Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Oheisviiniksi elokuvan rinnalle sopii parhaiten kohtalokas ja tanakka italialainen punaviini.
Periaatteessa täydellistä arkea elävä milanolaisrouva aloittaa seikkailun perheenisän kanssa, jonka kotona odottaa vaimon lisäksi kaksi lasta.
Kun silmäni mä auki saan ei oliSi muuta kuin hidastempoinen ja helposti unohdettava parituntinen, ellei siinä olisi useampia kerroksia. Perustarina kahdesta syrjähyppijästä ei tarjoa maisemien lisäksi juuri mitään erityistä, mutta psykologinen tausta tekee elokuvasta mielenkiintoisen. On vaikea sanoa, onko ohjaaja Silvio Soldinin tarkoituksena ollut alleviivata molempien sukupuolten inhimillisiä heikkouksia, mutta ainakin ne nousevat elokuvassa rehellisesti esiin. Mies ei mahda järkevistä ajatuksista huolimatta mitään haluilleen, eikä nainen havittele täydellisyyttä, vaan loputonta muutosta ja konkreettisia merkkejä voimastaan ohjata muita ihmisiä. Se on typeryydessään ärsyttävää katsottavaa, mutta juuri sen takia elokuva on katsomisen arvoinen ja ansaitsee kahden sijaan kolme tähteä.
