Taide2010-palkinto

Kymmenvuotisjuhlamme ovat ohi ja tärkeän vuoden paras elokuva on nyt valittu. Ennen sen ja muiden palkittujen nimien julkaiSemista kuitenkin muutama sana päättyneestä vuodesta kokonaisuutena.

Päättynyt elokuvavuosi 2010 herätti Taide2000:ssa hienoisen huolen. Siinä missä ehkä aiemmin yritimme selittää kokemaamme fraasilla "aika kultaa muistot", ei päättyneenä vuonna ollut mitään epäselvyyttä siitä, etteikö Pedro Almodovareja katoaisi tiuhempaa tahtia kuin syntyisi. Vuoden parhaan elokuvan tittelistä tosissaan kilvoittelevien elokuvien lista lyhenee vuosi vuodelta, eikä kyse ole todellakaan siitä, ettäkö me olisimme nostaneet vaatimustasoamme mitenkään ratkaisevasti. Pikemminkin päin vastoin. Tuntui, kuin olisimme katselleet niin paljon läpi sormien, ettei edes neljä tähteä ole enää mikään huikaisevan laadun tae.

Tällä hetkellä tilanne avautuu Taide2000:lle sellaisena, että vaihtoehtoinen elokuva on ottanut aimo askeleen arkisempaan suuntaan. Tarvittaisiin uusia tekijöitä, jotta selkeästi erilainen ja toisesta näkökulmasta maailmaa tarkasteleva fiktiivinen elokuva ei kuolisi kokonaan. Toivotaan, että vuodesta 2011 tulee edeltäjäänsä laadukkaampi. Toivotaan, että vuoden kuluttua Taide2000: täytyy keskutella vuoden parhaasta elokuvasta.

PALKITUT:



Taide2010-erikoispalkinto: Elokuvamusiikit

Konsertti ja Whatever works osoittivat hienolla tavalla musiikin voiman elokuvissa. Kumpainenkin teos auttoi löytämään täysin elokuvien ulkopuolella olevan valtavan ja viehättävän maailman.



Vuoden 2010 elokuvaviini: Carnival syrah (Tournée - Kiertue)

Carnival syrah oli elokuvavuotemme ehdottomasti kirkkain helmi. Se oli maultaan nostalginen, pehmeä, marjaisa, riittävä ja ennen kaikkea hyvä. Suutuntuma oli huomiotaherättävän miellyttävä ja jälkimaku lämmin. Carnival syrahin selkeys ja aitous saivat Taide2000:n kokemaan, että saa sitä jostain sentään vielä kunnon viiniäkin.






Vuoden 2010 näyttelijä: Mathieu Amalric (Tournée - Kiertue)

Mathieu Amalricin sanaton huumori ja tunnetilojen tulkinta elokuvassa Tournée - Kiertue oli niin ylivertaista, että kategorian voittajan valinta oli loppujen lopuksi aika helppoa. Näyttelijä, joka pystyy rakentamaan hahmonsa pohjalle tulisieluisen ja haikeuden, ja vasta sen päälle kaikki muut tilannesideonnaiset reaktiot, on tittelinsä ja kiitoksensa ansainnut.




Taide2010-palkinto vuoden parhaasta elokuvasta: Tournée - Kiertue

Mathieu Amalricin ohjaama ja tähdittämä Tournée - Kiertue oli vuoden 2010 ainut viiden tähden elokuva ja selkeä valinta Taide2010-palkinnon saajaksi. Maisemiltaan upea elokuva oli intensiivinen, mutta siinä oli silti riittävästi tilaa kulkea välillä myös omia polkuja. Ihmissuhteet ja tunteet oltiin onnistuttu kuvaamaan aidosti ja jopa niin herättävästi, että elokuvan aikana saattoi muistaa muutamia ihmiyyteen liittyvistä tosiasioista. Näin tasa-arvon aikakaudella on myös nostettava esiin Tournéen rohkea roolitus, jossa miehet ovat miehiä ja naiset naisia, molemmat yhtä arvokkaita, mutta erilaisia.

Whatever works (Q1/10)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * *(neljä tähteä)
Tunnelma: * * * * * (viisi tähteä)
Erityistä: Elokuvan jälkeen on syytä varautua siirtymään jazz-baariin.
Oheisviiniksi suosittelemme jotain pirteää, kukkaista ja sympaattisessa pullossa olevaa valkoviiniä.

Whatever works kertoo kyynisestä seniorimiehestä, jonka oven taakse ilmestyy yhtenä iltana yöpaikkaa vailla oleva, sinisilmäisesti maailmaa katsova tyttölapsi. Melody viipyy ensin yön, sitten viikon, ja lopulta kaksikolla menee paremmin yhdessä kuin erikseen.


Woody Allenin elokuvaSta on pakko kehua tunnelmaa ja huumoria. New York nimittäin näyttäytyy elokuvassa tunnelmansa takia aivan erityisen houkuttelevana kaupunkina. Sellaisena, että sen voi haistaa, kun ukot möykkäävät keskenään kahvilan terassilla, pelaavat puistossa shakkia, tai kun päähenkilö Boris Yelnikoff soittaa tiiliseinäisessä kodissaan jazzia. Elokuva on alusta loppuun asti New Yorkia ja sen elämää parhaimmillaan. Maisemia ei näytetä määrällisesti paljon, mutta kaupunki on siitä huolimatta koko ajan läsnä.

Komiikka on taas syytä nostaa esiin kahdesta syystä. Siitä, että elokuvan höppänä blondi sanoo jatkuvalla syötöllä hauskoja asioita, ja siitä, että blondiudelle nauraminen on viety uudelle tasolle. Ensinnäkin, elokuva tarjoaa puitteet nauraa perinteiselle banaaninkuorihuumorille, ja kokea itsensä vielä sen jälkeenkin ihan salonkikelpoiseksi ihmisyksilöksi. Lisäksi se herättää kysymyksen siitä, kuinka eriarvoistavaa onkaan olla nauramatta blondeille siksi, että he ovat blondeja.

Whatever worksissa ei ole kovinkaan paljon asioita, joiden toivoisi olevan toisin. Oikeastaan ainoita häiritseviä piirteitä ovat kohtaukset, joissa näyttelijät puhuvat kameran läpi suoraan katsojalle. Ne ovat hieman turhan disneymäisiä ja liukastavat tartuntapintaa elokuvaan, mutta toisaalta, eipä ne nyt niin häiritseviä ole, sillä elokuva jää mieleen pyörimään ja vaikuttaa positiivisesti olotilaan vielä seuraavana päivänäkin.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Red Garland - Soul Junction