4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (Q2/08)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Taide2000 joutui kääntämään elokuvan aikan hetkeksi katseensa.
Oheisviini: Prahova valley pinot noir 2003. (Arvio erillisenä)

Elokuva kertoo mykistyttävän synkän ja koruttoman tarinan kahden naisen päivästä 80-luvun Romaniassa. Mietin jälkikäteen, oliko elokuvassa missään vaiheessa kauneutta ihmisten välillä, esimerkiksi hymyä tai naurua. Oli varmasti, mutta siinäkin tilanteessa joku elokuvassa esitetyistä henkilöistä valehteli, tunsi syyllisyyttä, kipua tai loHduttomuutta. Joku voisi sanoa, että sellaista elämä aina on, mutta Cristian Mungiun elokuvassa synkkyyden aitous arkielämässä todella kouraisee.

Pääsin itse kokemaan elokuvan 4 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää täysin tietämättömänä siitä, mitä elokuva käsittelee. Ehkä sen vuoksi elokuva kosketti tavallista enemmän, sillä se, mistä tarina kertoo, paljastuu vasta lähes puolivälissä elokuvaa varsin järkyttävällä tavalla. Itselleni tuotti ongelmia katsoa ihmisten hyväksikäyttöä, voimattomuutta ja ankeutta maailmassa, jossa ihmisarvo on lähes olematon. Omassa kurjuudessaan ja välinpitämättömässä pimeydessään elokuva on hieno kuvaus siitä, mitä elämä on voinut olla Itä-Euroopassa vain pari vuosikymmentä sitten.

Viiniarvio: Prahova valley 2003 (4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää)

Taide2000 on onnistunut viinivalinnoiSsaan tänä vuonna erittäin hyvin, eikä 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää -elokuvan oheen valittu Prahova valley pinot noir tehnyt poikkeusta... Tavallaan! Romanialaisviini oli nimittäin hirveintä myrkkyä mitä pitkäripaisen hyllyiltä on miesmuistiin tarttunut mukaan. Samalla se oli kuitenkin ehkä oivallisempi tuki elokuvan raastavimmille kohtauksille kuin mikään muu tarjolla oleva tuote. Esimerkiksi saksalaiset viinit voivat olla hyvinkin kuvottavia, mutta niiden vastenmielisyys perustuu pääpiirteittäin ilkikurisen oloiseen makeuteen, kun taas Prahova valleyssa oli tuska aivan toisella tavalla läsnä.

Prahova valley pinot noir antoi itsestään ensimaistamalla hivenen pumpulisen ja voimakkaasti nostaligispainotteisen kuvan. Todellinen kirpakka maku alkoi tehdä itseään tykö heti toisella kosketuksella ja pikkuhiljaa, hyvin paljolti puolukkatiivistemehun kaltainen maku ja olemus, alkoi hallita kokonaisuutta. Nautinto oli Prahova valleyn juomisesta kaukana. Kamala viini ja ahdistavat hetket kankaalla saivat kuitenkin yhdessä aikaan sellaisen harmonian, että tuntui kuin aika olisi pysähtynyt katsomossa ja Romania kietonut meidät armottomaan syliinsä.

Prahova valley pinot noir on siis sellaisenaan yksi suurimmista virhevalinnoista mitä viinikaupassa voi tehdä, mutta 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää -elokuvan yhteyteen se istuu paremmin mitä mikään muu viini maan päällä.

Prahova valley pinot noir 2003: * * (kaksi tähteä)

Leijapoika (Q2/08)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Elokuvan koskettavuus.
Oheisviiniksi suosittelemme kirpakahkoa chileläistä Costa Vera carmenèrea tai jotain alakuloista, kunniakasta ja hivenen hiekkaista tai muuten karkeaa viiniä. Uskomme myös esimerkiksi vuoden 2007 viiniksi valitun Il Barco Brindisin soveltuvan hyvin Leijapojan oheen.

Isäntäperheen poika Amir ja palvelijan poika Hassan ovat parhaita ystäviä keskenään ja pistämättömän hyvä parivaljakko leijan lennättämisessä. Eri sosiaalinen luokka ei ole heille painolasti pienestä ulkopuolisesta painostuksesta huolimatta, mutta ongelmaksi muotoutuu isoveljen roolissa olevan Amirin pelokkuus. Siinä missä uskollinen Hassan olisi valmis vaikka kuolemaan ystävysten puolesta, pakottaisi Amirin pelokkuus hänet uhraamaan ystävänsä oman pelastumisensa nimissä. Hän ei siedä tätä piirrettä itsessään ja alkaa juonitella Hassania vastaan, saadakseen vähän välimatkaa niin ystäväänsä kuin kuvajaiseensakin.

Viiden tähden elokuvan tunnistaa siitä, että se tuntuu heti enSi metreistä alkaen poikkeukselliselta. Leijapojan ainoa synti oli hivenen liian Hollywood-sävytteinen loppu, mutta muuten siitä ei juuri moitteen sijaa löytynyt. Elokuva on samastuttava, koskettava ja realistinen tarina kahdesta aikuiseksi varttuvasta kabulilaispojasta, jotka ponnistavat maailmaan samasta pisteestä, mutta huomattavan erilaisin eväin. Näyttelijäsuoritukset ovat siinä mielessä loistavia, ettei niitä huomaa. Valkokankaalla näkyy näyttelijöiden sijaan ihmisiä ja mikä hienointa, elokuvakokonaisuudelle annetaan riittävästi tilaa ja aikaa kehittyä ja ottaa katsojat mukaansa. Leijapoikaa olisi saanut varmasti tiivistettyä ja tänä hektisenä maailmanaikana siihen on varmasti ollut paineitakin, mutta se olisi saattanut olla kohtalokasta juuri sille tunnelmalle, joka korostaa poikien elämässä tapahtuvien asioiden aitoutta. Uskon, että mikäli kävelemme jonain päivänä Amiria näytelleen henkilön kanssa vastakkain, tervehdin häntä vahingossa luullessani tuntevani hänet. Leijapoika on hieno matka Afganistaniin ja hyvä muistutus siitä, että kulttuureista ja uskonnoista huolimatta ihmiset ovat ihmisiä jokaisessa maailman kolkassa.

(Tämän tekstin sävyyn vaikutti taustamusiikkina: Radio Rebelde, Havanna)