Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Lähtökohdat Sleeping beautylle olivat lupaavat. Elokuva kertoi ylvääStä australialaisesta opiskelijatytöstä, joka alkoi työskennellä seuralaispalvelulle ja viettää huumattuna öitä kartanossa, joista ei muistanut sittemmin yhtään mitään. Ahdistava ja räjähdysherkkä tunnelmakin nappasi otteeseensa jo elokuvan ensimetreillä. Mahdollisuudet olisivat olleet toisin sanoen lähes mihin tahansa, mutta Sleeping beauty näytti jääneen valinnanvaikeuden takia lopulta kokonaan ilman omaa ravihevostaan. Kokonaisuus oli hämmentävän valju, eikä paljon lupaava tunnelmakaan lähtenyt kehittymään missään vaiheessa enää suuntaan taikka toiseen. Asiat, joita valkokankaalla tapahtui, vaikuttivat merkityksettömiltä, ja jossain vaiheessa näytöstä sitä tajusi, ettei elokuvaa pelasta enää mikään muu, kuin jokin todella yllättävä ja palkitseva kliimaksi. Sen, tuliko sellaista vai ei, voi päätellä antamistamme tähdistä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuva-arvostelu. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, syyskuuta 26, 2011
Sleeping beauty (R&A)
Tunnisteet:
2011,
elokuva-arvio,
elokuva-arvostelu,
Rakkautta ja anarkiaa,
Taide2000,
tähdet
sunnuntai, syyskuuta 25, 2011
Medianeras (R&A)
Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Valtavat talojen seiniin maalatut mainokset antoivat elokuvalle sielun.
Medianeras on erikoisesti rakennettu elokuva, joka aluStaa ja kuljettaa viehättävästi kohti lopun paria ratkaisevaa minuuttia. Se on sosiaalisen median aikaan päivitetty romanttinen draama, jossa on etäisiä kaikuja ranskalaiselokuva Améliesta. Niiden romantiikassa kun oli keskenään jotain samanlaista pienuutta, vaikkei argentiinalainen pikkuserkku asian ympärille aivan yhtä tiukalla otteella kietoutunutkaan. Myös kaupungin maisemien viehättävyyden korostamisessa oli aistittavissa jotain roolillista samankaltaisuutta, vaikka Buenos Airesista esiinnostettu kauneus olikin Amélien maisemiin verrattuna laadultaan rosoisempaa ja musiikkivideomaisempaa. Medianeras kuulunee myös niiden omituisten elokuvien kastiin, joiden mieleenpainuvuuden ymmärtää kunnolla vasta viikkoja tai vuosia näytöksen jälkeen.

Medianeras,
Rakkautta ja anarkiaa,
Taide2000,
tähdet
torstaina, syyskuuta 22, 2011
Love like poison (R&A)
Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)
Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Isoisä se piti itsensä miehenä ihan elämänsä ehtoopuolelle saakka.
Se, missä ranSkalaiset elokuvat dominoivat juuri tällä hetkellä, on rytmitys. Ne eivät ole laahavia, eivätkä liian nopeita, vaan sellaisia, että ne ottavat maailman haltuun jo ensiminuuteilla. Ne määräävät sykkeen. Love like poison ei ollut elokuvana unohtumaton, mutta siitä huolimatta lehtereillä tuoksui koko ajan hyvällä tavalla Ranskalta. Tarina 14-vuotiaan, Dave Mustainen näköisen tytön suhteesta itseensä, ikätovereihinsa, Jumalaan ja maailmaan olisi jäänyt turhan eleettömäksi, ellei elokuvan rytmi olisi ollut niin hienosti sopusoinnussa vaitonaisen tarinan kanssa. Omat tärkeät juonteensa elokuvaan toivat myös tytön vanhemmat ja isovanhemmat, jotka ampuivat käytöksensä kautta omat tärkeät väriläiskänsä kankaalle, ja tekivät siten kokonaisuudesta hieman moniulotteisemman.

Love like poison,
Rakkautta ja anarkiaa,
Taide2000,
tähdet,
Un poison violent
The woman who dreamed of a man (R&A)
Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)

Tunnisteet:
2011,
elokuva-arvio,
elokuva-arvostelu,
Taide2000,
The woman who dreamed of a man,
tähdet
Tomboy (R&A)
Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Pienen välienselvitelyn nolo lopputulos jäi yhteisössä suotta täysin huomiotta.
Valheen ylläpitäminen on sitä vaikeampaa mitä huonommin on poHjatyön tehnyt. Joistain asioista ei ehkä kannattaisi lähteä valehtelemaan ollenkaan. Tomboyssa on kyse molemmista. Tytöstä on vaikea tehdä poikaa. Elokuva maalaa herkullisesti lapsuuden ja aikuisuuden rajaa - aikaa jolloin sukupuolirooleilla alkaa olla merkitystä. Tai jos niitä ei halua omaksua – yhteisö tekee sen puolestasi.

Tomboy,
tähdet
keskiviikkona, syyskuuta 21, 2011
Behind blue skies (R&A)
Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Elokuvan aloittava seksikohtaus kaikkine yksityiskohtineen on hyvin häkellyttävä.
Behind blue skiesin juttu on 70-luku ja tukholmalaiSten suosima Sandhamnin saari kaupungin edustalta lähtevän rännin päässä. Puolitoistatuntinen ei olisi vaatinut näiden kahden elementin lisäksi periaatteessa mitään muuta ollakseen näkemisen arvoinen, mutta Behind blue skiesissa on myös hyvä juoni. Se kertoo alkoholismin rasittaman perheen pojasta, joka lähtee Sandhamniin kesätöihin, ja kohtaa kaikki ne elämän yllätykset, joita murrosikään päässeet nuoret nyt yleensä kohtaavat. On rakkautta, pettymystä ja kuvioita, joiden suuruutta nuori ei tahdo oikein ymmärtää. Vaikka eipä silti, ei ymmärrä katsojakaan, ja juuri se tekee elokuvasta niin onnistuneen... Maisemien ja Abba-hengen lisäksi.

tiistaina, syyskuuta 20, 2011
Our day will come (R&A)
Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)
Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Pikkutytön paljon kertova hymy.
Notre jour viendra - Our day will come on ranSkalainen road-movie, ja yksi käynnissä olevan elokuvavuoden kirkkaimmista helmistä. Se kertoo punatukkaisuutensa takia kiusatuksi tulleesta miehestä, joka onnistuu seurakseen päätyneen arrogantin ja aavistuksen epävakaan psykiatrin avustuksella kanavoimaan oman pahan olonsa muiden ihmisten ongelmaksi.
Vaikka Notre jour viendra on väkivaltainen ja armoton elokuva, on se silti myös äärimmäisen hauska. Huumori on osuvaa ja pitää yliampuvuutensa takia huolen siitä, ettei elokuvan väkivaltaisuus tunnu liian moralisoivalta tai raskaalta. Se on äärimmäisen hieno ja ainutlaatuinen piirre, sillä niitä elokuvia, joissa väkivaltaan liittyy opetus, tai joissa sillä halutaan shokeerata, on maailma pullollaan. Notre jour viendran väkivalta tuntuu sen sijaan lähinnä näkökulmalta, jonka avulla asioita ollaan onnistuttu tarkkailemaan eri perspektiivistä.
Toinen mahtava piirre elokuvassa ovat sen miljööt. Läntisen Ranskan teollistuneet merenrantakaupungit eivät muistuta Pariisin kauneimpia kortteleita, mutta siitä huolimatta ne herättävät matkakuumeen. Ehkä maisemien houkuttelevuus piilee nimenomaan siinä, ettei niitä ole tarkoitettu näytettäväksi niinkään potentiaalisille turisteille, kuin ranskalaisille itselleen. Vähän kuin Suomesta näytettäisiin maailmalle Tuomiokirkon sijaan Naantalin satama.

maanantaina, syyskuuta 19, 2011
Sebbe (R&A)
Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Sebben hammasraudat olisivat jääneet salaisuudeksi, ellei elokuvassa olisi hymyilty kertaalleen.
Mikäli Ruotsista viime vuoSina ilmestyneisiin elokuviin tai kirjoihin on yhtään luottaminen, ovat sikäläiset teinit totaalisen itsekkäitä ja empatiaan kykenemättömiä vittupäitä. Sebbe ei muuta tätä käsitystä. Se on ahdistava elokuva, jossa päähenkilöllä ei tunnu olevan elämässään mitään muuta odottelemisen arvoista kuin jokin hahmoton parempi. Göteborgiin sijoittuvalla elokuvalla haluttaneen käskeä vanhempia tarkkailemaan lastensa käytöstä, mutta samaan aikaan se kyllä kutkuttelee niitä äärimmäisiä ajatuksia, joiden mukaan väkivalta ei ole aina välttämättä pahasta.

Sebbe
lauantaina, syyskuuta 03, 2011
Midnight in Paris
Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * * (Viisi tähteä)
Erityistä: Pahan palkka taidemuseossa.
Woody Allenin elokuvat tuppaavat olemaan aina eräänlaisia oodeja kaupungille. YleenSä ylistyksen kohteena on New York, mutta tällä kertaa kumarruksen saa Pariisi, josta yksi elokuvan roolihahmoista toteaa osusvasti, ettei osaa päättää rakastaako kaupunkia enemmän yöllä vai päivällä. Teos alkaa upealla kuvakollaasilla, ja jatkuu vauhtiin päästyään kerrassaan nerokkaalla juonella. Allen on onnistunut luomaan Midnight in Parisista elokuvan, jossa yhdistyvät niin Pariisin tunnelma, kauneus, osuva huumori, kuin varmasti lähes kenelle tahansa samastuttava fantasiamaailmakin. Yksi elokuvan parhaista puolista on sen persoonallisuus, joka ei tunnu syntyneen ollenkaan toisten elokuvien kuvajaisena, vaan sen seurauksena, että Midnight in Parisin on koettu vain olevan parhaimmillaan juuri tällaisenaan. Toinen merkittävän erilainen piirre elokuvassa on, että sen riemukkaan tunnelman ansiosta päähenkilön menestys tuntuu lähes yhtä hienolta, kuin omien ystävien menestys. Ehdottomasti vuoden parhaita elokuvia.

Midnight in Paris,
Taide 2000,
Taide2000,
Woody Allen
lauantaina, heinäkuuta 30, 2011
Merelle
Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * * (Viisi tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Elokuva esitettiin leppeässä kesäillassa, joka sopi tunnelmaan lähes täydellisesti.
Kouluiän kynnyksellä oleva poika on jäänyt vanhempiensa avioeron myötä äitinsä kanssa kahden Roomaan, mutta lähtee elokuvassa kesälomareissulle isänsä luokse meksikoolaiseen kalastajakylään. Perille päästyään isä, poika ja vaari kalastavat, kalastavat ja kalastavat.
KyseeSsä on ainutlaatuinen elokuva. Ensimmäisessä viidessä minuutissa käydään valokuvamaisesti läpi miehen ja naisen kohtaaminen, avioituminen, perheen kasvu ja ero. Sen jälkeen isä hakee pojan luokseen, ja loppuaika kalastetaan. Elokuvassa ei siis tapahdu periaatteessa mitään muuta, kuin että isä, poika ja vaari kalastavat käsittämättömän kauniissa vesissä ja näkevät välillä alligaattoreita tai haikaroita. Yhtenä päivänä sataa, ja silloin aikuiset juovat kahvia ja poika pitkästyy. Merelle-elokuvaan ei olla rakennettu sen enempää draamaa kuin mitään muutakaan, mikä on kokonaisuutta ajatellen sekä vahvuus, että heikkous. Rohkea, dokumentäärinen ja erikoinen epäelokuva on kokemuksena sellainen, ettei se poista leffanälkää, mutta toimii seesteisenä ja tarttuvana matkana keskelle turkoosin paratiisin työelämää.

Alamar,
elokuva-arvio,
elokuva-arvostelu,
Merelle,
Pedro Gonzales-Rubio,
Taide2000
torstaina, toukokuuta 26, 2011
Biutiful
Kokonaisarvio: * * * * (Neljä tähteä)
Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Juoni: * * * (Kolme tähteä)
Oheisviini: Coronas tempranillo jäi täysin voimakkaan elokuvan jalkoihin. Biutiful vaatii oheensa jotain todella tuhtia punaviiniä.
Uxbal on hämäräpuuhilla elantonsa ansaitseva kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltajaisä, jolle lääkäri kertoo tarinan alussa elinaikaa olevan jäljellä enää pari kuukautta.
Biutifulin poikkeukSellinen voima piilee siinä, että Uxbalin syöpä on kaikkialla. Se on läsnä, kun lapset syövät Weetabixeja, ja se on läsnä, kun kiinalaiset rantautuvat Barcelonaan. Syöpä kummittelee teatterisalissa, tapahtuipa valkokankaalla mitä tahansa. Tunnelmaa ei myöskään särje pääosaa näytellyt Javier Bardem, jossa syöpä on alati läsnä. Hän vetää mahtavan roolin, sillä vaikkei hän sairauttaan juuri muuten esiin nostakaan, on se hänen silmissään tauotta. Näyttelijöistä on mainittava positiivisessa valossa myös perheen molemmat lapset, sekä entistä vaimoa näytellyt Maricel Álvarez, jonka suoritus tultaneen muistamaan elokuvavuotemme loppupuolella.
Vaikka Biutiful on henkisesti yhtä harmautta, antavat maisemat sille mukavasti pehmentävää väriä. Barcelonasta näytetään niin persoonallisia kohtia ja kauniita kuvia, ettei niiden merkitystä elokuvan makuun pidä vähätellä. Ilman maisemia kun Biutiful olisi saattanut jättää jälkeensä yksinomaan lannistuneen olon.

Biutiful,
elokuva-arvio,
elokuva-arvostelu,
Javier Bardem,
Maricel Álvarez,
Taide 2000,
Taide2000,
tähdet
perjantaina, huhtikuuta 08, 2011
Sovinto
Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Päähenkilön aviomiehelle tulee yllätyksenä, että tämän vaimolla on myös äiti.
Sovinto kertoo 70-luvulla Ruotsiin muuttaneesta suomalaisperheestä ja sen tyttärestä, joka muistelee vuosikymmeniä myöhemmin lapsuutensa kivuliaita vaiheita.
Palkittu Outi Mäenpää näyttelee roolinSa hyvin, samaten Mäenpään kehuma Ville Virtanen, mutta elokuvan ehdottomasti parhaasta näyttelijäntyöstä vastaa nuorta Leenaa esittävä lapsitähti Tehilla Blad. Hän on loistava ja todellinen. Alkoholismin ja perheväkivallan voimakkaasti värittämä tarina on ahdistava paitsi tapahtumiensa takia, myös siksi, että vielä 80-luvulla vallinnut vaikenemiskulttuuri puskee valkokankaalta iholle niin samastuttavana. Kokonaisuus on kaikessa synkkeneväisyydessään vaikuttava, muttei kuitenkaan niin hyvä, kuin kaikesta ennakkohehkutuksesta olisi voinut päätellä.

Pernilla August,
Sovinto,
Svinlängorna,
Taide 2000,
Tehilla Blad
torstaina, tammikuuta 27, 2011
Kun silmäni mä auki saan
Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Oheisviiniksi elokuvan rinnalle sopii parhaiten kohtalokas ja tanakka italialainen punaviini.
Periaatteessa täydellistä arkea elävä milanolaisrouva aloittaa seikkailun perheenisän kanssa, jonka kotona odottaa vaimon lisäksi kaksi lasta.
Kun silmäni mä auki saan ei oliSi muuta kuin hidastempoinen ja helposti unohdettava parituntinen, ellei siinä olisi useampia kerroksia. Perustarina kahdesta syrjähyppijästä ei tarjoa maisemien lisäksi juuri mitään erityistä, mutta psykologinen tausta tekee elokuvasta mielenkiintoisen. On vaikea sanoa, onko ohjaaja Silvio Soldinin tarkoituksena ollut alleviivata molempien sukupuolten inhimillisiä heikkouksia, mutta ainakin ne nousevat elokuvassa rehellisesti esiin. Mies ei mahda järkevistä ajatuksista huolimatta mitään haluilleen, eikä nainen havittele täydellisyyttä, vaan loputonta muutosta ja konkreettisia merkkejä voimastaan ohjata muita ihmisiä. Se on typeryydessään ärsyttävää katsottavaa, mutta juuri sen takia elokuva on katsomisen arvoinen ja ansaitsee kahden sijaan kolme tähteä.

Kun silmäni mä auki saan,
Silvio Soldini,
Taide 2000,
Taide2000
perjantaina, joulukuuta 31, 2010
Tournée - Kiertue (Q4/10)
Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)
Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Tunnelma: * * * * * (Viisi tähteä)
Erityistä: Elokuvassa ranskalaisten ja jenkkien välille ei rakennettu ainuttakaan kansalliseen itsetuntoon pohjautuvaa konfliktia.
Ihminen käyttäytyy eri tavalla, kun hän on ykSin tai osa ryhmää. Oli hän sitten mies tai nainen, nuori tai vanha. Asia ei silti tapaa tulla ensimmäisten joukossa mieleen, kun puhe kääntyy ryhmään naisia, jotka tykkäävät esiintyä lavalla mahdollisimman vähissä vaatteissa. Elokuvassa Tournée - Kiertue ryhmän vaikutuksen yksilöön voi kuitenkin aistia, vaikkei sitä mainita sanallakaan, tai vaikkei ohjaaja Mathieu Amalric edes alleviivaa sitä mitenkään. Se vain on olemassa, ja juuri siksi Tournée on niin nerokas elokuva kuin on. Teoksessa on valtava määrä asioita, joita ei tuoda varsinaisesti esiin, mutta jotka ovat silti olemassa. Lämpöä, rakkautta, kiukkua, välittämistä, pettymystä, naiseutta ja romantiikkaa. Yksi elokuvan ylivoimaisimmista hetkistä on todella yllättävässä yhteydessä syntyvä romanssi, joka kuolee yhtä nopeasti kuin syntyykin, mutta jättää silti epätäydellisyytensä takia jälkeen mitä parhaimman mielen.
Muutenkin, vaikka toisin voisi kuvitella, on Tournée erittäin herkkä ja hienotunteinen elokuva. Jopa yksi häivähdyksenomainen ilme saattaa muuttaa kokonaisuuden kulkusuuntaa ratkaisevasti. Silti elokuva on samaan aikaan myös miehekäs ja huumorintajultaan peloton. Siinä on oivallettu kertakaikkisen upeasti erilaisten vaikutteiden oikea suhde. Esimerkiksi valtameren tai tervanarun tuoksun voi haistaa milloin haluaa, vaikkei meren läsnäolosta satamakaupungeissa sen väkinäisemmin muistutetakaan.
Tournée - Kiertue on ehdottomasti yksi taide-elokuvavuoden 2010 kirkkaimpia helmiä.
Katso traileri: TÄSTÄ
Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Tunnelma: * * * * * (Viisi tähteä)
Erityistä: Elokuvassa ranskalaisten ja jenkkien välille ei rakennettu ainuttakaan kansalliseen itsetuntoon pohjautuvaa konfliktia.
Oheisviini: Carnival syrah 2009 istui elokuvan oheen aina etikettiään myöten. Rypäleinen viini oli hahmojen tapaan tuntuva, runsas ja selkeä. Vuoden parhaita viinilöytöjä.
Yhdysvaltalaisten burleskitaiteilijoiden ryhmä, eli joukko naisia, kiertää Ranskan merenrantakaupunkeja paikallisen managerinsa kanssa, kenestä löytyy tulisuuteen taipuvaisen luonteensa lisäksi myös muita pakkaa sekoittavia ominaisuuksia.

Tournée - Kiertue on ehdottomasti yksi taide-elokuvavuoden 2010 kirkkaimpia helmiä.
Katso traileri: TÄSTÄ
Tunnisteet:
elokuva-arvio,
elokuva-arvostelu,
Kiertue,
Mathieu Amalric,
Taide 2000,
Taide2000,
Tournée,
tähdet
perjantaina, marraskuuta 26, 2010
Kesähetket (Q4/10)
Kokonaisarvio: * * * * (Neljä tähteä)
Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)
Miljööt: * * * * * (Viisi tähteä)
Tunnelma: * * * * (Neljä tähteä)
Erityistä: Ranskalainen tunnelma on palannut.
Taiteellisen perheen äiti menehtyy ja jäljelle jäävän kolmen aikuisen lapsen pitää päättää, mitä tehdä talolle ja tauluille.
ÄkkiSeltään voisi luulla, että elokuva, jossa kolme lasta sopii aikuismaiseen tapaan mitä tehdä kuolemaansa valmistautuneelta äidiltä jääneellä perinnöllä, olisi tylsä. Asetelmistaan huolimatta Kesähetket ei kuitenkaan ole sitä, sillä sen läsnäolo on mahtavaa. Se on taas pitkästä aikaa sellainen vapautunut ranskalaiselokuva, jossa jo pelkkä tyhjyys saattaisi olla katsomisen arvoista. Sen draama syntyy elämän luontaisesta dramaattisuudesta, ei itsetarkoituksellisista juonenkäänteistä, jonka takia elokuva tuntuu varsin uskottavalta.
Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)
Miljööt: * * * * * (Viisi tähteä)
Tunnelma: * * * * (Neljä tähteä)
Erityistä: Ranskalainen tunnelma on palannut.
Taiteellisen perheen äiti menehtyy ja jäljelle jäävän kolmen aikuisen lapsen pitää päättää, mitä tehdä talolle ja tauluille.

Kesähetket on kokonaisuutena, ja erityisesti otteensa vuoksi, upea elokuva, muttei kuitenkaan niin iskevä, että se ansaitsisi viittä tähteä. On mielenkiintoista nähdä minkälainen jälkimaku Kesähetkistä jää, kun se on saanut hautua hetken aikaa mielessä. Täysin poissuljettu vaihtoehto kun ei ole sekään, etteikö elokuva voisi vuoden päätteeksi olla jopa ehdolla Taide2010-palkinnon voittajaksi.
Tunnisteet:
elokuva-arvio,
elokuva-arvostelu,
Kesähetket,
Taide 2000,
Taide2000
torstaina, marraskuuta 04, 2010
Ruotsalainen avioliitto (Q4/10)
Kokonaisarvio: * (yksi tähti)
Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Tunnelma: * (yksi tähti)
Erityistä: Wallandereista ja varhaisimmista Beckeistä tuttuja hahmoja oli aluksi hieman vaikeaa nähdä hartaina pohjois-ruotsalaisina.
Kirkon avioliittokursseja vetävä mies menee rakastumaan parhaan ystävänsä vaimon kanssa, mutta toisin kuin ehkä monet muut tekisivät, ei pettävä pariskunta yritäkään salailla asiaa, vaan nostaa kissan poikkeuksellisen komeasti pöytään.
VoiSi kuvitella, että sellaisen miehen puolelle olisi helppo asettua, joka pysyy juuri ja juuri oman vaatimattoman elämänsä vauhdissa, ja jonka vaimo alkaa vehdata parasta ystävää esittävän supliikkimiehen kanssa. Varsinkin, kun elokuva on ruotsalaisten tekemä ja siihen on saatu pitkä rivi taitavia näyttelijöitä. Ruotsalainen avioliitto täyttää kaikki nämä kriteerit, mutta se ei ole silti läheskään niin hyvä kuin voisi odottaa. Se on itse asiassa jopa hämmentävän bliisu ja tunteeton elokuva. Sen osat eivät vie sen enempää mukanaan kuin kokonaisuuskaan, sillä jokin suuri ja oleellinen puuttuu. Elokuvan tyypit vain hässivät, kiduttavat henkisesti toisiaan ja heittävät pienen tilannesidonnaisen kaskun sinne tänne, mutta katsomossa vain mietitään miksi Sven-Erikin silmät näyttävät niin omituisilta.
Taide2000 on perinteisesti osannut arvostaa ruotsalaisten tekeleitä, jopa hieman vaatimattomampiakin, mutta tällä kertaa tuulettimeen osui jotain sellaista, mitä siihen ei olisi pitänyt osua. Ruotsalainen avioliitto on muistikuviemme mukaan historiamme ensimmäinen ruotsalaiselokuva, joka ei saa meiltä yhtä tähteä enempää.
Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Tunnelma: * (yksi tähti)
Erityistä: Wallandereista ja varhaisimmista Beckeistä tuttuja hahmoja oli aluksi hieman vaikeaa nähdä hartaina pohjois-ruotsalaisina.
Kirkon avioliittokursseja vetävä mies menee rakastumaan parhaan ystävänsä vaimon kanssa, mutta toisin kuin ehkä monet muut tekisivät, ei pettävä pariskunta yritäkään salailla asiaa, vaan nostaa kissan poikkeuksellisen komeasti pöytään.

tiistaina, syyskuuta 14, 2010
A Single man (Q4/10)
Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Tunnelma. * * (kaksi tähteä)
Oheisviini: Urban uco (2009) malbec-tempranillo oli poikkeuksellisen pehmeä viini.
On hyvä asia, että tavalliSta heteroelämää elävien ihmisten tietoisuuteen tuodaan elokuvien kautta niitä ongelmia ja solmukohtia, joita seksuaaliset vähemmistöt joutuvat suuntautumisensa takia kohtaamaan. A single man nostaa esimerkiksi upealla tavalla esiin sen, miten viisaat ja tiedostavatkin ihmiset saattaavat elää sellaisessa harhaluulossa, kuin kukaan ei voisi rakastaa samaa sukupuolta olevaa samalla tavalla, kuin enemmistö rakastaa vastakkaista sukupuolta. Taide2000 näkee elokuvan sanoman toisin sanoen arvokkaana. Siitä huolimatta A single man oli mielestämme mauton elokuva.
Haluamme korostaa Taide2000:n hyväksyvän homoseksuaalisuuden täysin, ja pystymme mielestämme myös suhtautumaan asiaan varsin mutkattomasti. Siitä huolimatta me emme halua nähdä elokuvalipun hintaa vastaan kahden miehen välisiä intohimoisia suudelmia. Ne alkoivat tuntua liian kiusallisilta ja piinaavilta. Ei sillä ettäkö puistatuksissa olisi loogisesti ajateltuna mitään järkeä, kun esimerkiksi kuoleman katsominen käy monessa tapauksessa hyvinkin helposti. Silti, kahden miehen välisellä hellyydellä mässäily oli mielestämme paskaa taidetta, jolla ei saavutettu mitään muuta kuin ehkä sietokyvyn rajan siirtämistä täysin hyödyttömään suuntaan. Olimme jo ennen elokuvaa sinut sen asian kanssa, että myös homoseksuaalit harrastavat seksiä, mutta emme halua elokuvan jälkeenkään olla paikalla, kun he sitä tekevät. Ja miksi pitäisi, sillä ainakin me olemme eläneet käsityksessä, ettei sellaiseen maailmaan, jossa kaksi ihmistä nauttii estoitta toisistaan, mahdu mukaan asioita, jotka vaatisivat kenenkään muun kuin asianosaisten hyväksynnän.
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Tunnelma. * * (kaksi tähteä)
Oheisviini: Urban uco (2009) malbec-tempranillo oli poikkeuksellisen pehmeä viini.
On hyvä asia, että tavalliSta heteroelämää elävien ihmisten tietoisuuteen tuodaan elokuvien kautta niitä ongelmia ja solmukohtia, joita seksuaaliset vähemmistöt joutuvat suuntautumisensa takia kohtaamaan. A single man nostaa esimerkiksi upealla tavalla esiin sen, miten viisaat ja tiedostavatkin ihmiset saattaavat elää sellaisessa harhaluulossa, kuin kukaan ei voisi rakastaa samaa sukupuolta olevaa samalla tavalla, kuin enemmistö rakastaa vastakkaista sukupuolta. Taide2000 näkee elokuvan sanoman toisin sanoen arvokkaana. Siitä huolimatta A single man oli mielestämme mauton elokuva.
Tunnisteet:
A single man,
elokuva-arvio,
elokuva-arvostelu,
tähdet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)