Kuoropojat (Q2)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * *1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Ajatusten herättävyys: - (ei tähtiä)
Stereotypiakatsoja: Lähiaikoina täysiä kymmeniä täyttävä ajan kulkua murehtiva mies, joka löytää sanomalehdestä elokuvailmoituksen. Sen mukaan teatterissa menee elokuva, joka silloin joskus jäi näkemättä. Istuu yksinään nostalgisen tunnelman aikaansaaman liikutuksen tilassa. Saattaa käyttää lierihattua.
Oheisviini: Le Grand Noir 2003 (Erinomaisen viinin arvio erillisenä)

Kuoropojat kertoo keskittymisvaikeuksista kärsivästä erityisluokasta ja heitä kaitsemaan palkatusta opettajasta. Aiemmin surutta käytetyn kovan käden sijaan, yrittää uusi opettaja saada kurin taloon kuorolaulun avulla.

Kuoropojat oli eräänlainen paluu Taide2000:n juurille. Elokuva, jonka juoni on koroStetun yksinkertainen ja löyhä. Se ei perustu yhteen suureen kokonaiskuvaan, vaan vähäisempiin elementteihin joista muodostuu kattava kokonaisuus. Yksi tälläinen elementti on elokuvan sisältä on löydettävät pienet tarinat, jotka ryhdittävät tyylikkäästi kokonaiskuvaa. Viittaan tällä esimerkiksi opettajan ja enkelikasvoisen pojan äidin suhteen kehitykseen. Vahvasti edellisen taide-elokuvien aallon näköinen teos perustuu paljolti myös ulkojuonellisiin yksityiskohtiin kuten maisemiin ja musiikkiin. Musiikkia on osattu ripotella elokuvassa oikeisiin kohtiin ja sopivissa määrin. Ovela piirre on se, että musiikin rooli on ennemminkin tunnelmaa tukeva, kuin että se olisi suoranaisesti oma aiheensa. Musiikki näytti Kuoropojissa enemmän yhteisöltä kuin ympäristöltään.

Ystävällisyys - lipevyys
Yksi elokuvan hienoimmista ja hallitsevimmista piirteistä on alusta loppuun asti kantava harmooninen ja ystävällinen tunnelma. Vaikkei kankaalla tapahtuisi juuri mitään, tuntuu elokuva silti ilmapiirinsä vuoksi jotenkin hyvältä. Tunnelmaa ei riko edes se, tai ehkä se juuri vahvistaa sitä, että välillä mielikuvia johdatellaan hyvinkin vahvasti tiettyyn suuntaan, mutta yht'äkkiä vedetäänkin matto jalkojen alta ja käännytään pehmeästi toiseen suuntaan. Ystävällisyys ja säyseys on kuitenkin ampua elokuvan, niin sanotussa disney-lopetuksessa yli. Kovista asioista pehmeällä tavalla kertovissa elokuvissa olisi ensisijaisen tärkeää säilyttää tietyt realismin rajat ja näiltä osin Kuoropoikien jalkojen alla pölisee kalkki.

Viiniarvostelu: Le Grand Noir 2003 (Kuoropojat)

Kuoropojat-elokuvan oheisviiniksi valittiin ranskalainen Le Grand Noir 2003 -viini, joka koostuu sekä Cabernet Sauvignon että Syrah -rypäleistä. Viini on syvän tummanpunainen ja raskas kuin jugendtalo. Painavuus ja viettelevyys tekevät viinistä aavistuksen syntisen, ja viini juoksee kurkusta alas kuin Ben Johnson Soulin olympialaisissa 1988. Mutta onko viini sitten nimensä veroinen musta lammas? Tavallaan viini on sitä, sillä Lammas on viinimaailman ruskosuoHaukka: ei kanahaukka, eikä mikään jalohaukoista. Siinä missä kaikki viinit yrittävät olla jotain erikoista, Lammas hoitaa oman osuutensa viinimaailman pelikentässä tyylikkäästi kotiin, menee aikaisin nukkumaan ja herää aamulla kahdeksalta harjoittelemaan seuraavaa päivää varten.

Liikaa meteliä pitämättömänä viininä Lammas on kuin yksi Kuoropojista. Se soljuu elokuvan tahdissa hypellen eteenpäin, eikä missään vaiheessa humalluta. Häirikköoppilaan tavoin sillä on kyky sulautua massaan ja erottua joukosta aina halutessaan. Massiiviviini ja herkkä kuoromusiikki täydentävät toisiaan kivasti ja luovat ainutlaatuisen symbioosin näiden kahden kohtalontoverin välille. Taide2006 ihastui viiniin siinä määrin, että olisi kernaasti tyhjentänyt pullon mieheen.

Kun sydän lakkaa lyömästä (Q2)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * *1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * *1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähteä)
Stereotypiakatsoja: Musiikkiopistossa opettava solakka rouvashenkilö, joka osaa soittaa kahdeksaa eri soitinta. Käyttää talvisin kaulahuivia, joka on kirjailtu ikäänkuin pianon näppäimistöksi.
Oheisviiniksi Taide2006 -projekti suosittelee La Cuvée Mythique (syrah) -viiniä, joka vastaa aiemmasta käyttökerrasta jääneiden etäisten muistivien perusteella elokuvan tunnelman vaatimustasoon. Oleellista oheisviinille on kevyt maskuliininen vaatimattomuus, sekä herkän neitseellinen maku ja koostumus. La Cuevée Myhique:ta markkinoidaan täyteläisenä, notkeana ja hennon lakritsaisena, joten ainakin viininvalmistajan näkemykseen luottaen vallitsisi viinin ja elokuvan välillä kaipuisa harmonia.

Kun sydän lakkaa lyömästä -elokuva kertoo kiinteistöalalla velkoja perivästä ja muita päivänvaloa kestämättömiä hommia tekevästä miehestä, jonka taka-alalle unohtunut kyky soittaa pianoa muistuu jälleen mieleen, kun Tom törmää sattumalta edesmenneen pianistiäitinsä vanhaan manageriin. Kunnianhimoinen pianonsoitto ja ympärivuorokautista valmiutta vaativa kiinteistöala eivät tahdo löytää sopusointua keskenään ja siksi jompikumpi on jätettävä selkeästi kakkoshommaksi.

Herkkyys ja inhimillisyys
Kun Sydän lakkaa lyömästä on siinä mieleSsä ajatuksia herättävä elokuva, että se sytyttää palavan halun kuulla kaunista pianomusiikkia suurella volyymillä, päästä konserttiin tai jatkaa mahdollisesti joskus lopetettua soittoharrastusta. Tunnelmaltaan elokuvaa voisi sanoa aidoksi, kauniiksi ja ristiriitaiseksi. Päärooli on inhimillinen ja mielihalujen ristiriitaisuus on samastuttava. Varmasti jokaisen omastakin tuttavapiiristä löytyy joku lahjakas urheilija, muusikko tai mikä tahansa, jonka mielenkiinto harrastukseen on jossain vaiheessa elämää päässyt lopahtamaan. Suomenmestaruudesta humalapäissään informoivista keski-ikäisistä miehistä päätellen ainakin nyrkkeily on ala, joka on joutunut kärsimään kiinnostuksen kohteiden muuttumisesta erityisen paljon.

Ikääntyvää iskää eivät ilotytöt vedätä
Inhimillisyys oli elokuvan eräänlainen vahvuus myös ihmissuhteiden osalta. Kavereiden alibien vahvistamiset ja isän selustan turvaaminen lienevät ideoita oikeasta elämästä, ja kukaties myös päähenkilön naissuhteet, vaikkakin ne tuntuivat aavistuksen yliammutuilta. En varmasti vaivautuisi edes mainitsemaan tästä pienestä epäkohdasta ilman viimeistä siippaa, mutta kyseisen suhteen olisi voinut korrektiuden nimissä jättää solmimatta. Se tuntui valitettavan hollywoodmaiselta eli itsestäänselvältä.

Pimeä Pariisi
Maisemia elokuvassa näytetään vähän turhan säästellen, joskin vaihtoehtoisesti. Itse tykästyin maisemia ajatellen dialogiin, joka käytiin liikkuvassa autossa, katu- ja mainoslamppujen valaisemassa Pariisissa. Elokuvan tapahtumat tapahtuivat paljolti sisätiloissa, porttikongeissa ja pimeään vuorokauden aikaan, jolloin yksittäisten kuvien painopiste oli enemmänkin pimeydessä tai sekasorrossa, kuin rakennusten näyttävyydessä ja ranskalaisessa tunnelmassa.

Don't come knocking (Q2)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys:- (ei tähtiä)
Stereotypiakatsoja: Tyttöystävän painostuksen takia liiallisesti romanttisten komedioiden vaikutuksen alaisena ollut perusjätkä, joka tykkää länkkärielokuvista ja odottaa kunnon bootsien tekevän piakkoin paluun katumuotiin.
Oheisviiniä ei tilaisuudessa virka-aikana järjestetyn näytöksen takia ollut


Don't come knocking kertoo näyttelijästä, joka jostain oikusta päättää kadota kesken länkkärielokuvan kuvausten... ihan vaan jonnekin. Hevosensa, kenkänsä, kannustimensa ja paitansa hän vaihtaa ensimmäisen vastaan tulevan erakon kanssa nähkaliiviin ja valmiiksi hikoiltuun flanellipaitaan. Päämäärätön matka suuntautuu hiljalleen kohti seutuja, joiSsa "Jesse Jamesia" ei niinkään odoteta, eikä osata odottaa.

Don't come knocking on kotoisaa lämpöä huokuva elokuva. Syy on paljolti preeriamaisissa maisemissa ja pienessä kaupungissa, jossa valtaosa elokuvan tapahtumista tapahtuu.Yhdysvalloista on tosin vuosien saatteessa näytetty, yhden jos toisenkin leffan yhteydessä niin preeriat, suurkaupungit, pikkukaupungit kuin Las Vegasin kasinotkin, joten miljööt eivät tarjoa sinänsä mitään ainutkertaista elämystä. Elokuvan tarina on mielenkiintoinen ja ihmissuhteet luonnollisia, joskin kevyen omalaatuisia. Olen melko vakuuttunut siitä, että Don't come knocking on käsikirjoitettu alkoholia voimakkaammin vaikuttavan päihteen vaikutuksen alaisena. Elokuvan henkilöt ovat nimittäin sen verran outoja ja juonenkäänteet kulkevat niin utopistisia linjoja, että melko persoonallisella mielikuvituksella saa Sam Shepard olla varustettu, mikäli juoni on keksitty pelkän yölampun voimalla. Elokuvan tunnelmassa on huomattava yhteys erään lonkeromerkin mainoksiin, jotka herra mainostoimisto on huhun mukaan keksinyt kollegansa kanssa pienissä myssyissä olohuoneen sohvalla.

Don't come knocking on sellainen elokuva, että sitä voisi kehua ehkä ihan pikkuisen lisää, mutta kun siinä ei ole oikeastaan mitään sellaista, mistä sitä sen vähän verran keksisi kehua.

Fateless (Q2)

Kokonaisarvio: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Stereotypiakatsoja: Ulkomailla satunnaisesti asuva, ihmisoikeuksista huolissaan oleva nuorehko nainen, joka ei kaikista kuvauksista ja kirjallisuudesta huolimatta osaa oikein ymmärtää holocaustin järkyttävyyksiä ja ihmisen pahuutta.
Oheisviiniksi suosittelemme jotain korutonta ja sakeaa, ehtoollisviiniä muistuttavaa juomaa. Myös Taide2000:n perinneviini Sangre de Toro saattaisi korostaa elokuvan oikeita piirteitä, mikäli pullosta repii kaikki etiketit mahdollisimman karusti pois. Pullon alkuperäinen ulkoasu huokuu nimittäin sen verran voimakkaasti ystävällisyyttä, että viini saattaa syödä elokuvan vakavastiotettavuutta ilman ulkoista retusointia.

Fateless on kertomus 14-vuotiaasta Györgysta, joka jää hetkeksi kahden äitipuolensa kanssa kun hänen isänsä saa kutsun työleirille. Ei Györgykaan pitkään saa uutta arkeaan elää, ennen kuin hänenkin keskitysleirikierteensä laitetaan käyntiin. Se, kuinka pienestä kohtalo loppujen lopuksi on kiinni, muistuttaa katsojaa alati vaihtoehtoisesta kohtalosta.

FatelesS on aika järkyttävä elokuva. Ei sillätavoin, että elokuvan jälkeen välttämättä oksettaisi, mutta niin, että keskittymisvaikeuksista kärsivä ei muistane vaikeuttaan pariin tuntiin, vaan kokee lähinnä halveksuvaa tunnetta natsismia kohtaan. Eihän holocaustissa ylipäätään mitään järkeä ollut, mutta Fatelessin myötä tuli miettineeksi, että miksei natsit keskittyneet vaan tehokkuuteen ja esimerkiksi ampuneet kaikkia, vaan hirveällä vähdillä ja vaivalla kuljettivat, majoittivat, kiduttivat ja teettivät pilipalihommiaan juutalaisilla. Vaikka vitsiltä saattaa kuulostaakin, niin en tätä sellaiseksi tarkoita, mutta tuotantotehokkuus taisi olla Hitlerille melko vieras käsite. Merkillistä, ettei ylipäätään koko kansasta löytynyt yhtään sellaista ovelaa elämäntapakauppiasta, joka olisi älynnyt estää kaikki sairaat teot vetoamalla ss-joukkojen hitaaseen työtahtiin ja urakan junnaamiseen. Julmuus ja tyhmyys lienevät peräisin samoista geeneistä?

Fateless huokuu skandinaavista rehellisyyttä
Itse elokuvalle annan pisteitä sen kerronnasta. Asioita ja tapahtumia ei koettu tarpeelliseksi vähätellä tai dramtisoida, vaan asiat kerrottiin kohtalaisen luonnollisesti. Jos 14-vuotias poika lähetetään keskitysleirille, on oletettavaa että katsoja ymmärtää sen olevan järkyttävää. Ei siitä tarvi enää erikseen kappaletta säveltää. Ehkä rehellisintä elokuvassa oli kuitenkin keskitysleiriltä hengissä selvinneiden kotiinpaluu. Joitakin tultiin vastaan huolissaan ja järkyttyneinä, toisia ei. Jonkun vaimolla oli sormessaan uusi sormus ja niin se kai oikeastikin oli, vaikka sitä harvemmin tapahtumista kertovissa elokuvissa on esiin nostettukaan. Yksi elokuvan hienoimmista piirteistä oli Györgyn lohtua antava toteamus ihmisen sopeutumiskyvystä eri tilanteisiin. Vaikka elämä keskitysleireillä onkin kaikkea muuta kuin houkutteleva, totesi päähenkilö keskitysleirillä olleen hyviäkin hetkiä; auringonlasku näyttää kauniilta myös huonommissa olosuhteissa ja ystävyys merkitsee yhtälailla.

Värit kertovat mielialasta
Fatelessissä oli vaikutettu kekseliäällä tavalla elokuvan tunnelmaan. Mitä ankeampaa elämä oli, sitä lähempänä kuva oli mustavalkoista. Onnellisina aikoina kuva loisti taasen kirkkaammassa väriloistossaan. Koti-ikävä -elokuvassahan käytettiin samankaltaista jippoa, siinä säädeltävänä oli vain kuvan keltaisuus. Miljöiden osalta Fateless ei ymmärettävästikään toiminut matkailumainoksen tavoin, vaikka Budapestistä, varsinkin elokuvan alkupuolella, näytettiin silmää hiveleviä kuvia. Ja olihan keskitysleirejäkin kuvattu tavallaan hienosti, "ongelmana" oli vaan se, että kurassa makaava ihminen on kurassa makaava ihminen vaikka päivä kauniisti paistaisikin.

Romance & cigarettes (Q2)

Kokonaisarvio: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * (yksi tähti)
Ajatusten herättävyys: * (yksi tähti)
Stereotypiakatsoja: Nuorehko pariskunta, joka käy elokuvissa pari kertaa vuodessa tai aina kun siellä menee joku hyvä pätkä. Nainen pitää Susan Sarandonia yhtenä tämän hetken sielukkaimmista näyttelijöistä maailmassa ja mies ottaa saliin mukaan isoimman mahdollisen popparilaatikon.
Oheisviiniä ei virka-aikana järjestetyn näytösen takia ollut... valitettavasti!

Romance & cigarettes on hyvin erikoiseksi tehty, ja nimenomaan tehty elokuva, jota tähdittävät tämän hetken kuumimmat ja halutuimmat näyttelijät: James Gandolfini, Susan Sarandon, Kate Winslet ja Christopher Walken. Tarina kertoo nelihenkisestä perheestä, jonka isällä on avioliiton ulkopuolinen suhde Tula -nimiseen punatukkaiseen naiseen. Romance & cigarettes muistuttaa etäisesti Magnoliaa lukuisine laulunumeroineen.

Kuka jakoi roolit?
MaatalouSväki voidaan jakaa karrikoidusti kahteen kastiin, karjankasvattajiin ja maanviljelijöihin. Karjankasvattajat kasvattavat karjaa ja maanviljelijät viljelevät. Jos mielii leipoa ruisleipää, ei tule soittaa karjankasvattajalle, koska karjankasvattaja kasvattaa karjaa, ei ruista. Näyttelijät voidaan jakaa provosoivasti myös kahteen kastiin. Niihin jotka tekevät taide-elokuvia ja niihin, jotka leimaavat kellokorttinsa Hollywoodissa. Sopii miettiä kumpaan näistä James Gandolfini, Susan Sarandon, Kate Winslet ja Christopher Walken kuuluvat. Romance & cigarettes kaatui Taide2006 -projektin mielestä ensisijaisesti castingiin.

Tasa-arvo
Ikävä sanoa, mutta en ole tähän päivään mennessä keksinyt minkä takia Romance & cigarettes -elokuva on tehty. Se ei nimittäin kerro oikein mistään mitään, ei naurata, ei haasta, eikä jaksa oikein herättää edes tunteita muuten kuin näyttelijöidensä ja feminismiksi naamioidun sovinisminsa puolesta. Pettämisestä kiinni jäänyt perheenisä ottaa mukisematta vastaan kaiken sen henkisen väkivallan, jota petetty äiti tyttärineen harjoittaa, mutta kestää, sietää ja hyväksyy, koska on mies ja sen takia myös vähän vahvempi. En tosin tarkoita sitä, etteikö pettänyt mies ansaitsisi tulla jätetyksi, mutta tuntuu vaan vahvasti siltä, että naisen kosto on miehen kostoa hyväksyttävämpää. Pettänyt nainen voi olla myös uhri, mies ei koskaan. Ei Romance & cigarettes missään nimessä mikään naisasiaelokuva ollut, mutta näin tasa-arvon aikana kaipaisin elokuvilta ihan oikeaa tasa-arvoa, eli sellaista missä miehet tiskaavat ja naiset vaihtavat autoihin talvirenkaat. Tai mies vaihtaa renkaat ja nainen tiskaa, vaikka se lienisikin näin 2000-luvulla hieman turhan stereotyyppistä ja kasaria.

Kokonaisuudessaan Romance & cigarettes on melkomoista ajanhaaskuuta, ellei pidä tanssivia ja omista päättyneistä avioliitoistaan avoimesti kertovia poliiseja suunnattoman hyvänä viihteenä. Väittäisin, että hammaslääkärikäynnin jälkeen on polttavampi tarve soittaa ystävälle ja kertoa kokemuksestaan, kuin Romancen & cigarettesin, koska se ei ole oikeastaan edes mainittavan huono elokuva.

Palindromes (Q2)

Kokonaisarvio: * * * * * (VIISI TÄHTEÄ)

Taiteellisuus: * * * * * (VIISI TÄHTEÄ)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Ajatusten herättävyys: * (yksi tähti)
Stereotypiakatsoja: Viiksekäs, 54-vuotias mies, joka ei mene elokuviin ellei ole täysin vakuuttunut elokuvan vastaavan odotuksia. Istuu 4-5:llä rivillä ja syö Panttereita.
Oheisviini: Talus pinot noir 2004 (Arvio erillisenä)

Palindromes, nyrjähtänyt rakkaustarina kertoo nuorten seksuaalisuudesta ja aikuiseksi kasvamisen eri vaiheista, sekä vuorovaikutuksesta ympäröivän maailman normien, uskontojen ja ihmismielien kanssa. Palindromes on erittäin taiteellinen elokuva, joka naurattaa vähemmän naurattavilla aiheilla.

Viides tähti
PalindromeSin lopussa nähtävä, kaiken selittävä kuvakollaasi oli turha ja huono yksityiskohta. Elokuvasta olisi voinut periaatteessa tehdä eurooppalaisille oman, puoli minuuttia lyhyemmän version, jossa elokuvan sanomaa ei olisi tarvinnut enää lopuksi ikäänkuin piirtää selittämään mistä kaikessa oli kysymys. Kaikki muu elokuvassa olikin juuri sitä, mitä Taide2000 on eri vuosiprojekteineen jahdannut. Sitä, minkä vuoksi Taide2000 ylipäätään on olemassa. Palindromes on täysin suvereeni elokuva, joka tultaneen valitsemaan Taide2006 -projektin päättäjäisissä marras-joulukuussa vuoden vaihtoehtoelokuvaksi. Aika utopistinen elokuvavuosi on käynnissä, mikäli kankaille ilmestyisi vielä yksikin elokuva, jota voisi missään määrin verrata Palindromesin erinomaisuuteen. Näiden elokuvien ilmestymisrotaatio kun taitaa näinä päivinä olla useamman vuoden luokkaa.

Oscar-ehdokas Peter Paul
Palindromes on sopivan sekavaksi, haastavaksi ja tulkittavaksi tehty elokuva, joka ei suoranaisesti kait irvaile kenellekään, vaikka esimerkiksi syvästi uskossa olevien ihmisten parodiointi onkin viety aika äärimmilleen ja jopa raa'alle tasolle. Samalla ironisella tyylillä elokuvassa ylikorostetaan myös yhdysvaltalaisten tai nykyihmisten moraalia, arvomaailmaa, sekä lapsuuden ja aikuisuuden välistä rajaa. Elokuvassa on loistavia, sopivan outoja henkilöhahmoja, joista ehkä mieleenpainuvin on Peter Paul -niminen avarakatseinen ja avoin vesseli. Oikeastaan kaikkien elokuvan hahmojen kohdalla on aistittavissa paradoksaalinen, vakavastiotettavuuden ja komiikan voimakas sekoitus. Palindromesissa on alati havaittavissa kahden tai useamman vastavoiman välinen, naurua aiheuttava kitka. Siinä on samankaltaista älykkyyttä ja oivalluskykyä kuin W-tyylissä ja Studio julmahuvissa, eli on ymmärretty liian olevan liikaa ja että kevyt on hauskempaa kuin yliampuva.

Yhteenvetona on sanottava, että Palindromes on kerrassaan loistava, tyyliltään Mulholland drivea muistuttava teos.

Viiniarvostelu: Talus pinot noir 2004 (Palindromes)

Yhdysvaltalaisen Palindromes -elokuvan sävyttäjäksi Taide2006 -projekti valitsi californialaisen keskitäyteläisen punaviinin, Talus pinot noir 2004:n. Vaniljainen viini yllätti elokuvan tavoin positiivisesti, vaikkei ihan vastaavalaiseen ilotulituSeen loppujen lopuksi äitynytkään. Talus pinot noir tuntui olemukseltaan hyvällä tavalla painavalta, jopa öljymäiseltä, mutta siitä huolimatta sitä oli helppo juoda. Se vain virtasi kurkusta alas. Miinuspuolena viinissä oli lievähkö persoonattomuus. Taluksen yksivärisyys ei oikein jaksanut herättää, saati leikitellä juojansa tunteilla, ja sitä Palindromes olisi ehdottomasti viiniltään vaatinut. Taluksesta puuttui tyystin arvoituksellisuus.

Palindromes on niin säikeinen elokuva, että sen rinnalla juotavalta viiniltä vaaditaan vahvaa persoonallisuutta, nuorekkuutta, sekä kykyä haastaa. Kevyt hiekkaisuuskaan ei olisi sävyttäjän ominaisuudessa pahasta. Vaikka rohkeaa ratkaisua ehdotankin, niin uskon jokin Marlin helmeilevää omenaviiniä muistuttavan myrkyn olevan ainutlaatuinen tunnelmanluoja Palindromesin rinnalla. Mikäli vierastaa erittäin radikaaleja ratkaisuja, kannattaa harkita elokuvan rinnalle Taide2000:n toista perinneviiniä Gato Negroa. Siitä löytyy nimittäin elokuvan sävyt oikeassa suhteessa esiintuovaa persoonallisuutta ja tiukkaa otetta.

Lapsi - L'Enfant (Q2)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * *1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähteä)
Stereotypiakatsoja: King kongin jälkeen Hollywood-elokuvien boikotointia koskevan periaatepäätöksen tehnyt 22-vuotias kaupunkilainen, joka ei ole varma haluaisiko viedä avopuolisonsa yllätysmatkalle Pariisiin.
Oheisviiniä ei tilaisuudessa virka-aikana järjestetyn näytöksen vuoksi ollut.


Lapsi kertoo jatkuvassa rahapulassa elävistä, syrjäytyneistä nuorista, joille syntyy lapsi. Hieman reppanan oloinen isä, Bruno, välittää kahden lapsen varastamaa tavaraa ja on valmis realisoimaan lähes mitä tahansa, kuten vaatteet päältään. Pariskunnalle syntyvän lapsen suurimmaksi merkitykseksi muodostuu taloudellisuus. Bruno tekee ratkaisun, joka sytyttää pariskunnan välille sellaisen sodan, ettei se unohdu enää koskaan.

LapSi on "peruskauraelokuva", ihan jees tai ihan ok. Niin ok, että yleisarvosana olisi jäänyt huomattavasti vaatimattomammaksi ilman positiivisia yksityiskohtia, kuten miljöitä ja hyviä näyttelijäsuorituksia. Elokuvan Pariisi on huomattavasti rosoisempi kuin monien muiden leffojen, romantiikkaa huokuva Ranskan pääkaupunki. Näyttelijöistä parhaimpina nousevat esiin isää näyttelevä Jérémie Renier, joka onnistuu vähän oudon ja lapsellisen pikkunilkin roolissaan erinomaisesti, sekä hänen noin 12-vuotias apurinsa, joka näyttelee hypotermian rajamailla värisevää lasta sen verran aidosti, että kyseinen kohtaus jäi melkein vahvimmin mieleen koko elokuvasta.

Elokuvan tarina on realistinen, eikä sitä suotta paisutella tai vähätellä. Tarina kulkee tavarajunan tavalla eleettömästi eteenpäin. Lapsi on palkittu muun muassa Kultaisella palmulla, joka tuntuu tietyllä tavalla aika omituiselta, jopa vääryydeltä, sillä elokuva tuntuu sen verran mitäänsanomattomalta, että elokuvan jälkeen tuntui kuin olisi herännyt päiväunilta. Toisaalta, Lapsi kuvastaa aika hyvin tämän hetkisten elokuvien linjaa. Valtaosa vaihtoehtoisista elokuvista on olemukseltaan pelkistettyjä ja suoraviivaisia.

Tiikeri ja lumi (Q2)

Kokonaisarvio: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Juoni: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähetä)
Stereotypiakatsoja: Viimeistä vuotta kauppakorkeakoulussa lukeva ja eroamassa oleva pariskunta, joka hakee virkistystä tylsään elämäänsä romanttisista elokuvista - turhaan.
Oheisviini: Montalto Nero D'Avola 2004 Merlot (arvio erillisenä)

Tiikeri ja Lumi kertoo italialaisesta romantikosta, joka juoksee maailman ympäri rakkautensa perässä. Elokuva voidaan kaiketi luokitella romattiseksi komediaksi, joka saa taide-elokuvamaisia piirteitä satunnaisella outoudellaan.

Tästä elokuvasta on hyvä tietää pari asiaa ennen kuin menee katsomaan sitä. Ensinnäkin elokuvan päähenkilö, kutsuttakoon häntä Tiikeriksi, on äärimmäisen rasittava mies. Jos pitää Mies vailla menneisyyden vähäpuheisesta päähenkilöstä, on Tiikeri tämän vastakohta, erittäin puhelias cHaplinmainen säätäjä, joka puhuu enemmän kuin ajattelee. Mikäli puhetulva olisi ollut muuta kieltä kuin italiaa, olisi elokuvan takarivistä saattanut poistua kesken kaksi mieshenkilöä. Lennokas italia oli siis ehdoton plussa tälle elokuvalle, mutta siitä huolimatta pari rauhoittavaa olisi toiminut hyvin säätäjämme kohdalla.

Sitten ne muut asiat. Elokuvassa on muutamia visuaalisesti vaikuttavia kohtia sekä lievästi yliampuva aspekti läpi koko teoksen. Se tuo leffalle persoonallisen vaikutelman, ja lievä amerikkalaisukritiikkikin soljuu kepeästi muutoin rakkaustarinan ohessa. Jean Reno tekee kaiken lisäksi käsittämättömän hienon sivuroolisuorituksen. Elokuva ei kuitenkaan tarjoa yllätyksiä, juoni on ennalta-arvattava ja jossain vaiheessa se junnaa pahasti paikallaan. Annetut tähdet puhukoot puolestaan.