Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Tunnelma: * * * * (neljä tähteä)
Rikos, petos ja rakkaus menevät solmuun intensiivisessä italialaisessa jännärissä (lue: ei taide-elokuva).
Hyvää elokuvassa on voimakas intensiivisyys ja sujuva eteneminen. Juonenkäänteet ovat yllättäviä ja kokonaisuus mainio. Valitettavasti juoni ei kuitenkaan tarjoa mitään uutta, siis sellaista mitä muut elokuvat eivät olisi vielä näyttäneet. Siksi täHdet jäävät viiden sijasta neljään, vaikka elokuvan jälkeinen fiilis olikin erittäin positiivinen. Huomionarvoista on Torinon katumaisema, miellyttävän tyhjä uimahalli ja ilmeikkään eroottinen päänäyttelijätär.
torstaina, syyskuuta 23, 2010
keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010
R&A: A Somewhat gentle man (Q4/10)
Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Tunnelma: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Ulrik näytti hetkittäin aivan pitkätukkaiselta Tapani Kansalta.
Keski-ikäinen turska vapautuu vankilasta ja alkaa pystytellä kaveriensa avulla siviilielämän peruspilareita.
A Somewhat gentle manissa olisi periaatteeSsa voinut olla potentiaalia ihan hyväksi elokuvaksi. Perinteinen tarina oltiin kerrottu uudella tavalla, mutta valitettavasti itsetarkoituksellinen komiikka sai hieman liikaa valtaa. Mikäli joukossa olisi ollut edes yksi narri vähemmän, olisi elokuvan voinut nähdä laimeahkon banaaninkuorihuumorin sijaan raikkaana, komiikkaa sisältävänä draamana.

R&A: Love Exposure (Q4/10)
Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Tunnelma: * * * (kolme tähteä)
Pisteet Love Exposurelle siitä, että se onniStuu sohaisemaan kivasti, joskin hyvin yliampuen, yhteen tämän päivän arvomaailman kipupisteistä. Pelkästään miehisen siveellisyyden nollatoleranssia ajavalla lahkolla kun parodioidaan varsin onnistuneesti paljon yleisempääkin ajatusmaailman suuntausta. Muuten Love Exposure vaikuttaa varsin hämmentävältä kokonaisuudelta. Se kestää vailla sen suurempaa syytä neljä tuntia ja hyppii päämäärättömästi genrestä toiseen. Loppu niputtaa häilyväisen kokonaisuuden hyvin yhteen, mutta sitä huolimatta neljä tuntia on liian paljon aikaa tälle elokuvalle.
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Tunnelma: * * * (kolme tähteä)
Papin poika alkaa hakea isänsä hyväksyntää tekemällä syntejä. Hän ajatuu syöksykierteeseen, joka johdattaa hänet lopulta sotaan häikäilemätöntä uskonlahkoa vastaan.

tiistaina, syyskuuta 21, 2010
R&A: My Joy (Q4/10)
Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Tunnelma: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Joka ainoassa Venäjän kolkassa liikkuu tämän elokuvan perusteella joku.
Venäläinen kuorma-autonkuljettaja lähtee reissuun ja kohtaa matkallaan ankeita ihmisiä, sekä ihmisiä, joiden elämään liittyy ankeus.
My joy on käSittämättömän tyly elokuva. Sen lohduttomuus saavuttaa kaikessa yliampuvuudessaan jopa sellaiset mittasuhteet, että elokuvaa katsoessaan naureskelee sellaisissa kohdissa, joissa muiden elokuvien kohdalla olisi nauru kaukana. Se on siinä mielessä harmillista, että sen takia elokuvaa on vaikea ottaaa sen enepää vakavasti kuin kevyestikään. Ehkä kaikkein kuvaavin sana My Joyta ajatellen olisi toivottomuus, sillä se tuntuu ulottuvan kaikkeen. Ihmisiin, ihmissuhteisiin, autoihin, ruokaan, kaikkeen. Oikeastaan ainoita länsimaiseen muottiin mahtuvia hahmoja koko parituntisen aikana olivat opettajan lapsi, sekä virkavallalle räkyttävä koira.

perjantaina, syyskuuta 17, 2010
R&A: The Ape (Q4/10)
Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)
Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Tunnelma: * * * * * (Viisi Tähteä)
Tukholmalaisella autokoulun opettajalla alkaa keittää yli, ja samaa tahtia kuin paine hänen kattilassaan kasvaa, alkavat myös syyt putkahdella esiin.
Apan, eli The Ape oli lähellä saada jopa viiSi tähteä. Se edustaa pitkästä aikaa sitä taide-elokuvien alalajia, joissa tunnelma syntyy ylikorostuneesta karuudesta, vähäeleisyyden kautta syntyvästä herkkydestä ja arvaamattomuudesta. Elokuvan ehkä hienoin piirre on, että se kykenee viemään katsojan sekunnissa pohjalta huipulle. Se myös tekee sen, muttei käytä voimavaraansa väärin, ja se jos jokin on hatunnoston arvoinen seikka. Mainittavaa elokuvassa on myös mielikuvitukselle jätettävä tila. Joidenkin kysymysten kanssa on vain pystyttävä olemaan, vaikkei niihin vastausta saisikaan.
Apan tulee olemaan erittäin vahva kandidaatti Taide2010-palkinnon saajaksi.
Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Tunnelma: * * * * * (Viisi Tähteä)
Tukholmalaisella autokoulun opettajalla alkaa keittää yli, ja samaa tahtia kuin paine hänen kattilassaan kasvaa, alkavat myös syyt putkahdella esiin.

Apan tulee olemaan erittäin vahva kandidaatti Taide2010-palkinnon saajaksi.
Tunnisteet:
apan,
Helsinki international film festival,
Rakkautta ja anarkiaa,
Taide2000,
The ape
tiistaina, syyskuuta 14, 2010
A Single man (Q4/10)
Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Tunnelma. * * (kaksi tähteä)
Oheisviini: Urban uco (2009) malbec-tempranillo oli poikkeuksellisen pehmeä viini.
On hyvä asia, että tavalliSta heteroelämää elävien ihmisten tietoisuuteen tuodaan elokuvien kautta niitä ongelmia ja solmukohtia, joita seksuaaliset vähemmistöt joutuvat suuntautumisensa takia kohtaamaan. A single man nostaa esimerkiksi upealla tavalla esiin sen, miten viisaat ja tiedostavatkin ihmiset saattaavat elää sellaisessa harhaluulossa, kuin kukaan ei voisi rakastaa samaa sukupuolta olevaa samalla tavalla, kuin enemmistö rakastaa vastakkaista sukupuolta. Taide2000 näkee elokuvan sanoman toisin sanoen arvokkaana. Siitä huolimatta A single man oli mielestämme mauton elokuva.
Haluamme korostaa Taide2000:n hyväksyvän homoseksuaalisuuden täysin, ja pystymme mielestämme myös suhtautumaan asiaan varsin mutkattomasti. Siitä huolimatta me emme halua nähdä elokuvalipun hintaa vastaan kahden miehen välisiä intohimoisia suudelmia. Ne alkoivat tuntua liian kiusallisilta ja piinaavilta. Ei sillä ettäkö puistatuksissa olisi loogisesti ajateltuna mitään järkeä, kun esimerkiksi kuoleman katsominen käy monessa tapauksessa hyvinkin helposti. Silti, kahden miehen välisellä hellyydellä mässäily oli mielestämme paskaa taidetta, jolla ei saavutettu mitään muuta kuin ehkä sietokyvyn rajan siirtämistä täysin hyödyttömään suuntaan. Olimme jo ennen elokuvaa sinut sen asian kanssa, että myös homoseksuaalit harrastavat seksiä, mutta emme halua elokuvan jälkeenkään olla paikalla, kun he sitä tekevät. Ja miksi pitäisi, sillä ainakin me olemme eläneet käsityksessä, ettei sellaiseen maailmaan, jossa kaksi ihmistä nauttii estoitta toisistaan, mahdu mukaan asioita, jotka vaatisivat kenenkään muun kuin asianosaisten hyväksynnän.
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Tunnelma. * * (kaksi tähteä)
Oheisviini: Urban uco (2009) malbec-tempranillo oli poikkeuksellisen pehmeä viini.
On hyvä asia, että tavalliSta heteroelämää elävien ihmisten tietoisuuteen tuodaan elokuvien kautta niitä ongelmia ja solmukohtia, joita seksuaaliset vähemmistöt joutuvat suuntautumisensa takia kohtaamaan. A single man nostaa esimerkiksi upealla tavalla esiin sen, miten viisaat ja tiedostavatkin ihmiset saattaavat elää sellaisessa harhaluulossa, kuin kukaan ei voisi rakastaa samaa sukupuolta olevaa samalla tavalla, kuin enemmistö rakastaa vastakkaista sukupuolta. Taide2000 näkee elokuvan sanoman toisin sanoen arvokkaana. Siitä huolimatta A single man oli mielestämme mauton elokuva.
Tunnisteet:
A single man,
elokuva-arvio,
elokuva-arvostelu,
tähdet
perjantaina, syyskuuta 03, 2010
Taide2000 - 10 vuotta
Taide2000:n kodissa Kino Engelissä on ollut aina hyvin voimakas ja omintakeinen tunnelma. Se on kuín toinen maailma. Hitaammilla kierroksilla käyvä todellisuus, jonne pääsee astumalla teatterin punaiseen portaikkoon.
Yksi suuri osa tuosta omintakeisesta tunnelmasta on syntynyt henkilökunnan palvelun kautta, joka ei missään nimessä ole ollut perinteisellä tavalla lämmintä. Me olimme ravanneet Kino Engelissä tiuhaa tahtia jo useamman vuoden, mutta kun tulimme jälleen kerran lippukassalle, katsoi lipunmyyjä meitä siten, kuin hänellä ei olisi aavistustakaan keitä me olimme. Pienessä lipunmyyntikioskissa oli hänen lisäkseen koneenkäyttäjä, joka istui osittain katosta roikkuvan verhon takana ja katsoi meitä siten, kuin olisimme tulleet keskeyttämään heidän sanattoman ajatustenvaihtonsa pahimmalla mahdollisella hetkellä. Elokuvan sisällöstä kysyttäessä lipunmyyjä ei edes aikonut avata suutaan, vaan käänsi laiskasti etusormensa osoittamaan ilmoitustaululle, jonne oli kiinnitetty jostain päivälehdestä leikattu elokuva-arvostelu. Poistuttuamme lippuluukulta kääntyivät lipunmyyjä ja koneenkäyttäjä taas toistensa puoleen, muttemme kuulleet kummankaan sanovan mitään. Missään vaiheessa.
Yhtenä syksyisenä iltapäivänä, nelisen vuotta Taide2000:n syntymän jälkeen, kävelimme keskustasta kohti Café Engeliä. Puuskittainen tuuli ja tihkusade piiskasivat mukulakivistä Sofiankatua, jonka kuvittelimme olleen meidän lisäksemme täysin autio. Se ei kuitenkaan ollut, sillä Kino Engelin oven edessä seisoi harmaaseen paitaan pukeutunut mies. Koneenkäyttäjä, joka katseli hiljaa kaukaisuuteen ja poltti tupakkaa. Meidän keskinäinen ajatuksenvaihtomme taukosi ja kävimme elokuvateatterin edustaa eteenpäin tyystin sanattomina. Muutamaa metriä ennen harmaapaitaista miestä, hän puhalsi savut tuuleen ja käänsi katseensa. Arvioiva katse viivähti meissä hetkisen, kunnes Koneenkäyttäjä teki päällään pienen ja nopean tervehdyksen. Me nyökkäsimme takaisin, muttemme sanoneet toisillemme mitään. Meidän ei tarvinnut. Me tiesimme varmistamattakin, että olimme saavuttaneet tervehdyksen myötä maailmassa tietynlaisen arvoaseman.

maanantaina, elokuuta 16, 2010
VUOSIKYMMENEN ELOKUVA
Tukholman keskustassa sijaitsevan Centralbadetin suurimmassa altaassa uiskenteli verkkaiseen tahtiin kaksi keskenään jutustelevaa rouvaa. Alkukesän aurinko heijastui kauniisti pölyttyneiden ikkunoiden läpi kylpylän seinille ja lattialle. Taide2000:n perustajajäsenet istuivat pehmustetuilla aurinkotuoleilla palmukasvien alla juomalasit käsissään ja katselivat valon ja varjon leikkiä omissa varpaissaan. Päätös vuosikymmenen parhaasta elokuvasta oli juuri syntynyt.
Kun jo noin vuosi sitten ryhdyimme todella kartoittamaan elokuvia, joista voisi olla koko päättyneen vuosikymmenen parhaiksi teoksiksi, nousi esiin neljä nimeä. Amélie, Goodbye Lenin, Toisen kerroksen lauluja sekä Palindromes. Muut Taide2000-palkinnon voittaneet elokuvat tiputettiin pelistä pois sen takia, etteivät ne olleet riittävän täydellisiä. Niissä kaikissa oli vähintään yksi pieni sivujuonne, jonka takana organisaatiomme ei aivan täysin seissyt.
Jäljelle jääneestä "finaalinelikosta" alunperin vahvimmalta näytti Pariisin Montmartrelle sijoittuva Amélie, joka kuitenkin tiputettiin joukosta ensimmäisenä pois liian suppean näkökulmansa vuoksi. Goodbye Lenin oli myös kaikessa historiallisuudessaan ja yhteiskunnallisuudessaan hyvä vaihtoehto, mutta senkin Taide2000 näki tarkemman pohdinnan jälkeen hiven liian populäärihenkisenä. Muistutimme itseämme siitä, että olemme Taide2000, koska me edustamme valkokankailla esiintyvää taidetta. Alunperin organisaatiomme syntyi sellaisen taiteen ympärille, jonka yksinä tärkeimpinä elementteinä olivat arvaamattomuus ja absoluuttisen tulkinnan puute, emmekä kykene näkemään ainuttakaan hyvää syytä sille, miksi meidän pitäisi luopua perinteikkäästä sapluunastamme. Semminkin, kun tänä nopean kehityksen aikana kaikki muut tuntuvat luopuvan verrattain kevyesti omista identiteeteistään.
Ideologisen pohdinnan seurauksena meille jäi siis jäljelle kaksi hyvää vaihtoehtoa, jotka molemmat olivat lähes täydellisiä vaihtoehtoja Vuosikymmenen elokuvaksi. Taide2000-palkitut vuosilta 2000 ja 2006, Toisen kerroksen lauluja ja Palindromes. Molempia saattoi kuvailla arvaamattomaksi ja vaikutttavaksi taiteeksi, joilla oli myös elokuvallista arvoa, sekä maailmankatsomuksellista vaikutusvaltaa. Kumpikin elokuva oli jättänyt vaikuttavuutensa takia ikuisen muistijäljen mieliimme, ja molemmat edustivat näyttelijäsuoritustensa puolesta Taide2000:n vaalimia arvoja. Valinnasta tuli loppujen lopuksi niin vaikea, että jouduimme turvautumaan leikittelevään metodiin. Päätimme, että vuosikymmenen paras elokuva on yhdysvaltalainen Palindromes. Paiskasimme kättä päälle ja odotimme hetken. Oikeastaan jo ennen kuin kätemme olivat edes koskettaneet toisiaan, tajusimme kumpi elokuvista olisi se kaikkein suurin. Palindromes olisi ollut hyvä valinta, mutta siltikin väärä. Paiskasimme uudelleen kättä ja nousimme altaasta Centralbadetin aurinkotuoleille. Vuosikymmenen elokuva, Roy Anderssonin Sånger från andra våningen - Toisen kerroksen lauluja oli valittu.
Katso katkelma TÄSTÄ

taide-elokuva,
Taide2000,
Vuosikymmenen elokuva,
Vuosikymmenen paras elokuva
torstaina, elokuuta 12, 2010
Taide2000 - 10 vuotta

Hyvät Taide2000:n arvostajat, Urbaanirunouden Mustien Enkeleiden runo Meidän kymmenelle vuodellemme:
Kuumottava taiteilija kusee olohuoneessaan punaviiniä, vain siksi, että toinen ei osaa käyttää telefaksia. Äimän käki on julistanut itsensä läntisen universumin Hallusinaatio-Madonnaksi. Tukholman lähiössä kytee väärän lopputekstin ehdottomuus. Hei juntti, veivaa kovempaa sitä kampiakselia!!
Johan Laxmeister 2010
torstaina, kesäkuuta 03, 2010
Taide2000 - 10 vuotta
Yksi mieleenpainuneimmista hetkistä Taide2000:n historiassa sattui, kun toinen perustajajäsenistä luki raitiovaunussa Uutislehti 100:aa ja kiinnitti lehden sivuilla huomionsa sangen tutulta näyttävään yksityiskohtaan.
Vuoden 2005 lopussa Taide2000 otti muutaman rohkean uudistusaskeleen, joista yksi oli vuodenaikaan sidotun kvartaalijärjestelmän käyttöönotto, ja toinen elokuvien arvostelun eriyttäminen. Jälkimmäisen tarkoituksena oli antaa elokuville edelleenkin kokonaisuuden onnistuneisuutta kuvaavat tähdet, mutta sen lisäksi arvostella niistä omina osa-alueinaan myös muutamia muita oleellisia seikkoja, kuten taiteellisuutta ja miljöötä. Sittemmin arvosteltavia linjoja ollaan päivitetty ja kehitetty paremmiksi, mutta alkuperäisidea tähtien antamisesta kokonaisuuden lisäksi myös elokuvan muille piirteille syntyi tuolloin.
Pari vuotta myöhemmin löytyi raitiovaunun penkiltä Uutislehti100, jonka kulttuurisivuilla oltiin arvosteltu jotakin elokuvaa kokonaisuutta kuvastavien tähtien lisäksi myös muiden osa-aluieden perusteella. Toteutus näytti tismalleen samalta, kuin mitä Taide2000 oli ehtinyt toteuttaa jo hyvän aikaa. ”Oho”, totesi toinen perustajajäsen itsekseen, hymyili tovin ja mietti Taide2000:n olevan joko monta askelta muita medioita edellä, tai sitten jättäneen maailmaan oman merkittävän jälkensä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)