tiistaina, helmikuuta 28, 2006
Q1 yhteenveto ja kvarttaalin elokuva
Q1
Talvikvarttaali(Q1) vastasi oikeastaan kiitettävällä tasolla niitä odotuksia, joita Taide2005 -projekti päätös- ja Taide2006 -projekti avauspuheissaan siltä toivoi. Selvästi taiteelliset elokuvat ovat kiistatta voittaneet alkuvuonna osuuksia teatteriesitysten määrissä ja esitysviikoista päätellen vaikuttaisi myös siltä, etteivät katsojamäärät ainakaan suuresti ole flopanneet. Määrällisesti emme varmastikaan tule näkemään taide-elokuvien osalta tämän suurempaa kasvua, mutta uskomme taide-elokuvien vahvistavan ajan myötä imagoaan outouden sijaan, niin sanotusti "viileänä juttuna".
Elokuvien sävyStä ja laadusta puhuttaessa on myönnettävä, vaikka taide-elokuvien kiitettävästä paluusta ollaankin puhuttu, ettei samanlaiseen taiteen ilotulitukseen olla äidytty kuin vielä 2000-luvun alussa. Siis juuri siihen outouteen, aikaan jolloin liikuttiin taiteen ja komedian rajalla. Taiteelliset sävyt ovat ajan elokuvissa hennompia ja elokuvakokonaisuudet tuntuvat negatiivisella tavalla varmemmilta, ikäänkuin riskittömämmiltä kuin edellisessä aallossa. Käynnissä olevaa taideaaltoa voisi kuvata ennemminkin realistiseksi. Piirre oli kvarttaalin aikana aistittavissa yhtälailla niin taide- kuin mainstream-elokuvienkin saroilla. Hyvinä esimerkkeinä muiden muassa Zozo ja Päivä ilman sotaa, pehmiden elokuvien puolella München ja maaliskuun kolmantena päivänä ilmestyvä 9.komppania lienevät kuvaavimpia esimerkkejä realistisista elokuvista.
Talvikvarttaalin elokuva: Laitakaupungin valot
Kvarttaalin elokuvaa valittaessa on elokuvan taiteellisuus nostettu ehdottomasti merkittävimmäksi seikaksi. Näyttelijäsuoritukset, juoni, Oscar-ehdokkuudet ja kaikki muu on taiteellisuuden rinnalla toissijaista, ainakin niin pitkään kuin taide-elokuvat eivät edusta valtavirtaa. Kvarttaalin elokuvan valinnasta käytiin harvinaisen tiukka väittely. Jo ennakkoon oli arvattavissa, että titteli tullaan antamaan joko Laitakaupungin valoille tai ranskalaiselokuva Viiksille. Molemmista oli nimittäin aistittavissa voimakas taiteellinen kosketus. Valinta kääntyi kuitenkin tällä kertaa, jopa periaatteellisiin syihin vedoten, kotimaisen elokuvan puolelle. Laitakaupungin valoissa oli aistittavissa enemmän suomalaisuutta, kuin Viiksissä ranskalaisuutta ja mielestämme se vastaa tämän hetken tarpeisiin paremmin ja tukee täsmällisemmin vaihtoehtoista kokonaiskuvaa. Laitakaupungin valojen konstailemattomuus, tasapainoisuus ankeuden sektorilla, sekä kepeä lohduttomuus vakuuttivat raadin siitä, että Laitakaupungin valot on kvarttaalin elokuva.
9.komppania (Q2)
Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)
Juoni: * * * (Kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * * (K0lme tähteä)
Stereotypiakatsoja: 32-vuotias ilmeetön kalju, joka on vakavasti harkinnut poliisin uraa ja pitää entistä Neuvostoliittoa nykyistä Venäjää uskottavampana.
Oheisviini: Kutsuvierastilaisuus, vain järjestäjän tarjoamia mietoja juomia.
Yhdeksäs komppania liikkuu niillä rajoilla, että kuuluuko Taide2006 -projektin perehtyä siihen. Se ei ole taide-elokuva, mutta edustaa vahvasti realististen elokuvien aikakautta ja koska se on tositapahtumiin perustuva elokuva, koimme aiheelliseksi kertoa siitä. 9.komppania on kertomus Afganistanin sodan viime hetkistä vuonna 1989. 345:nen laskuvarjojääkäripataljoonan 9.komppania oli koottu entisistä rikollisista tai muuten vaan hankaliSta henkilöistä, joiden "luupäisyys" oli sinä mielessä merkittävä etu, että Pakistanin rajan tuntumassa, jonne heidät sijoitettiin, ei syvällisemmästä ajattelukyvystä olisi ollutkaan kuin haittaa. Elokuvan koostuu käytännössä kahdesta osiosta: koulutuksesta ja sodan ajan tehtävästä. Elokuvallisesti tehtävä huipentuu taisteluun, joka käytiin sodan jo päätyttyä, venäläiseltä kantilta katsottuna ylivoimaista vihollista vastaan. Rikkoontuneen radioyhteyden vuoksi tieto sodan päättymisestä ei koskaan päätynyt 9.komppanialle ja heidät käytännössä katsoen unohdettiin kukkulalle, jota heidän piti turvata ja jota he myös turvasivat.
9.komppania on vaikuttava sotaelokuva, joka eroaa perinteisistä Vietnam-elokuvista realistisuudellaan. Siinä ei ole samanlaisia sankareita kuin Hollywood-elokuvissa, vaan sitä kuvaa ennemminkin koruttomuus, lohduttomuus ja ennen kaikkea tylyys. Ihmisen julmuus nousee esiin kaunistelemattomana, eikä yksi ihmishenki ei paljoa paina. Hengen saattaa lähteä keneltä tahansa elokuvan henkilöistä. Elokuvallisesti hieno piirre on myös se, että venäläiset sotilaat puhuvat venäjää eivätkä englantia, kuten monissa muissa globaalia menestystä tavoittelevissa, "vähemmistökielialueista" kertovissa elokuvissa. Tunnelma 9.komppaniassa on voimakas ja miljööt kerrassaan upeat jos pitää Lähi-idän maisemista. Kuvista huokuu ahdistava kuumuus ja tunnelma kietoo keskelle Afganistania, joka puolestaan vahvistaa elokuvan kokemista ja saa 9.komppanian tuntumaan vaikuttavalta.
Pienenä knoppina, jolla ainakin omasta mielestäni elokuvaan saa lisää syvyyttä, on olla tietoinen sodan taustoista. Se auttaa ymmärtämään kokonaisuutta, vaikka elokuvan tuottaja Ilkka Matila onkin sitä mieltä, ettei elokuvan tärkeimmän sanoman löytäminen sodan taustojen tietämistä edellytäkään.
perjantaina, helmikuuta 24, 2006
Taide2006 -projekti tiedottaa:
Taide2006 -projekti ei halua toimia asian suhteen agitaattorina, vaan luottaa ystäviensä kykyyn arvioida itse, kokeeko boikotoinnin tarpeelliseksi.
lauantaina, helmikuuta 11, 2006
Viikset (Q1)
Taiteellisuus: * * * *1/2 (neljä ja puoli tähteä)
Juoni: * * *1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Ajatusten herättävyys: *1/2 (puolitoista tähteä)
Stereotypiakatsoja: 22-vuotias seurusteleva nainen, joka yllättää itsensä taide-elokuvalla kimmokkeenaan poikaystävä, joka ei ole huomannut tämän uutta kampausta
Oheisviini: JeanJean 2004 Merlot
Katsojaa viedään
Viikset määrittää taide-elokuvamaisen lopun
Viiniarvostelu: JeanJean Merlot (Viikset)
JeanJean sopisi Innocencen seuraksi
JeanJean 2004 Merlotin soveltuvuus Viikset -elokuvan kosketuspinnan laajentajaksi oli varsin kelvollinen. Sekä viinissä, pullossa, että elokuvassa oli tiettyä kieroutta, ja varsinkin Pariisin tyylikään itsevarma ja korrekti olemus kohtasi viinin kanssa mukavahkosti. Väittäisin Viiksien kaipaavan kuitenkin rinnalleen jotain hieman ryhdikkäämpää ja jämäkämpää, mutta silti yhtä karusellimaista arvojuomaa. Tuntui kuin viinin ja elokuvan ikärajasuosituksissa olisi ollut kahden tai kolmen vuoden heitto, eli eivät ne kaukana toisistaan olleet, mutta jotkin sävyt olisivat saattaneet kohdata paremmin. Uskon, että vadelmaisuutena myyty piirre oli se, joka tuntui olleen elokuvaa ajatellen liian leikkisä ja onnellinen ominaisuus. Taide2006 -projekti uskaltaa väittää, että JeanJean olisi aiemmin arvioidun Innocence -elokuvan sävyttäjänä täysin omaa luokkaansa. Niissä molemmissa on nimittäin samankaltaisuutta juuri lapsekkuuden ja aikuisuuden vierastettavassa yhdistämisessä.
JeanJean 2004 merlot: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
keskiviikkona, helmikuuta 08, 2006
München (Q1)
Taiteellisuus: * 1/2 (puolitoista tähteä)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * * 1/2 (neljä ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * * * (neljä tähteä)
Stereotypiakatsoja: Ennen perheen perustamista aktiivisesti penkkiurheilua harrastanut pieksämäkeläismies, joka muistaa hyvin Münchenin vuoden -72 olympialaisissa olleen "jotain hässäkkää". Seuraa elokuvaa pettyneenä sen vähäiseen nostalgia- ja urheilutarjontaan.
Oheisviini: Tilaisuus järjestettiin virka-aikana, joten oheisviiniä ei ollut.
Jos olisin tiennyt ennen kuin jo istuin elokuvateatterin penkissä, että München on Steven Spielbergin ohjaama, olisin todennäköisesti keksinyt itselleni muuta tekemistä. Onneksi en tiennyt, sillä München oli näkemisen arvoinen, näkökulmaa tuova ja jopa sivistävä elokuva. Taiteellisesta elokuvasta se oli kaukana, mutta mielenkiintoisiin ja tietyllä tavalla ajankohtaisiinkin tositapahtumiin perustuvana se oli realistinen ja siksi hyvin samastuttava. Ajankohtaisuudella tarkoitan palestiinalaisten vaaleja ja profeetta Muhammedin pilakuvien ympärillä paisuvaa kriisiä. Vaikka elokuvassa näkyykin negatiivisessa mielessä Steven Spielbergin kosketus, on silti myönnettävä, että ohjaajan sydämessä asuu jotain muutakin kuin ikuinen, yliampuva seikkailija.
Epäilen, että World Trade Centerin kaksoistornit, jotka häämöttävät leikkipuiston taustalla, kun väkivallan puhutaan synnyttävän raaempaa väkivaltaa, eivät olleet Spielbergin idea. Tornit olivat tietynlainen alleviivaus elokuvan yllättävän jeeSustelemattomalle väkivallan vastaiselle sanomalle. Oikeastaan elokuvaa voisi kehua jopa voimasanoin sen toimimisesta sanansaattajana. Israelilaisen, fiksun, perhettä kasvattavan nuoren miehen johtaman teloituspartion toiminta tuntuu jossain määrin oikeutetulta palestiinalaisten israelilaisia kohtaan käyttämän väkivallan vuoksi, mutta silti se tuntuu väärältä ja tyhmältä. Se, että useita palestiinalaisia tappanut mies toteaa tuskaisena, että tapettujen johtajien tilalle tulee aina kaksinverroin raaempia johtajia, ei herätä katsojassa, Spielbergistä huolimatta, sankarillista toivoa sotimisen loppumisesta, vaan lausahdus tuntuu enneminkin tukahdetulta hätähuudolta omien lasten tulevaisuuden puolesta.
Maailmassa vallitsevaan väki- ja mielivallan tilaan, sekä muslimien silmittömään kostonhimoon elokuva ottaa mielestäni kantaa vähäeleisen upeasti. Erään ylimitoitetun kostoiskun jälkeen, jossa myös sivulliset joutuivat uhreiksi, totesi pommiexpertti saaneensa koulutuksen pommien purkamiseen, ei rakentamiseen... Niinpä!
Miljöidensä puolesta München on yksi upeimmista elokuvista joita mieleen tulee. Rooma, Pariisi, Ateena, Amsterdam, kaikki kaupungit joissa "kuolemanpartio" käy, näyttävät upeilta. Kaupunkien tunnelmat ovat aistittavissa vahvasti ja kauniit kuvat saavat katsojan matkailuvietin heräämään. Kuvat eivät ole myöskään kaikkein perinteisimmällä tavalla valittuja, vaan kuvakulmat vaikuttavat hieman vaihtoehtoisimmilta. Tosin, miljööt eivät jää Münchenistä mieleen päälimmäisinä, mutta jos nyt puheeksi tulee, niin upeitahan ne!