Tuntematon nainen (Q4/07)

Luokitus: * * * (Kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)

Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)

Erityistä: Italian kieli nousi elokuvassa esiin poikkeuksellisen hienosti.

Oheisviini: Chateau Pey la Tour 2005 (Merlot, Cabernet Sauvignon, Petit Verdot) Oli viininä erinomaista, mutta juuri tämän elokuvan yhteyteen olisi sopinut kirpakahkon viinin sijaan paremmin jokin pehmeämmin viekotteleva.

Traumaattisen ja hämärän menneiSyyden omaava tuntematon nainen saapuu ylvääseen italialaistalon etsimään töitä siivoojana. Pelkkä talo ei kuitenkaan riitä, sillä hän haluaa päästä myös tiettyyn asuntoon.

Elokuvan juoni on ovela ja roolisuoritukset ammattimaisia, mutta siitä huolimatta tarina on hivenen turhan arvattava. Tuntemattomassa naisessa nousee positiivisessa valossa esiin sen voimakas tunnelma, erittäin hienosti kuvatut kaupunkimiljööt sekä italian kieli, joka toi sellaisenaan teokseen yhden ulottuvuuden lisää. Elokuvamusiikit olivat juoneen nähden melko leikkisiä ja pehmeitä, mutta toisaalta, ehkä juuri tämä piirre varjeli kokonaisuutta turhan voimakkaalta synkkyydeltä. Hyvänä puolena Tuntemattomasta naisesta voisi nostaa esiin myös sellaisen epäilyksen, että tämä saattaa olla niitä elokuvia, jotka syystä tai toisesta säilyy vahvasti mielessä vuosien päähän.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Generations 88,2 Pariisi

Musta jää (Q4/07)

Luokitus: * * * * (Neljä tähteä)

Taiteellisuus: * (yksi tähti)

Miljööt: * * * (kolme tähteä)

Erityistä: Elokuvan värit olivat aikalailla kohdillaan.

Oheisviinisuositus: Teemansa takia Sangre de Toro.

Martti Suosalon näyttelemän miehen hallusta löytyy raskaita todisteita uskottomuudesta, mutta hän kiistää silti kaiken. Prosessi on kuitenkin käynnistynyt ja todisteiden haku, syyn etsintä ja tavallaan päämäärättömän juonen punonta alkaa. Musta jää on elokuva pettämisestä, valehtelusta, kostosta ja katumuksesta.

EnSimmäiseksi on pakko sanoa, että Musta jää on suomalaisessa elokuvahistoriassa ehkä kansainvälisimmän näköinen elokuva mitä on tehty. Se on edustaja, jonka voi lähettää suurella ylpeydellä maailmalle, sillä se näyttää suomalaiselta, muttei ole harmaudestaan huolimatta perinteisen melankolinen. Siitä puuttui sellainen pohjoiselle alueelle ominainen marttyyrisia piirteitä sisältävä loskavoivottelu. Täällä nyt vaan on vuodenaikoja joihin liittyy loska, mutta ei se silti ole elämän keskipiste. Toinen ääripää olisi tietysti ollut eukonkannosta, hirmulöylyistä ja onnellisista suojalkapalloilijoista kertova mainoselokuva, mutta Musta jää oli kaukana siitäkin, vaikka Helsinkiä oltiinkin osattu kuvata erittäin edullisissa paikoissa. Mustan jään omaleimaisesta ja tummasta ilmeestä kertoo oikeastaan kaikkein kuvaavimmin elokuvan musiikit, jotka on säveltänyt Apocalyptican Eicca Toppinen. Viuluilla ja selloilla soitetussa rockissa on samanaikaisesti sekä tyyliä että särmää ja se on suomalaista sekä vakavasti otettavaa.

Elokuvassa on hyvä ja ovela juoni ja kaikki se, mitä on juonen ympärillä näyttää realistiselta, mutta on silti vain ympärillä. En tiedä kuinka työlästä Mustaa jäätä oli tehdä tai kuinka täydellisiä suorituksia ohjaaja on vaatinut, mutta näyttelijäsuoritukset ovat muutamaa sivuroolia lukuun ottamatta loistavia. Outi Mäenpään piilotettu ahdistus kivisten kasvojen alla vaikutti niin kertakaikkisen aidolta, että tänään arvostan hänen ammattitaitoaan eilistä enemmän. Myös Ria Kataja hoitaa haastavan roolinsa kiitettävällä tasolla. Oikeastaan ainoa virhe muuten lähes täyden kympin suorituksessa oli eräs varjostuskohtaus, jossa auto seuraa pyöräilijää kilometritolkulla halki kaupungin, eikä pyöräilijä huomaa mitään. Se vaikutti lapsukselta muuten hienossa teoksessa.

Tavallaan sääli ettei tämä elokuva ollut yhtä tähteä taiteellisempi, sillä muussa tapauksessa Musta jää kilpailisi varmasti marraskuun lopussa valittavan Taide2000:n Vuoden vaihtoehtoelokuvan tittelistä.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: The Voice