Taide2000:n vuonna 2006 parhaaksi näyttelijäksi valitsema näyttelijä Ulrich Mühe on menehtynyt vatsasyöpään. Hän teki loisteliaan roolityön elokuvassa Muiden elämä, jossa hän näytteli koneen lailla vakoilutyötä suorittavaa Stasi-vakooja Wiesleriä, jonka sisältä väkisin kumpuavat viitteet inhimillisistä piirteistä saavat aikaan sisäisen karhunpainin. Muiden elämä palkittiin muun muassa Oscarilla, parhaana ulkomaisena elokuvana. Taide2000 kokee elokuvamaailman menettäneen Mühen poismenon myötä jotakin suurta ja tärkeää.
torstaina, heinäkuuta 26, 2007
Suru-uutinen:
Taide2000:n vuonna 2006 parhaaksi näyttelijäksi valitsema näyttelijä Ulrich Mühe on menehtynyt vatsasyöpään. Hän teki loisteliaan roolityön elokuvassa Muiden elämä, jossa hän näytteli koneen lailla vakoilutyötä suorittavaa Stasi-vakooja Wiesleriä, jonka sisältä väkisin kumpuavat viitteet inhimillisistä piirteistä saavat aikaan sisäisen karhunpainin. Muiden elämä palkittiin muun muassa Oscarilla, parhaana ulkomaisena elokuvana. Taide2000 kokee elokuvamaailman menettäneen Mühen poismenon myötä jotakin suurta ja tärkeää.
tiistaina, heinäkuuta 24, 2007
Chungking express (Q3/07)
Luokitus: * * * * * (VIISI TÄHTEÄ)
Vuonna 1997 ilmeStynyt Chungking express on häikäisevän hyvä elokuva. Se oli hyvä teos aikalaistensakin joukossa, mutta erityisen hyvältä se näyttää näiden viime vuosina ilmestyneiden elokuvien muassa. Siis samalla tavalla erityisen hyvältä miltä esimerkiksi Andrea Pirlon suoritukset näyttäisivät jalkapallon Veikkausliigassa. Tarina on vahva, tunnelma vakaa, eikä mitään lyödä läskiksi. Siinä on tavallaan merkityksettömiä, mutta samalla merkittäviä yksityiskohtia, joista välittyy sellainen tunnelma, että ne ovat olleet ohjaajalle oikeastikin tärkeitä seikkoja. Verkkaisesti etenevä kokonaisuus tuntuu pehmeältä ja kuvaa maailmaa nostalgis-kaihoisana paikkana, jossa rakkauden kauneus on vain sitä arvostavien ulottuvilla.
Oma arviointikyky on päässyt tässä vuosien saatteessa turtumaan sen verran, että vasta Chungking expressin jälkeen muistin missä todellisen syvällisyyden ja tekotaiteellisuuden välinen raja alunperin kulki. Enää ei tarvi aprikoida olivatko taide-elokuvat 2000-luvun alkumetreillä nykyistä parempia vai onko aika vain kullannut muistot, ne olivat parempia. Tuntuu, että nykyelokuvat ovat väkinäisempiä ja ohjaajat jonkinlaisessa kollektiivisessa kipsissä, jossa tekeminen on elokuva toisensa perään väkinäistä puurtamista. Joskus enemmän, toisinaan vähemmän. Huolestuttavaa tässä väkinäisessä puurtamisessa on se, että siitä tuntuvat kärsivän yhtä paljon niin nimekkäät kuin vasta aloittelevatkin elokuvan tekijät. Kaikkein pahimmasta kipsistä näyttäisivät kuitenkin kärsivän ranskalaiset, jotka eivät ole saaneet tehtyä ainuttakaan rennosti soljuvaa elokuvaa sitten Sinisten sanojen, joka ei sekään mikään Amélie ollut.
Chunking express oli siis toisin sanoen loistava vertailupohja tämän hetken elokuville ja lisäksi erittäin onnistunut aikamatka kymmenen vuoden taakse. Ainoa tyylivirhe elokuvassa oli se, että ananaksen ylensyönnistä tulee todellisessa elämässä suu vatsaa kipeämmäksi.
Taiteellisuus: * * * * * (VIISI TÄHTEÄ)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Elokuva tarjoaa parin tunnin matkan takaisin kymmenen vuoden taakse.
Oheisviiniarvio ilmestymässä lähipäivinä
Sydänsuruja potevalle nuorelle miehelle olisi mitä todennäköisimmin tarjolla pienellä vaivannäöllä uusi rakkaus, mutta kun rakkaus ei ole koskaan niin helppo asia.
Vuonna 1997 ilmeStynyt Chungking express on häikäisevän hyvä elokuva. Se oli hyvä teos aikalaistensakin joukossa, mutta erityisen hyvältä se näyttää näiden viime vuosina ilmestyneiden elokuvien muassa. Siis samalla tavalla erityisen hyvältä miltä esimerkiksi Andrea Pirlon suoritukset näyttäisivät jalkapallon Veikkausliigassa. Tarina on vahva, tunnelma vakaa, eikä mitään lyödä läskiksi. Siinä on tavallaan merkityksettömiä, mutta samalla merkittäviä yksityiskohtia, joista välittyy sellainen tunnelma, että ne ovat olleet ohjaajalle oikeastikin tärkeitä seikkoja. Verkkaisesti etenevä kokonaisuus tuntuu pehmeältä ja kuvaa maailmaa nostalgis-kaihoisana paikkana, jossa rakkauden kauneus on vain sitä arvostavien ulottuvilla. 
Oma arviointikyky on päässyt tässä vuosien saatteessa turtumaan sen verran, että vasta Chungking expressin jälkeen muistin missä todellisen syvällisyyden ja tekotaiteellisuuden välinen raja alunperin kulki. Enää ei tarvi aprikoida olivatko taide-elokuvat 2000-luvun alkumetreillä nykyistä parempia vai onko aika vain kullannut muistot, ne olivat parempia. Tuntuu, että nykyelokuvat ovat väkinäisempiä ja ohjaajat jonkinlaisessa kollektiivisessa kipsissä, jossa tekeminen on elokuva toisensa perään väkinäistä puurtamista. Joskus enemmän, toisinaan vähemmän. Huolestuttavaa tässä väkinäisessä puurtamisessa on se, että siitä tuntuvat kärsivän yhtä paljon niin nimekkäät kuin vasta aloittelevatkin elokuvan tekijät. Kaikkein pahimmasta kipsistä näyttäisivät kuitenkin kärsivän ranskalaiset, jotka eivät ole saaneet tehtyä ainuttakaan rennosti soljuvaa elokuvaa sitten Sinisten sanojen, joka ei sekään mikään Amélie ollut.
Chunking express oli siis toisin sanoen loistava vertailupohja tämän hetken elokuville ja lisäksi erittäin onnistunut aikamatka kymmenen vuoden taakse. Ainoa tyylivirhe elokuvassa oli se, että ananaksen ylensyönnistä tulee todellisessa elämässä suu vatsaa kipeämmäksi. Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Radio Nova
Black sheep (Q3/07)
Luokitus: * (Joko nerokas tai totaalinen riman alitus)
Pulu vaikuttaa suhteelliSen säikyltä ja tomppelilta linnulta, jota kunkin on helppo hätyytellä pahan päivän sattuessa. Mutta jos katsoo tarkemmin pulun silmää ja kuuntelee linnun uumenista kuuluvaa kurnutuksen omaista pulputusta, löytyy linnusta melko pienellä vaivalla jotain synkkää ja pelottavaa. Black sheepissä oltiin kai haettu vähän tämän tyylistä näkökulmaa lampaisiin, mutta mainittavan absurdilla lopputuloksella. Lammas ei vain toimi kankaalla pelotteena vaikka sille laittaisi suuhun raateluhampaat ja verta suupieliin, koska nämä kauhulle ominaiset elementit saavat sen näyttämään enemmänkin hilpeyttä herättävältä pilakuvalta. Saattaa olla, että juuri tämä on se syy miksi elokuva oltiin ammuttu sillä tavoin ihailtavasti yli, että elokuvan kehityessä pahansisuiset lampaat alkoivat ajaa autoja ja joutuivat nyrkkitappeluun ihmisten kanssa.
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Vuonna 1987 valmistuneen Bad tasten sukulaiselokuva.
Oheisviiniksi uskallamme saman merkin punaviinistä saamiemme kokemusten perusteella suositella Penfolds Koonunga Hill Chardonnay-viiniä, jonka maun uskomme sopivan tämän elokuvan oheen kuin nenä päähän.
Pulu vaikuttaa suhteelliSen säikyltä ja tomppelilta linnulta, jota kunkin on helppo hätyytellä pahan päivän sattuessa. Mutta jos katsoo tarkemmin pulun silmää ja kuuntelee linnun uumenista kuuluvaa kurnutuksen omaista pulputusta, löytyy linnusta melko pienellä vaivalla jotain synkkää ja pelottavaa. Black sheepissä oltiin kai haettu vähän tämän tyylistä näkökulmaa lampaisiin, mutta mainittavan absurdilla lopputuloksella. Lammas ei vain toimi kankaalla pelotteena vaikka sille laittaisi suuhun raateluhampaat ja verta suupieliin, koska nämä kauhulle ominaiset elementit saavat sen näyttämään enemmänkin hilpeyttä herättävältä pilakuvalta. Saattaa olla, että juuri tämä on se syy miksi elokuva oltiin ammuttu sillä tavoin ihailtavasti yli, että elokuvan kehityessä pahansisuiset lampaat alkoivat ajaa autoja ja joutuivat nyrkkitappeluun ihmisten kanssa.Mutta ei Black sheep komedianakaan niin hyvä ollut, sillä siinä oli liikaa verta, suolenpätkiä ja kuvottavan näköistä ruokaa, eikä näiden asioiden varaan oikein toimivaa komediaa rakenneta. Kaiken kukkuraksi Phil Jackson kertoi jo tämän saman vitsin Bad taste-elokuvassa vuonna 1987, eivätkä valkokankaan vitsit tapaa unohtua vielä kahdessakymmenessä vuodessa. Se, mistä täytyy kuitenkin nostaa elokuvalle hattua, on keskiössä olevan superlampaan syntyhistoria. Asia esitetään sellaisella varautuneella hienotunteisuudella, ettei sitä oikein voinut nähdä kuin tahattoman hyvin onnistuneena vitsinä.
Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: 1FM, Norja
sunnuntaina, heinäkuuta 08, 2007
Inland empire (Q3/07)
Luokitus: * * * (ei ihan odotuksia vastaava)
Kovan naistenmiehen maineessa oleva hollywood-tähti saa vuosia sitten kesken jääneen elokuvan uuteen versioon rinnalleen naispääosan esittäjäksi mustasukkaisen polakin kanssa naimisissa olevan arvostetun näyttelijättären. Pääosien esittäjille käy kuitenkin hienoisesta asioiden mainitsematta jättämisestä huolimatta ilmi, että edellisen kerran kuvaukset päättyivät sen takia, että molemmat pääosan esittäjät tulivat murhatuiksi. Inland empire kertoo kuinka elokuva alkaa hiljalleen valmistua.
David Lynchin odotettu Inland empire on yhtä sekava, outo ja taiteellinen kuin Mulholland drivekin, mutta paljon huonompi. Onnittelut täSsä vaiheessa kaikille niille intellektuelleille, jotka sanovat ymmärtäneensä kaiken tästä elokuvasta. Valaiskaa toki minuakin ja kertokaa taide2000@gmail.com -osoitteeseen esimerkiksi niiden pupujussien funktio! Omista mieleni sopukoista ei niille näet löytynyt statuksen ylläpitäjää kummempaa virkaa. Toivottavasti en aliarvioi pahasti kaikkia maailman kanssaihmisiä, mutta uskoisin että se joukkio joka tähän elokuvaan ihan oikeasti pääsee sisään on melkolailla pieni, ja heistäkin mahdollisesti suuri osa Lynchin itsensä lähipiiriä. Toisekseen, täytyy olla melkomoisen hyvä vaihtoehtoelokuva, jotta sitä jaksaisi seurata intensiivisesti kolme tuntia. Inland empire ei sitä ollut. Elokuva ei tullut sikälikään vastaan, että ulkokuvia oli sisäkuviin verrattuna mukana kovin vähän. Toisin sanoen, elokuvassa ei juuri maisemilla mässäilty, mikä on sikäli harmi että esimerkiksi terassilla elokuvan elokuvaan kuvattu kohtaus tuntui siltä kuin olisi saanut pitkästä aikaa keuhkoihinsa raitista ilmaa.
Se mikä Inland empiressä oli kuitenkin jäljittelemättömän upeaa, oli sen uniikki tunnelma. Tuntui kertakaikkisen hienolta huomata, että niitä samoja tunnelmia mitä 2000-luvun alun taide-elokuvat sisälsivät, voidaan välittää katsomoihin yhä edelleen. Taide-elokuva ei ole sittenkään kuollut, edes sellaisenaan. Mulholland drive oli Inland empireä huomattavasti värikkäämpi ja raikkaampi, mutta mikäli lievä tunkkaisuus ei tunnu liian luotaantyöntävältä piirteeltä, uskallan suositella kyseistä teosta varauksetta. Ainakin se on kyseenalaistamattoman aito taide-elokuva.
Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * (yksi tähti)
Erityistä: Kolmituntinen ja sekava
Oheisviini: GD White (analyysi tämän elokuva-arvion alla)
Kovan naistenmiehen maineessa oleva hollywood-tähti saa vuosia sitten kesken jääneen elokuvan uuteen versioon rinnalleen naispääosan esittäjäksi mustasukkaisen polakin kanssa naimisissa olevan arvostetun näyttelijättären. Pääosien esittäjille käy kuitenkin hienoisesta asioiden mainitsematta jättämisestä huolimatta ilmi, että edellisen kerran kuvaukset päättyivät sen takia, että molemmat pääosan esittäjät tulivat murhatuiksi. Inland empire kertoo kuinka elokuva alkaa hiljalleen valmistua.David Lynchin odotettu Inland empire on yhtä sekava, outo ja taiteellinen kuin Mulholland drivekin, mutta paljon huonompi. Onnittelut täSsä vaiheessa kaikille niille intellektuelleille, jotka sanovat ymmärtäneensä kaiken tästä elokuvasta. Valaiskaa toki minuakin ja kertokaa taide2000@gmail.com -osoitteeseen esimerkiksi niiden pupujussien funktio! Omista mieleni sopukoista ei niille näet löytynyt statuksen ylläpitäjää kummempaa virkaa. Toivottavasti en aliarvioi pahasti kaikkia maailman kanssaihmisiä, mutta uskoisin että se joukkio joka tähän elokuvaan ihan oikeasti pääsee sisään on melkolailla pieni, ja heistäkin mahdollisesti suuri osa Lynchin itsensä lähipiiriä. Toisekseen, täytyy olla melkomoisen hyvä vaihtoehtoelokuva, jotta sitä jaksaisi seurata intensiivisesti kolme tuntia. Inland empire ei sitä ollut. Elokuva ei tullut sikälikään vastaan, että ulkokuvia oli sisäkuviin verrattuna mukana kovin vähän. Toisin sanoen, elokuvassa ei juuri maisemilla mässäilty, mikä on sikäli harmi että esimerkiksi terassilla elokuvan elokuvaan kuvattu kohtaus tuntui siltä kuin olisi saanut pitkästä aikaa keuhkoihinsa raitista ilmaa.
Se mikä Inland empiressä oli kuitenkin jäljittelemättömän upeaa, oli sen uniikki tunnelma. Tuntui kertakaikkisen hienolta huomata, että niitä samoja tunnelmia mitä 2000-luvun alun taide-elokuvat sisälsivät, voidaan välittää katsomoihin yhä edelleen. Taide-elokuva ei ole sittenkään kuollut, edes sellaisenaan. Mulholland drive oli Inland empireä huomattavasti värikkäämpi ja raikkaampi, mutta mikäli lievä tunkkaisuus ei tunnu liian luotaantyöntävältä piirteeltä, uskallan suositella kyseistä teosta varauksetta. Ainakin se on kyseenalaistamattoman aito taide-elokuva.Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Radio 105, Milano
GD white (Inland empire)
Inland empiren oheen olimme valinneet tavoista poiketen viiniä, joka ei ollut kotoisin elokuvan kanssa samasta maasta. Ranskalainen GD White osoittautui kuitenkin elokuvan seuralaisena varsinaiseksi napakympiksi kukkaisine etiketteineen. Chardonnaysta ja sauvignonista valmistettu kuiva, raikas ja ulkoasunsa mukaisesti kukkainen valkoviini huokui samanlaista väkevää rakkautta kuin itse Inland empirekin, joskin GD Whiten rakkaus oli hippimäisellä tavalla huomattavasti pehmeämpää. Lisäksi kukkaisuus aikaansai juojalleen voimakkaan kesän tunteen, mikä luonnollisestikin nosti yleistunnelmaa jokaisella tapahtuman osa-alueella.GD White vaikuttaa sellaiselta viiniltä, joka voisi hyvin olla kahden keskiasteen opintonsa keskeyttäneen nuoren, Sergen ja Pierren alunpitäen omien ja parhaimpien luokkakavereiden tarpeisiin kyhätyn viinitilan tuotteelta, jonka tarkoitus oli olla säästötoimenpide viikonlopuille tai pienimuotoinen vitsi jolla niittää kaveripiirissä mainetta, mutta muutamien makuun liittyvien positiivisten yllätysten jälkeen olikin paisunut yli äyräidensä ja sitä myöden lailliseksi ja tosimielellä tehtäväksi liiketoiminnaksi. Siksi se sopii lähes täydellisesti juuri tämän elokuvan seuraksi, muttei arvatenkaan hirveästi arvokkaampiin yhteyksiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)