Sleeping beauty (R&A)

Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)

Lähtökohdat Sleeping beautylle olivat lupaavat. Elokuva kertoi ylvääStä australialaisesta opiskelijatytöstä, joka alkoi työskennellä seuralaispalvelulle ja viettää huumattuna öitä kartanossa, joista ei muistanut sittemmin yhtään mitään. Ahdistava ja räjähdysherkkä tunnelmakin nappasi otteeseensa jo elokuvan ensimetreillä. Mahdollisuudet olisivat olleet toisin sanoen lähes mihin tahansa, mutta Sleeping beauty näytti jääneen valinnanvaikeuden takia lopulta kokonaan ilman omaa ravihevostaan. Kokonaisuus oli hämmentävän valju, eikä paljon lupaava tunnelmakaan lähtenyt kehittymään missään vaiheessa enää suuntaan taikka toiseen. Asiat, joita valkokankaalla tapahtui, vaikuttivat merkityksettömiltä, ja jossain vaiheessa näytöstä sitä tajusi, ettei elokuvaa pelasta enää mikään muu, kuin jokin todella yllättävä ja palkitseva kliimaksi. Sen, tuliko sellaista vai ei, voi päätellä antamistamme tähdistä.

Medianeras (R&A)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Valtavat talojen seiniin maalatut mainokset antoivat elokuvalle sielun.

Medianeras on erikoisesti rakennettu elokuva, joka aluStaa ja kuljettaa viehättävästi kohti lopun paria ratkaisevaa minuuttia. Se on sosiaalisen median aikaan päivitetty romanttinen draama, jossa on etäisiä kaikuja ranskalaiselokuva Améliesta. Niiden romantiikassa kun oli keskenään jotain samanlaista pienuutta, vaikkei argentiinalainen pikkuserkku asian ympärille aivan yhtä tiukalla otteella kietoutunutkaan. Myös kaupungin maisemien viehättävyyden korostamisessa oli aistittavissa jotain roolillista samankaltaisuutta, vaikka Buenos Airesista esiinnostettu kauneus olikin Amélien maisemiin verrattuna laadultaan rosoisempaa ja musiikkivideomaisempaa. Medianeras kuulunee myös niiden omituisten elokuvien kastiin, joiden mieleenpainuvuuden ymmärtää kunnolla vasta viikkoja tai vuosia näytöksen jälkeen.

Love like poison (R&A)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Isoisä se piti itsensä miehenä ihan elämänsä ehtoopuolelle saakka.

Se, missä ranSkalaiset elokuvat dominoivat juuri tällä hetkellä, on rytmitys. Ne eivät ole laahavia, eivätkä liian nopeita, vaan sellaisia, että ne ottavat maailman haltuun jo ensiminuuteilla. Ne määräävät sykkeen. Love like poison ei ollut elokuvana unohtumaton, mutta siitä huolimatta lehtereillä tuoksui koko ajan hyvällä tavalla Ranskalta. Tarina 14-vuotiaan, Dave Mustainen näköisen tytön suhteesta itseensä, ikätovereihinsa, Jumalaan ja maailmaan olisi jäänyt turhan eleettömäksi, ellei elokuvan rytmi olisi ollut niin hienosti sopusoinnussa vaitonaisen tarinan kanssa. Omat tärkeät juonteensa elokuvaan toivat myös tytön vanhemmat ja isovanhemmat, jotka ampuivat käytöksensä kautta omat tärkeät väriläiskänsä kankaalle, ja tekivät siten kokonaisuudesta hieman moniulotteisemman.

The woman who dreamed of a man (R&A)

Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)

Miljööt: * * * * (neljä tähteä)

Juoni: * * (kaksi tähteä)

Lähtökohdat elokuvalle olivat herkulliset - tanSkalainen muotikuvaaja kiertää työnsä puolesta Euroopan trendikkäimpiä kaupunkeja ja törmää Pariisissa mieheen, josta on uneksinut. Sen jälkeen olisi voinut tapahtua mitä tahansa, mutta The woman who dreamed of a man lähti valitettavasti siihen kaikkein perinteisimpään suuntaan, eikä teoksen sisäinen kauneus tullut kovinkaan vahvasti esiin. Jopa tarina naisen tarkoin vaalitun ulkokuoren murenemisesta tuntui tämän tuuliajolla kelluvan kertomuksen keskellä jokseenkin hengettömältä. Mikäli Pariisista ja Varsovasta ei olisi tarjottu niin upeita kuvia kuin tarjottiin, ja jos päähenkilön luonteenpiirteiden ääripäät olisivat olleet vähääkään lähempänä toisiaan, ei elokuvassa olisi ollut kovinkaan monta syytä suositella sitä.

Tomboy (R&A)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Pienen välienselvitelyn nolo lopputulos jäi yhteisössä suotta täysin huomiotta.

Valheen ylläpitäminen on sitä vaikeampaa mitä huonommin on poHjatyön tehnyt. Joistain asioista ei ehkä kannattaisi lähteä valehtelemaan ollenkaan. Tomboyssa on kyse molemmista. Tytöstä on vaikea tehdä poikaa. Elokuva maalaa herkullisesti lapsuuden ja aikuisuuden rajaa - aikaa jolloin sukupuolirooleilla alkaa olla merkitystä. Tai jos niitä ei halua omaksua – yhteisö tekee sen puolestasi.

Behind blue skies (R&A)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Elokuvan aloittava seksikohtaus kaikkine yksityiskohtineen on hyvin häkellyttävä.

Behind blue skiesin juttu on 70-luku ja tukholmalaiSten suosima Sandhamnin saari kaupungin edustalta lähtevän rännin päässä. Puolitoistatuntinen ei olisi vaatinut näiden kahden elementin lisäksi periaatteessa mitään muuta ollakseen näkemisen arvoinen, mutta Behind blue skiesissa on myös hyvä juoni. Se kertoo alkoholismin rasittaman perheen pojasta, joka lähtee Sandhamniin kesätöihin, ja kohtaa kaikki ne elämän yllätykset, joita murrosikään päässeet nuoret nyt yleensä kohtaavat. On rakkautta, pettymystä ja kuvioita, joiden suuruutta nuori ei tahdo oikein ymmärtää. Vaikka eipä silti, ei ymmärrä katsojakaan, ja juuri se tekee elokuvasta niin onnistuneen... Maisemien ja Abba-hengen lisäksi.

Our day will come (R&A)

Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)

Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Pikkutytön paljon kertova hymy.

Notre jour viendra - Our day will come on ranSkalainen road-movie, ja yksi käynnissä olevan elokuvavuoden kirkkaimmista helmistä. Se kertoo punatukkaisuutensa takia kiusatuksi tulleesta miehestä, joka onnistuu seurakseen päätyneen arrogantin ja aavistuksen epävakaan psykiatrin avustuksella kanavoimaan oman pahan olonsa muiden ihmisten ongelmaksi.

Vaikka Notre jour viendra on väkivaltainen ja armoton elokuva, on se silti myös äärimmäisen hauska. Huumori on osuvaa ja pitää yliampuvuutensa takia huolen siitä, ettei elokuvan väkivaltaisuus tunnu liian moralisoivalta tai raskaalta. Se on äärimmäisen hieno ja ainutlaatuinen piirre, sillä niitä elokuvia, joissa väkivaltaan liittyy opetus, tai joissa sillä halutaan shokeerata, on maailma pullollaan. Notre jour viendran väkivalta tuntuu sen sijaan lähinnä näkökulmalta, jonka avulla asioita ollaan onnistuttu tarkkailemaan eri perspektiivistä.

Toinen mahtava piirre elokuvassa ovat sen miljööt. Läntisen Ranskan teollistuneet merenrantakaupungit eivät muistuta Pariisin kauneimpia kortteleita, mutta siitä huolimatta ne herättävät matkakuumeen. Ehkä maisemien houkuttelevuus piilee nimenomaan siinä, ettei niitä ole tarkoitettu näytettäväksi niinkään potentiaalisille turisteille, kuin ranskalaisille itselleen. Vähän kuin Suomesta näytettäisiin maailmalle Tuomiokirkon sijaan Naantalin satama.

Midnight in Paris

Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * * (Viisi tähteä)
Erityistä: Pahan palkka taidemuseossa.

Woody Allenin elokuvat tuppaavat olemaan aina eräänlaisia oodeja kaupungille. YleenSä ylistyksen kohteena on New York, mutta tällä kertaa kumarruksen saa Pariisi, josta yksi elokuvan roolihahmoista toteaa osusvasti, ettei osaa päättää rakastaako kaupunkia enemmän yöllä vai päivällä. Teos alkaa upealla kuvakollaasilla, ja jatkuu vauhtiin päästyään kerrassaan nerokkaalla juonella. Allen on onnistunut luomaan Midnight in Parisista elokuvan, jossa yhdistyvät niin Pariisin tunnelma, kauneus, osuva huumori, kuin varmasti lähes kenelle tahansa samastuttava fantasiamaailmakin. Yksi elokuvan parhaista puolista on sen persoonallisuus, joka ei tunnu syntyneen ollenkaan toisten elokuvien kuvajaisena, vaan sen seurauksena, että Midnight in Parisin on koettu vain olevan parhaimmillaan juuri tällaisenaan. Toinen merkittävän erilainen piirre elokuvassa on, että sen riemukkaan tunnelman ansiosta päähenkilön menestys tuntuu lähes yhtä hienolta, kuin omien ystävien menestys. Ehdottomasti vuoden parhaita elokuvia.

Merelle

Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * * (Viisi tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Elokuva esitettiin leppeässä kesäillassa, joka sopi tunnelmaan lähes täydellisesti.

Kouluiän kynnyksellä oleva poika on jäänyt vanhempiensa avioeron myötä äitinsä kanssa kahden Roomaan, mutta lähtee elokuvassa kesälomareissulle isänsä luokse meksikoolaiseen kalastajakylään. Perille päästyään isä, poika ja vaari kalastavat, kalastavat ja kalastavat.

KyseeSsä on ainutlaatuinen elokuva. Ensimmäisessä viidessä minuutissa käydään valokuvamaisesti läpi miehen ja naisen kohtaaminen, avioituminen, perheen kasvu ja ero. Sen jälkeen isä hakee pojan luokseen, ja loppuaika kalastetaan. Elokuvassa ei siis tapahdu periaatteessa mitään muuta, kuin että isä, poika ja vaari kalastavat käsittämättömän kauniissa vesissä ja näkevät välillä alligaattoreita tai haikaroita. Yhtenä päivänä sataa, ja silloin aikuiset juovat kahvia ja poika pitkästyy. Merelle-elokuvaan ei olla rakennettu sen enempää draamaa kuin mitään muutakaan, mikä on kokonaisuutta ajatellen sekä vahvuus, että heikkous. Rohkea, dokumentäärinen ja erikoinen epäelokuva on kokemuksena sellainen, ettei se poista leffanälkää, mutta toimii seesteisenä ja tarttuvana matkana keskelle turkoosin paratiisin työelämää.

Biutiful

Kokonaisarvio: * * * * (Neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Juoni: * * * (Kolme tähteä)
Oheisviini: Coronas tempranillo jäi täysin voimakkaan elokuvan jalkoihin. Biutiful vaatii oheensa jotain todella tuhtia punaviiniä.

Uxbal on hämäräpuuhilla elantonsa ansaitseva kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltajaisä, jolle lääkäri kertoo tarinan alussa elinaikaa olevan jäljellä enää pari kuukautta.

Biutifulin poikkeukSellinen voima piilee siinä, että Uxbalin syöpä on kaikkialla. Se on läsnä, kun lapset syövät Weetabixeja, ja se on läsnä, kun kiinalaiset rantautuvat Barcelonaan. Syöpä kummittelee teatterisalissa, tapahtuipa valkokankaalla mitä tahansa. Tunnelmaa ei myöskään särje pääosaa näytellyt Javier Bardem, jossa syöpä on alati läsnä. Hän vetää mahtavan roolin, sillä vaikkei hän sairauttaan juuri muuten esiin nostakaan, on se hänen silmissään tauotta. Näyttelijöistä on mainittava positiivisessa valossa myös perheen molemmat lapset, sekä entistä vaimoa näytellyt Maricel Álvarez, jonka suoritus tultaneen muistamaan elokuvavuotemme loppupuolella.

Vaikka Biutiful on henkisesti yhtä harmautta, antavat maisemat sille mukavasti pehmentävää väriä. Barcelonasta näytetään niin persoonallisia kohtia ja kauniita kuvia, ettei niiden merkitystä elokuvan makuun pidä vähätellä. Ilman maisemia kun Biutiful olisi saattanut jättää jälkeensä yksinomaan lannistuneen olon.

Kosto

Kokonaisarvio: * * * * (Neljä tähteä)

Taiteellisuus: * (Yksi tähti)
Miljööt: * * * (Kolme tähteä)
Juoni: * * * (Kolme tähteä)
Erityistä: Trine Dyrholm näyttelee roolinsa upeasti.
Oheisviini: Gato Negro Cabernet-Sauvignon muistutti oivallisuudellaan jälleen kerran, miksi se on Taide2000:n perinneviini.

Koulukiusattu Elias saa luokkakaverikseen mitättömän oloisen Christianin, joka on kuitenkin heppoisesta olemuksestaan huolimatta silkkaa ruutia. Pojat lyöttäytyvät yhteen ja alkavat tehdä maailmasta oikeudenmukaisempaa, mutta kyvyttömyys ymmärtää asioiden todellisia mittasuhteita, saa heidän reittinsä johtamaan pari piirua erheelliseen suuntaan.

Parhaana ulkomaiSena elokuvana Oscarilla palkittu Kosto on hyvä elokuva. Se on väkevä, omaleimainen, koskettava ja maailmalla menestyneenä pohjoismaalaisena myös hieman kotoisalta tuntuva. Se vie mukanaan, tuntuu uskottavalta, ja kun näyttelijätkin, aina lapsia myöten pärjäävät hienosti, ei kokonaisuudelle voi olla nostamatta hattua. Mutta silti, paras elokuva mitä Yhdysvaltain ulkopuolisella maailmalla oli tarjota? Kyllä Kosto meidänkin mielestämme hyvä oli, mutta ei nyt sentään paras.

Kun silmäni mä auki saan

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Oheisviiniksi elokuvan rinnalle sopii parhaiten kohtalokas ja tanakka italialainen punaviini.

Periaatteessa täydellistä arkea elävä milanolaisrouva aloittaa seikkailun perheenisän kanssa, jonka kotona odottaa vaimon lisäksi kaksi lasta.

Kun silmäni mä auki saan ei oliSi muuta kuin hidastempoinen ja helposti unohdettava parituntinen, ellei siinä olisi useampia kerroksia. Perustarina kahdesta syrjähyppijästä ei tarjoa maisemien lisäksi juuri mitään erityistä, mutta psykologinen tausta tekee elokuvasta mielenkiintoisen. On vaikea sanoa, onko ohjaaja Silvio Soldinin tarkoituksena ollut alleviivata molempien sukupuolten inhimillisiä heikkouksia, mutta ainakin ne nousevat elokuvassa rehellisesti esiin. Mies ei mahda järkevistä ajatuksista huolimatta mitään haluilleen, eikä nainen havittele täydellisyyttä, vaan loputonta muutosta ja konkreettisia merkkejä voimastaan ohjata muita ihmisiä. Se on typeryydessään ärsyttävää katsottavaa, mutta juuri sen takia elokuva on katsomisen arvoinen ja ansaitsee kahden sijaan kolme tähteä.

Somewhere

Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)

Taiteellisuus: * * * * (Neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)

Juoni: * * * * * (Viisi tähteä)

Erityistä: Romulon serenadi hotellin aulassa.

Oheisviini: Equinox 2007 Merlot-Petite-sirah ei valitettavasti istunut kirpakkuutensa takia turkoosin elokuvan oheen kovinkaan hyvin. Somewhere kaipaa rinnalleen jotain runsasta ja pehmyttä.

Näyttelijä, jonka elämän sisältö koostuu työn lisäksi viinasta, naisista, autoista ja hotellihuoneista, joutuu ottamaan tyttärensä luokseen poikkeuksellisen pitkäksi aikaa. Ratkaisevasti muuttunut tilanne kestää sen verran, että miehenkin on pakko hieman seisahtaa.

Taide2000:n yhdestoista vuosi lähti liikkeelle hyvin klookusti, sillä alkumetreillään olevan vuoden paras elokuva on jo hyvin suurella todennäköisyydellä löytynyt. Mikäli näin ei ole, tulee edessämme olemaan ällistyttävä elokuvavuosi. Sofia Coppolan Somewhere on yksi koko historiamme parhaista elokuvista. Maisemat, kuvat, juoni, tunnelma ja rytmi, lähes kaikki hivelee täydellisyyttä. Elokuva antaa katsojalle ruhtinaallisesti tilaa miettiä valmiiksi pureskelemattomia asioita. Myös ohjaajan luottamus katsojien ymmärryskykyä kohtaan on mieltä lämmittävää. Somewheresta on jätetty pois oikeastaan kai kaikki itsestäänselvyydet, ja keskitytty sen sijaan oleelliseen. Vuorosanat, jotka katsoja voi arvata ennalta, jäävät katsojan sanottaviksi, sillä roolihahmot eivät sitä tee. Ehkä parhaimpina esimerkkeinä tästä ovat aamiainen Italiassa sekä kohtaus, jossa ovat mukana helikopteri ja taksi.

Mainitsematta ei voi jättää myöskään huumoria, joka on suorastaan nerokasta ja jollain tavalla kai uudenlaistakin. Oikeastaan ainoa pieni kauneusvirhe komiikassa on naisen nimi, jonka päähenkilö muistaa väärin.

Juhlapuhe ja ehdokkaat

JUHLAVUOSI

Tänään päättyvästä vuodesta 2010, suuresta juhlavuodestamme, piti tulla kaikkien aikojen taide-elokuvavuosi. Piti olla nostalgiaa, riemua, muisteloita, parhaita elokuvia ja parhaita viinejä. Kaikki oli periaatteessa pedattu yhteistyökumppaneita myöten valmiiksi suurelle juhlalle, mutta kävikin niin, että päättyneestä vuodesta tuli koko historiamme vaikein.

Vielä alkuvuonna emme osanneet kantaa huolta. Vaikkemme saaneet ensimmäiseen kvartaaliin aivan niin räjähtävää starttia kuin olisimme ehkä toivoneet, olivat palikat kuitenkin vielä hyvin kasassa. Julkaisimme sivuillamme mielestämme hyvin itsemme näköisiä otteita historiasta ja haavekuvat syntymäpäivistämme tuntuivat houkuttelevilta. Edes kevätkvartaalin alussa emme osanneet kantaa varsinaista huolta toiminnastamme. Ongelma oli kuitenkin jo olemassa, ja syy oli varsin yksinkertainen. Elokuvateatteri ei enää kutsunut meitä entisaikojen tapaan.

Olemme tehneet joinakin vuosina hyvin harkittuja päätöksiä pitää kesälomaa taide-elokuvista. Toimimme niin myös tänä vuonna, mutta tällä kertaa emme saaneet edes ilmoitettua asiasta sivuillamme. Syntymäpäivämme tulivat ja menivät heinäkuussa, mutta ilotulitteet unohtuivat ampumattomina varastoon. Vastuu Taide2000:n toiminnasta oli jakautunut jo pidempään epätasaisesti, mutta nyt kuorman koko alkoi olla liikaa.

Alkusyksystä, eli elokuvien hedelmällisimpään aikaan ja paunaviinikauden kynnyksellä, Taide2000 oli pisteessä, jolloin mahdollisuus toiminnan keskeyttämisestä mainittiin ääneen ensimmäistä kertaa. Perustajajäsenet istuivat alas, kävivät avoimen keskustelun tulevaisuudesta ja päättivät tarkkailla tilanteen kehittymistä vuoden loppuun asti. Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaali, joka käynnistyi lähes välittömästi yhteistoimintakeskustelun jälkeen, sujui paremmin kuin ehkä yksikään R&A historiamme varrella. Taide2000 alkoi näyttää taas siltä, miltä se oli näyttänyt aiemmin, ja miltä me sen halusimme näyttävän edelleenkin. Taide2000 oli tullut takaisin.

Mutta sitten tulivat taas arki ja ensilumi. Toimintamme apaattisuus ei pudonnut enää kesän tasolle, muttemme saaneet silti elokuvatarjonnan heikon tason ja siviilikiireidemme myötävaikutuksella itsestämme irti aivan sitä, mitä olisimme halunneet. Vuosi läheni loppuaan, toimintamme oli seisahtunutta ja tarjonnan taso sellaista, ettemme olleet nähneet poikkeuksellisesti koko vuonna ainuttakaan viiden tähden elokuvaa.

Kun juhlavuottamme oli jäljellä enää kolme päivää, tapahtui jotain ratkaisevaa. Saimme viimein ryhmämme kasaan ja palasimme kotiimme Kino Engelin taaimmaiselle riville. Odotuksemme illan tai elokuvan suhteen eivät olleet kovin korkealla, mutta yllättäen kaikki kääntyikin päälaelleen. Ilta, vuosi ja kenties koko tulevaisuutemmekin. Todellinen, tunnelmallinen taide-elokuva oli tehnyt täysin odottamattoman paluun valkokankaalle. Juhlavuodemme ensimmäinen viiden tähden elokuva näytettiin samana iltana, jolloin onnistuimme viinivalinnassamme lähes täydellisesti, ja iltana, jolloin Taide2000 oli taas pitkästä aikaa Taide2000.


TULEVAISUUS

Milloin Taide2000:n on aika siirtyä historiaan? Lähteäkö juhlista arvokkaasti, kun kaikilla on vielä hauskaa, vai tarttuako yhä seuraavaan korttiin? Onko kymmenvuotisjuhlien viimeisimmällä hetkellä kohdalle osunut täydellinen elokuvailta paras ja juhlavin tapa päättää ylväs matka, vai tulisiko meidän sinnitellä Kino Engelin mukana niin pitkään kuin henki pihisee. Mitä Kekkonen olisi tehnyt? Se, onko Taide2000:tta enää aktiivisena vuonna 2011, selviää tuonnempana. Mikäli ei, mikäli tämä kaikki päättyy juhlavuotemme parhaiden palkitsemiseen, tahdomme kiittää mitä kauneimmin kaikkia niitä ihmisiä ja tahoja, jotka ovat kulkeneet kanssamme samalla polulla missä tahansa vaiheessa matkaa. Kävi niin tai näin, menee Taide2000 lopulliseen hautaansa vasta jäsentensä mukana, jos silloinkaan...


EHDOKKAAT JUHLAVUOTEMME PALKITTAVIKSI:

Kilpaa vuoden parhaan elokuvateatterin tittelistä emme lupaustemme mukaisesti järjestä tänä vuonna Kino Engelin ylivertaisuuden takia. Taide2000-erikoispalkinto sen sijaan jaetaan, samaten kuin kaikki perinteiset palkinnot.

Vuoden 2010 elokuvaviiniehdokkaat:

Carnival syrah (Tournée)
Yali carmenere-syrah (Sin Nombre)
Urban Uco malbec-tempranillo (A Single man)
Oriachovitza cabernet-sauvignon (Tarinoita kulta-ajalta)
Equinox merlot-petite-sirah (Howl)


Vuoden 2010 näyttelijäehdokkaat:

Larry David - Whatever works
Olle Sarri - Apan
Stina Ekblad - Ruotsalainen avioliitto
Mathieu Amalric - Tournée

Ehdokkaat Taide2010-palkinnon saajaksi:

Tournée (Mathieu Amalric)
Apan (Jesper Ganslandt)
Whatever works (Woody Allen)

Voittajat julkistamme tammikkussa 2011.

Tournée - Kiertue (Q4/10)

Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)

Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Tunnelma: * * * * * (Viisi tähteä)
Erityistä: Elokuvassa ranskalaisten ja jenkkien välille ei rakennettu ainuttakaan kansalliseen itsetuntoon pohjautuvaa konfliktia.

Oheisviini: Carnival syrah 2009 istui elokuvan oheen aina etikettiään myöten. Rypäleinen viini oli hahmojen tapaan tuntuva, runsas ja selkeä. Vuoden parhaita viinilöytöjä.

Yhdysvaltalaisten burleskitaiteilijoiden ryhmä, eli joukko naisia, kiertää Ranskan merenrantakaupunkeja paikallisen managerinsa kanssa, kenestä löytyy tulisuuteen taipuvaisen luonteensa lisäksi myös muita pakkaa sekoittavia ominaisuuksia.

Ihminen käyttäytyy eri tavalla, kun hän on ykSin tai osa ryhmää. Oli hän sitten mies tai nainen, nuori tai vanha. Asia ei silti tapaa tulla ensimmäisten joukossa mieleen, kun puhe kääntyy ryhmään naisia, jotka tykkäävät esiintyä lavalla mahdollisimman vähissä vaatteissa. Elokuvassa Tournée - Kiertue ryhmän vaikutuksen yksilöön voi kuitenkin aistia, vaikkei sitä mainita sanallakaan, tai vaikkei ohjaaja Mathieu Amalric edes alleviivaa sitä mitenkään. Se vain on olemassa, ja juuri siksi Tournée on niin nerokas elokuva kuin on. Teoksessa on valtava määrä asioita, joita ei tuoda varsinaisesti esiin, mutta jotka ovat silti olemassa. Lämpöä, rakkautta, kiukkua, välittämistä, pettymystä, naiseutta ja romantiikkaa. Yksi elokuvan ylivoimaisimmista hetkistä on todella yllättävässä yhteydessä syntyvä romanssi, joka kuolee yhtä nopeasti kuin syntyykin, mutta jättää silti epätäydellisyytensä takia jälkeen mitä parhaimman mielen.

Muutenkin, vaikka toisin voisi kuvitella, on Tournée erittäin herkkä ja hienotunteinen elokuva. Jopa yksi häivähdyksenomainen ilme saattaa muuttaa kokonaisuuden kulkusuuntaa ratkaisevasti. Silti elokuva on samaan aikaan myös miehekäs ja huumorintajultaan peloton. Siinä on oivallettu kertakaikkisen upeasti erilaisten vaikutteiden oikea suhde. Esimerkiksi valtameren tai tervanarun tuoksun voi haistaa milloin haluaa, vaikkei meren läsnäolosta satamakaupungeissa sen väkinäisemmin muistutetakaan.

Tournée - Kiertue on ehdottomasti yksi taide-elokuvavuoden 2010 kirkkaimpia helmiä.

Katso traileri: TÄSTÄ

Kesähetket (Q4/10)

Kokonaisarvio: * * * * (Neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)
Miljööt: * * * * * (Viisi tähteä)
Tunnelma: * * * * (Neljä tähteä)
Erityistä: Ranskalainen tunnelma on palannut.

Taiteellisen perheen äiti menehtyy ja jäljelle jäävän kolmen aikuisen lapsen pitää päättää, mitä tehdä talolle ja tauluille.

ÄkkiSeltään voisi luulla, että elokuva, jossa kolme lasta sopii aikuismaiseen tapaan mitä tehdä kuolemaansa valmistautuneelta äidiltä jääneellä perinnöllä, olisi tylsä. Asetelmistaan huolimatta Kesähetket ei kuitenkaan ole sitä, sillä sen läsnäolo on mahtavaa. Se on taas pitkästä aikaa sellainen vapautunut ranskalaiselokuva, jossa jo pelkkä tyhjyys saattaisi olla katsomisen arvoista. Sen draama syntyy elämän luontaisesta dramaattisuudesta, ei itsetarkoituksellisista juonenkäänteistä, jonka takia elokuva tuntuu varsin uskottavalta.

Kesähetket on kokonaisuutena, ja erityisesti otteensa vuoksi, upea elokuva, muttei kuitenkaan niin iskevä, että se ansaitsisi viittä tähteä. On mielenkiintoista nähdä minkälainen jälkimaku Kesähetkistä jää, kun se on saanut hautua hetken aikaa mielessä. Täysin poissuljettu vaihtoehto kun ei ole sekään, etteikö elokuva voisi vuoden päätteeksi olla jopa ehdolla Taide2010-palkinnon voittajaksi.

Ruotsalainen avioliitto (Q4/10)

Kokonaisarvio: * (yksi tähti)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Tunnelma: * (yksi tähti)
Erityistä: Wallandereista ja varhaisimmista Beckeistä tuttuja hahmoja oli aluksi hieman vaikeaa nähdä hartaina pohjois-ruotsalaisina.

Kirkon avioliittokursseja vetävä mies menee rakastumaan parhaan ystävänsä vaimon kanssa, mutta toisin kuin ehkä monet muut tekisivät, ei pettävä pariskunta yritäkään salailla asiaa, vaan nostaa kissan poikkeuksellisen komeasti pöytään.

VoiSi kuvitella, että sellaisen miehen puolelle olisi helppo asettua, joka pysyy juuri ja juuri oman vaatimattoman elämänsä vauhdissa, ja jonka vaimo alkaa vehdata parasta ystävää esittävän supliikkimiehen kanssa. Varsinkin, kun elokuva on ruotsalaisten tekemä ja siihen on saatu pitkä rivi taitavia näyttelijöitä. Ruotsalainen avioliitto täyttää kaikki nämä kriteerit, mutta se ei ole silti läheskään niin hyvä kuin voisi odottaa. Se on itse asiassa jopa hämmentävän bliisu ja tunteeton elokuva. Sen osat eivät vie sen enempää mukanaan kuin kokonaisuuskaan, sillä jokin suuri ja oleellinen puuttuu. Elokuvan tyypit vain hässivät, kiduttavat henkisesti toisiaan ja heittävät pienen tilannesidonnaisen kaskun sinne tänne, mutta katsomossa vain mietitään miksi Sven-Erikin silmät näyttävät niin omituisilta.

Taide2000 on perinteisesti osannut arvostaa ruotsalaisten tekeleitä, jopa hieman vaatimattomampiakin, mutta tällä kertaa tuulettimeen osui jotain sellaista, mitä siihen ei olisi pitänyt osua. Ruotsalainen avioliitto on muistikuviemme mukaan historiamme ensimmäinen ruotsalaiselokuva, joka ei saa meiltä yhtä tähteä enempää.

R&A: Howl (Q4/10)

 Kokonaisarvio: * (yksi tähti)

Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Tunnelma: * * * (kolme tähteä)
Oheisviini: Equinox merlot petite sirah 2007 oli alkumaultaan turhan mahonkinen, mutta asettui elokuvan aikana varsin hyvin tunnelmaa tukevaksi ja 50-luvun loppua muistuttavaksi.

Howl kertoo tarinan runosta ja runoilijasta, joka aiheutti kuohuntaa Yhdysvalloissa aikana, jolloin mustat paksusankaiset silmälasit olivat viimeksi muotia.

Vaikka Howl-niminen runo saattoikin puoli vuosisataa sitten mullistaa yhdysvaltalaista maailmankatsomusta ja nousta puHeenaiheeksi mm. avoimen seksuaalisuutensa vuoksi, aiheesta kertova elokuva on runoon verrattuna väsynyt tekele. Sen ansiokkain saavutus on kuvata katsojalle kuinka paljon on muuttunut suvaitsevaisuudessa ja sananvapaudessa viidessäkymmenessä vuodessa - etenkin vähemmistöjä kohtaan. Muistutus on tärkeä, mutta yksin se ei tee elokuvasta hyvää. Runoa elävöittämään käytetyt animaatiot tuntuvat kokonaisuudessa hassuilta. Ylinäytteleminen on vahvasti läsnä. Tai sitten 50-luvulla oltiin tosi omituisia.

R&A: Mother (Q4/10)

Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Tunnelma: * * * (kolme tähteä)

Hilpeyttä herättävä kylähullu passitetaan vankilaan paikallisen tytön murhasta, ja pojan äiti yrittää näyttää toteen, että kaltereiden takana istuu tyystin väärä henkilö.

Hyvä tunnelma, hyvät maiSemat, hienosti valitut näkökulmat ja kerrassaan mainiot juonenkäänteet. Motherissa olisi ollut ainesta todella upeaan lopputulokseen, mikäli sen parasta terää ei oltaisi laimennettu jumittamalla täysin epäoleellisten hetkien kimpussa. Sen, että vajakin tyhmyyttä väännettiin rautalangasta, olisi voinut katsoa vielä läpi sormien, mutta se, että maksimissaan puolentoista tunnin elokuva kesti kaksi tuntia, oli tässä kyseisessä tapauksessa liikaa. Motherista jäi erikoisella tavalla miellyttävä, mutta silti turhan mitäänsanomaton jälkimaku.

R&A: Mä oon mikä oon (Q4/10)

Kokonaisarvio: * (yksi tähti)

Taiteellisuus: * *  (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Tunnelma: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Elokuvan virallinen esittelyteksti oli poikkeuksellisen harhaanjohtava.

Meksikolaisen perheen isä menehtyy, jonka seurauksena äidin tai jonkun kolmesta lapsesta on otettava vastuu, jotta päivällispöytään saataisiin ihmislihaa.

Mä oon mikä oon lähti kerrasSaan mainiosti liikkeelle. Se oli kiinni jopa viidessä tähdessä aina siihen saakka, kunnes kävi ilmi, että kyseessä olikin tavallisten meksikolaisten sijaan ihmissyöjäperhe. Fiilis lässähti totaalisesti, eivätkä edes upeat kuvat saaneet enää tunnelmaa nousemaan. Elokuvan arvoa eivät nostaneet myöskään über-kliseinen loppu tai yhtä ja samaa vitsiä tolkuttanut äiti, jonka näyttelijäntyökään ei juuri vakuuttanut. Petkutusta, sanoo Taide2000.