Lapsi - L'Enfant (Q2)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * *1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähteä)
Stereotypiakatsoja: King kongin jälkeen Hollywood-elokuvien boikotointia koskevan periaatepäätöksen tehnyt 22-vuotias kaupunkilainen, joka ei ole varma haluaisiko viedä avopuolisonsa yllätysmatkalle Pariisiin.
Oheisviiniä ei tilaisuudessa virka-aikana järjestetyn näytöksen vuoksi ollut.


Lapsi kertoo jatkuvassa rahapulassa elävistä, syrjäytyneistä nuorista, joille syntyy lapsi. Hieman reppanan oloinen isä, Bruno, välittää kahden lapsen varastamaa tavaraa ja on valmis realisoimaan lähes mitä tahansa, kuten vaatteet päältään. Pariskunnalle syntyvän lapsen suurimmaksi merkitykseksi muodostuu taloudellisuus. Bruno tekee ratkaisun, joka sytyttää pariskunnan välille sellaisen sodan, ettei se unohdu enää koskaan.

LapSi on "peruskauraelokuva", ihan jees tai ihan ok. Niin ok, että yleisarvosana olisi jäänyt huomattavasti vaatimattomammaksi ilman positiivisia yksityiskohtia, kuten miljöitä ja hyviä näyttelijäsuorituksia. Elokuvan Pariisi on huomattavasti rosoisempi kuin monien muiden leffojen, romantiikkaa huokuva Ranskan pääkaupunki. Näyttelijöistä parhaimpina nousevat esiin isää näyttelevä Jérémie Renier, joka onnistuu vähän oudon ja lapsellisen pikkunilkin roolissaan erinomaisesti, sekä hänen noin 12-vuotias apurinsa, joka näyttelee hypotermian rajamailla värisevää lasta sen verran aidosti, että kyseinen kohtaus jäi melkein vahvimmin mieleen koko elokuvasta.

Elokuvan tarina on realistinen, eikä sitä suotta paisutella tai vähätellä. Tarina kulkee tavarajunan tavalla eleettömästi eteenpäin. Lapsi on palkittu muun muassa Kultaisella palmulla, joka tuntuu tietyllä tavalla aika omituiselta, jopa vääryydeltä, sillä elokuva tuntuu sen verran mitäänsanomattomalta, että elokuvan jälkeen tuntui kuin olisi herännyt päiväunilta. Toisaalta, Lapsi kuvastaa aika hyvin tämän hetkisten elokuvien linjaa. Valtaosa vaihtoehtoisista elokuvista on olemukseltaan pelkistettyjä ja suoraviivaisia.

Tiikeri ja lumi (Q2)

Kokonaisarvio: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Juoni: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähetä)
Stereotypiakatsoja: Viimeistä vuotta kauppakorkeakoulussa lukeva ja eroamassa oleva pariskunta, joka hakee virkistystä tylsään elämäänsä romanttisista elokuvista - turhaan.
Oheisviini: Montalto Nero D'Avola 2004 Merlot (arvio erillisenä)

Tiikeri ja Lumi kertoo italialaisesta romantikosta, joka juoksee maailman ympäri rakkautensa perässä. Elokuva voidaan kaiketi luokitella romattiseksi komediaksi, joka saa taide-elokuvamaisia piirteitä satunnaisella outoudellaan.

Tästä elokuvasta on hyvä tietää pari asiaa ennen kuin menee katsomaan sitä. Ensinnäkin elokuvan päähenkilö, kutsuttakoon häntä Tiikeriksi, on äärimmäisen rasittava mies. Jos pitää Mies vailla menneisyyden vähäpuheisesta päähenkilöstä, on Tiikeri tämän vastakohta, erittäin puhelias cHaplinmainen säätäjä, joka puhuu enemmän kuin ajattelee. Mikäli puhetulva olisi ollut muuta kieltä kuin italiaa, olisi elokuvan takarivistä saattanut poistua kesken kaksi mieshenkilöä. Lennokas italia oli siis ehdoton plussa tälle elokuvalle, mutta siitä huolimatta pari rauhoittavaa olisi toiminut hyvin säätäjämme kohdalla.

Sitten ne muut asiat. Elokuvassa on muutamia visuaalisesti vaikuttavia kohtia sekä lievästi yliampuva aspekti läpi koko teoksen. Se tuo leffalle persoonallisen vaikutelman, ja lievä amerikkalaisukritiikkikin soljuu kepeästi muutoin rakkaustarinan ohessa. Jean Reno tekee kaiken lisäksi käsittämättömän hienon sivuroolisuorituksen. Elokuva ei kuitenkaan tarjoa yllätyksiä, juoni on ennalta-arvattava ja jossain vaiheessa se junnaa pahasti paikallaan. Annetut tähdet puhukoot puolestaan.

Viiniarvostelu: Montalto Nero D'Avola (Tiikeri ja lumi)

Sisilialainen Montalto Nero D'Avola 2004 Merlot toi makunsa ja olemuksensa puoleSta ensimmäisenä mieleen Rooman metron. Keskitäyteläisessä viinissä korostui kevyesti italialaisuus ja jopa hienoinen tylyys. Montalto on viini joka maistuu viiniltä, ei helli, ei esitä ystävällistä tai mitään muutakaan tarpeetonta. Se on eräänlaisena "perusviininä" oikea valinta sellaisille hetkille kun ei osaa tehdä päätöstä mitä viiniltään haluaa.

Montalto Nero D'Avola ja Tiikeri ja lumi -elokuva eivät vaikuttaneet kuuluvan oikein samalle sektorille, vaikka yleensä elokuvan ja viinin valmistusmaiden kohdatessa tuntuvat tunnelmat täsmäävän vähintäänkin psykologisella tasolla. Vertauskuvallisesti, jos elokuva oli koululuokalta se fyysisesti vähäinen pelle, niin Montalto oli se jalat pulpetilla mp3-soitinta kuunteleva pipopää. Vertauskuvallisilla oppilailla ei liene, sen enempää kuin elokuvalla ja viinilläkään, verbaalista sanottavaa toisilleen. Fyysisille muistutuksille saattaa tosin löytyä yksipuolinen valmius.

Montalto Nero D'Avola on viini, joka on parhaimmillaan tositapahtumiin perustuvan, rosoisen elokuvan jäyhänä kaverina. Olen melko varma, että esimerkiksi L'Amore di Marja -elokuvan kanssa Montalto istuisi paremmin kuin täydellisesti. Ne viihtyisivät hyvin keskenään!

Tsotsi (Q2)

Kokonaisarvio: * * * 1/2 (Kolme ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * 1/2 (Puolitoista tähteä)
Juoni: * * * (Kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Ajatusten herättävyys: * (Yksi tähti)
Stereotypiakatsoja: Löysähkösti pukeutuva, noin 20-vuotias kaupunkilaisnuori, joka tietää, että rap-musiikkia tehdään USA:n ja Suomen lisäksi myös maailman muissa maissa. Lähtisi lomamatkalleen mielummin Beirutiin, kuin Osloon.
Oheisviini: Tilaisuus järjestettiin virka-aikana, joten oheisviiniä ei ollut.

Tsotsi on vuoden 2005 parhaana ulkomaisena elokuvana Oscarilla palkittu, puhutteleva draama, joka kertoo Tsotsin "isännöimästä" , väkivaltaisesti ryöstelevästä nuorisojengistä. Taide2006 -projektia edeltänyt Taide2005 -projekti kirjoitti Tsotsista jo marraskuussa 2005, kun Etelä-Afrikan kirjeenvaihtajamme kävi tutustumassa elokuvaan Kapkaupungin kansainvälisillä filmifestivaaleilla. Etelä-Afrikan kirjeenvaihtajamme kertoi nyt Suomessakin nähtävästä elokuvasta seuraavasti:

Etelä-Afrikka ei ole itsenäisesti tuottanut monta elokuvaa, joista ns. länsimaat olisivat päässeet nauttimaan. He ovat olleet mukana muutamissa projekteissa, Hotelli Ruanda parhaana esimerkkinä, jotka ovat menestyneet, mutta käsitteenä etelä afrikkalainen filmi ei ole kovinkaan tunnettu. Tsotsi- elokuva saattaa muuttaa tilanteen. Tsotsi on toistaiseksi ollut esillä ainakin Glasgown ja Toronton festivaaleilla ja yli tuhat kopiota on myyty ympäri maailman. Elokuva sai Etelä Afrikan ensi-iltansa sateisessa Kapkaupungin perjantai-illassa 11.11.2005 Cape Town International Film Festivalin avajaiselokuvana.

Tsotsi tarkoittaa rikollista ja pahista Etelä Afrikan apartheidin jäänteissä ns. mustissa kaupunginosissa. Puhuttava kieli on näille alueille ominaista sekoitusta Tswanasta, Xhosasta, Zulusta, Vendasta, Ndebelestä, Englannista ja muista maan yhdestätoista virallisesta kielestä. Tarina on koskettava kertomus arkipäivästä ja vastoinkäymisistä, joita köyhyys, alkoholi ja apartheid-vihan perintö voi pahimmillaan tuottaa. Väliinpitämättömyys yhdistettynä hyvin rajoitettuihin mahdollisuuksiin elämässä ja vaikeat kotiolot ovat lähtökohtina nuorelle miehelle, joka käyttää ainoastaan nimeä Tsotsi. Tarina vie katsojan ilman pahempia kliseitä uskomattomissa maisemissa väärältä tieltä omantunnon löytymiseen. Tarina sinänsä itsessään kuulostaa pahemman luokan ”mitättömyydestä keskinkertaisuuteen”- kliseeltä, mutta ei ole sitä koska muutos tapahtuu hyvin inhimillisellä tavalla. Näyttelijäsuoritukset ovat uskomattomia, mutta elokuvan paras puoli mielestäni on cinematografia. Kuvat ovat upeita ja kuten aina hyvissä elokuvissa toivoin, että olisin voinut tulostaa kohtauksista valokuvia, laittaa ne seinälle ja kertoa kaikille itse ottaneeni ne. Elokuvan musiikki oli paikallista Kwaitoa, joka on sekoitus Hip Hoppia, Housea ja paikallista traditionaalista musiikkia ja se toimi erittäin hyvin kohtauksissa.

Olen itse erittäin kiinnostunut Etelä Afrikasta maana ja kulttuurina, mutta suosittelen tätä filmiä vaikka et Mandelan lisäksi maasta muuta tietäisikään. Jos et tiedä Mandelaa sitten joudun pyytämään sinut ulos eloKuvasalista.

Caché - Kätketty (Q2)

Kokonaisarvio: * * * 1/2 (Kolme ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * * * (Neljä tähteä)
Juoni: * * (Kaksi tähteä)
Miljööt: * * * * 1/2 (Neljä ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: - (Ei tähtiä)
Stereotypiakatsoja: Pariisista viisi vuotta sitten takaisin Suomeen muuttanut mies, jonka Helsingissä asuvaan perheeseen kuuluu vuonna -73 syntynyt vaimo ja kaksivuotias tytär. Perheen Volvon takaikkunoissa on imukupeilla kiinnitettävät aurinkosuojat, joissa on Muumien kuvia.
Oheisviini: Bourdon de AKT (Arvio erillisenä)

Caché - Kätketty kertoo perheestä, jonka oven taakse alkaa ilmestyä videokasetteja ja sadistisia piirrustuksia, jotka näyttävät lapsen piirtämiltä. Videokaseteissa kuvataan perheen kotia, kuinka he menevät sisään, tulevat ulos ja sammuttavat valoja. Mitään uhkausta piinaaviin viesteihin ei liity, vaan niiden tarkoitus on luoda ahdistava tunnelma siitä, että joku tarkkailee ja voisi tehdä jotain.

Loistavia yksittäisiä kuvia

Ahdistava tunnelma on helppo aistia, sillä perheelle tarkoitettu piina leviää kohtalaisen tehokkaasti myös teatterin penkeille. Varsinkin elokuvan keskivaiheilla huomaa alati sortuvansa epäilemään jokaista näytettävää kuvaa vainoajan videokameran tallenteeksi. Muuten Kätkettyä voisi sanoa tyyliltään suurta yleisöä kosiskelevaksi taide-elokuvaksi. Sen tempo on hidas, puhe on pääosin vähäistä, joskin sen määrä lisääntyy loppua kohti. Yksittäisille kuville annetaan reilusti aikaa, mikä on hyvä, sillä Kätketyssä on ehkä upeimpia yksittäisiä kuvia mitä missään muussa elokuvassa todella pitkään aikaan. Miljööt ovat elokuvan toinen ylivertainen vahvuus. Väittäisin niiden olevan yhtä hyviä kuin MünchenisSä, joskin Kätketyn maisemat huokuvat enemmän rauhaisaa taiteellista ilmapiiriä. Miljöö- ja tunnelmakysymyksen voisi Kätketyssä kiteyttää ehkä parhaiten sanomalla, että ranskalaisten elokuvien vahvuus on se, että ne ovat ranskalasia ja ne tuntuvat Ranskalta.

20 minuuttia liikaa

Väittäisin, että Kätketty olisi saanut kokonaisarvioonsa ainakin puolikkaan tähden lisää mikäli sitä ei oltaisi venytetty tarpeettoman pitkäksi. Elokuvan olisi voinut päättää surutta siihen kohtaan, missä elokuvan logo piirtyi kankaalle. Logoa seuraavat kaksikymmentä minuttia ovat täyttä ilmaa, ne eivät selitä mitään, eivät anna mitään uutta, eivät syvennä hahmoja, kokonaisuutta tai käytännössä katsoen mitään. Ainoa mitä nuo kaksikymmentä viimeistä minuuttia antaavat, on sinetti sille, minkä katsoja on jo itsekin osnnut päätellä, eli mistä kaikki oli saanut alkunsa.

Viiniarvostelu - Bourdon de akt (Kätketty)

AKT:n nirppanokkien takia puolet Kätketty -elokuvaan saapuneista joutui tulemaan omaa kulkuneuvoa käyttäen. Näin ollen Kätkettyä seurattiin vinillä sävyttämättömänä!!! Kiitos AKT!

Taide2006 -projektille raportti Englannista

Taide2005 -projekti suoritti viime syksynä Taide2006 -projektia ajatellen koeluontoista kirjeenvaihtoa Etelä-Afrikkassa asuneen kirjeenvaihtajan kanssa. Molemmat osapuolet kokivat hankkeen onnistuneeksi, ja pitkälti tästä syystä Taide2006 -projekti jatkaa globaalia taide-elokuvien tilan seurantaa. Tällä kertaa kirjeenvaihtajamme löytyy Englannista, Birminghamista, jossa hän on käynyt analysoimassa elokuvan Kidulthood:

Nuoruus oli muistaakseni aikaa, jolloin kaikkea ei oikein voinut selittää järjellä. Se oli aika outo kokemus ja arvet näkyvät vieläkin. Nuoria ei oikein voi syyttää siitä, että he ovat nuoria, mutta onhan se aika ärsyttävä ikä. Jos muistan oikein ärsytti olla teini ja nyt ärsyttää teinit.

Brittiläinen Kidulthood on nuorisoelokuva. Ei välttämättä sellainen, jota vain nuoret voisivat katsella, vaan enemmänkin kuin Sairaan Kaunis Maailma. Elokuva, joka koskettaa vaikka hiusraja alkaakin vetäytyä niskaa kohti. Se on myös erittäin brittiläinen elokuva. Ei samalla tavalla kliseitä hyödyntävä, kuin Guy Ritchien Snatchit ja muut, eikä sarkastinen, kuten Monty Pythonit, mutta lontoolaisempi, kuin mikään aikaisemmin näkemäni elokuva. Nimenomaan lontoolainen. Muut alueet maassa ei sosiaalisista ongelmistaan huolimatta pääse lähellekään tätä kylmän todellista vauhtia. Ainakin luulisin niin.

Itse elokuva alkaa kohtauksella, jossa nuoret on nuoria ja ärsyttäviä ja jatkuu siitä suomalaisittain absurdiin ajatukseen. Koko koulu saa vapaapäivän oppilaan itsemurhan takia. Muun yleisön äänehdinnästä päätellen itsemurha oli iso shokki. Jos olisimme Hyvinkäällä saanet lomapäivän jokaisesta itsemurhasta, olisi opintosuunnitelman seuraaminen ollut vaikeaa. Ei saatu lomaa silloinkaan, kun historianopettajan ruumis löytyi kellumasta Lauttasaaren sillan tuntumasta kirje taskussa.

Kaikki sen jälkeen tapahtuva onkin jo paljon rankempaa, kun oma nuoruuteni lähiössä. Teemoina kai väkivalta, huumeet, seksi ja aina piristävä teiniraskaus ei välttämättä ole mitenkään uusia, mutta jotenkin ohjaaja Menjah Huda on onnistunut niiden kertomisessa. Suurena osana sitä lienee hienot kuvat ja koko filmatisointi. Olen aina pitänyt Lontoota jollain tavalla hypnoottisena kaupunkina, sellaisena, jota ei oikein pysty sen massiivisuuden takia käsittelemään, mutta Kidulthood tekee siitä vieläkin kiehtovamman. Toinen keino, millä elokuvien tekijät voivat helposti voittaa minut puolelleen on soundtrack. Elokuvan kohtaukset on siivitetty agressiivisellä Grime-musiikilla, joka on tällä hetkellä brittiläisempää, kuin teen juonti.

Oli myös aika virkistävä huomata, että elokuvat ei aina tarvitse tähtiä. En tunnistanut yhtään näyttelijää, About the Boy-elokuvan pojan lisäksi ja hänkin oli hyvin pienessä sivuroolissa. Tämä onkin yleensä aina positiivista nuorista kertovissa vakavissa elokuvissa.

Kidulthood ei missään tapauksessa ole filmi, josta puhuisin joulukuussa vuoden parhaiden joukossa. Se ei muuttanut elämääni, vaikka se muuttikin käsitystäni nuorison ongelmista. Olisi kuitenkin typerää väittää, ettei kyseessä ole hieno elokuva. Se on parempi, kuin suurin osa Hollywood-hiteistä, joita kuluttajat orjallisesti käyvät tukemassa. Musiikki, filmatisointi, Lontoon aksentti, vauhdikkuus ja sellainen naiivi nuoruuden hölmöys ovat syitä, miksi eloKuva on hyvä käydä katsomassa.

Kidulthood * * *½ (kolme ja puoli tähteä)

Iberia (Q2)

Kokonaisarvio: * * (Kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * * * 1/2 (Neljä ja puoli tähteä)
Juoni: * (Yksi tähti)
Miljööt: * (Yksi tähti)
Ajatusten herättävyys: - (Ei tähtiä)
Stereotypiakatsoja: Noin neljäkymmentä vuotias, napatanssin kaksi viikkoa sitten aloittanut nainen, joka uskoo, että kaikki mihin liittyy tanssi, muuttuu kullaksi.
Oheisviini: Altos de tamaron 2003 (arvio erillisenä)

Iberia on loistoleffa tanssin ystäville, intohimottomasti asiaan suhtautuville se käy helposti pitkäveteiseksi. Siinä ei tehdä mitään muuta kuin tanssita, ja näin ollen elokuva jaksaa innostaa erilaisuutensa ja ainutlaatuisuutensa vuoksi ensimmäisen puolituntisen, mutta sen jälkeen alkaa ajatus harhailla ja hamuta virikkeitä valkokankaan ulkopuolelta. Vaikka musiikin kanssa hyvin sopusoinnussa oleva tanssi näyttää upealta ja tunnelma on hyvin espanjalainen, jäi Iberiasta silti aavistuksen väkinäinen tunnelma. Se ei ollut hirveän antoiSa elokuva.

Se, mistä Iberiaa sen sijaan tulee kiittää, on taiteellisuus. Siinä on koettavissa erittäin voimakkaasti 2000-luvun alkupuolen taide-elokuvissa nähtyä omalaatuisuutta ja hallittua epärytmiä. Elokuvan loppupuolella nähtävä kelmutanssi on kuin suklaanappina purppuran värisellä taiteen kermavaahdolla kuorrutetun kakun päällä.

Viiniarvostelu: Altos de Tamaron 2003 (Iberia)

Espanjalainen Altos de Tamaron on erittäin hedelmäinen ja tuoksuva viini. Se on sataprosenttista tempranilloa ja hyvä niin, sillä tämän espanjalaisemmaksi ja punaisen kuultavammaksi viini tuskin voi mennä. Viini voitelee suun samoin kuin Budweiser, mutta luonnollisesti huomattavasti elegantimmin. Kun vielä hapokkuus ja makeus tanssivat yhdessä kuin Rahkamo ja Kokko Kartanonkosken villeillä aroilla, pientä viinimaistajaa viedään. Hapokkuus on toisaalta myös hieman negatiivinen asia, sillä se estää viinin ylenjuomisen. Suositeltavaa on siten lähestyä viiniä kevyin siemauksin ja lähestyä kohdetta kuin espanjalainen salsa-tanssija.

Ribera del Dueron viinialue sijaitsee Madridista pohjoiseen, Luoteis-Espanjassa. Sitä kehutaan alueeksi, josta tulee voimakasaromisia viinejä suurten lämpötilavaihteluiden vuoksi. Totta vai tarua: aivan sama. Viini toimii ja humalluttaa Iberian liukaslantioisten naisten siivittämänä kuin raketti. Välillä jopa tuntuu, että Iberiaa jaksaa seurata juuri espanjalaisen yliannostuksen saattelemana – kulttuurishokki on nimittäin käsinkosketeltava! Tätä viiniä on helppo suositella.

Altos de Tamaron 2003 Ribera del Duero: **** (neljä tähteä)

Q2 avaus

Rakkaat taiteen ystävät! Kevätkvarttaali on alkanut ja taideilotusta tulee kestämään aina kesäisen toukokuun loppuun asti. Taide2006:n odotukset ovat korkealla kuin aurinko, joskin pientä huolta liittyy Q1:n aikana havaittuun hitaaseen elokuvien kiertonopeuteen taide-elokuviin erikoistuneissa elokuvateattereissa. Kiertonopeudella viittaamme siihen, ettei teattereissa ole riittävästi uusia elokuvia, vaan samat rainat saattavat pyöriä viikko toisensa perään houkutellen paikalle 1-5 katsojaa per esityskerta. Taide2006 on lähestynyt muun muassa Bio Cityä ja Kino Engeliä asian tiimoilta ja ilmaissut huolensa uusien elokuvien määrästä. Q1:n lopussa Taide2006:n Taiteellinen johto yhdessä Operatiivisen johdon kanssa oli nähnyt 90 prosenttia kaikista Helsingissä esitettävistä vaihtoehtoelokuvista, eivätkä loput 10 prosenttia elokuvista täyttäneet taide-elokuvalta vaadittavaa karaktääriä. Lisää elokuvia, kiitos!

Laadusta ei toki sovi tinkiä. Näyttää siltä, että ranskalaisen elokuvan paluu taiteellisille juurilleen jatkuu, joten odotamme siltä paljon. Toisaalta uskomme, että Lähi-itä konflikteineen tulee jatkumaan elokuvien teemoina samoin kuin vahvat ruotsalaiset tekeleet pullantuoksuisine koteineen. Suomalaiselta elokuvalta sopii myös odottaa suuria Q1:n elokuvaksi valitun Laitakaupungin valojen myötä, ja olisi perin herkullista nähdä toinen, yhtä laadukas kotimainen elokuva Q2:n aikana. Tämän suhteen haluamme kuitenkin olla maltillisia.

Q1:n aikana elokuvateattereihin saapui mittava määrä ajatuksia herättäviä elokuvia. Tendenssin jatkon suhteen voi olla kahta mieltä. Viime vuoden globaalit kriisit eivät välttämättä innosta katsojia etsimään elokuvateattereista kyseenalaistavia elokuvia vaan saattavat johdattaa katsojat turvallisempien, esim. ruotsalaisten feel good –elokuvien pariin. Toisaalta on mahdollista, että kriisit herättävät ajatuksia ja saavat ihmiset pohtimaan niitä entistä enemmän. Oli miten oli, peräänkuulutamme elokuvantekijöiltä rohkeutta tehdä vaihtoehtoisia ratkaisuja ja olemaan ajattelematta liikaa katsojan toiveita. Vain siten taide-elokuva voi yllättää!