perjantaina, maaliskuuta 26, 2010

Séraphine (Q2/10)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Tunnelma: * * (kaksi tähteä)
Oheisviini: Le Cardinal oli maultaan perinteinen ja hivenen jätkämäinen. Séraphinen seurana se oli hieman liian suurpiirteistä, ja sopiikin paremmin 2000-luvun kujista kertovien elokuvien oheen.

Séraphine muistuttaa ulkoisesti hieman pedakogiasta piittamatonta kuvamataidonopettajaa, jolla on sotkuinen tukka, punoittavat kasvot ja kummallisia vaatteita. Ulkoisen olemuksensa tueksi hän näpistelee, käyttäytyy hivenen epäsosiaalisesti ja möykkää taiteillessaan. Mutta sen homman hän osaa, ja sen tajuaa myös Séraphinelle siivoushommia tarjoava taidekauppias.


Viime vuosina on ollut huomattavisSa, että sellaiset Toisen kerroksen lauluja -tyyppiset, aavistuksen friikahtavat elokuvat ovat jääneet jonnekin menneeseen aikaan. Séraphine on siinä mielessä mukava poikkeus, ja aikamatka taaksepäin, että se on luonteeltaan taiteellisen arvaamaton. Elokuva lähtee hieman hitaasti liikkeelle, eikä meinaa ottaa tänä nopean rytmin aikakautena kovinkaan äkkiä otteeseensa, mutta vie kuitenkin pikkuhiljaa mukanaan katupölyltä tuoksuvaan Ranskaan.

Mielenkiintoinen piirre elokuvassa on, ettei Séraphinen taiteelliseen kyvykkyyteen uskalla luottaa alkuunkaan samalla tavalla, kuin jonkun muun suuruudesta kertovassa elokuvassa. Hyvänä vertailuesimerkkinä vaikkapa Coco Chanel. Séraphine on sen verran sisäänpäin kääntynyt persoona, ettei hänen henkisten täyskäännöstensä ennakointiin halua edes ryhtyä. Pääosan näyttelijä Yolande Moreau on sikäli ainutlaatuinen henkilö, ettei hän kerro edes silmillään juuri mitään. Kasvoilla saattaa olla voimakas ilme ja silmissä palo, mutta liekkien laatua on silti täysin mahdoton määritellä. Muun muassa tämä on yksi seikka, joka tekee elokuvasta mielenkiintoisen.

Yksi mainittavan arvoinen piirre, jo aiemmin mainitussa nopearytmisessä maailmassa, on se, että taiteilijan kädenjäljelle annetaan riittävästi aikaa näkyä. Vaikka asia on luonnollisestikin tärkeä, se ei ole itsestäänselvyys. En pitäisi mitenkään mahdottomana, etteikö joku toinen ohjaaja olisi voinut nipistää paria minuuttia kokonaiskestosta lyhentämällä aikaa, jonka taulut ovat kankaalla.

Muilta osin Séraphinesta on vaikeaa nostaa esiin mitään sen kirkkaampia yksityiskohtia. Se ei ole ihmeellinen elokuva, mutta siltikin kolme tähteä tuntuisi turhan vähättelevältä. Jopa virheeltä. Mukaan mahtuu pari pientä juonen kuljetukseen liittyvää kömmähdystä, ja tunnelmallisuudessa oli hienoista valjuutta, mutta muuten kokonaisuutta voisi kai luonnehtia suhruisella tavalla elegantiksi.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Yann Tiersen - Tabarly

tiistaina, maaliskuuta 23, 2010

Tulossa:

Kommentit ranskalaiselokuvasta Séraphine.

tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Taide2000 - 10 vuotta

Syy siihen, miksi Taide2000 päätti aikoinaan ottaa viinin elokuvan rinnalle, oli Kino Engelissä näytetyn, ensimmäisen näkemämme taide-elokuvan korkealentoisuus. Se ampui kulttuurillisen kokemattomuutemme vuoksi niin pahasti yli, ettei meillä ollut käytännössä mitään mahdollisuuksia päästä oikeaan atmosfääriin omin avuin. Siksi päätimme ottaa avuksemme viinin. Tyylikkään ja tunnelmaan sopivan keinon päästä eroon liian käytännönläheisestä ja suppeasta ajattelutavastamme.

Kuten historiamme osoittaa, oli päätös suuri menestys. Erityisesti sen jälkeen, kun keksimme alkaa juoda mahdollisuuksien mukaan sellaisia viinejä, jotka olivat kotoisin samasta maasta kuin nähtävillä ollut elokuva. Eri maalaisten viinien maut, tuoksut, tuntumat, historiat ja olemukset ovat antaneet meille niin monta tunnelmallista lisäaskelta kohti valkokankaiden takaista maailmaa, ettemme olisi ilman niitä saaneet kokea mitään alkuunkaan yhtä voimakasta ja värikästä kuin nyt. Viinien ansiosta me olemme seisseet Seinen rannoilla ja Buenos Airesin kujilla huomattavasti tukevammin, kuin olisimme seisseet ilman viinejä.

Mutta on viineistä meille muutakin kuin tunnelmallista hyötyä ollut. Vuonna 2005 olimme katsomassa elokuvaa Kahvia ja tupakkaa, jonka koimme alusta alkaen suhteellisen tylsäksi ja teennäiseksi teokseksi. Se olisi ollut entistäkin puuduttavampi kokemus, elleme olisi viinin ansiosta keksineet vaihtoehtoista keinoa selviytyä tilanteesta. Jostakin se ajatus kääntää pää vinoon vain pälkähti päähän. Näin kerrottuna se tuntuu helposti hölmöltä ja vähäpätöiseltä, humaltuneen ihmisen naurettavalta päähänpistolta, mutta todellisuudessa se pelasti elokuvan. Ilman tuota ideaa olisimme saattaneet suorittaa historiamme ensimmäisen ulosmarssin vuoden 2008 sijaan jo vuonna 2005. Nyt me kuitenkin istuimme Kino Engelin pienemmän salin takimmaisilla penkeillä päät kenossa ja näimme paljon persoonallisempia kuvia kuin ne seitsemän, jotka istuivat pari riviä meitä edempänä.