Taide2011-vuoden palkintoehdokkaat

Päättyvä elokuvavuosi 2011 sisälsi tuttuun tapaan ranskalaisia pastilleja ja punaviiniä Helsingin hämyisissä elokuvasalongeissa, mutta ennenkaikkea ennakkoluulottomia ja uudenlaisia elokuvia sekä mainitsemisen arvoisia näyttelijäsuorituksia. Hyvät ystävät, on taas aika palkita vuoden parhaat!

Ehdolla vuoden 2011 parhaaksi elokuvaksi ovat:

Somewhere
Midnight in Paris
Our Day Will Come

Taide2000:n raati kokoontuu tammikuussa etelähelsinkiläiselle yksityisklubille valitsemaan vuoden parhaan elokuvan lisäksi vuoden parhaan näyttelijäsuorituksen ja elokuvaviinin sekä luovuttaa Taide2000-erikoispalkinnon perinteisin kriteerein. Voittajat julkaistaan näillä sivuilla tammikuun loppuun mennessä!

Sleeping beauty (R&A)

Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)

Lähtökohdat Sleeping beautylle olivat lupaavat. Elokuva kertoi ylvääStä australialaisesta opiskelijatytöstä, joka alkoi työskennellä seuralaispalvelulle ja viettää huumattuna öitä kartanossa, joista ei muistanut sittemmin yhtään mitään. Ahdistava ja räjähdysherkkä tunnelmakin nappasi otteeseensa jo elokuvan ensimetreillä. Mahdollisuudet olisivat olleet toisin sanoen lähes mihin tahansa, mutta Sleeping beauty näytti jääneen valinnanvaikeuden takia lopulta kokonaan ilman omaa ravihevostaan. Kokonaisuus oli hämmentävän valju, eikä paljon lupaava tunnelmakaan lähtenyt kehittymään missään vaiheessa enää suuntaan taikka toiseen. Asiat, joita valkokankaalla tapahtui, vaikuttivat merkityksettömiltä, ja jossain vaiheessa näytöstä sitä tajusi, ettei elokuvaa pelasta enää mikään muu, kuin jokin todella yllättävä ja palkitseva kliimaksi. Sen, tuliko sellaista vai ei, voi päätellä antamistamme tähdistä.

Medianeras (R&A)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Valtavat talojen seiniin maalatut mainokset antoivat elokuvalle sielun.

Medianeras on erikoisesti rakennettu elokuva, joka aluStaa ja kuljettaa viehättävästi kohti lopun paria ratkaisevaa minuuttia. Se on sosiaalisen median aikaan päivitetty romanttinen draama, jossa on etäisiä kaikuja ranskalaiselokuva Améliesta. Niiden romantiikassa kun oli keskenään jotain samanlaista pienuutta, vaikkei argentiinalainen pikkuserkku asian ympärille aivan yhtä tiukalla otteella kietoutunutkaan. Myös kaupungin maisemien viehättävyyden korostamisessa oli aistittavissa jotain roolillista samankaltaisuutta, vaikka Buenos Airesista esiinnostettu kauneus olikin Amélien maisemiin verrattuna laadultaan rosoisempaa ja musiikkivideomaisempaa. Medianeras kuulunee myös niiden omituisten elokuvien kastiin, joiden mieleenpainuvuuden ymmärtää kunnolla vasta viikkoja tai vuosia näytöksen jälkeen.

Love like poison (R&A)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Isoisä se piti itsensä miehenä ihan elämänsä ehtoopuolelle saakka.

Se, missä ranSkalaiset elokuvat dominoivat juuri tällä hetkellä, on rytmitys. Ne eivät ole laahavia, eivätkä liian nopeita, vaan sellaisia, että ne ottavat maailman haltuun jo ensiminuuteilla. Ne määräävät sykkeen. Love like poison ei ollut elokuvana unohtumaton, mutta siitä huolimatta lehtereillä tuoksui koko ajan hyvällä tavalla Ranskalta. Tarina 14-vuotiaan, Dave Mustainen näköisen tytön suhteesta itseensä, ikätovereihinsa, Jumalaan ja maailmaan olisi jäänyt turhan eleettömäksi, ellei elokuvan rytmi olisi ollut niin hienosti sopusoinnussa vaitonaisen tarinan kanssa. Omat tärkeät juonteensa elokuvaan toivat myös tytön vanhemmat ja isovanhemmat, jotka ampuivat käytöksensä kautta omat tärkeät väriläiskänsä kankaalle, ja tekivät siten kokonaisuudesta hieman moniulotteisemman.

The woman who dreamed of a man (R&A)

Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)

Miljööt: * * * * (neljä tähteä)

Juoni: * * (kaksi tähteä)

Lähtökohdat elokuvalle olivat herkulliset - tanSkalainen muotikuvaaja kiertää työnsä puolesta Euroopan trendikkäimpiä kaupunkeja ja törmää Pariisissa mieheen, josta on uneksinut. Sen jälkeen olisi voinut tapahtua mitä tahansa, mutta The woman who dreamed of a man lähti valitettavasti siihen kaikkein perinteisimpään suuntaan, eikä teoksen sisäinen kauneus tullut kovinkaan vahvasti esiin. Jopa tarina naisen tarkoin vaalitun ulkokuoren murenemisesta tuntui tämän tuuliajolla kelluvan kertomuksen keskellä jokseenkin hengettömältä. Mikäli Pariisista ja Varsovasta ei olisi tarjottu niin upeita kuvia kuin tarjottiin, ja jos päähenkilön luonteenpiirteiden ääripäät olisivat olleet vähääkään lähempänä toisiaan, ei elokuvassa olisi ollut kovinkaan monta syytä suositella sitä.

Tomboy (R&A)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Pienen välienselvitelyn nolo lopputulos jäi yhteisössä suotta täysin huomiotta.

Valheen ylläpitäminen on sitä vaikeampaa mitä huonommin on poHjatyön tehnyt. Joistain asioista ei ehkä kannattaisi lähteä valehtelemaan ollenkaan. Tomboyssa on kyse molemmista. Tytöstä on vaikea tehdä poikaa. Elokuva maalaa herkullisesti lapsuuden ja aikuisuuden rajaa - aikaa jolloin sukupuolirooleilla alkaa olla merkitystä. Tai jos niitä ei halua omaksua – yhteisö tekee sen puolestasi.

Behind blue skies (R&A)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Elokuvan aloittava seksikohtaus kaikkine yksityiskohtineen on hyvin häkellyttävä.

Behind blue skiesin juttu on 70-luku ja tukholmalaiSten suosima Sandhamnin saari kaupungin edustalta lähtevän rännin päässä. Puolitoistatuntinen ei olisi vaatinut näiden kahden elementin lisäksi periaatteessa mitään muuta ollakseen näkemisen arvoinen, mutta Behind blue skiesissa on myös hyvä juoni. Se kertoo alkoholismin rasittaman perheen pojasta, joka lähtee Sandhamniin kesätöihin, ja kohtaa kaikki ne elämän yllätykset, joita murrosikään päässeet nuoret nyt yleensä kohtaavat. On rakkautta, pettymystä ja kuvioita, joiden suuruutta nuori ei tahdo oikein ymmärtää. Vaikka eipä silti, ei ymmärrä katsojakaan, ja juuri se tekee elokuvasta niin onnistuneen... Maisemien ja Abba-hengen lisäksi.

Our day will come (R&A)

Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)

Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Pikkutytön paljon kertova hymy.

Notre jour viendra - Our day will come on ranSkalainen road-movie, ja yksi käynnissä olevan elokuvavuoden kirkkaimmista helmistä. Se kertoo punatukkaisuutensa takia kiusatuksi tulleesta miehestä, joka onnistuu seurakseen päätyneen arrogantin ja aavistuksen epävakaan psykiatrin avustuksella kanavoimaan oman pahan olonsa muiden ihmisten ongelmaksi.

Vaikka Notre jour viendra on väkivaltainen ja armoton elokuva, on se silti myös äärimmäisen hauska. Huumori on osuvaa ja pitää yliampuvuutensa takia huolen siitä, ettei elokuvan väkivaltaisuus tunnu liian moralisoivalta tai raskaalta. Se on äärimmäisen hieno ja ainutlaatuinen piirre, sillä niitä elokuvia, joissa väkivaltaan liittyy opetus, tai joissa sillä halutaan shokeerata, on maailma pullollaan. Notre jour viendran väkivalta tuntuu sen sijaan lähinnä näkökulmalta, jonka avulla asioita ollaan onnistuttu tarkkailemaan eri perspektiivistä.

Toinen mahtava piirre elokuvassa ovat sen miljööt. Läntisen Ranskan teollistuneet merenrantakaupungit eivät muistuta Pariisin kauneimpia kortteleita, mutta siitä huolimatta ne herättävät matkakuumeen. Ehkä maisemien houkuttelevuus piilee nimenomaan siinä, ettei niitä ole tarkoitettu näytettäväksi niinkään potentiaalisille turisteille, kuin ranskalaisille itselleen. Vähän kuin Suomesta näytettäisiin maailmalle Tuomiokirkon sijaan Naantalin satama.

Sebbe (R&A)

Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Sebben hammasraudat olisivat jääneet salaisuudeksi, ellei elokuvassa olisi hymyilty kertaalleen.

Mikäli Ruotsista viime vuoSina ilmestyneisiin elokuviin tai kirjoihin on yhtään luottaminen, ovat sikäläiset teinit totaalisen itsekkäitä ja empatiaan kykenemättömiä vittupäitä. Sebbe ei muuta tätä käsitystä. Se on ahdistava elokuva, jossa päähenkilöllä ei tunnu olevan elämässään mitään muuta odottelemisen arvoista kuin jokin hahmoton parempi. Göteborgiin sijoittuvalla elokuvalla haluttaneen käskeä vanhempia tarkkailemaan lastensa käytöstä, mutta samaan aikaan se kyllä kutkuttelee niitä äärimmäisiä ajatuksia, joiden mukaan väkivalta ei ole aina välttämättä pahasta.

Midnight in Paris

Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * * (Viisi tähteä)
Erityistä: Pahan palkka taidemuseossa.

Woody Allenin elokuvat tuppaavat olemaan aina eräänlaisia oodeja kaupungille. YleenSä ylistyksen kohteena on New York, mutta tällä kertaa kumarruksen saa Pariisi, josta yksi elokuvan roolihahmoista toteaa osusvasti, ettei osaa päättää rakastaako kaupunkia enemmän yöllä vai päivällä. Teos alkaa upealla kuvakollaasilla, ja jatkuu vauhtiin päästyään kerrassaan nerokkaalla juonella. Allen on onnistunut luomaan Midnight in Parisista elokuvan, jossa yhdistyvät niin Pariisin tunnelma, kauneus, osuva huumori, kuin varmasti lähes kenelle tahansa samastuttava fantasiamaailmakin. Yksi elokuvan parhaista puolista on sen persoonallisuus, joka ei tunnu syntyneen ollenkaan toisten elokuvien kuvajaisena, vaan sen seurauksena, että Midnight in Parisin on koettu vain olevan parhaimmillaan juuri tällaisenaan. Toinen merkittävän erilainen piirre elokuvassa on, että sen riemukkaan tunnelman ansiosta päähenkilön menestys tuntuu lähes yhtä hienolta, kuin omien ystävien menestys. Ehdottomasti vuoden parhaita elokuvia.

Merelle

Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * * (Viisi tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Elokuva esitettiin leppeässä kesäillassa, joka sopi tunnelmaan lähes täydellisesti.

Kouluiän kynnyksellä oleva poika on jäänyt vanhempiensa avioeron myötä äitinsä kanssa kahden Roomaan, mutta lähtee elokuvassa kesälomareissulle isänsä luokse meksikoolaiseen kalastajakylään. Perille päästyään isä, poika ja vaari kalastavat, kalastavat ja kalastavat.

KyseeSsä on ainutlaatuinen elokuva. Ensimmäisessä viidessä minuutissa käydään valokuvamaisesti läpi miehen ja naisen kohtaaminen, avioituminen, perheen kasvu ja ero. Sen jälkeen isä hakee pojan luokseen, ja loppuaika kalastetaan. Elokuvassa ei siis tapahdu periaatteessa mitään muuta, kuin että isä, poika ja vaari kalastavat käsittämättömän kauniissa vesissä ja näkevät välillä alligaattoreita tai haikaroita. Yhtenä päivänä sataa, ja silloin aikuiset juovat kahvia ja poika pitkästyy. Merelle-elokuvaan ei olla rakennettu sen enempää draamaa kuin mitään muutakaan, mikä on kokonaisuutta ajatellen sekä vahvuus, että heikkous. Rohkea, dokumentäärinen ja erikoinen epäelokuva on kokemuksena sellainen, ettei se poista leffanälkää, mutta toimii seesteisenä ja tarttuvana matkana keskelle turkoosin paratiisin työelämää.

Biutiful

Kokonaisarvio: * * * * (Neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Juoni: * * * (Kolme tähteä)
Oheisviini: Coronas tempranillo jäi täysin voimakkaan elokuvan jalkoihin. Biutiful vaatii oheensa jotain todella tuhtia punaviiniä.

Uxbal on hämäräpuuhilla elantonsa ansaitseva kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltajaisä, jolle lääkäri kertoo tarinan alussa elinaikaa olevan jäljellä enää pari kuukautta.

Biutifulin poikkeukSellinen voima piilee siinä, että Uxbalin syöpä on kaikkialla. Se on läsnä, kun lapset syövät Weetabixeja, ja se on läsnä, kun kiinalaiset rantautuvat Barcelonaan. Syöpä kummittelee teatterisalissa, tapahtuipa valkokankaalla mitä tahansa. Tunnelmaa ei myöskään särje pääosaa näytellyt Javier Bardem, jossa syöpä on alati läsnä. Hän vetää mahtavan roolin, sillä vaikkei hän sairauttaan juuri muuten esiin nostakaan, on se hänen silmissään tauotta. Näyttelijöistä on mainittava positiivisessa valossa myös perheen molemmat lapset, sekä entistä vaimoa näytellyt Maricel Álvarez, jonka suoritus tultaneen muistamaan elokuvavuotemme loppupuolella.

Vaikka Biutiful on henkisesti yhtä harmautta, antavat maisemat sille mukavasti pehmentävää väriä. Barcelonasta näytetään niin persoonallisia kohtia ja kauniita kuvia, ettei niiden merkitystä elokuvan makuun pidä vähätellä. Ilman maisemia kun Biutiful olisi saattanut jättää jälkeensä yksinomaan lannistuneen olon.

Sovinto

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * *  (kaksi tähteä)
Erityistä: Päähenkilön aviomiehelle tulee yllätyksenä, että tämän vaimolla on myös äiti.

Sovinto kertoo 70-luvulla Ruotsiin muuttaneesta suomalaisperheestä ja sen tyttärestä, joka muistelee vuosikymmeniä myöhemmin lapsuutensa kivuliaita vaiheita.

Palkittu Outi Mäenpää näyttelee roolinSa hyvin, samaten Mäenpään kehuma Ville Virtanen, mutta elokuvan ehdottomasti parhaasta näyttelijäntyöstä vastaa nuorta Leenaa esittävä lapsitähti Tehilla Blad. Hän on loistava ja todellinen. Alkoholismin ja perheväkivallan voimakkaasti värittämä tarina on ahdistava paitsi tapahtumiensa takia, myös siksi, että vielä 80-luvulla vallinnut vaikenemiskulttuuri puskee valkokankaalta iholle niin samastuttavana. Kokonaisuus on kaikessa synkkeneväisyydessään vaikuttava, muttei kuitenkaan niin hyvä, kuin kaikesta ennakkohehkutuksesta olisi voinut päätellä.

Kuninkaan puhe

Kokonaisarvio: * * (Kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * (Yksi tähti)
Miljööt: * * (Kaksi tähteä)
Juoni: * * (Kaksi tähteä)
Erityistä: Puheterapeutin vastaanotolla on hauskan värinen seinä.

Tuore kuningas yrittää parantaa puhevikaansa ammattiauttajan avulla hetkellä, jolloin kansa tarvitsee luottamusta herättävän johtajan.


Hyväntuulinen elokuva Kuninkaan puhe näyttää kivasti miten perheen tuella ja kovalla harjoittelulla siirretään henkilökohtaisia vuoria. Juoni on tosin kovin ennalta arvattava, mutta Colin Firthin ansioksi on jo muidenkin toteamalla tavalla luettava se, että änkyttävän hahmon näytteleminen ei ole hirveän helppoa. Vaikka elokuvan jälkimaku onkin laimea, se on kuitenkin hyvä muistutus siitä, että menestys vaatii työtä ja läHtöviiva on kaikilla eri paikassa.

Kosto

Kokonaisarvio: * * * * (Neljä tähteä)

Taiteellisuus: * (Yksi tähti)
Miljööt: * * * (Kolme tähteä)
Juoni: * * * (Kolme tähteä)
Erityistä: Trine Dyrholm näyttelee roolinsa upeasti.
Oheisviini: Gato Negro Cabernet-Sauvignon muistutti oivallisuudellaan jälleen kerran, miksi se on Taide2000:n perinneviini.

Koulukiusattu Elias saa luokkakaverikseen mitättömän oloisen Christianin, joka on kuitenkin heppoisesta olemuksestaan huolimatta silkkaa ruutia. Pojat lyöttäytyvät yhteen ja alkavat tehdä maailmasta oikeudenmukaisempaa, mutta kyvyttömyys ymmärtää asioiden todellisia mittasuhteita, saa heidän reittinsä johtamaan pari piirua erheelliseen suuntaan.

Parhaana ulkomaiSena elokuvana Oscarilla palkittu Kosto on hyvä elokuva. Se on väkevä, omaleimainen, koskettava ja maailmalla menestyneenä pohjoismaalaisena myös hieman kotoisalta tuntuva. Se vie mukanaan, tuntuu uskottavalta, ja kun näyttelijätkin, aina lapsia myöten pärjäävät hienosti, ei kokonaisuudelle voi olla nostamatta hattua. Mutta silti, paras elokuva mitä Yhdysvaltain ulkopuolisella maailmalla oli tarjota? Kyllä Kosto meidänkin mielestämme hyvä oli, mutta ei nyt sentään paras.

Kun silmäni mä auki saan

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Oheisviiniksi elokuvan rinnalle sopii parhaiten kohtalokas ja tanakka italialainen punaviini.

Periaatteessa täydellistä arkea elävä milanolaisrouva aloittaa seikkailun perheenisän kanssa, jonka kotona odottaa vaimon lisäksi kaksi lasta.

Kun silmäni mä auki saan ei oliSi muuta kuin hidastempoinen ja helposti unohdettava parituntinen, ellei siinä olisi useampia kerroksia. Perustarina kahdesta syrjähyppijästä ei tarjoa maisemien lisäksi juuri mitään erityistä, mutta psykologinen tausta tekee elokuvasta mielenkiintoisen. On vaikea sanoa, onko ohjaaja Silvio Soldinin tarkoituksena ollut alleviivata molempien sukupuolten inhimillisiä heikkouksia, mutta ainakin ne nousevat elokuvassa rehellisesti esiin. Mies ei mahda järkevistä ajatuksista huolimatta mitään haluilleen, eikä nainen havittele täydellisyyttä, vaan loputonta muutosta ja konkreettisia merkkejä voimastaan ohjata muita ihmisiä. Se on typeryydessään ärsyttävää katsottavaa, mutta juuri sen takia elokuva on katsomisen arvoinen ja ansaitsee kahden sijaan kolme tähteä.

Somewhere

Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)

Taiteellisuus: * * * * (Neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)

Juoni: * * * * * (Viisi tähteä)

Erityistä: Romulon serenadi hotellin aulassa.

Oheisviini: Equinox 2007 Merlot-Petite-sirah ei valitettavasti istunut kirpakkuutensa takia turkoosin elokuvan oheen kovinkaan hyvin. Somewhere kaipaa rinnalleen jotain runsasta ja pehmyttä.

Näyttelijä, jonka elämän sisältö koostuu työn lisäksi viinasta, naisista, autoista ja hotellihuoneista, joutuu ottamaan tyttärensä luokseen poikkeuksellisen pitkäksi aikaa. Ratkaisevasti muuttunut tilanne kestää sen verran, että miehenkin on pakko hieman seisahtaa.

Taide2000:n yhdestoista vuosi lähti liikkeelle hyvin klookusti, sillä alkumetreillään olevan vuoden paras elokuva on jo hyvin suurella todennäköisyydellä löytynyt. Mikäli näin ei ole, tulee edessämme olemaan ällistyttävä elokuvavuosi. Sofia Coppolan Somewhere on yksi koko historiamme parhaista elokuvista. Maisemat, kuvat, juoni, tunnelma ja rytmi, lähes kaikki hivelee täydellisyyttä. Elokuva antaa katsojalle ruhtinaallisesti tilaa miettiä valmiiksi pureskelemattomia asioita. Myös ohjaajan luottamus katsojien ymmärryskykyä kohtaan on mieltä lämmittävää. Somewheresta on jätetty pois oikeastaan kai kaikki itsestäänselvyydet, ja keskitytty sen sijaan oleelliseen. Vuorosanat, jotka katsoja voi arvata ennalta, jäävät katsojan sanottaviksi, sillä roolihahmot eivät sitä tee. Ehkä parhaimpina esimerkkeinä tästä ovat aamiainen Italiassa sekä kohtaus, jossa ovat mukana helikopteri ja taksi.

Mainitsematta ei voi jättää myöskään huumoria, joka on suorastaan nerokasta ja jollain tavalla kai uudenlaistakin. Oikeastaan ainoa pieni kauneusvirhe komiikassa on naisen nimi, jonka päähenkilö muistaa väärin.

Taide2010-palkinto

Kymmenvuotisjuhlamme ovat ohi ja tärkeän vuoden paras elokuva on nyt valittu. Ennen sen ja muiden palkittujen nimien julkaiSemista kuitenkin muutama sana päättyneestä vuodesta kokonaisuutena.

Päättynyt elokuvavuosi 2010 herätti Taide2000:ssa hienoisen huolen. Siinä missä ehkä aiemmin yritimme selittää kokemaamme fraasilla "aika kultaa muistot", ei päättyneenä vuonna ollut mitään epäselvyyttä siitä, etteikö Pedro Almodovareja katoaisi tiuhempaa tahtia kuin syntyisi. Vuoden parhaan elokuvan tittelistä tosissaan kilvoittelevien elokuvien lista lyhenee vuosi vuodelta, eikä kyse ole todellakaan siitä, ettäkö me olisimme nostaneet vaatimustasoamme mitenkään ratkaisevasti. Pikemminkin päin vastoin. Tuntui, kuin olisimme katselleet niin paljon läpi sormien, ettei edes neljä tähteä ole enää mikään huikaisevan laadun tae.

Tällä hetkellä tilanne avautuu Taide2000:lle sellaisena, että vaihtoehtoinen elokuva on ottanut aimo askeleen arkisempaan suuntaan. Tarvittaisiin uusia tekijöitä, jotta selkeästi erilainen ja toisesta näkökulmasta maailmaa tarkasteleva fiktiivinen elokuva ei kuolisi kokonaan. Toivotaan, että vuodesta 2011 tulee edeltäjäänsä laadukkaampi. Toivotaan, että vuoden kuluttua Taide2000: täytyy keskutella vuoden parhaasta elokuvasta.

PALKITUT:



Taide2010-erikoispalkinto: Elokuvamusiikit

Konsertti ja Whatever works osoittivat hienolla tavalla musiikin voiman elokuvissa. Kumpainenkin teos auttoi löytämään täysin elokuvien ulkopuolella olevan valtavan ja viehättävän maailman.



Vuoden 2010 elokuvaviini: Carnival syrah (Tournée - Kiertue)

Carnival syrah oli elokuvavuotemme ehdottomasti kirkkain helmi. Se oli maultaan nostalginen, pehmeä, marjaisa, riittävä ja ennen kaikkea hyvä. Suutuntuma oli huomiotaherättävän miellyttävä ja jälkimaku lämmin. Carnival syrahin selkeys ja aitous saivat Taide2000:n kokemaan, että saa sitä jostain sentään vielä kunnon viiniäkin.






Vuoden 2010 näyttelijä: Mathieu Amalric (Tournée - Kiertue)

Mathieu Amalricin sanaton huumori ja tunnetilojen tulkinta elokuvassa Tournée - Kiertue oli niin ylivertaista, että kategorian voittajan valinta oli loppujen lopuksi aika helppoa. Näyttelijä, joka pystyy rakentamaan hahmonsa pohjalle tulisieluisen ja haikeuden, ja vasta sen päälle kaikki muut tilannesideonnaiset reaktiot, on tittelinsä ja kiitoksensa ansainnut.




Taide2010-palkinto vuoden parhaasta elokuvasta: Tournée - Kiertue

Mathieu Amalricin ohjaama ja tähdittämä Tournée - Kiertue oli vuoden 2010 ainut viiden tähden elokuva ja selkeä valinta Taide2010-palkinnon saajaksi. Maisemiltaan upea elokuva oli intensiivinen, mutta siinä oli silti riittävästi tilaa kulkea välillä myös omia polkuja. Ihmissuhteet ja tunteet oltiin onnistuttu kuvaamaan aidosti ja jopa niin herättävästi, että elokuvan aikana saattoi muistaa muutamia ihmiyyteen liittyvistä tosiasioista. Näin tasa-arvon aikakaudella on myös nostettava esiin Tournéen rohkea roolitus, jossa miehet ovat miehiä ja naiset naisia, molemmat yhtä arvokkaita, mutta erilaisia.