keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2006

Palindromes (Q2)

Kokonaisarvio: * * * * * (VIISI TÄHTEÄ)

Taiteellisuus: * * * * * (VIISI TÄHTEÄ)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Ajatusten herättävyys: * (yksi tähti)
Stereotypiakatsoja: Viiksekäs, 54-vuotias mies, joka ei mene elokuviin ellei ole täysin vakuuttunut elokuvan vastaavan odotuksia. Istuu 4-5:llä rivillä ja syö Panttereita.
Oheisviini: Talus pinot noir 2004 (Arvio erillisenä)

Palindromes, nyrjähtänyt rakkaustarina kertoo nuorten seksuaalisuudesta ja aikuiseksi kasvamisen eri vaiheista, sekä vuorovaikutuksesta ympäröivän maailman normien, uskontojen ja ihmismielien kanssa. Palindromes on erittäin taiteellinen elokuva, joka naurattaa vähemmän naurattavilla aiheilla.

Viides tähti
PalindromeSin lopussa nähtävä, kaiken selittävä kuvakollaasi oli turha ja huono yksityiskohta. Elokuvasta olisi voinut periaatteessa tehdä eurooppalaisille oman, puoli minuuttia lyhyemmän version, jossa elokuvan sanomaa ei olisi tarvinnut enää lopuksi ikäänkuin piirtää selittämään mistä kaikessa oli kysymys. Kaikki muu elokuvassa olikin juuri sitä, mitä Taide2000 on eri vuosiprojekteineen jahdannut. Sitä, minkä vuoksi Taide2000 ylipäätään on olemassa. Palindromes on täysin suvereeni elokuva, joka tultaneen valitsemaan Taide2006 -projektin päättäjäisissä marras-joulukuussa vuoden vaihtoehtoelokuvaksi. Aika utopistinen elokuvavuosi on käynnissä, mikäli kankaille ilmestyisi vielä yksikin elokuva, jota voisi missään määrin verrata Palindromesin erinomaisuuteen. Näiden elokuvien ilmestymisrotaatio kun taitaa näinä päivinä olla useamman vuoden luokkaa.

Oscar-ehdokas Peter Paul
Palindromes on sopivan sekavaksi, haastavaksi ja tulkittavaksi tehty elokuva, joka ei suoranaisesti kait irvaile kenellekään, vaikka esimerkiksi syvästi uskossa olevien ihmisten parodiointi onkin viety aika äärimmilleen ja jopa raa'alle tasolle. Samalla ironisella tyylillä elokuvassa ylikorostetaan myös yhdysvaltalaisten tai nykyihmisten moraalia, arvomaailmaa, sekä lapsuuden ja aikuisuuden välistä rajaa. Elokuvassa on loistavia, sopivan outoja henkilöhahmoja, joista ehkä mieleenpainuvin on Peter Paul -niminen avarakatseinen ja avoin vesseli. Oikeastaan kaikkien elokuvan hahmojen kohdalla on aistittavissa paradoksaalinen, vakavastiotettavuuden ja komiikan voimakas sekoitus. Palindromesissa on alati havaittavissa kahden tai useamman vastavoiman välinen, naurua aiheuttava kitka. Siinä on samankaltaista älykkyyttä ja oivalluskykyä kuin W-tyylissä ja Studio julmahuvissa, eli on ymmärretty liian olevan liikaa ja että kevyt on hauskempaa kuin yliampuva.

Yhteenvetona on sanottava, että Palindromes on kerrassaan loistava, tyyliltään Mulholland drivea muistuttava teos.