio erillisenä)

Marjane Satrapin sarjakuvakirjoihin perustuva Persepolis on elämänkertaelokuva tytön elämästä Iranissa 70-luvulta lähtien, islamilaisen vallankumouksen ja sen jälkipuinnin aikana. Ensin tulevat hunnut, sitten ajojahti vallankumouksellisia koHtaan ja sitten pommit. Lopulta turvattomuus johtaa maastapakoon. Ulkomaillakaan ei elämä ole helppoa, vaikka se siltä ensin vaikuttaa.

Persepolis on mustavalkoinen piirrosanimaatio, joka yrittää jäljitellä sarjakuvien tunnelmaa. Jos fanittaa Satrapin sarjakuvia, pitää varmasti myös elokuvasta. Muille elokuva on enemmän dokumentti Iranin lähihistoriasta, vieläpä piirros-sellainen, eikä tarjoa samaa fiilistä kuin oikea (väri)elokuva. Tai ehkä oma mielikuvitukseni on kaiken muissa leffoissa tarjotun väriloiston jälkeen jäänyt niin lattealle tasolle, että animaatio ei jaksa sytyttää. Ken tietää. Joka tapauksessa nuoren tytön elämään on vaikea samaistua piirroshahmon kautta samalla kun teini-ikäisen tytön aikuistumisriitit jäävät nekin hieman kaukaisiksi. Plussaa kuitenkin viileälle taustamusiikille.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Eye of the Tiger (Persepolis)

Viiniarvostelu: GD Red (Persepolis)

Kun Taide2000 aikoinaan löysi GD Whiten, tulkitSimme sitä kotiviinin teossa poikkeuksellisen lahjakkaiden koulukaverien paisuneeksi lestinheitoksi. Olimme varmoja, että rennosti elämään suhtautuneet kaverit olivat tehneet vanhaan suolakurkkupurkkiin, makunsa puolesta täysin omaan luokkaansa kuuluvaa kotiviiniä. Sellaista, ettei edes viinitarhurin pojan viini ollut maistunut yhtä hyvältä, vaikka hänellä oli sentään käytössään suolakurkkupurkkia paremmat laitteet ja muutenkin oikeammat otteet. Sana "Gerardin" ja "Danielin", hilpeyttä herättävän hyvästä kotiviinistä levisi kuitenkin kulovalkean tavoin ja kohta lähes kaikki olivat tilaamassa heidän tekemää juomaansa milloin mihinkin koulun juhlaan. Kaikki muut paitsi viinitarhurin poika, jonka mielestä Gerard ja Daniel olivat vain leväperäisiä moukkia, jotka eivät ymmärtäneet miten viiniä oikeasti piti tehdä. Eräänä tiistaisena iltapäivänä Daniel makasi kengät jalassa Gerardin sohvalla, roikotti tupakkaa suupielestään, tuijotti flegmaattisena musiikkitelevisiota ja kysyi kaveriltaan sen enempiä ajattelematta, että pitäisikö kotiviinistä ruveta ottamaan sen verran rahaa, että voisi joskus ostaa ihan oikeatakin viiniä. Silloin syntyi ajatus isommasta suolakurkkupurkista, pullottamisesta ja ennen kaikkea siitä, ettei kaverusten tarvinnut enää jatkaa pakkopullalta tuntunutta opiskeluaan, mikäli kotiviiniä haluavien ihmisten määrä paisuisi riittävän suureeksi.

Muutamia vuosia myöhemmin Daniel nyökkää tuskin huomattavasti pienen kaupungin tutulle mattokauppiaalle ja sanoo värittömällä äänellä hänen ja Gerardin menestyksen johtuvan siitä, että he ovat yksinkertaisesti niin helvetin hyviä ja lahjakkaita viinitekijöitä. Gerard on mitä ilmeisimmin samaa mieltä, vaikkei haluakkaan puida asiaa sen enempää Karibian lämmöstä käsin. Danielin mielestä kritiikki GD Redin vetisyyttä kohtaan on turhaa. GD Red on GD rediä ja joku muu viini on sitten toisenlaista. Niin pitkään kuin pullot katoavat entisenlaiseen tahtiin kaupoista, sen maku on riittävän hyvä.

Vakavailmeinen viinitarhurin poika pysähtyy pyörällään pienen kahvilan eteen ja kieltää olevansa enää katkera Gerardin ja Danielin menestyksestä, vaikka myöntääkin boikotoivansa heidän viinejään. Kapeat kasvot ovat vuosien saatteessa saaneet vähän pyöreyttä ja ohuet viikset ovat tarkasti ajettu. Hän siteeraa lyhyehkön keskustelun päätteeksi tunnettua chileläistä sommelieria, jonka mukaan viinintekijän tunteet voi maistaa valmiissa viinissä...

GD Red on ylimielisyydestään huolimatta neljän tähden viini ja se sopii erinomaisesti Persepolis-elokuvan rinnalle.

Lust, caution (Q1/08)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)

Miljööt: * * * (kolme tähteä)

Erityistä: Koskettavuus on elokuvassa alati läsnä

Oheisviiniehdotus: Rosemount estate (AUS)

Shanghailaisen opiskelijanäyttelijäryhmän vetäjä saa houkuteltua ystävänsä mukaan vastarintatoimintaan ja suunnittelemaan japanilaisten asioita ajavan virkamiehen salamurhaa. Vuosia vaativan tehtävän suurin ongelma ei vastoin ennakko-odotuksia liity kuitenkaan henkivartioihin tai mihinkään muuhunkaan sellaiseen, vaan rakkauteen.

Hetki jolloin opiskelijateatteriryhmän vetäjä juliStaa silmät liekeissä ja kertoo ryhmän muille jäsenille attentaatin merkityksestä, on lähes täydellinen. Sen tekee niin hienoksi se, että hänen miespuoliset ystävänsä seuraavat häntä uho, pelko, ihailu ja samastumishalu silmissään, tyttöjen katseista puolestaan kuultaa pelon lisäksi ihastuminen. Kyseiseen tilanteeseen on saatu kiteytettyä harvinaisen yksinkertaisella tavalla maailman historiaa muuttava voima. Ohjaaja Ang Lee on saanut muutenkin Lust, cautionin sanattoman viestinnän kukoistukseensa, niin eleiden ja ilmeiden kuin ympäröivän maailmankin osalta. Elokuva on venähtänyt reilusti yli parituniseksi, joten asioille annetaan aikaa kehittyä, mutta lievästä pitkittämisen tunnelmasta huolimatta niitä ei pyöritetä liian puhki. Oikeastaan ainoa asia, jossa katsojan oivalluskykyä aliarvioidaan, on fyysisen rakkauden kautta heijastuvat tunnetilat. Mässäilyn maku olisi saattaanut jäädä kokonaan pois jos edes yksi nautinnon ja tuskan kohtaaminen oltaisin haluttu kertoa toisin keinoin.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: RixFM, Tukholma

My blueberry nights (Q1/08)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)

Miljööt: * * * (kolme tähteä)

Erityistä: Musiikit tukivat elokuvan tunnelmaa mainittavan hienosti.

Oheisviini: Cono sur (Chile), arvio erillisenä.

Pienessä newyorkilaisessa kahvilassa ihmiset rakastuvat ja eroavat, jättävät ja unohtavat avaimiaan, sekä syövät kaikkia muita, paitsi mustikkapiirakoita. Ne jäävät ilta toisensa jälkeen vitriiniin kuivumaan, kunnes yksi rakkauteen pettynyt, tien päälle lähdössä oleva nainen ostaa itselleen yhden.

Rujommankin imagon omaava karju voi herkiStyä romantiikan ääreen, jos ei tajua aistittavan kauneuden olevan juuri romantiikkaa. Käytännössä katsoen silloin, kun rakkaus ei ilmene kaulailuna tai pussailuna, vaan vaikka tulen tarjoamisena, hyvän yön toivottamisena tai unohtuneiden uhkapelimerkkien säilyttämisenä. Tällaisen romantiikan tekijänä Wong Kar Wai on mestarillinen, vaikka My blueberry Nightsissa astutaankin askel liian pitkälle.

Toinen virhe on Jude Law, jonka olemus sotii liiaksi elokuvan muuta tunnelmaa vastaan. Se ilmenee siten, että joka kerta kun hänen kasvonsa ilmestyvät kankaalle, tekisi mieli tökötä vierustoveria ja sanoa, että toi on Jude Law! Paremmin laulajana tunnettu Norah Jones pärjää kankaalla ihan ok, vaikkei ainakaan tämän vuoden lopussa tule vielä taistelemaan Taide2000:n Vuoden näyttelijä-tittelistä. Se, että My blueberry nights sijoittuu Yhdysvaltain yhdysvaltamaisimpiin paikkoihin, tuntuu uhraukselta. Ikuisena nostalgikkona uskoisin elokuvan olevan parempi, mikäli se oltaisiin kuvattu Aasiassa, mutta toisaalta asiaa voi ajatella myös siedätyshoitona. Ehkä pystyn My blueberry nightsin ansiosta suhtautumaan seuraavaan hollywoodilaiseen vaihtoehtoelokuvaan aiempaa varuksettomammin. En kuitenkaan antaisi kalanmaksaöljylle mausta viittä tähteä, vaikka tietäisinkin sen olevan yltiöterveellistä, sillä sen maku ei ole viiden tähden arvoinen. Siksi My blueberry nights saa arvosanakseen kolme tähteä.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: IAM - Saison 5.

Viiniarvio: Cono sur (My blueberry nights)

Keskitäyteläinen chileläiSviini Cono sur tocornal cabernet sauvignon oli nappivalinta My blueberry nightsin rinnalle. Kerrassaan hieno tuote, joka rakasti juojaansa yhtälailla kuin juoja viiniään. Ensivaikutelma ja jälkimaku olivat molemmat naisellisen korrekteja, muttei missään nimessä kainostelevia. Maussa oli voimaa, marjaisuutta, sekä perinteikkyyttä, joka saa juojansa aina keskimääräistä herkempään tilaan. Ja juuri siitä syystä Cono sur sopikin niin oivallisesti värisevää romantiikkaa huokuvan elokuvan taustalaulajaksi. Maku ja olemus kunnioittivat elokuvan sävyä ja auttoivat ymmärtämään rakkauden eri ilmenemismuotoja. Oli mukava liittyä mustikkapiirakkaa syövien päähenkilöiden seuraan ja kohottaa heille Cono sur-pulloa.

Cono sur saa Taide2000:lta viisi tähteä, niin itsenäisesti, kuin elokuvan seuralaisenakin. Se tulee olemaan väistämättä yksi kandidaatti vajaan vuoden kuluttua, kun valitsemme vuoden 2008 parasta viiniä.