Backstage (Q4)

Kokonaisarvio: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähteä)
Kuka katsoi elokuvaa: Noin kolmikymppinen nainen, jolle juolahti elokuvan leffajulistetta katsoessaan mieleen, että mitäköhän 90-luvun lopussa esillä olleelle ranskalaislaulaja Patricia Kaasille nykyään kuuluu.
Oheisviiniksi suosittelemme ryhdikkyytensä, mutta myös täyteläisyytensä takia Château Causse-punaviiniä. Backstage on sen verran itsepäinen elokuva, ettei veltto viini kestä kyydissä.

BackStage-niminen tosi-tv -ohjelma vie suuren ranskalaisen pop-artistin, Laurenin laulamaan hittikappaleensa laulajatarta suuresti jumaloivan fanin kotiin. Yllätysvisiitti päättyy kuitenkin järkytykseltä näyttävään hysterian ja haltioitumisen sekaiseen itkuun ja vapinaan. Seuraavan kerran emännyys onkin Laurenilla kun Lucie liftaa kylään Pariisiin.

Ensivaikutelman sanotaan säilyvän tuttavuuden loppuun asti ja tämä elokuva vahvisti asian. Backstage lähtee liikkelle musiikilla, joka kertoo sävyillään pääosassa olevan popparin olevan vaaralisen ja katalan, eikä tästä tunteesta tarvi enää sen suuremmin muistutella. Musiikki toimii tunteikkaassa elokuvassa muutenkin kertojaäänen tavoin ja johdattaa yhä syvemmälle päähenkilöiden ajatuksiin. Tarina on hyvä, Pariisi näyttää kalliilta ja arvokkalta ja näyttelijät suoriutuvat rooleistaan erinomaisesti. Isild Le Besco on juuri niin fanin näköinen fani, ettei hänen hahmostaan löydy käytännössä katsoen mitään kyseenalaistettavaa ja Laurenia näyttelevän Emmanuelle Seignerin silmät viestivät enemmän kuin kenelläkään muulla näyttelijällä. Backstage on elokuva, jonka muistaa eritäin hyvin vielä muutaman vuodenkin kuluttua.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: RTL2, Pariisi

Suusta suuhun (Q4) (R&A)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)
Taiteellisuus: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähteä)
Kuka elokuvaa katsoi: Ruotsissa lapsuutensa viettänyt 50-luvun nainen, joka on nykyisin muuten täysin suomalainen, mutta puheen nuotissa ja käytöksessä on vielä jäänteitä ruotsin ajoista.
Oheisviiniä ei tilaisuudessa virka-aikana järjestetyn näytöksen vuoksi ollut.

KriiSissä olevasta ruotsalaisesta perheestä kertova Suusta suuhun on elokuva, jossa isän ja äidin väliltä on kaikonnut ylimääräinen keskinäinen lämpö. Leikki-ikäinen tytär aiheuttaa vanhemmilleen stressiä siksi, ettei heillä itsellään tunnu olevan aikaa jälkeläisensä kasvattamiseen tai tukemiseen. Perheen toinen lapsi, murrosikäinen poika kulkee missä kulkee, joskin on varsin säntillinen ja luonteeltaan tasapainoisen oloinen. Varsinainen murheenkryyni, juuri kahdeksantoista vuotta täyttävä vanhin tytär on kadonnut kotoa varsin epäsäännööllistä elämää viettävän miesystävänsä nurkkiin vihaamaan vanhempiaan.

Äidin kanssa riitelyssä ei yleensä ole pahinta itse riiteleminen, tai mikään muukaan siihen välittömästi liittyvä tunnetila. Pahinta on se ilmeetön, luhistunut ilme, joka saattaa näkyä äidin kasvoilta vielä päiviä tai viikkojakin itse myrskyn jälkeen. Ilme sekä näyttää, että kätkee sisälleen kaiken sen surun, tuskan ja ahdistuneisuuden, jonka yhteenotto on aiheuttanut. Suusta suuhun -elokuvassa oli tämä ilmeettömän tuskainen ilme ahdistavan voimakkaasti läsnä. Äidin lohduttomus, isän alistunut flegmaattisuus ja tyttären vilpitön inho vanhempiaan kohtaan aikaansaivat sellaisia tuntemuksia, että oli pakko vaihtaa vähän asentoa. Ja kun kaikki oli mustimmillaan, siinä tilassa, ettei edes perhepiirin kuolemantapaus olisi jaksanut enää järkyttää, oli Björn Runge löytänyt vielä yhden vaihteen lisää... Sarkastisen onnellinen, hieman Aimee Mannia muistuttava musiikki! Tuntui jokseenkin vähäpäiseltä marssia ulos elokuvateatterista kun päässä pyöri sulassa sopusoinnussa perhoset, tuonela, piknik ja viiltely.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Outkast - ATLiens

Volver - Paluu (Q4)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Ajatusten herättävys: - (ei tähtiä)
Kuka katsoi elokuvaa: Kaksi noin 65-vuotiasta tyttökaveria, jotka olivat laittaneet vähän nättiä beigeä elokuvaillan kunniaksi päälleen. Tykkäsivät Penélopen olleen hyvä, vaikka hän yleensä on paljon huonompi.
Oheisviini: Gran Coronas (arvio tulossa erillisenä)

Kahden sisaruksen vuosia sitten menehtyneen äidin on huhuttu "kummittelevan" kaupungilla ja majailevan huonokuntoisen tädin luona, jonka perään sisarukset yrittävät katsella. Haamun ilmestymiselle löytyy ihan järkeenkäypä selitys, eli mistään sci-fi elokvasta ei juonesta huolimatta ole kysymys.


Pedro Almodóvarin elokuvat ovat sillätavoin tiukan ja kompaktin oloiSia paketteja, että tuntuu kuin miehellä olisi valumuotti, johon hän sekoittaa kulloiseenkin uuteen elokuvaan tarvittavan seoksen uusia ainesosia. Niistä jää jälkeen positiivisessa mielessä aina samanlainen, voimakas tunne. Elokuvat ovat samanaikaisesti niin hyväntuulisia, arkisia, espanjamaisia, kuin tuhtejakin. Ne ovat kevyen väkeviä teoksia, jotka ovat linjassa toistensa kanssa.

Volverin maisemat pukivat elokuvayleisön jalkaan shortsit, hameet ja sandaalit. Välimerenmaiden suolainen ilma maistui suussa kun keskeisimmät henkilöt viettivät aikaansa kolmen tähden pikkuhotelleja muistuttavissa kodeissaan tai lämpöä huokuvassa, mojitoja tarjoavassa baarissa. Myös pienet yksityiskohdat korostivat muutenkin vahvan elokuvan läsnäoloa. Kohtaus, jossa päähenkilö korjaa tyttärensä aiheuttamaa "sotkua", on roska-astian kannesta luettava draama niin arkinen, että omakin tiistai alkaa tuntua paljon ainutlaatuisemmalta.

Näyttelijäsuoritukset ovat Volverissa, varsinkin Penelope Cruzin osalta erinomaisia. Se rosoisuus, joka vaihtoehtoisten elokuvien hahmoissa on monasti uskottavuuden ja tunnelman kannalta välttämätöntä, on nostettu tällä kertaa esiin päähenkilöiden reagointiin liittyvillä hallituilla pienillä epäkohdilla.

Kokonaisuudessaan Volver on loistava elokuva, joka kuuluu ehdoitta kuluvan vuoden parhaimmiston joukkoon.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Antena-6, Madrid

Viiniarvio: Gran Coronas (Volver)

Gran Coronas on pikkuveljeänsä Coronaa vahvempi viini ja muistuttaa etäisesti täällä aikaisemmin esiteltyä Sheep-viiniä (jugendmainen tavarajuna). Gran Coronasin mausta erottuu lyijykynä ja hedelmä sekä lievä hapokkuus. Pikkuveli on kuitenkin Englannin kuningashuoneen tapaan asteen suositumpi ja soljuvampi sekä soveltuu nöyristelemättömyydellään paremmin niin hoviin kuin Maximiin. Gran Coronas vaatii ohelleen raskaan lihavartaan ennemmin kuin manskun ja eteläespan kulman hampaattomalta kiinalaiselta ostetun lihapiirakan.

Mutta: Volver on siinä määrin hyvä elokuva, että viini kuin viini jää auttamattomasti sivurooliin, ja Cran Coronas menee alas siinä missä mikä tahansa muukin. Järkyttävän hyvännäköinen Penelope Cruz olisi ansainnut oHeisviinikseen pyöreän ja makean, suorastaan simamaisen juoman, mikä olisi vahvistanut jumalaisesta näyttelijäsuorituksesta humaltumista. Cran Coronasin eduksi on kuitenkin mainittava syvänpunainen väri ja paahteinen maku, jotka soveltuvat elokuvan espanjalaiseen temperamenttiin erinomaisesti.