Aloitimme vuoden kakkoskvartaalin maaliskuussa toiveikkaasti. Q1 oli päättynyt taide-elokuvien noususuHdanteeseen, joskin taide-elokuvia pyöri teattereissa edelleen liian harvoin. Peräänkuulutimme tuolloin rohkeutta tehdä yllättäviä valintoja elokuvissa, ja on myönnettävä, että jossain määrin saimme sen, mitä tilasimme.
Q2 oli neljännesvuotena erittäin antoisa, sillä joukossa oli paljon elokuvia yhteiskunnan tämänhetkisistä ja menneistä epäkohdista (Lapsi, Fateless, Tie Guantanamoon). Toisaalta osa elokuvista pureutui siihen, mitä helvettiä ihmisten päässä oikein liikkuu (Palindromes, Vallan piiri, Transamerica). Joukosta nousi esille aivan käsittämättömän hieno helmi, joka jo elokuvateatterin exit-kyltin ali kulkiessa maaliskuisena, kuulaana kevätiltana oli kiistaton Q2:n voittaja. Pahoittelut kaikille niille elokuville, jotka katsoimme Palindromesin jälkeen, sillä ne eivät enää tuntuneet juuri miltään. Mikäli et ole vielä nähnyt ko. Q2:n elokuvaa, kehoitan sinua käymään katsomassa sen välittömästi. Moista neroutta tuskin tullaan valkokankaalla näkemään joka kvarttaali.
Mitä muuta taide-elokuvamaailmaan sitten kuuluu? Vaikka Q2:n elokuvat olivat laadukkaita, taide-elokuvia pyörii teattereissa koko ajan entistä vähemmän. Olemme Taiteellisen johdon kanssa nähneet ne kaikki, eikä valinnanvaraa edelleenkään ole. Tilanne tuskin helpottuu suvikvarttaalin aikana, minkä vuoksi Taide2000 aikoo pitää kesän aikana hyvin ansaitun loman.
Q2:n elokuva: Palindromes ***** (viisi tähteä)
keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006
perjantaina, toukokuuta 19, 2006
Transamerica (Q2)
Kokonaisarvio: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Ajatusten herättävys: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Stereotypiakatsoja: Tyttöpari
Oheisviini: Casillero del Diablo Chardonnay (Arvio erillisenä)
Transamerican päähenkilöä näyttelee nainen, joka esittää olevansa mies, joka haluaisi olla nainen. Soppaa sekoittaa vielä päähenkilön poika, joka etsii biologista isäänsä (päähenkilöä), mutta on jokseenkin hukassa oman elämänsä kanssa. Tämän ottoisä kun on mennyt leikkimään ottopoikansa pippelillä lupaa kysymättä, ja seurauksena teini on sujut itsensä kanssa harjoittaessaan miesprostituutiota. Niin ja pojan äiti (päähenkilön vaimo) päästänyt itsensä päiviltä joku aika sitten.
Myönnettäköön, että elokuvan alkuasetelma on melko hälyyttävä, ja tällä tavalla kirjoitettuna kuulostaa üüberiltä, mutta kunnia leffalle kuuluu siitä, ettei kaikkea tuoda ruudulle kerralla. Tapahtumat etenevät rauhallisella temmolla arkisissa jenkkimaisemissa. Jossain määrin elokuva pistää miettimään transvestiittien arkea, vaikka leffa onkin loppupeleissä enemmän disneyhenkinen kuin todellinen ajatustenherättäjä. Silti, omalla kierolla tavallaan elokuva on vaikuttava, suositeltavissa ja tähtensä ansainnut.
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Ajatusten herättävys: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Stereotypiakatsoja: Tyttöpari
Oheisviini: Casillero del Diablo Chardonnay (Arvio erillisenä)
Transamerican päähenkilöä näyttelee nainen, joka esittää olevansa mies, joka haluaisi olla nainen. Soppaa sekoittaa vielä päähenkilön poika, joka etsii biologista isäänsä (päähenkilöä), mutta on jokseenkin hukassa oman elämänsä kanssa. Tämän ottoisä kun on mennyt leikkimään ottopoikansa pippelillä lupaa kysymättä, ja seurauksena teini on sujut itsensä kanssa harjoittaessaan miesprostituutiota. Niin ja pojan äiti (päähenkilön vaimo) päästänyt itsensä päiviltä joku aika sitten.
Myönnettäköön, että elokuvan alkuasetelma on melko hälyyttävä, ja tällä tavalla kirjoitettuna kuulostaa üüberiltä, mutta kunnia leffalle kuuluu siitä, ettei kaikkea tuoda ruudulle kerralla. Tapahtumat etenevät rauhallisella temmolla arkisissa jenkkimaisemissa. Jossain määrin elokuva pistää miettimään transvestiittien arkea, vaikka leffa onkin loppupeleissä enemmän disneyhenkinen kuin todellinen ajatustenherättäjä. Silti, omalla kierolla tavallaan elokuva on vaikuttava, suositeltavissa ja tähtensä ansainnut.
Viiniarvio: Casillero del Diablo Chardonnay 2004 (Transamerica)
Taide2006 -projekti paneutui TranSamerica -elokuvaan poikkeuksillisissa olosuhteissa, elokuvan ja viinin valmistusmaat eivät nimittäin kohdanneet. Se myös valitettavasti tuntui. Yhteys, joka viinin ja elokuvan välille parhaimmillaan syntyy voimakkaanakin, ei antanut edes viitteitä itsestään. Uskon, että syy on niin pullon pienessä koossa (0,25l), kuin elokuvaan nähden epäkelvossa valmistusmaassakin. Olkoonkin, että Transamerican rinnalle kaivattin tiettyä yliampuvaa makeutta, jota Casillero del Diablo myös jossain määrin tarjosi, mutta makeuden sävyt eivät vain elokuvan ja viinin osalta täysin kohdanneet. Siinä missä elokuvan makeutta olisi voinut kuvata purppuraiseksi ja marenkiseksi, oli viinin makeus tietyllä tapaa lastenkutsuihin liittyvää mehumaisuutta. Casillero del Diablo Chardonnay oli hitusen liian valjua Transamerican kaltaiselle elokuvalle.Taide2006 -projektin läpikäymän kokemuksen perustella tulimme kuitenkin vakuuttuneiksi siitä, että Casillero del Diablo olisi omiaan tulevien hellepäivien piknikviininä. Suomenlinna, hyvä seurue, +24, kevyt eteläinen tuulenvire, patonki, tilli-mustapippurilevite, reppana, joka aina kantaa seurueen kylmälaukkua ja Casillero del Diablo Chardonnay, siellä chileläinen makeus hallitsee diktaattorimaisella otteella.
Transamerica puolestaan kaipaa ystäväkseen jotain sen verran kirpeää viiniä, että ensihuikan jälkeen puistattaa kevyesti.
maanantaina, toukokuuta 15, 2006
Tie Guantanamoon (Q2)
Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * * * (neljä tähteä)
Stereotypiakatsoja: 22-vuotias pipopää, jonka mielestä George W. Bush on yksi mailman tyhmimmistä ihmisistä sen takia, että se on vaan niin tyhmä ja katsoo semmosilla kiikareilla joissa on linssinsuojukset paikoillan. (btw. ne eivät olleet kiikarit, vaan valonvahvistin johon on pikkuisen pirullisempi kurkistaa päiväsaikaan ilman linssinsuojuksia.)
Oheisviiniksi suosittelemme yhdysvaltalaista Talus pinot noiria. Se on maultaan hyvä ja toimii erinomaisena kannanottona lähdekritiikittömyyttä vastaan.
Tie Guantaamoon kertoo kolmesta Englantiin muuttaneesta muslimista, jotka lähtevät häihin kotimaahansa Pakistaniin. Samalla reisulla he päättävät hetken päähänpistosta lähteä seikkailuhenkiselle retkelle Afganistaniin. Kolmikko sattuu väärään aikaan väärään paikkaan ja pian heistä tulee yksi monista surullisista yksittäistapauksista terrorismin vastaisessa sodassa.
Näkökulma provosoi
JoS Helsingin keskustassa myydään kaksiota 170 000:lla eurolla, se on halpa. Jos sitä myydään 10 000:lla, siinä on jotain vikaa. Tie Guantanamoon saa yhdysvaltalaiset ja kaikki heidän liittolaisensa näyttämään niin tyhmiltä ja avuttomilta, että elokuva herätti vastareaktion. Se, että kolme mihinkään syytöntä miestä vangitaan, kuljetetaan vastenmielisissä oloissa Guantanamo bayn vankileirille, jossa heitä kohdellaan kehnosti, jopa epäinhimillisesti ja kuulustellaan voimakeinoja käyttäen, on ikävää. Sääli, että niin monet syyttömät ovat joutuneet kärsimään.
Bush-vastainen muoti
Se sympatioista, realismin vuoro. Käsi pystyyn jos rehellisesti tulisi mielummin vangituksi Al-Qaidan kuin Yhdysvaltain toimesta. Itse nimittäin konttaisin kaikesta huolimatta luottavaisemmin mielin alastomana, kaulapanta kaulassa kuin verhoaisin pääni säkillä ja nyökyttelisin apaattisena kotivideokameralle AK-47 ohimollani. Se, että Guantanamo bayn kidutuskuvat levisivät julkisuuteen tai että ne ylipäätään ovat olemassa, on yhdysvaltalaisten häpeä. Ei niin saisi tehdä. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö Bagdadissa oltaisi kidutettu länsivaltioiden edustajia yhtälailla. Yhdysvaltoja ja kaikkia sen terrorismin vastaisen sodan liittolaisia on helppo ja ennenkaikkea turvallista kritisoida. Suut pysyivät visusti tukossa kun profeetta Muhammedin pilakuvista syntyneiden konfliktien yhteydessä poltettiin muutamassa muslimivaltiossa pari pohjoismaista lippua ja lähetystöä. Eikä terrorismin vastaisen sodan ainakaan tätä tapausta lähempänä kuvittelisi olevan. Oli vaan parempi olla hissunkissun kuin vaatia oikeudenmukaisuutta, koska jos oikein kovasti kritsoi, niin tulisieluisemmilla ja kiihkeämmillä muslimeilla saattaa palaa ihan oikeasti pinna. Tanskaakaan ei silti kovin moni lähtenyt parjaamaan, vaikkei skandinaavisesta sodasta kaiketi sen suurempaa vaaraa olekaan. Ehkä se johtui siitä, että ovat niin kiusallisen lähellä, ettei viitsi sanoa kun kuitenkin kuuntelevat.
Sananen kuulusteluista
Toisekseen, eihän Guantanamo Bay nyt mikään kesäsiirtola ole, mutta loppujen lopuksi ne ääliömäiset kuulustelut suoritettiin melko inhimilliesti. Keneltäkän ei revitty kynsiä eikä hampaita, ei katkottu sormia tai ahdistettu rottia elävän ihmiskehon sisään jyrsimään silmittömästi. Elokuvasta välittyy hieman sellainen kuva, että sotavankien inhimillinen kohtelu tarkoittaisi sitä, että ensin kysytään ja sitten vannotetaan kautta kiven ja kannon ettei kuuluta Al-Qaidaan...
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * * * (neljä tähteä)
Stereotypiakatsoja: 22-vuotias pipopää, jonka mielestä George W. Bush on yksi mailman tyhmimmistä ihmisistä sen takia, että se on vaan niin tyhmä ja katsoo semmosilla kiikareilla joissa on linssinsuojukset paikoillan. (btw. ne eivät olleet kiikarit, vaan valonvahvistin johon on pikkuisen pirullisempi kurkistaa päiväsaikaan ilman linssinsuojuksia.)
Oheisviiniksi suosittelemme yhdysvaltalaista Talus pinot noiria. Se on maultaan hyvä ja toimii erinomaisena kannanottona lähdekritiikittömyyttä vastaan.
Tie Guantaamoon kertoo kolmesta Englantiin muuttaneesta muslimista, jotka lähtevät häihin kotimaahansa Pakistaniin. Samalla reisulla he päättävät hetken päähänpistosta lähteä seikkailuhenkiselle retkelle Afganistaniin. Kolmikko sattuu väärään aikaan väärään paikkaan ja pian heistä tulee yksi monista surullisista yksittäistapauksista terrorismin vastaisessa sodassa.Näkökulma provosoi
JoS Helsingin keskustassa myydään kaksiota 170 000:lla eurolla, se on halpa. Jos sitä myydään 10 000:lla, siinä on jotain vikaa. Tie Guantanamoon saa yhdysvaltalaiset ja kaikki heidän liittolaisensa näyttämään niin tyhmiltä ja avuttomilta, että elokuva herätti vastareaktion. Se, että kolme mihinkään syytöntä miestä vangitaan, kuljetetaan vastenmielisissä oloissa Guantanamo bayn vankileirille, jossa heitä kohdellaan kehnosti, jopa epäinhimillisesti ja kuulustellaan voimakeinoja käyttäen, on ikävää. Sääli, että niin monet syyttömät ovat joutuneet kärsimään.
Bush-vastainen muoti
Se sympatioista, realismin vuoro. Käsi pystyyn jos rehellisesti tulisi mielummin vangituksi Al-Qaidan kuin Yhdysvaltain toimesta. Itse nimittäin konttaisin kaikesta huolimatta luottavaisemmin mielin alastomana, kaulapanta kaulassa kuin verhoaisin pääni säkillä ja nyökyttelisin apaattisena kotivideokameralle AK-47 ohimollani. Se, että Guantanamo bayn kidutuskuvat levisivät julkisuuteen tai että ne ylipäätään ovat olemassa, on yhdysvaltalaisten häpeä. Ei niin saisi tehdä. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö Bagdadissa oltaisi kidutettu länsivaltioiden edustajia yhtälailla. Yhdysvaltoja ja kaikkia sen terrorismin vastaisen sodan liittolaisia on helppo ja ennenkaikkea turvallista kritisoida. Suut pysyivät visusti tukossa kun profeetta Muhammedin pilakuvista syntyneiden konfliktien yhteydessä poltettiin muutamassa muslimivaltiossa pari pohjoismaista lippua ja lähetystöä. Eikä terrorismin vastaisen sodan ainakaan tätä tapausta lähempänä kuvittelisi olevan. Oli vaan parempi olla hissunkissun kuin vaatia oikeudenmukaisuutta, koska jos oikein kovasti kritsoi, niin tulisieluisemmilla ja kiihkeämmillä muslimeilla saattaa palaa ihan oikeasti pinna. Tanskaakaan ei silti kovin moni lähtenyt parjaamaan, vaikkei skandinaavisesta sodasta kaiketi sen suurempaa vaaraa olekaan. Ehkä se johtui siitä, että ovat niin kiusallisen lähellä, ettei viitsi sanoa kun kuitenkin kuuntelevat.
Sananen kuulusteluista
Toisekseen, eihän Guantanamo Bay nyt mikään kesäsiirtola ole, mutta loppujen lopuksi ne ääliömäiset kuulustelut suoritettiin melko inhimilliesti. Keneltäkän ei revitty kynsiä eikä hampaita, ei katkottu sormia tai ahdistettu rottia elävän ihmiskehon sisään jyrsimään silmittömästi. Elokuvasta välittyy hieman sellainen kuva, että sotavankien inhimillinen kohtelu tarkoittaisi sitä, että ensin kysytään ja sitten vannotetaan kautta kiven ja kannon ettei kuuluta Al-Qaidaan...
Maailman nopein intiaani (Q2)
Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)
Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Juoni: * (yksi tähti)
Miljööt: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * 1/2 (puolitoista tähteä)
Stereotypiakatsoja: Hivenen levottomassa olotilassa istuva 38-vuotias, viimeksi Uhrilampaat elokuvateatterissa nähnyt Rauno, joka ei ole täysin vakuuttunut siitä miten elokuvateatterissa kuuluisi elokuvia katsella. Että saako nykyään sanoa enää edes elokuvalippu vai onko se joku leffafläpäri tai tiketti tai piletti tai jotain muuta.
Oheisviini: Gato Blancosta Gato Negroksi nimensä vaihtanut valkoviini: * * * * (neljä tähteä)
Maailman nopein intiaani on opettavainen satu seitSenvuotiaille, maailman nopeimmasta moottoripyörästä haaveileville pojanvesseleille. Tarina kertoo siitä kuinka kaikki on mahdollista jos oikein haluaa ja siitä, ettei pidä lannistua ja kuinka koputtavalle avataan ja kysyvälle vastataan... Maailman nopeimmassa intiaanissa on oikeastaan kaikki Hanhiemon satukirjasta ja muista vastaavista opuksista poimittavat opit. Toisin sanoen, "Inkkarissa" oli puitteet kunnossa ainutlaatuisen surkeaksi elokuvaksi...
Yksi perustavaa laatua oleva virhe elokuvassa kuitenkin oli. Ajatellen latteuksien, itsestäänselvyyksien ja muka opettavaisuuden antiuljasta kimaraa, olivat ihmissuhteet, poislukien nahkatakeissa kovistelevan mopojengin kanssa kommunikointia, hienoja. Sosiaalinen kanssakäyminen oli aitoa ja luonnollista kautta elokuvan. Todellinen timantti oli kuitenkin elokuvan päähenkilön, joviaalin uusi-seelantilaisen ja yhdysvaltalaisen transvestiitin tutustuminen. Maaseudun mies ei ollut kait koskaan koskaan kuullut joidenkin miesten naamioituvan naisiksi, saati tavannut moista kummajaista. Kun totuus aikanaan tulee puheeksi, ei se muuta kaksikon keskinäisiä välejä mitenkään. Maaseudun mies tyytyy toteamaan arvelleensakin romuluisen naisen oleen kanssaan samaa sukupuolta... Jestas miten hyvää promootiota suvaitsevaisuudelle! Jos moiselle uusi-seelantilaisjuntille on suolajärvikin homoseksuaalisuuden eri ilmentymismuotoja ihmeellisempi asia, niin ei homoseksuaalisuuden olemassaolon luulisi häiritsevän keskivertoihmisen arkipäivää juuri jalkapallon Veikkausliigan tämänhetkistä sarjatilannetta enempää. En tiedä, oliko kyseinen suvaitsevaisuussiemen kylvetty elokuvaan vahingossa vai oliko se tarkoitushakuista. Jos se oli sinne tarkoitettu, niin siinä tapauksessa koko loppuelokuva oli hieman turhan hyvin naamioitua parodiaa.
Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Juoni: * (yksi tähti)
Miljööt: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * 1/2 (puolitoista tähteä)
Stereotypiakatsoja: Hivenen levottomassa olotilassa istuva 38-vuotias, viimeksi Uhrilampaat elokuvateatterissa nähnyt Rauno, joka ei ole täysin vakuuttunut siitä miten elokuvateatterissa kuuluisi elokuvia katsella. Että saako nykyään sanoa enää edes elokuvalippu vai onko se joku leffafläpäri tai tiketti tai piletti tai jotain muuta.
Oheisviini: Gato Blancosta Gato Negroksi nimensä vaihtanut valkoviini: * * * * (neljä tähteä)
Maailman nopein intiaani on opettavainen satu seitSenvuotiaille, maailman nopeimmasta moottoripyörästä haaveileville pojanvesseleille. Tarina kertoo siitä kuinka kaikki on mahdollista jos oikein haluaa ja siitä, ettei pidä lannistua ja kuinka koputtavalle avataan ja kysyvälle vastataan... Maailman nopeimmassa intiaanissa on oikeastaan kaikki Hanhiemon satukirjasta ja muista vastaavista opuksista poimittavat opit. Toisin sanoen, "Inkkarissa" oli puitteet kunnossa ainutlaatuisen surkeaksi elokuvaksi...Yksi perustavaa laatua oleva virhe elokuvassa kuitenkin oli. Ajatellen latteuksien, itsestäänselvyyksien ja muka opettavaisuuden antiuljasta kimaraa, olivat ihmissuhteet, poislukien nahkatakeissa kovistelevan mopojengin kanssa kommunikointia, hienoja. Sosiaalinen kanssakäyminen oli aitoa ja luonnollista kautta elokuvan. Todellinen timantti oli kuitenkin elokuvan päähenkilön, joviaalin uusi-seelantilaisen ja yhdysvaltalaisen transvestiitin tutustuminen. Maaseudun mies ei ollut kait koskaan koskaan kuullut joidenkin miesten naamioituvan naisiksi, saati tavannut moista kummajaista. Kun totuus aikanaan tulee puheeksi, ei se muuta kaksikon keskinäisiä välejä mitenkään. Maaseudun mies tyytyy toteamaan arvelleensakin romuluisen naisen oleen kanssaan samaa sukupuolta... Jestas miten hyvää promootiota suvaitsevaisuudelle! Jos moiselle uusi-seelantilaisjuntille on suolajärvikin homoseksuaalisuuden eri ilmentymismuotoja ihmeellisempi asia, niin ei homoseksuaalisuuden olemassaolon luulisi häiritsevän keskivertoihmisen arkipäivää juuri jalkapallon Veikkausliigan tämänhetkistä sarjatilannetta enempää. En tiedä, oliko kyseinen suvaitsevaisuussiemen kylvetty elokuvaan vahingossa vai oliko se tarkoitushakuista. Jos se oli sinne tarkoitettu, niin siinä tapauksessa koko loppuelokuva oli hieman turhan hyvin naamioitua parodiaa.
keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006
Vallan piiri (Q2)
Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Stereotypiakatsoja: Samuel L Jacksonia Freedomlandin jälkeen aavistuksen vähemmän arvostava toiminnan ja poliisielokuvien ystävä. Lukee mielellään dekkareita.
Oheisviiniksi suosittelemme arvokasta ranskalaista viiniä, jota voisi kuvailla herkäksi tai kauniiksi ja ylpeäksi.
Vallan piiri kertoo kahdesta tinkimätöntä työtä tekevästä perheellisestä poliisista, jotka molemmat pyrkivät samankaltaisiin tavoitteisiinsa mitään eteen tulevaa pelkäämättä. Eriävät arvomaailmat tekevät heistä kuitenkin hyvin erilaisia ihmisiä keskenään. Tietyllä tavalla voisi sanoa, että kyseessä on hyvän ja pahan, syvällisen ja pinnallisen kohtaaminen, mutta kyse ei kuitenkaan ole mistään niin yksinkertaisesta. Kysymys on ennemminkin siitä, että eniten hyvä on se, joka on vähiten paha.
Vallan piiri on vaikuttava elokuva. Se tuntuu aluSta loppuun jotenkin surulliselta tai alakuloiselta ja sen jälkeen tarvitaan vähintään tunti palautumiseen, jotta olisi taasen edes puolittain arjessa kiinni. Elokuvan ranskalaisuus antaa oman vaihtoehtoisen säväyksensä, vaikkei kyseessä olekaan mikään taide-elokuva, vaan ennemminkin raikas eurooppalainen vastine hollyw
ood-trillereille. Daniel Auteuil tekee erinomaisen ja ennenkaikkea erilaisen roolityön. En olisi välttämättä ennen Vallan piiriä uskonut, että Auteuilista olisi näyttelemään uskottavasti "kovaa luuta".
Eurooppalaisuus näkyy teoksen lopputuloksessa eritoten realismina. Elokuvaväkivaltaa sen enempää ihannoimatta on sanottava, että on kiva kun nyrkiniskusta seuraa kerrankin kunnon verenvuoto, turvotus ja useamman päivän kestävä sinelmä. Tehosteiden vähäisyys on paikattu ihmisten välisillä, yhdysvaltalaiseen tuotantoon verrattuna, arvoituksellisilla suhteilla ja reaktioilla. Vallan piiri on toden tuntuinen kertomus maailman
raadollisuudesta, väkivallan kierteestä, pelosta ja se muistuttaa tehokkaasti siitä, ettei kukaan tekonsa ymmärtävä ihminen ei ole absoluuttisen hyvä tai paha.
Mutkattomasta elokuvasta on nostettava esiin myös musiikin rooli. Lähtiessäni salista loppukappaleen vielä soidessa, iski pieni harmitus etten malttanut täksi pieneksi hetkeksi jäädä nauttimaan musiikillisesta elämyksestä. Ei musiikki itse musiikkina sen erityisempää ollut, mutta tunnelmaa ja kokonaiskuvaa se sävytti kertakaikkisen upeasti. Vallan piiri vahvisti jälleen sitä mielikuvaa, että ranskalaiset ovat elokuvamusiikin edelläkävijöitä maailmassa.
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Stereotypiakatsoja: Samuel L Jacksonia Freedomlandin jälkeen aavistuksen vähemmän arvostava toiminnan ja poliisielokuvien ystävä. Lukee mielellään dekkareita.
Oheisviiniksi suosittelemme arvokasta ranskalaista viiniä, jota voisi kuvailla herkäksi tai kauniiksi ja ylpeäksi.
Vallan piiri kertoo kahdesta tinkimätöntä työtä tekevästä perheellisestä poliisista, jotka molemmat pyrkivät samankaltaisiin tavoitteisiinsa mitään eteen tulevaa pelkäämättä. Eriävät arvomaailmat tekevät heistä kuitenkin hyvin erilaisia ihmisiä keskenään. Tietyllä tavalla voisi sanoa, että kyseessä on hyvän ja pahan, syvällisen ja pinnallisen kohtaaminen, mutta kyse ei kuitenkaan ole mistään niin yksinkertaisesta. Kysymys on ennemminkin siitä, että eniten hyvä on se, joka on vähiten paha.
Vallan piiri on vaikuttava elokuva. Se tuntuu aluSta loppuun jotenkin surulliselta tai alakuloiselta ja sen jälkeen tarvitaan vähintään tunti palautumiseen, jotta olisi taasen edes puolittain arjessa kiinni. Elokuvan ranskalaisuus antaa oman vaihtoehtoisen säväyksensä, vaikkei kyseessä olekaan mikään taide-elokuva, vaan ennemminkin raikas eurooppalainen vastine hollyw
ood-trillereille. Daniel Auteuil tekee erinomaisen ja ennenkaikkea erilaisen roolityön. En olisi välttämättä ennen Vallan piiriä uskonut, että Auteuilista olisi näyttelemään uskottavasti "kovaa luuta".Eurooppalaisuus näkyy teoksen lopputuloksessa eritoten realismina. Elokuvaväkivaltaa sen enempää ihannoimatta on sanottava, että on kiva kun nyrkiniskusta seuraa kerrankin kunnon verenvuoto, turvotus ja useamman päivän kestävä sinelmä. Tehosteiden vähäisyys on paikattu ihmisten välisillä, yhdysvaltalaiseen tuotantoon verrattuna, arvoituksellisilla suhteilla ja reaktioilla. Vallan piiri on toden tuntuinen kertomus maailman
raadollisuudesta, väkivallan kierteestä, pelosta ja se muistuttaa tehokkaasti siitä, ettei kukaan tekonsa ymmärtävä ihminen ei ole absoluuttisen hyvä tai paha.Mutkattomasta elokuvasta on nostettava esiin myös musiikin rooli. Lähtiessäni salista loppukappaleen vielä soidessa, iski pieni harmitus etten malttanut täksi pieneksi hetkeksi jäädä nauttimaan musiikillisesta elämyksestä. Ei musiikki itse musiikkina sen erityisempää ollut, mutta tunnelmaa ja kokonaiskuvaa se sävytti kertakaikkisen upeasti. Vallan piiri vahvisti jälleen sitä mielikuvaa, että ranskalaiset ovat elokuvamusiikin edelläkävijöitä maailmassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)