Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * * (Viisi tähteä)
Erityistä: Pahan palkka taidemuseossa.
Woody Allenin elokuvat tuppaavat olemaan aina eräänlaisia oodeja kaupungille. YleenSä ylistyksen kohteena on New York, mutta tällä kertaa kumarruksen saa Pariisi, josta yksi elokuvan roolihahmoista toteaa osusvasti, ettei osaa päättää rakastaako kaupunkia enemmän yöllä vai päivällä. Teos alkaa upealla kuvakollaasilla, ja jatkuu vauhtiin päästyään kerrassaan nerokkaalla juonella. Allen on onnistunut luomaan Midnight in Parisista elokuvan, jossa yhdistyvät niin Pariisin tunnelma, kauneus, osuva huumori, kuin varmasti lähes kenelle tahansa samastuttava fantasiamaailmakin. Yksi elokuvan parhaista puolista on sen persoonallisuus, joka ei tunnu syntyneen ollenkaan toisten elokuvien kuvajaisena, vaan sen seurauksena, että Midnight in Parisin on koettu vain olevan parhaimmillaan juuri tällaisenaan. Toinen merkittävän erilainen piirre elokuvassa on, että sen riemukkaan tunnelman ansiosta päähenkilön menestys tuntuu lähes yhtä hienolta, kuin omien ystävien menestys. Ehdottomasti vuoden parhaita elokuvia.
lauantaina, syyskuuta 03, 2011
lauantaina, heinäkuuta 30, 2011
Merelle
Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * * (Viisi tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Elokuva esitettiin leppeässä kesäillassa, joka sopi tunnelmaan lähes täydellisesti.
Kouluiän kynnyksellä oleva poika on jäänyt vanhempiensa avioeron myötä äitinsä kanssa kahden Roomaan, mutta lähtee elokuvassa kesälomareissulle isänsä luokse meksikoolaiseen kalastajakylään. Perille päästyään isä, poika ja vaari kalastavat, kalastavat ja kalastavat.
KyseeSsä on ainutlaatuinen elokuva. Ensimmäisessä viidessä minuutissa käydään valokuvamaisesti läpi miehen ja naisen kohtaaminen, avioituminen, perheen kasvu ja ero. Sen jälkeen isä hakee pojan luokseen, ja loppuaika kalastetaan. Elokuvassa ei siis tapahdu periaatteessa mitään muuta, kuin että isä, poika ja vaari kalastavat käsittämättömän kauniissa vesissä ja näkevät välillä alligaattoreita tai haikaroita. Yhtenä päivänä sataa, ja silloin aikuiset juovat kahvia ja poika pitkästyy. Merelle-elokuvaan ei olla rakennettu sen enempää draamaa kuin mitään muutakaan, mikä on kokonaisuutta ajatellen sekä vahvuus, että heikkous. Rohkea, dokumentäärinen ja erikoinen epäelokuva on kokemuksena sellainen, ettei se poista leffanälkää, mutta toimii seesteisenä ja tarttuvana matkana keskelle turkoosin paratiisin työelämää.

Tunnisteet:
Alamar,
elokuva-arvio,
elokuva-arvostelu,
Merelle,
Pedro Gonzales-Rubio,
Taide2000
torstaina, toukokuuta 26, 2011
Biutiful
Kokonaisarvio: * * * * (Neljä tähteä)
Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Juoni: * * * (Kolme tähteä)
Oheisviini: Coronas tempranillo jäi täysin voimakkaan elokuvan jalkoihin. Biutiful vaatii oheensa jotain todella tuhtia punaviiniä.
Uxbal on hämäräpuuhilla elantonsa ansaitseva kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltajaisä, jolle lääkäri kertoo tarinan alussa elinaikaa olevan jäljellä enää pari kuukautta.
Biutifulin poikkeukSellinen voima piilee siinä, että Uxbalin syöpä on kaikkialla. Se on läsnä, kun lapset syövät Weetabixeja, ja se on läsnä, kun kiinalaiset rantautuvat Barcelonaan. Syöpä kummittelee teatterisalissa, tapahtuipa valkokankaalla mitä tahansa. Tunnelmaa ei myöskään särje pääosaa näytellyt Javier Bardem, jossa syöpä on alati läsnä. Hän vetää mahtavan roolin, sillä vaikkei hän sairauttaan juuri muuten esiin nostakaan, on se hänen silmissään tauotta. Näyttelijöistä on mainittava positiivisessa valossa myös perheen molemmat lapset, sekä entistä vaimoa näytellyt Maricel Álvarez, jonka suoritus tultaneen muistamaan elokuvavuotemme loppupuolella.
Vaikka Biutiful on henkisesti yhtä harmautta, antavat maisemat sille mukavasti pehmentävää väriä. Barcelonasta näytetään niin persoonallisia kohtia ja kauniita kuvia, ettei niiden merkitystä elokuvan makuun pidä vähätellä. Ilman maisemia kun Biutiful olisi saattanut jättää jälkeensä yksinomaan lannistuneen olon.

Biutiful,
elokuva-arvio,
elokuva-arvostelu,
Javier Bardem,
Maricel Álvarez,
Taide 2000,
Taide2000,
tähdet
perjantaina, huhtikuuta 08, 2011
Sovinto
Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Päähenkilön aviomiehelle tulee yllätyksenä, että tämän vaimolla on myös äiti.
Sovinto kertoo 70-luvulla Ruotsiin muuttaneesta suomalaisperheestä ja sen tyttärestä, joka muistelee vuosikymmeniä myöhemmin lapsuutensa kivuliaita vaiheita.
Palkittu Outi Mäenpää näyttelee roolinSa hyvin, samaten Mäenpään kehuma Ville Virtanen, mutta elokuvan ehdottomasti parhaasta näyttelijäntyöstä vastaa nuorta Leenaa esittävä lapsitähti Tehilla Blad. Hän on loistava ja todellinen. Alkoholismin ja perheväkivallan voimakkaasti värittämä tarina on ahdistava paitsi tapahtumiensa takia, myös siksi, että vielä 80-luvulla vallinnut vaikenemiskulttuuri puskee valkokankaalta iholle niin samastuttavana. Kokonaisuus on kaikessa synkkeneväisyydessään vaikuttava, muttei kuitenkaan niin hyvä, kuin kaikesta ennakkohehkutuksesta olisi voinut päätellä.

Pernilla August,
Sovinto,
Svinlängorna,
Taide 2000,
Tehilla Blad
lauantaina, maaliskuuta 19, 2011
Kuninkaan puhe
Kokonaisarvio: * * (Kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * (Yksi tähti)
Miljööt: * * (Kaksi tähteä)
Juoni: * * (Kaksi tähteä)
Erityistä: Puheterapeutin vastaanotolla on hauskan värinen seinä.
Tuore kuningas yrittää parantaa puhevikaansa ammattiauttajan avulla hetkellä, jolloin kansa tarvitsee luottamusta herättävän johtajan.
Hyväntuulinen elokuva Kuninkaan puhe näyttää kivasti miten perheen tuella ja kovalla harjoittelulla siirretään henkilökohtaisia vuoria. Juoni on tosin kovin ennalta arvattava, mutta Colin Firthin ansioksi on jo muidenkin toteamalla tavalla luettava se, että änkyttävän hahmon näytteleminen ei ole hirveän helppoa. Vaikka elokuvan jälkimaku onkin laimea, se on kuitenkin hyvä muistutus siitä, että menestys vaatii työtä ja läHtöviiva on kaikilla eri paikassa.

tiistaina, maaliskuuta 15, 2011
Kosto
Kokonaisarvio: * * * * (Neljä tähteä)
Taiteellisuus: * (Yksi tähti)
Miljööt: * * * (Kolme tähteä)
Juoni: * * * (Kolme tähteä)
Erityistä: Trine Dyrholm näyttelee roolinsa upeasti.
Oheisviini: Gato Negro Cabernet-Sauvignon muistutti oivallisuudellaan jälleen kerran, miksi se on Taide2000:n perinneviini.
Koulukiusattu Elias saa luokkakaverikseen mitättömän oloisen Christianin, joka on kuitenkin heppoisesta olemuksestaan huolimatta silkkaa ruutia. Pojat lyöttäytyvät yhteen ja alkavat tehdä maailmasta oikeudenmukaisempaa, mutta kyvyttömyys ymmärtää asioiden todellisia mittasuhteita, saa heidän reittinsä johtamaan pari piirua erheelliseen suuntaan.
Parhaana ulkomaiSena elokuvana Oscarilla palkittu Kosto on hyvä elokuva. Se on väkevä, omaleimainen, koskettava ja maailmalla menestyneenä pohjoismaalaisena myös hieman kotoisalta tuntuva. Se vie mukanaan, tuntuu uskottavalta, ja kun näyttelijätkin, aina lapsia myöten pärjäävät hienosti, ei kokonaisuudelle voi olla nostamatta hattua. Mutta silti, paras elokuva mitä Yhdysvaltain ulkopuolisella maailmalla oli tarjota? Kyllä Kosto meidänkin mielestämme hyvä oli, mutta ei nyt sentään paras.

torstaina, tammikuuta 27, 2011
Kun silmäni mä auki saan
Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Oheisviiniksi elokuvan rinnalle sopii parhaiten kohtalokas ja tanakka italialainen punaviini.
Periaatteessa täydellistä arkea elävä milanolaisrouva aloittaa seikkailun perheenisän kanssa, jonka kotona odottaa vaimon lisäksi kaksi lasta.
Kun silmäni mä auki saan ei oliSi muuta kuin hidastempoinen ja helposti unohdettava parituntinen, ellei siinä olisi useampia kerroksia. Perustarina kahdesta syrjähyppijästä ei tarjoa maisemien lisäksi juuri mitään erityistä, mutta psykologinen tausta tekee elokuvasta mielenkiintoisen. On vaikea sanoa, onko ohjaaja Silvio Soldinin tarkoituksena ollut alleviivata molempien sukupuolten inhimillisiä heikkouksia, mutta ainakin ne nousevat elokuvassa rehellisesti esiin. Mies ei mahda järkevistä ajatuksista huolimatta mitään haluilleen, eikä nainen havittele täydellisyyttä, vaan loputonta muutosta ja konkreettisia merkkejä voimastaan ohjata muita ihmisiä. Se on typeryydessään ärsyttävää katsottavaa, mutta juuri sen takia elokuva on katsomisen arvoinen ja ansaitsee kahden sijaan kolme tähteä.

Kun silmäni mä auki saan,
Silvio Soldini,
Taide 2000,
Taide2000
sunnuntai, tammikuuta 23, 2011
Somewhere
Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)
Taiteellisuus: * * * * (Neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Taide2000:n yhdestoista vuosi lähti liikkeelle hyvin klookusti, sillä alkumetreillään olevan vuoden paras elokuva on jo hyvin suurella todennäköisyydellä löytynyt. Mikäli näin ei ole, tulee edessämme olemaan ällistyttävä elokuvavuosi. Sofia Coppolan Somewhere on yksi koko historiamme parhaista elokuvista. Maisemat, kuvat, juoni, tunnelma ja rytmi, lähes kaikki hivelee täydellisyyttä. Elokuva antaa katsojalle ruhtinaallisesti tilaa miettiä valmiiksi pureskelemattomia asioita. Myös ohjaajan luottamus katsojien ymmärryskykyä kohtaan on mieltä lämmittävää. Somewheresta on jätetty pois oikeastaan kai kaikki itsestäänselvyydet, ja keskitytty sen sijaan oleelliseen. Vuorosanat, jotka katsoja voi arvata ennalta, jäävät katsojan sanottaviksi, sillä roolihahmot eivät sitä tee. Ehkä parhaimpina esimerkkeinä tästä ovat aamiainen Italiassa sekä kohtaus, jossa ovat mukana helikopteri ja taksi.
Mainitsematta ei voi jättää myöskään huumoria, joka on suorastaan nerokasta ja jollain tavalla kai uudenlaistakin. Oikeastaan ainoa pieni kauneusvirhe komiikassa on naisen nimi, jonka päähenkilö muistaa väärin.
Taiteellisuus: * * * * (Neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Juoni: * * * * * (Viisi tähteä)
Erityistä: Romulon serenadi hotellin aulassa.
Oheisviini: Equinox 2007 Merlot-Petite-sirah ei valitettavasti istunut kirpakkuutensa takia turkoosin elokuvan oheen kovinkaan hyvin. Somewhere kaipaa rinnalleen jotain runsasta ja pehmyttä.Näyttelijä, jonka elämän sisältö koostuu työn lisäksi viinasta, naisista, autoista ja hotellihuoneista, joutuu ottamaan tyttärensä luokseen poikkeuksellisen pitkäksi aikaa. Ratkaisevasti muuttunut tilanne kestää sen verran, että miehenkin on pakko hieman seisahtaa.

Mainitsematta ei voi jättää myöskään huumoria, joka on suorastaan nerokasta ja jollain tavalla kai uudenlaistakin. Oikeastaan ainoa pieni kauneusvirhe komiikassa on naisen nimi, jonka päähenkilö muistaa väärin.
Tunnisteet:
2011,
Sofia Coppola,
Somewhere,
Taide 2000,
Taide2000
keskiviikkona, tammikuuta 19, 2011
Taide2010-palkinto
Kymmenvuotisjuhlamme ovat ohi ja tärkeän vuoden paras elokuva on nyt valittu. Ennen sen ja muiden palkittujen nimien julkaiSemista kuitenkin muutama sana päättyneestä vuodesta kokonaisuutena.
Päättynyt elokuvavuosi 2010 herätti Taide2000:ssa hienoisen huolen. Siinä missä ehkä aiemmin yritimme selittää kokemaamme fraasilla "aika kultaa muistot", ei päättyneenä vuonna ollut mitään epäselvyyttä siitä, etteikö Pedro Almodovareja katoaisi tiuhempaa tahtia kuin syntyisi. Vuoden parhaan elokuvan tittelistä tosissaan kilvoittelevien elokuvien lista lyhenee vuosi vuodelta, eikä kyse ole todellakaan siitä, ettäkö me olisimme nostaneet vaatimustasoamme mitenkään ratkaisevasti. Pikemminkin päin vastoin. Tuntui, kuin olisimme katselleet niin paljon läpi sormien, ettei edes neljä tähteä ole enää mikään huikaisevan laadun tae.
Tällä hetkellä tilanne avautuu Taide2000:lle sellaisena, että vaihtoehtoinen elokuva on ottanut aimo askeleen arkisempaan suuntaan. Tarvittaisiin uusia tekijöitä, jotta selkeästi erilainen ja toisesta näkökulmasta maailmaa tarkasteleva fiktiivinen elokuva ei kuolisi kokonaan. Toivotaan, että vuodesta 2011 tulee edeltäjäänsä laadukkaampi. Toivotaan, että vuoden kuluttua Taide2000: täytyy keskutella vuoden parhaasta elokuvasta.
PALKITUT:
Taide2010-erikoispalkinto: Elokuvamusiikit
Konsertti ja Whatever works osoittivat hienolla tavalla musiikin voiman elokuvissa. Kumpainenkin teos auttoi löytämään täysin elokuvien ulkopuolella olevan valtavan ja viehättävän maailman.
Vuoden 2010 elokuvaviini: Carnival syrah (Tournée - Kiertue)
Carnival syrah oli elokuvavuotemme ehdottomasti kirkkain helmi. Se oli maultaan nostalginen, pehmeä, marjaisa, riittävä ja ennen kaikkea hyvä. Suutuntuma oli huomiotaherättävän miellyttävä ja jälkimaku lämmin. Carnival syrahin selkeys ja aitous saivat Taide2000:n kokemaan, että saa sitä jostain sentään vielä kunnon viiniäkin.
Vuoden 2010 näyttelijä: Mathieu Amalric (Tournée - Kiertue)
Mathieu Amalricin sanaton huumori ja tunnetilojen tulkinta elokuvassa Tournée - Kiertue oli niin ylivertaista, että kategorian voittajan valinta oli loppujen lopuksi aika helppoa. Näyttelijä, joka pystyy rakentamaan hahmonsa pohjalle tulisieluisen ja haikeuden, ja vasta sen päälle kaikki muut tilannesideonnaiset reaktiot, on tittelinsä ja kiitoksensa ansainnut.
Taide2010-palkinto vuoden parhaasta elokuvasta: Tournée - Kiertue
Mathieu Amalricin ohjaama ja tähdittämä Tournée - Kiertue oli vuoden 2010 ainut viiden tähden elokuva ja selkeä valinta Taide2010-palkinnon saajaksi. Maisemiltaan upea elokuva oli intensiivinen, mutta siinä oli silti riittävästi tilaa kulkea välillä myös omia polkuja. Ihmissuhteet ja tunteet oltiin onnistuttu kuvaamaan aidosti ja jopa niin herättävästi, että elokuvan aikana saattoi muistaa muutamia ihmiyyteen liittyvistä tosiasioista. Näin tasa-arvon aikakaudella on myös nostettava esiin Tournéen rohkea roolitus, jossa miehet ovat miehiä ja naiset naisia, molemmat yhtä arvokkaita, mutta erilaisia.

perjantaina, joulukuuta 31, 2010
Juhlapuhe ja ehdokkaat
JUHLAVUOSI
Tänään päättyvästä vuodesta 2010, suuresta juhlavuodestamme, piti tulla kaikkien aikojen taide-elokuvavuosi. Piti olla nostalgiaa, riemua, muisteloita, parhaita elokuvia ja parhaita viinejä. Kaikki oli periaatteessa pedattu yhteistyökumppaneita myöten valmiiksi suurelle juhlalle, mutta kävikin niin, että päättyneestä vuodesta tuli koko historiamme vaikein.
Vielä alkuvuonna emme osanneet kantaa huolta. Vaikkemme saaneet ensimmäiseen kvartaaliin aivan niin räjähtävää starttia kuin olisimme ehkä toivoneet, olivat palikat kuitenkin vielä hyvin kasassa. Julkaisimme sivuillamme mielestämme hyvin itsemme näköisiä otteita historiasta ja haavekuvat syntymäpäivistämme tuntuivat houkuttelevilta. Edes kevätkvartaalin alussa emme osanneet kantaa varsinaista huolta toiminnastamme. Ongelma oli kuitenkin jo olemassa, ja syy oli varsin yksinkertainen. Elokuvateatteri ei enää kutsunut meitä entisaikojen tapaan.
Olemme tehneet joinakin vuosina hyvin harkittuja päätöksiä pitää kesälomaa taide-elokuvista. Toimimme niin myös tänä vuonna, mutta tällä kertaa emme saaneet edes ilmoitettua asiasta sivuillamme. Syntymäpäivämme tulivat ja menivät heinäkuussa, mutta ilotulitteet unohtuivat ampumattomina varastoon. Vastuu Taide2000:n toiminnasta oli jakautunut jo pidempään epätasaisesti, mutta nyt kuorman koko alkoi olla liikaa.
Alkusyksystä, eli elokuvien hedelmällisimpään aikaan ja paunaviinikauden kynnyksellä, Taide2000 oli pisteessä, jolloin mahdollisuus toiminnan keskeyttämisestä mainittiin ääneen ensimmäistä kertaa. Perustajajäsenet istuivat alas, kävivät avoimen keskustelun tulevaisuudesta ja päättivät tarkkailla tilanteen kehittymistä vuoden loppuun asti. Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaali, joka käynnistyi lähes välittömästi yhteistoimintakeskustelun jälkeen, sujui paremmin kuin ehkä yksikään R&A historiamme varrella. Taide2000 alkoi näyttää taas siltä, miltä se oli näyttänyt aiemmin, ja miltä me sen halusimme näyttävän edelleenkin. Taide2000 oli tullut takaisin.
Mutta sitten tulivat taas arki ja ensilumi. Toimintamme apaattisuus ei pudonnut enää kesän tasolle, muttemme saaneet silti elokuvatarjonnan heikon tason ja siviilikiireidemme myötävaikutuksella itsestämme irti aivan sitä, mitä olisimme halunneet. Vuosi läheni loppuaan, toimintamme oli seisahtunutta ja tarjonnan taso sellaista, ettemme olleet nähneet poikkeuksellisesti koko vuonna ainuttakaan viiden tähden elokuvaa.
Kun juhlavuottamme oli jäljellä enää kolme päivää, tapahtui jotain ratkaisevaa. Saimme viimein ryhmämme kasaan ja palasimme kotiimme Kino Engelin taaimmaiselle riville. Odotuksemme illan tai elokuvan suhteen eivät olleet kovin korkealla, mutta yllättäen kaikki kääntyikin päälaelleen. Ilta, vuosi ja kenties koko tulevaisuutemmekin. Todellinen, tunnelmallinen taide-elokuva oli tehnyt täysin odottamattoman paluun valkokankaalle. Juhlavuodemme ensimmäinen viiden tähden elokuva näytettiin samana iltana, jolloin onnistuimme viinivalinnassamme lähes täydellisesti, ja iltana, jolloin Taide2000 oli taas pitkästä aikaa Taide2000.
TULEVAISUUS
Milloin Taide2000:n on aika siirtyä historiaan? Lähteäkö juhlista arvokkaasti, kun kaikilla on vielä hauskaa, vai tarttuako yhä seuraavaan korttiin? Onko kymmenvuotisjuhlien viimeisimmällä hetkellä kohdalle osunut täydellinen elokuvailta paras ja juhlavin tapa päättää ylväs matka, vai tulisiko meidän sinnitellä Kino Engelin mukana niin pitkään kuin henki pihisee. Mitä Kekkonen olisi tehnyt? Se, onko Taide2000:tta enää aktiivisena vuonna 2011, selviää tuonnempana. Mikäli ei, mikäli tämä kaikki päättyy juhlavuotemme parhaiden palkitsemiseen, tahdomme kiittää mitä kauneimmin kaikkia niitä ihmisiä ja tahoja, jotka ovat kulkeneet kanssamme samalla polulla missä tahansa vaiheessa matkaa. Kävi niin tai näin, menee Taide2000 lopulliseen hautaansa vasta jäsentensä mukana, jos silloinkaan...
EHDOKKAAT JUHLAVUOTEMME PALKITTAVIKSI:
Kilpaa vuoden parhaan elokuvateatterin tittelistä emme lupaustemme mukaisesti järjestä tänä vuonna Kino Engelin ylivertaisuuden takia. Taide2000-erikoispalkinto sen sijaan jaetaan, samaten kuin kaikki perinteiset palkinnot.
Vuoden 2010 elokuvaviiniehdokkaat:
Carnival syrah (Tournée)
Yali carmenere-syrah (Sin Nombre)
Urban Uco malbec-tempranillo (A Single man)
Oriachovitza cabernet-sauvignon (Tarinoita kulta-ajalta)
Equinox merlot-petite-sirah (Howl)
Vuoden 2010 näyttelijäehdokkaat:
Larry David - Whatever works
Olle Sarri - Apan
Stina Ekblad - Ruotsalainen avioliitto
Mathieu Amalric - Tournée
Ehdokkaat Taide2010-palkinnon saajaksi:
Tournée (Mathieu Amalric)
Apan (Jesper Ganslandt)
Whatever works (Woody Allen)
Voittajat julkistamme tammikkussa 2011.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)