Don't come knocking (Q2)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys:- (ei tähtiä)
Stereotypiakatsoja: Tyttöystävän painostuksen takia liiallisesti romanttisten komedioiden vaikutuksen alaisena ollut perusjätkä, joka tykkää länkkärielokuvista ja odottaa kunnon bootsien tekevän piakkoin paluun katumuotiin.
Oheisviiniä ei tilaisuudessa virka-aikana järjestetyn näytöksen takia ollut


Don't come knocking kertoo näyttelijästä, joka jostain oikusta päättää kadota kesken länkkärielokuvan kuvausten... ihan vaan jonnekin. Hevosensa, kenkänsä, kannustimensa ja paitansa hän vaihtaa ensimmäisen vastaan tulevan erakon kanssa nähkaliiviin ja valmiiksi hikoiltuun flanellipaitaan. Päämäärätön matka suuntautuu hiljalleen kohti seutuja, joiSsa "Jesse Jamesia" ei niinkään odoteta, eikä osata odottaa.

Don't come knocking on kotoisaa lämpöä huokuva elokuva. Syy on paljolti preeriamaisissa maisemissa ja pienessä kaupungissa, jossa valtaosa elokuvan tapahtumista tapahtuu.Yhdysvalloista on tosin vuosien saatteessa näytetty, yhden jos toisenkin leffan yhteydessä niin preeriat, suurkaupungit, pikkukaupungit kuin Las Vegasin kasinotkin, joten miljööt eivät tarjoa sinänsä mitään ainutkertaista elämystä. Elokuvan tarina on mielenkiintoinen ja ihmissuhteet luonnollisia, joskin kevyen omalaatuisia. Olen melko vakuuttunut siitä, että Don't come knocking on käsikirjoitettu alkoholia voimakkaammin vaikuttavan päihteen vaikutuksen alaisena. Elokuvan henkilöt ovat nimittäin sen verran outoja ja juonenkäänteet kulkevat niin utopistisia linjoja, että melko persoonallisella mielikuvituksella saa Sam Shepard olla varustettu, mikäli juoni on keksitty pelkän yölampun voimalla. Elokuvan tunnelmassa on huomattava yhteys erään lonkeromerkin mainoksiin, jotka herra mainostoimisto on huhun mukaan keksinyt kollegansa kanssa pienissä myssyissä olohuoneen sohvalla.

Don't come knocking on sellainen elokuva, että sitä voisi kehua ehkä ihan pikkuisen lisää, mutta kun siinä ei ole oikeastaan mitään sellaista, mistä sitä sen vähän verran keksisi kehua.

Fateless (Q2)

Kokonaisarvio: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Stereotypiakatsoja: Ulkomailla satunnaisesti asuva, ihmisoikeuksista huolissaan oleva nuorehko nainen, joka ei kaikista kuvauksista ja kirjallisuudesta huolimatta osaa oikein ymmärtää holocaustin järkyttävyyksiä ja ihmisen pahuutta.
Oheisviiniksi suosittelemme jotain korutonta ja sakeaa, ehtoollisviiniä muistuttavaa juomaa. Myös Taide2000:n perinneviini Sangre de Toro saattaisi korostaa elokuvan oikeita piirteitä, mikäli pullosta repii kaikki etiketit mahdollisimman karusti pois. Pullon alkuperäinen ulkoasu huokuu nimittäin sen verran voimakkaasti ystävällisyyttä, että viini saattaa syödä elokuvan vakavastiotettavuutta ilman ulkoista retusointia.

Fateless on kertomus 14-vuotiaasta Györgysta, joka jää hetkeksi kahden äitipuolensa kanssa kun hänen isänsä saa kutsun työleirille. Ei Györgykaan pitkään saa uutta arkeaan elää, ennen kuin hänenkin keskitysleirikierteensä laitetaan käyntiin. Se, kuinka pienestä kohtalo loppujen lopuksi on kiinni, muistuttaa katsojaa alati vaihtoehtoisesta kohtalosta.

FatelesS on aika järkyttävä elokuva. Ei sillätavoin, että elokuvan jälkeen välttämättä oksettaisi, mutta niin, että keskittymisvaikeuksista kärsivä ei muistane vaikeuttaan pariin tuntiin, vaan kokee lähinnä halveksuvaa tunnetta natsismia kohtaan. Eihän holocaustissa ylipäätään mitään järkeä ollut, mutta Fatelessin myötä tuli miettineeksi, että miksei natsit keskittyneet vaan tehokkuuteen ja esimerkiksi ampuneet kaikkia, vaan hirveällä vähdillä ja vaivalla kuljettivat, majoittivat, kiduttivat ja teettivät pilipalihommiaan juutalaisilla. Vaikka vitsiltä saattaa kuulostaakin, niin en tätä sellaiseksi tarkoita, mutta tuotantotehokkuus taisi olla Hitlerille melko vieras käsite. Merkillistä, ettei ylipäätään koko kansasta löytynyt yhtään sellaista ovelaa elämäntapakauppiasta, joka olisi älynnyt estää kaikki sairaat teot vetoamalla ss-joukkojen hitaaseen työtahtiin ja urakan junnaamiseen. Julmuus ja tyhmyys lienevät peräisin samoista geeneistä?

Fateless huokuu skandinaavista rehellisyyttä
Itse elokuvalle annan pisteitä sen kerronnasta. Asioita ja tapahtumia ei koettu tarpeelliseksi vähätellä tai dramtisoida, vaan asiat kerrottiin kohtalaisen luonnollisesti. Jos 14-vuotias poika lähetetään keskitysleirille, on oletettavaa että katsoja ymmärtää sen olevan järkyttävää. Ei siitä tarvi enää erikseen kappaletta säveltää. Ehkä rehellisintä elokuvassa oli kuitenkin keskitysleiriltä hengissä selvinneiden kotiinpaluu. Joitakin tultiin vastaan huolissaan ja järkyttyneinä, toisia ei. Jonkun vaimolla oli sormessaan uusi sormus ja niin se kai oikeastikin oli, vaikka sitä harvemmin tapahtumista kertovissa elokuvissa on esiin nostettukaan. Yksi elokuvan hienoimmista piirteistä oli Györgyn lohtua antava toteamus ihmisen sopeutumiskyvystä eri tilanteisiin. Vaikka elämä keskitysleireillä onkin kaikkea muuta kuin houkutteleva, totesi päähenkilö keskitysleirillä olleen hyviäkin hetkiä; auringonlasku näyttää kauniilta myös huonommissa olosuhteissa ja ystävyys merkitsee yhtälailla.

Värit kertovat mielialasta
Fatelessissä oli vaikutettu kekseliäällä tavalla elokuvan tunnelmaan. Mitä ankeampaa elämä oli, sitä lähempänä kuva oli mustavalkoista. Onnellisina aikoina kuva loisti taasen kirkkaammassa väriloistossaan. Koti-ikävä -elokuvassahan käytettiin samankaltaista jippoa, siinä säädeltävänä oli vain kuvan keltaisuus. Miljöiden osalta Fateless ei ymmärettävästikään toiminut matkailumainoksen tavoin, vaikka Budapestistä, varsinkin elokuvan alkupuolella, näytettiin silmää hiveleviä kuvia. Ja olihan keskitysleirejäkin kuvattu tavallaan hienosti, "ongelmana" oli vaan se, että kurassa makaava ihminen on kurassa makaava ihminen vaikka päivä kauniisti paistaisikin.

Romance & cigarettes (Q2)

Kokonaisarvio: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * (yksi tähti)
Ajatusten herättävyys: * (yksi tähti)
Stereotypiakatsoja: Nuorehko pariskunta, joka käy elokuvissa pari kertaa vuodessa tai aina kun siellä menee joku hyvä pätkä. Nainen pitää Susan Sarandonia yhtenä tämän hetken sielukkaimmista näyttelijöistä maailmassa ja mies ottaa saliin mukaan isoimman mahdollisen popparilaatikon.
Oheisviiniä ei virka-aikana järjestetyn näytösen takia ollut... valitettavasti!

Romance & cigarettes on hyvin erikoiseksi tehty, ja nimenomaan tehty elokuva, jota tähdittävät tämän hetken kuumimmat ja halutuimmat näyttelijät: James Gandolfini, Susan Sarandon, Kate Winslet ja Christopher Walken. Tarina kertoo nelihenkisestä perheestä, jonka isällä on avioliiton ulkopuolinen suhde Tula -nimiseen punatukkaiseen naiseen. Romance & cigarettes muistuttaa etäisesti Magnoliaa lukuisine laulunumeroineen.

Kuka jakoi roolit?
MaatalouSväki voidaan jakaa karrikoidusti kahteen kastiin, karjankasvattajiin ja maanviljelijöihin. Karjankasvattajat kasvattavat karjaa ja maanviljelijät viljelevät. Jos mielii leipoa ruisleipää, ei tule soittaa karjankasvattajalle, koska karjankasvattaja kasvattaa karjaa, ei ruista. Näyttelijät voidaan jakaa provosoivasti myös kahteen kastiin. Niihin jotka tekevät taide-elokuvia ja niihin, jotka leimaavat kellokorttinsa Hollywoodissa. Sopii miettiä kumpaan näistä James Gandolfini, Susan Sarandon, Kate Winslet ja Christopher Walken kuuluvat. Romance & cigarettes kaatui Taide2006 -projektin mielestä ensisijaisesti castingiin.

Tasa-arvo
Ikävä sanoa, mutta en ole tähän päivään mennessä keksinyt minkä takia Romance & cigarettes -elokuva on tehty. Se ei nimittäin kerro oikein mistään mitään, ei naurata, ei haasta, eikä jaksa oikein herättää edes tunteita muuten kuin näyttelijöidensä ja feminismiksi naamioidun sovinisminsa puolesta. Pettämisestä kiinni jäänyt perheenisä ottaa mukisematta vastaan kaiken sen henkisen väkivallan, jota petetty äiti tyttärineen harjoittaa, mutta kestää, sietää ja hyväksyy, koska on mies ja sen takia myös vähän vahvempi. En tosin tarkoita sitä, etteikö pettänyt mies ansaitsisi tulla jätetyksi, mutta tuntuu vaan vahvasti siltä, että naisen kosto on miehen kostoa hyväksyttävämpää. Pettänyt nainen voi olla myös uhri, mies ei koskaan. Ei Romance & cigarettes missään nimessä mikään naisasiaelokuva ollut, mutta näin tasa-arvon aikana kaipaisin elokuvilta ihan oikeaa tasa-arvoa, eli sellaista missä miehet tiskaavat ja naiset vaihtavat autoihin talvirenkaat. Tai mies vaihtaa renkaat ja nainen tiskaa, vaikka se lienisikin näin 2000-luvulla hieman turhan stereotyyppistä ja kasaria.

Kokonaisuudessaan Romance & cigarettes on melkomoista ajanhaaskuuta, ellei pidä tanssivia ja omista päättyneistä avioliitoistaan avoimesti kertovia poliiseja suunnattoman hyvänä viihteenä. Väittäisin, että hammaslääkärikäynnin jälkeen on polttavampi tarve soittaa ystävälle ja kertoa kokemuksestaan, kuin Romancen & cigarettesin, koska se ei ole oikeastaan edes mainittavan huono elokuva.

Palindromes (Q2)

Kokonaisarvio: * * * * * (VIISI TÄHTEÄ)

Taiteellisuus: * * * * * (VIISI TÄHTEÄ)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Ajatusten herättävyys: * (yksi tähti)
Stereotypiakatsoja: Viiksekäs, 54-vuotias mies, joka ei mene elokuviin ellei ole täysin vakuuttunut elokuvan vastaavan odotuksia. Istuu 4-5:llä rivillä ja syö Panttereita.
Oheisviini: Talus pinot noir 2004 (Arvio erillisenä)

Palindromes, nyrjähtänyt rakkaustarina kertoo nuorten seksuaalisuudesta ja aikuiseksi kasvamisen eri vaiheista, sekä vuorovaikutuksesta ympäröivän maailman normien, uskontojen ja ihmismielien kanssa. Palindromes on erittäin taiteellinen elokuva, joka naurattaa vähemmän naurattavilla aiheilla.

Viides tähti
PalindromeSin lopussa nähtävä, kaiken selittävä kuvakollaasi oli turha ja huono yksityiskohta. Elokuvasta olisi voinut periaatteessa tehdä eurooppalaisille oman, puoli minuuttia lyhyemmän version, jossa elokuvan sanomaa ei olisi tarvinnut enää lopuksi ikäänkuin piirtää selittämään mistä kaikessa oli kysymys. Kaikki muu elokuvassa olikin juuri sitä, mitä Taide2000 on eri vuosiprojekteineen jahdannut. Sitä, minkä vuoksi Taide2000 ylipäätään on olemassa. Palindromes on täysin suvereeni elokuva, joka tultaneen valitsemaan Taide2006 -projektin päättäjäisissä marras-joulukuussa vuoden vaihtoehtoelokuvaksi. Aika utopistinen elokuvavuosi on käynnissä, mikäli kankaille ilmestyisi vielä yksikin elokuva, jota voisi missään määrin verrata Palindromesin erinomaisuuteen. Näiden elokuvien ilmestymisrotaatio kun taitaa näinä päivinä olla useamman vuoden luokkaa.

Oscar-ehdokas Peter Paul
Palindromes on sopivan sekavaksi, haastavaksi ja tulkittavaksi tehty elokuva, joka ei suoranaisesti kait irvaile kenellekään, vaikka esimerkiksi syvästi uskossa olevien ihmisten parodiointi onkin viety aika äärimmilleen ja jopa raa'alle tasolle. Samalla ironisella tyylillä elokuvassa ylikorostetaan myös yhdysvaltalaisten tai nykyihmisten moraalia, arvomaailmaa, sekä lapsuuden ja aikuisuuden välistä rajaa. Elokuvassa on loistavia, sopivan outoja henkilöhahmoja, joista ehkä mieleenpainuvin on Peter Paul -niminen avarakatseinen ja avoin vesseli. Oikeastaan kaikkien elokuvan hahmojen kohdalla on aistittavissa paradoksaalinen, vakavastiotettavuuden ja komiikan voimakas sekoitus. Palindromesissa on alati havaittavissa kahden tai useamman vastavoiman välinen, naurua aiheuttava kitka. Siinä on samankaltaista älykkyyttä ja oivalluskykyä kuin W-tyylissä ja Studio julmahuvissa, eli on ymmärretty liian olevan liikaa ja että kevyt on hauskempaa kuin yliampuva.

Yhteenvetona on sanottava, että Palindromes on kerrassaan loistava, tyyliltään Mulholland drivea muistuttava teos.

Viiniarvostelu: Talus pinot noir 2004 (Palindromes)

Yhdysvaltalaisen Palindromes -elokuvan sävyttäjäksi Taide2006 -projekti valitsi californialaisen keskitäyteläisen punaviinin, Talus pinot noir 2004:n. Vaniljainen viini yllätti elokuvan tavoin positiivisesti, vaikkei ihan vastaavalaiseen ilotulituSeen loppujen lopuksi äitynytkään. Talus pinot noir tuntui olemukseltaan hyvällä tavalla painavalta, jopa öljymäiseltä, mutta siitä huolimatta sitä oli helppo juoda. Se vain virtasi kurkusta alas. Miinuspuolena viinissä oli lievähkö persoonattomuus. Taluksen yksivärisyys ei oikein jaksanut herättää, saati leikitellä juojansa tunteilla, ja sitä Palindromes olisi ehdottomasti viiniltään vaatinut. Taluksesta puuttui tyystin arvoituksellisuus.

Palindromes on niin säikeinen elokuva, että sen rinnalla juotavalta viiniltä vaaditaan vahvaa persoonallisuutta, nuorekkuutta, sekä kykyä haastaa. Kevyt hiekkaisuuskaan ei olisi sävyttäjän ominaisuudessa pahasta. Vaikka rohkeaa ratkaisua ehdotankin, niin uskon jokin Marlin helmeilevää omenaviiniä muistuttavan myrkyn olevan ainutlaatuinen tunnelmanluoja Palindromesin rinnalla. Mikäli vierastaa erittäin radikaaleja ratkaisuja, kannattaa harkita elokuvan rinnalle Taide2000:n toista perinneviiniä Gato Negroa. Siitä löytyy nimittäin elokuvan sävyt oikeassa suhteessa esiintuovaa persoonallisuutta ja tiukkaa otetta.

Lapsi - L'Enfant (Q2)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * *1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähteä)
Stereotypiakatsoja: King kongin jälkeen Hollywood-elokuvien boikotointia koskevan periaatepäätöksen tehnyt 22-vuotias kaupunkilainen, joka ei ole varma haluaisiko viedä avopuolisonsa yllätysmatkalle Pariisiin.
Oheisviiniä ei tilaisuudessa virka-aikana järjestetyn näytöksen vuoksi ollut.


Lapsi kertoo jatkuvassa rahapulassa elävistä, syrjäytyneistä nuorista, joille syntyy lapsi. Hieman reppanan oloinen isä, Bruno, välittää kahden lapsen varastamaa tavaraa ja on valmis realisoimaan lähes mitä tahansa, kuten vaatteet päältään. Pariskunnalle syntyvän lapsen suurimmaksi merkitykseksi muodostuu taloudellisuus. Bruno tekee ratkaisun, joka sytyttää pariskunnan välille sellaisen sodan, ettei se unohdu enää koskaan.

LapSi on "peruskauraelokuva", ihan jees tai ihan ok. Niin ok, että yleisarvosana olisi jäänyt huomattavasti vaatimattomammaksi ilman positiivisia yksityiskohtia, kuten miljöitä ja hyviä näyttelijäsuorituksia. Elokuvan Pariisi on huomattavasti rosoisempi kuin monien muiden leffojen, romantiikkaa huokuva Ranskan pääkaupunki. Näyttelijöistä parhaimpina nousevat esiin isää näyttelevä Jérémie Renier, joka onnistuu vähän oudon ja lapsellisen pikkunilkin roolissaan erinomaisesti, sekä hänen noin 12-vuotias apurinsa, joka näyttelee hypotermian rajamailla värisevää lasta sen verran aidosti, että kyseinen kohtaus jäi melkein vahvimmin mieleen koko elokuvasta.

Elokuvan tarina on realistinen, eikä sitä suotta paisutella tai vähätellä. Tarina kulkee tavarajunan tavalla eleettömästi eteenpäin. Lapsi on palkittu muun muassa Kultaisella palmulla, joka tuntuu tietyllä tavalla aika omituiselta, jopa vääryydeltä, sillä elokuva tuntuu sen verran mitäänsanomattomalta, että elokuvan jälkeen tuntui kuin olisi herännyt päiväunilta. Toisaalta, Lapsi kuvastaa aika hyvin tämän hetkisten elokuvien linjaa. Valtaosa vaihtoehtoisista elokuvista on olemukseltaan pelkistettyjä ja suoraviivaisia.

Tiikeri ja lumi (Q2)

Kokonaisarvio: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Juoni: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähetä)
Stereotypiakatsoja: Viimeistä vuotta kauppakorkeakoulussa lukeva ja eroamassa oleva pariskunta, joka hakee virkistystä tylsään elämäänsä romanttisista elokuvista - turhaan.
Oheisviini: Montalto Nero D'Avola 2004 Merlot (arvio erillisenä)

Tiikeri ja Lumi kertoo italialaisesta romantikosta, joka juoksee maailman ympäri rakkautensa perässä. Elokuva voidaan kaiketi luokitella romattiseksi komediaksi, joka saa taide-elokuvamaisia piirteitä satunnaisella outoudellaan.

Tästä elokuvasta on hyvä tietää pari asiaa ennen kuin menee katsomaan sitä. Ensinnäkin elokuvan päähenkilö, kutsuttakoon häntä Tiikeriksi, on äärimmäisen rasittava mies. Jos pitää Mies vailla menneisyyden vähäpuheisesta päähenkilöstä, on Tiikeri tämän vastakohta, erittäin puhelias cHaplinmainen säätäjä, joka puhuu enemmän kuin ajattelee. Mikäli puhetulva olisi ollut muuta kieltä kuin italiaa, olisi elokuvan takarivistä saattanut poistua kesken kaksi mieshenkilöä. Lennokas italia oli siis ehdoton plussa tälle elokuvalle, mutta siitä huolimatta pari rauhoittavaa olisi toiminut hyvin säätäjämme kohdalla.

Sitten ne muut asiat. Elokuvassa on muutamia visuaalisesti vaikuttavia kohtia sekä lievästi yliampuva aspekti läpi koko teoksen. Se tuo leffalle persoonallisen vaikutelman, ja lievä amerikkalaisukritiikkikin soljuu kepeästi muutoin rakkaustarinan ohessa. Jean Reno tekee kaiken lisäksi käsittämättömän hienon sivuroolisuorituksen. Elokuva ei kuitenkaan tarjoa yllätyksiä, juoni on ennalta-arvattava ja jossain vaiheessa se junnaa pahasti paikallaan. Annetut tähdet puhukoot puolestaan.

Viiniarvostelu: Montalto Nero D'Avola (Tiikeri ja lumi)

Sisilialainen Montalto Nero D'Avola 2004 Merlot toi makunsa ja olemuksensa puoleSta ensimmäisenä mieleen Rooman metron. Keskitäyteläisessä viinissä korostui kevyesti italialaisuus ja jopa hienoinen tylyys. Montalto on viini joka maistuu viiniltä, ei helli, ei esitä ystävällistä tai mitään muutakaan tarpeetonta. Se on eräänlaisena "perusviininä" oikea valinta sellaisille hetkille kun ei osaa tehdä päätöstä mitä viiniltään haluaa.

Montalto Nero D'Avola ja Tiikeri ja lumi -elokuva eivät vaikuttaneet kuuluvan oikein samalle sektorille, vaikka yleensä elokuvan ja viinin valmistusmaiden kohdatessa tuntuvat tunnelmat täsmäävän vähintäänkin psykologisella tasolla. Vertauskuvallisesti, jos elokuva oli koululuokalta se fyysisesti vähäinen pelle, niin Montalto oli se jalat pulpetilla mp3-soitinta kuunteleva pipopää. Vertauskuvallisilla oppilailla ei liene, sen enempää kuin elokuvalla ja viinilläkään, verbaalista sanottavaa toisilleen. Fyysisille muistutuksille saattaa tosin löytyä yksipuolinen valmius.

Montalto Nero D'Avola on viini, joka on parhaimmillaan tositapahtumiin perustuvan, rosoisen elokuvan jäyhänä kaverina. Olen melko varma, että esimerkiksi L'Amore di Marja -elokuvan kanssa Montalto istuisi paremmin kuin täydellisesti. Ne viihtyisivät hyvin keskenään!

Tsotsi (Q2)

Kokonaisarvio: * * * 1/2 (Kolme ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * 1/2 (Puolitoista tähteä)
Juoni: * * * (Kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Ajatusten herättävyys: * (Yksi tähti)
Stereotypiakatsoja: Löysähkösti pukeutuva, noin 20-vuotias kaupunkilaisnuori, joka tietää, että rap-musiikkia tehdään USA:n ja Suomen lisäksi myös maailman muissa maissa. Lähtisi lomamatkalleen mielummin Beirutiin, kuin Osloon.
Oheisviini: Tilaisuus järjestettiin virka-aikana, joten oheisviiniä ei ollut.

Tsotsi on vuoden 2005 parhaana ulkomaisena elokuvana Oscarilla palkittu, puhutteleva draama, joka kertoo Tsotsin "isännöimästä" , väkivaltaisesti ryöstelevästä nuorisojengistä. Taide2006 -projektia edeltänyt Taide2005 -projekti kirjoitti Tsotsista jo marraskuussa 2005, kun Etelä-Afrikan kirjeenvaihtajamme kävi tutustumassa elokuvaan Kapkaupungin kansainvälisillä filmifestivaaleilla. Etelä-Afrikan kirjeenvaihtajamme kertoi nyt Suomessakin nähtävästä elokuvasta seuraavasti:

Etelä-Afrikka ei ole itsenäisesti tuottanut monta elokuvaa, joista ns. länsimaat olisivat päässeet nauttimaan. He ovat olleet mukana muutamissa projekteissa, Hotelli Ruanda parhaana esimerkkinä, jotka ovat menestyneet, mutta käsitteenä etelä afrikkalainen filmi ei ole kovinkaan tunnettu. Tsotsi- elokuva saattaa muuttaa tilanteen. Tsotsi on toistaiseksi ollut esillä ainakin Glasgown ja Toronton festivaaleilla ja yli tuhat kopiota on myyty ympäri maailman. Elokuva sai Etelä Afrikan ensi-iltansa sateisessa Kapkaupungin perjantai-illassa 11.11.2005 Cape Town International Film Festivalin avajaiselokuvana.

Tsotsi tarkoittaa rikollista ja pahista Etelä Afrikan apartheidin jäänteissä ns. mustissa kaupunginosissa. Puhuttava kieli on näille alueille ominaista sekoitusta Tswanasta, Xhosasta, Zulusta, Vendasta, Ndebelestä, Englannista ja muista maan yhdestätoista virallisesta kielestä. Tarina on koskettava kertomus arkipäivästä ja vastoinkäymisistä, joita köyhyys, alkoholi ja apartheid-vihan perintö voi pahimmillaan tuottaa. Väliinpitämättömyys yhdistettynä hyvin rajoitettuihin mahdollisuuksiin elämässä ja vaikeat kotiolot ovat lähtökohtina nuorelle miehelle, joka käyttää ainoastaan nimeä Tsotsi. Tarina vie katsojan ilman pahempia kliseitä uskomattomissa maisemissa väärältä tieltä omantunnon löytymiseen. Tarina sinänsä itsessään kuulostaa pahemman luokan ”mitättömyydestä keskinkertaisuuteen”- kliseeltä, mutta ei ole sitä koska muutos tapahtuu hyvin inhimillisellä tavalla. Näyttelijäsuoritukset ovat uskomattomia, mutta elokuvan paras puoli mielestäni on cinematografia. Kuvat ovat upeita ja kuten aina hyvissä elokuvissa toivoin, että olisin voinut tulostaa kohtauksista valokuvia, laittaa ne seinälle ja kertoa kaikille itse ottaneeni ne. Elokuvan musiikki oli paikallista Kwaitoa, joka on sekoitus Hip Hoppia, Housea ja paikallista traditionaalista musiikkia ja se toimi erittäin hyvin kohtauksissa.

Olen itse erittäin kiinnostunut Etelä Afrikasta maana ja kulttuurina, mutta suosittelen tätä filmiä vaikka et Mandelan lisäksi maasta muuta tietäisikään. Jos et tiedä Mandelaa sitten joudun pyytämään sinut ulos eloKuvasalista.

Caché - Kätketty (Q2)

Kokonaisarvio: * * * 1/2 (Kolme ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * * * (Neljä tähteä)
Juoni: * * (Kaksi tähteä)
Miljööt: * * * * 1/2 (Neljä ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: - (Ei tähtiä)
Stereotypiakatsoja: Pariisista viisi vuotta sitten takaisin Suomeen muuttanut mies, jonka Helsingissä asuvaan perheeseen kuuluu vuonna -73 syntynyt vaimo ja kaksivuotias tytär. Perheen Volvon takaikkunoissa on imukupeilla kiinnitettävät aurinkosuojat, joissa on Muumien kuvia.
Oheisviini: Bourdon de AKT (Arvio erillisenä)

Caché - Kätketty kertoo perheestä, jonka oven taakse alkaa ilmestyä videokasetteja ja sadistisia piirrustuksia, jotka näyttävät lapsen piirtämiltä. Videokaseteissa kuvataan perheen kotia, kuinka he menevät sisään, tulevat ulos ja sammuttavat valoja. Mitään uhkausta piinaaviin viesteihin ei liity, vaan niiden tarkoitus on luoda ahdistava tunnelma siitä, että joku tarkkailee ja voisi tehdä jotain.

Loistavia yksittäisiä kuvia

Ahdistava tunnelma on helppo aistia, sillä perheelle tarkoitettu piina leviää kohtalaisen tehokkaasti myös teatterin penkeille. Varsinkin elokuvan keskivaiheilla huomaa alati sortuvansa epäilemään jokaista näytettävää kuvaa vainoajan videokameran tallenteeksi. Muuten Kätkettyä voisi sanoa tyyliltään suurta yleisöä kosiskelevaksi taide-elokuvaksi. Sen tempo on hidas, puhe on pääosin vähäistä, joskin sen määrä lisääntyy loppua kohti. Yksittäisille kuville annetaan reilusti aikaa, mikä on hyvä, sillä Kätketyssä on ehkä upeimpia yksittäisiä kuvia mitä missään muussa elokuvassa todella pitkään aikaan. Miljööt ovat elokuvan toinen ylivertainen vahvuus. Väittäisin niiden olevan yhtä hyviä kuin MünchenisSä, joskin Kätketyn maisemat huokuvat enemmän rauhaisaa taiteellista ilmapiiriä. Miljöö- ja tunnelmakysymyksen voisi Kätketyssä kiteyttää ehkä parhaiten sanomalla, että ranskalaisten elokuvien vahvuus on se, että ne ovat ranskalasia ja ne tuntuvat Ranskalta.

20 minuuttia liikaa

Väittäisin, että Kätketty olisi saanut kokonaisarvioonsa ainakin puolikkaan tähden lisää mikäli sitä ei oltaisi venytetty tarpeettoman pitkäksi. Elokuvan olisi voinut päättää surutta siihen kohtaan, missä elokuvan logo piirtyi kankaalle. Logoa seuraavat kaksikymmentä minuttia ovat täyttä ilmaa, ne eivät selitä mitään, eivät anna mitään uutta, eivät syvennä hahmoja, kokonaisuutta tai käytännössä katsoen mitään. Ainoa mitä nuo kaksikymmentä viimeistä minuuttia antaavat, on sinetti sille, minkä katsoja on jo itsekin osnnut päätellä, eli mistä kaikki oli saanut alkunsa.

Viiniarvostelu - Bourdon de akt (Kätketty)

AKT:n nirppanokkien takia puolet Kätketty -elokuvaan saapuneista joutui tulemaan omaa kulkuneuvoa käyttäen. Näin ollen Kätkettyä seurattiin vinillä sävyttämättömänä!!! Kiitos AKT!

Taide2006 -projektille raportti Englannista

Taide2005 -projekti suoritti viime syksynä Taide2006 -projektia ajatellen koeluontoista kirjeenvaihtoa Etelä-Afrikkassa asuneen kirjeenvaihtajan kanssa. Molemmat osapuolet kokivat hankkeen onnistuneeksi, ja pitkälti tästä syystä Taide2006 -projekti jatkaa globaalia taide-elokuvien tilan seurantaa. Tällä kertaa kirjeenvaihtajamme löytyy Englannista, Birminghamista, jossa hän on käynyt analysoimassa elokuvan Kidulthood:

Nuoruus oli muistaakseni aikaa, jolloin kaikkea ei oikein voinut selittää järjellä. Se oli aika outo kokemus ja arvet näkyvät vieläkin. Nuoria ei oikein voi syyttää siitä, että he ovat nuoria, mutta onhan se aika ärsyttävä ikä. Jos muistan oikein ärsytti olla teini ja nyt ärsyttää teinit.

Brittiläinen Kidulthood on nuorisoelokuva. Ei välttämättä sellainen, jota vain nuoret voisivat katsella, vaan enemmänkin kuin Sairaan Kaunis Maailma. Elokuva, joka koskettaa vaikka hiusraja alkaakin vetäytyä niskaa kohti. Se on myös erittäin brittiläinen elokuva. Ei samalla tavalla kliseitä hyödyntävä, kuin Guy Ritchien Snatchit ja muut, eikä sarkastinen, kuten Monty Pythonit, mutta lontoolaisempi, kuin mikään aikaisemmin näkemäni elokuva. Nimenomaan lontoolainen. Muut alueet maassa ei sosiaalisista ongelmistaan huolimatta pääse lähellekään tätä kylmän todellista vauhtia. Ainakin luulisin niin.

Itse elokuva alkaa kohtauksella, jossa nuoret on nuoria ja ärsyttäviä ja jatkuu siitä suomalaisittain absurdiin ajatukseen. Koko koulu saa vapaapäivän oppilaan itsemurhan takia. Muun yleisön äänehdinnästä päätellen itsemurha oli iso shokki. Jos olisimme Hyvinkäällä saanet lomapäivän jokaisesta itsemurhasta, olisi opintosuunnitelman seuraaminen ollut vaikeaa. Ei saatu lomaa silloinkaan, kun historianopettajan ruumis löytyi kellumasta Lauttasaaren sillan tuntumasta kirje taskussa.

Kaikki sen jälkeen tapahtuva onkin jo paljon rankempaa, kun oma nuoruuteni lähiössä. Teemoina kai väkivalta, huumeet, seksi ja aina piristävä teiniraskaus ei välttämättä ole mitenkään uusia, mutta jotenkin ohjaaja Menjah Huda on onnistunut niiden kertomisessa. Suurena osana sitä lienee hienot kuvat ja koko filmatisointi. Olen aina pitänyt Lontoota jollain tavalla hypnoottisena kaupunkina, sellaisena, jota ei oikein pysty sen massiivisuuden takia käsittelemään, mutta Kidulthood tekee siitä vieläkin kiehtovamman. Toinen keino, millä elokuvien tekijät voivat helposti voittaa minut puolelleen on soundtrack. Elokuvan kohtaukset on siivitetty agressiivisellä Grime-musiikilla, joka on tällä hetkellä brittiläisempää, kuin teen juonti.

Oli myös aika virkistävä huomata, että elokuvat ei aina tarvitse tähtiä. En tunnistanut yhtään näyttelijää, About the Boy-elokuvan pojan lisäksi ja hänkin oli hyvin pienessä sivuroolissa. Tämä onkin yleensä aina positiivista nuorista kertovissa vakavissa elokuvissa.

Kidulthood ei missään tapauksessa ole filmi, josta puhuisin joulukuussa vuoden parhaiden joukossa. Se ei muuttanut elämääni, vaikka se muuttikin käsitystäni nuorison ongelmista. Olisi kuitenkin typerää väittää, ettei kyseessä ole hieno elokuva. Se on parempi, kuin suurin osa Hollywood-hiteistä, joita kuluttajat orjallisesti käyvät tukemassa. Musiikki, filmatisointi, Lontoon aksentti, vauhdikkuus ja sellainen naiivi nuoruuden hölmöys ovat syitä, miksi eloKuva on hyvä käydä katsomassa.

Kidulthood * * *½ (kolme ja puoli tähteä)

Iberia (Q2)

Kokonaisarvio: * * (Kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * * * 1/2 (Neljä ja puoli tähteä)
Juoni: * (Yksi tähti)
Miljööt: * (Yksi tähti)
Ajatusten herättävyys: - (Ei tähtiä)
Stereotypiakatsoja: Noin neljäkymmentä vuotias, napatanssin kaksi viikkoa sitten aloittanut nainen, joka uskoo, että kaikki mihin liittyy tanssi, muuttuu kullaksi.
Oheisviini: Altos de tamaron 2003 (arvio erillisenä)

Iberia on loistoleffa tanssin ystäville, intohimottomasti asiaan suhtautuville se käy helposti pitkäveteiseksi. Siinä ei tehdä mitään muuta kuin tanssita, ja näin ollen elokuva jaksaa innostaa erilaisuutensa ja ainutlaatuisuutensa vuoksi ensimmäisen puolituntisen, mutta sen jälkeen alkaa ajatus harhailla ja hamuta virikkeitä valkokankaan ulkopuolelta. Vaikka musiikin kanssa hyvin sopusoinnussa oleva tanssi näyttää upealta ja tunnelma on hyvin espanjalainen, jäi Iberiasta silti aavistuksen väkinäinen tunnelma. Se ei ollut hirveän antoiSa elokuva.

Se, mistä Iberiaa sen sijaan tulee kiittää, on taiteellisuus. Siinä on koettavissa erittäin voimakkaasti 2000-luvun alkupuolen taide-elokuvissa nähtyä omalaatuisuutta ja hallittua epärytmiä. Elokuvan loppupuolella nähtävä kelmutanssi on kuin suklaanappina purppuran värisellä taiteen kermavaahdolla kuorrutetun kakun päällä.

Viiniarvostelu: Altos de Tamaron 2003 (Iberia)

Espanjalainen Altos de Tamaron on erittäin hedelmäinen ja tuoksuva viini. Se on sataprosenttista tempranilloa ja hyvä niin, sillä tämän espanjalaisemmaksi ja punaisen kuultavammaksi viini tuskin voi mennä. Viini voitelee suun samoin kuin Budweiser, mutta luonnollisesti huomattavasti elegantimmin. Kun vielä hapokkuus ja makeus tanssivat yhdessä kuin Rahkamo ja Kokko Kartanonkosken villeillä aroilla, pientä viinimaistajaa viedään. Hapokkuus on toisaalta myös hieman negatiivinen asia, sillä se estää viinin ylenjuomisen. Suositeltavaa on siten lähestyä viiniä kevyin siemauksin ja lähestyä kohdetta kuin espanjalainen salsa-tanssija.

Ribera del Dueron viinialue sijaitsee Madridista pohjoiseen, Luoteis-Espanjassa. Sitä kehutaan alueeksi, josta tulee voimakasaromisia viinejä suurten lämpötilavaihteluiden vuoksi. Totta vai tarua: aivan sama. Viini toimii ja humalluttaa Iberian liukaslantioisten naisten siivittämänä kuin raketti. Välillä jopa tuntuu, että Iberiaa jaksaa seurata juuri espanjalaisen yliannostuksen saattelemana – kulttuurishokki on nimittäin käsinkosketeltava! Tätä viiniä on helppo suositella.

Altos de Tamaron 2003 Ribera del Duero: **** (neljä tähteä)

Q2 avaus

Rakkaat taiteen ystävät! Kevätkvarttaali on alkanut ja taideilotusta tulee kestämään aina kesäisen toukokuun loppuun asti. Taide2006:n odotukset ovat korkealla kuin aurinko, joskin pientä huolta liittyy Q1:n aikana havaittuun hitaaseen elokuvien kiertonopeuteen taide-elokuviin erikoistuneissa elokuvateattereissa. Kiertonopeudella viittaamme siihen, ettei teattereissa ole riittävästi uusia elokuvia, vaan samat rainat saattavat pyöriä viikko toisensa perään houkutellen paikalle 1-5 katsojaa per esityskerta. Taide2006 on lähestynyt muun muassa Bio Cityä ja Kino Engeliä asian tiimoilta ja ilmaissut huolensa uusien elokuvien määrästä. Q1:n lopussa Taide2006:n Taiteellinen johto yhdessä Operatiivisen johdon kanssa oli nähnyt 90 prosenttia kaikista Helsingissä esitettävistä vaihtoehtoelokuvista, eivätkä loput 10 prosenttia elokuvista täyttäneet taide-elokuvalta vaadittavaa karaktääriä. Lisää elokuvia, kiitos!

Laadusta ei toki sovi tinkiä. Näyttää siltä, että ranskalaisen elokuvan paluu taiteellisille juurilleen jatkuu, joten odotamme siltä paljon. Toisaalta uskomme, että Lähi-itä konflikteineen tulee jatkumaan elokuvien teemoina samoin kuin vahvat ruotsalaiset tekeleet pullantuoksuisine koteineen. Suomalaiselta elokuvalta sopii myös odottaa suuria Q1:n elokuvaksi valitun Laitakaupungin valojen myötä, ja olisi perin herkullista nähdä toinen, yhtä laadukas kotimainen elokuva Q2:n aikana. Tämän suhteen haluamme kuitenkin olla maltillisia.

Q1:n aikana elokuvateattereihin saapui mittava määrä ajatuksia herättäviä elokuvia. Tendenssin jatkon suhteen voi olla kahta mieltä. Viime vuoden globaalit kriisit eivät välttämättä innosta katsojia etsimään elokuvateattereista kyseenalaistavia elokuvia vaan saattavat johdattaa katsojat turvallisempien, esim. ruotsalaisten feel good –elokuvien pariin. Toisaalta on mahdollista, että kriisit herättävät ajatuksia ja saavat ihmiset pohtimaan niitä entistä enemmän. Oli miten oli, peräänkuulutamme elokuvantekijöiltä rohkeutta tehdä vaihtoehtoisia ratkaisuja ja olemaan ajattelematta liikaa katsojan toiveita. Vain siten taide-elokuva voi yllättää!