Elokuvassa kaksi havannalaista rokkaria, Ruy ja Tito, järjestävät bändinsä ensimmäistä keikkaa romahtamaisillaan olevaan teatteriin ja haaveilevat ulkomaankiertueesta. Kahden pienen lapsen isä Ruy ja juopottelevan mummonsa rommit kustantava Tito yrittävät samalla selviytyä Havannan aHtailla kujilla tekemällä kaikenlaista viatonta, mutta kiellettyä pikkubisnestä. Kun espanjalaiset kykyjenetsijät saapuvat kaupunkiin, kaverukset laittavat kaiken peliin. Menestys ei kuitenkaan tule ilmaiseksi, ja valintojen tekeminen musiikin, perheen ja ystävien välillä osoittautuu vaikeaksi.
Havanna Blues leikittelee tunnelmalla. Vaikka käsiteltävät aiheet ovat vaikeita, elokuvan musiikki ja kerronta vievät tarinaa hyvässä hengessä eteenpäin. Tuloksena ei suinkaan ole latinohenkinen saippuaooppera, vaan uskottava tarina elämän rationaliteeteista. Uskottavuutta lisää myös päähenkilön eleetön näyttelijäsuoritus.
Vaikka elokuvan värimaailma ja miljöö on rikas, se olisi voinut esitellä Havannan kaupunkimaisemaa enemmän. Parhaimmillaan pätkä onkin rullatessaan katsojan eteen Kuuban katukuvia mehevän biitin soidessa taustalla. Järjetöntä tunnekuohua tästä ei saa irti, mutta leffa puhuttelee valinnoillaan. Elokuvan puolivälissä noussut pelko disneymäisestä lopusta osoittautuu lisäksi turhaksi, mikä osoittaa fimin kuuluvan vaihtoehtoelokuvien valioluokkaan.
Havanna Blues * * * * (neljä tähteä)
