Tupaantuliaiset (Q3)

Kokonaisarvio: * * * 1/2 (Kolme ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)
Juoni: * * 1/2 (Kaksi ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * 1/2 (Kolme ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: - (Ei tähtiä)
Stereotypiakatsoja: 22-27-vuotias pariskunta, joka ei halua luonnon säästymisen nimissä ostaa itselleen autoa. Miehellä on vaalea letitetty parta ja rastatukkaisella tytöllä villapaita.
Oheisviinin asiaa tilaisuudessa ajoi Kesäkino Engelin tarjoama ranskalainen siideri Cidraie. (Arvio erillisenä)

Tupaantuliaiset on ranskalainen, hyvin ohkaiselle draamapohjalle rakennuttu komedia. Se kertoo kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa elävästä, juristin töitä tekevästä yksinhuoltajaäidistä, joka päättää remontoida ja laajentaa pariisilaisasuntoaan yläkerrassa olleen asunnon vapauduttua. Remonttia tekemään saapuva mieskirjo on lähes yhtä värikästä kuin todellisuudessakin... Varhaista poraushalukkuutta myöten.

PeruSkahvi on peruskahvia ja sitä keitetään kait pääpiirteittäin samalla resptillä ympäri maailman; mitta per muki. Lyonilaisessa kahvilassa tilaamani peruskahvi maistui kuitenkin merkittävästi erilaiselta, koska gallialainen kahviloitsija oli päättänyt lisätä höyryävään kupposeeni pikkuisen sävyä antavaa kanelia. Tuskinpa mies itse ideaa keksi, tai mistä sitä tietää, mutta hetki tälle uudelle sävylle oli täydellinen. Tästä samasta asiasta on kysymys myös ranskalaisten elokuvien kohdalla. Löytää täydellisiä hetkiä oikeille sävyille. Tupaantuliaiset oli aika perinteisen koominen draamakomedia, mutta sitä oli myös höystetty oikeissa kohdissa milloin taiteellisella yliampuvuudella, milloin arvokkuudella, kotoisuudella tai eurooppalaisella komediaepätoivolla. Ei Tupaantuliaiset mikään elokuvahistorian merkkipaalu ollut, mutta se oli vaan niin ranskalainen komedia.

Musiikin osalta olisin toivonut ranskalaisten suitsuttavan hieman enemmän kotimaisia kykyjään. Monestihan ulkomainen musiikki on päässyt nakertamaan identiteettiä heijastavaa tunnelmaa, mutta tällä kertaa kansainvälinen sointi tuntui toimivan ihan positiivisesti. Toisaalta, muutamat Pariisista välittyvät voimakkaat kuvat korostivat jo yksinään sen verran maantietellisen sijainnin tuntua, että ehkä tunnelman korostaminen ranskalaisella musiikilla olisi saatanut jopa ampua hieman yli.

Yksi elokuvan onnistuneista piirteistä oli se, että sen henkilöhahmoista oli saatu tehtyä sen verran vahvoja, että filmin aikana ehti tutustua myös moniin muihin kuin vain keskeisimpiin henkilöihin. Paljolti naisen ja miesten, sekä juristin ja maahanmuuttajien erilaiseen arkeen perustuva komiikka tuntui kohtaavan, elokuvan useilla makeilla nauruilla palkinneen yleisön kanssa upeasti.

Siideriarvostelu: Cidraie (Tupaantuliaiset)

Kesäkino Engelin näytökset poikkeavat sen verran merkittäväSti muusta elokuvateatterielämästä, että Taide2006 -projekti teki päätöksen olla viemättä omia viinejään ulkonäytöselokuviin. Omien viinien nauttiminen saattaisi näet aiheuttaa runsaslukuisessa yleisössä tarpeetonta mielipahaa, sekä turmella tietyllä tavalla haurasta tunnelmaa brutaalin näköisellä olemuksellaan. Niinpä haimme päiväsaikaan kahvilan terassituoleina toimivilla istuimilla oikeanlaista elokuvafengshuita myyntitiskillä tarjolla olleella ranskalaisella Cideraie -siiderillä.

Ennen La Cidraie Original -nimellä tunnettua, leppäkertun kuvalla koristeltua puolikuivaa Cideraie:ta kuvaillaan pehmeäksi, hunajaiseksi ja kypsän omenaiseksi. Suomalaisiin siidereihin tottuneelle makuaistille Cideraie oli pirteä, joskin jännä uutuus. Elokuvan ja ulkoilmateatterin tunnelman kanssa Cideraie kohtasi harvinaislaatuisen upeasti. Elokuvassa oli vastaavanlaista reipasta hilpeyttä ja pirteyttä kuin siiderissäkin ja etiketin leppäkerttu tuntui lentäneen suurella varmuudella etikettiin juuri elokuvan remontoitavasta asunnosta. Sekä maku, että pullon muoto kuvastivat yhtälailla myös ulkoilmanäytöksessä vallinutta ystävällistä ja vilpitöntä tunnelmaa.

C.r.a.z.y.(Q3)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Stereotypiakatsoja: Kuusikymmentäluvun lopussa syntynyt, punkkarivaiheen läpikäynyt kloppi, joka rauhoittui kahden tyttären myötä onnelliseksi, palmikoita kömpelösti letittäväksi isäksi.
Oheisviini: Suosittelemme elokuvan rinnalle puolimakeaa, ulkoasunsa puolesta pelkistettyä tai nostalgiaa huokuvaa ranskalaista valkoviiniä.

Tilannekomiikalla höystetty ranskalainen perhedraama kertoo viidestä hyvin erilaisesta veljeksestä, silitysraudalla paahtoleipiä kuumentavasta, hössöttävästä ja rakastavasta äidistä, sekä maskuliinisuutta pursuavasta, "ampumaratalaseja" käyttävästä konservatiivisesta isästä.


C.r.a.z.y. on siunattu kertakaikkiSen loistavilla näyttelijöillä. Jokainen perheen jäsen korostaa juuri sopivissa määrin stereotyyppistä käsitystä näyttelemästään hahmosta, ei liian voimakkaasti, muttei myöskään liian haaleasti. Uskaltaisin väittää, että tässä elokuvassa on toistaiseksi vuoden parhaat näyttelijät.

Ehkä mielenkiintoisin hahmo C.r.a.z.y:ssa on perheen isä. Tyyliltään paljolti Timo T.A. Mikkosta muistutava mies, joka pesee ja vahaa autoaan, on hiljaa ylpeä kun pojat vähän tappelevat, kieltäytyvät leikkimästä tyttöjen kanssa tai käyttävät työmaakypärää. Ymmärrettävästikin isän suurin pelko elämässä on se, tuleeko pojista homoja vai ei. Homofobisuus on tässä tapauksessa sen verran voimakasta, että isä on näkevinään homoutta ja siihen viekottelevia asioita oikeastaan vähän kaikkialla. Ei liene suuri yllätys sen enempää elokuvan juonen, kuin homoseksuaalisuuden tämän hetkisen trendikkyydenkään puolesta, että yhdelle pojista syntyy pieni kiinnostuksen poikanen myös samaa sukupuolta olevia kohtaan.

70-luvun tunnelma on elokuvassa läsnä todella voimakkaasti. Rekvisiittaan tai tunnelmaa luoviin yksityiskohtiin ei tule kuitenkaan kiinnitettyä huomiota missään muissa yhteyksissä kuin silloin, kun 70-luvun arki ja nykypäivä poikkeavat merkittävissä määrin toisistaan. Housujen lahkeet ja suhtautuminen vinyylilevyihin ovat hyviä esimerkkejä ajantajun herättävistä yksityiskohdista. Veljesrakkautta on C.r.a.z.y:ssa kuvattu realistisesti. Tottakai ihmisluonteen kulmien pyöristyessä iän myötä, oppii arvostaman sisruksiaan ihan eri tavalla, mutta niiden noin parinkymmenen vuoden aikana ennen aikuisuutta on veljeksillä hyvää aikaa olla vaikka toistensa pahimpia vihollisia.

Q3 - Avaus, versio 2

Taide2006 -projekti lähti suvikvarttaaliin kovin odotukSin. Ennakkotiedot lupasivat ensi-iltoihin kohtalaisen pitkän listan varsin kelvollisen oloisia vaihtoehtoisia elokuvia aina elokuun lopulle asti. Ja toki tarjonta huokuu lupaavuuta yhä edelleen; ei tilattuja rainoja hyllyille jätetä vaikka maailma ympäriltä sortuisikin... Tai oikeammin, vaikka maailma sortui ympäriltä!

Vasen suora
Suvikvarttalin (Q3) alun jälkeen on tietoon tullut kolme merkittävän huonoa uutista. Ensimmäinen niistä on se, että Finnkino osti kaiken Sandrew metronomen Suomen toiminnan itselleen. Finnkino on tosin luvannut, ettei tarjonta supistu vaan ennemminkin lisääntyy päällekkäisyyksien poistuessa. Negatiivisena puolena kaupassa on kuitenkin Finnkinolle syntyvä monopoliasema. Sandrew metronomen taituttua ei kenelläkän ole todellista mahdollisuutta haastaa tätä Tennispalatsin näköistä jättiä.

Oikea koukku
Toinen korviin kantautunut ikävä uutinen on elokuvateatteri Forumin toiminnan loppuminen. Ei Forumia vaihtoehtoisten elokuvien edelläkävijäksi voinut tituleerata, mutta tarjonta oli kuitenkin sellaista, että heidänkin tarjonnastaan oli hyvä olla perillä.

1, 2, 3, 4, 5, 6, 7....
Synkimmät mustat pilvet nousivat taide-elokuvien taivaalle kuitenkin kesäkuun loppupuolella kun Taide2005 -projektin, Vuoden elokuvateatterina palkittu Bio City sulki ovensa. Tuntuu kuin vaihtoehtoisten elokuvien snorkkeli olisi nyt painunut sen ensimmäisen kerran pinnan alle. Kyllä sieltä ylös voi nousta ja putken saada tyhjäksi, mutta tavaksi ei hörppimisen ole syytä muodostua... Tykeillä, kuulilla ja kuivalla ruudilla varustettu Hollywood-kaljaasi vaikuttaisi olevan juuri nyt hieman niskan päällä. Seuraava ja viimeinen taide-elokuvien riveissä taisteleva soturi on Kino Engel, joka on istunut vertauskuvallisesti nämä verisimmät hetket palmupuun suojissa syöden pähkinöitä ja mutisten jotain veden kylmyyden epämiellyttävyydestä ja yrittämisen älyttömydestä kun ei kuitenkaan voi voittaa... Hyvät taide-elokuven ystävät, rohkenen väittää että se on nyt noutaja joka soittaa ovikelloa!

Kino Engelin valkoinen ratsu
Markkinointi on sana, joka ei perinteisesti liity taide-elokuvien maailmaan. Juuri nyt vaihtoehtoja on kuitenkin vain kaksi: markkinoida tai pitää periaatteensa ja laittaa lappu luukulle. Me taide-elokuvien ystävät olemme valitettavasti niin pieni marginaaliryhmä, ettei meistä irtoavilla rahavirroilla kovin montaa elokuva-alan ihmistä elätetä. Ainoa keino elvyttää kassakoneen kilinä on se, että tattereihin saadaan lisää väkeä. Maailmassa, jossa kaikki tarjotaan päivä päivältä valmiimpana on varmaa, ettei ihmisiä kiinnosta etsiä vaihtoehtoisia elokuvia; NIITÄ PITÄÄ TARJOTA! En minäkään haluaisi istua Kino Engelissä poppareita heittelevien "Jartsan ja Iso-Peten" kanssa, mutta mielummin minä niiden kanssa istun kuin olen istumatta. Pienehkö pelkoni kuitenkin on, ettei Kino Engelissä olla samoilla linjoilla.

Kino Engel vaikuttaa sellaiselta elokuvamaailman eläkettä odottavalta jääräpäiseltä sotilasmestarilta, joka on mielummin viikon syömättä kuin syö periaatteitaan vastaan muovilusikalla. Ottaen huomioon henkilökunnan palvelualttiuden ja sen "emmätiiä" -tyyppisen perehtymisen kahdessa salissa pyörivään elokuvien runsaaseen kirjoon, voin uskoa että Bio Citystä saapuvia uusia asiakkaita tullaan mielummin käännyttämään ovelta kuin toivottamaan tervetulleiksi. Kino Engelin taustalla toimiva Cinema Mondo vaikuttaa käytökseltään vieläkin nuivemmalta. Jos levittäjällä on varaa räyhätä lehtitoimittajille tai kieltäytyä puoli miljoonaa ihmistä tavoittavasta ilmaisesta promootiosta, on heillä mentävä todella hyvin tai sitten firmassa on aavistuksen lyhytnäköinen mieltymys valikoida asiakkaansa.

Oma veikkaukseni on seuraavanlainen: Kino Engel ei tule muuttamaan strategiaansa nykyiseen nähden mitenkään. Saleissa pyöriviä elokuvia ei mainosteta Helsingin Sanomien elokuvalistaa kummemmin missään, ei edes Kesäkino Engelin näytöksissä. Lipunmyyjät vastaavat tulevaisuudessakin tervehdykseen kiusaantuneella, kysyvällä katseella ja perehdyttävät elokuvista kysyviä asiakkaita osoittamalla sormellaan ilmoitustaululla kellastuviin lehtileikkeisiin. Vuoden 2008 alussa Kino Engelin tilalla aloittaa insinööritoimisto...

Alaston totuus (Q3)

Kokonaisarvio: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * 1/2 (puolitoista tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Ajatusten herättävyys: * (yksi tähti)
Stereotypiakatsoja: 23-vuotias nainen, jota pidetään kaveripiirissä uskomattoman viileähermoisena tyyppinä, johtuen siitä, että hän saattaa katsoa ruudusta minkälaista teurastusta tahansa ilman ilmeenkään värähdystä.
Oheisviini: Gato Negro chardonnay. Sopi erinomaisesti elokuvan yhteydessä nautittavaksi.

Alaston totuus kertoo toimittajasta, joka päättää tehdä jutun kahdesta koomikosta, joiden hotellihuoneesta on aikoinaan löytynyt erään keikan jälkeen alastoman naisen ruumis. Molemmat todettiin syyttömiksi, mutta tapauksen ylle on jäänyt siitä huolimatta leijumaan epäselvyyden usva. Tapaus on siirtynyt selvittämättömien joukkoon ja koomikoiden tiet erkaantuneet.

Kevin Bacon on luonnenäyttelijä, joka näyttelee aina pahaa, häijyä, kieroa tai pedofiiliä. ToiSin kuin yleensä, se ei ole sääli, sillä Baconin pärstä on niin läpeensä petollisen näköinen, että ystävällinen rooli saattaisi hypätä todisteluna silmille. Myös Alastomassa totuudessa Bacon loistaa arvaamattomudellaan ja sillä, että katsoja kokee Baconin välityksellä sen mitä jonkun läpi näkemisellä tarkoitetaan. Tämä illuusio on tosin realistisen särkyväistä sorttia, sillä vaikka Bacon tarjoaakin mahdollisuutta valheellisuuden aavistamisesta, ei mistään voi silti olla missään vaiheessa varma.

Kokonaisuutena Alaston totuus on melko perinteinen palapelielokuva. Mysteerit ratkeavat toinen toisensa jälkeen ja mitä aiemmin murhaajan arvaa, sitä paremmalla mielellä voi salista poistua. Juoni on yhtä aikaa sekä haastava, että helppo seurata. Persoonallisuutta elokuvaan tuo viisikymmenluvun tunnelma, joka on tosin melko halju, mutta kuitenkin sen verran erilainen, että se vaikuttaa tunnelmaan personoivalla tavalla. Haljuuden suurin syy lienee turhan 2000-lukulainen dramaturgia. Ovathan ihmiset 50-luvullakin seksiä harrastaneet, siitä lienee kiistatonta näyttöä, ja varmasti tietty teatraalisuus on kiihottanut ihmisiä kautta aikojen, mutta elokuvassa näytetty kahden naisen välinen seksi oli aika hemmetin kaukana viisikymmentäluvusta. Vähän sama asia kuin kuvaisi kauppa-auton kuljettajan ihmisten yli ajavana rattijuoppona, joka ei kysele kenekään kuulumisia. Varmaan sellaisiakin on, mutta heidän esiin nostamisensa ei vain yksinkertaisesti kuulu pelin henkeen.

Q3 - Avaus

Lämpenevää keSää arvoisat taide-elokuvien toverit. Hauskaa kuinka nopeasti aika rientää. Tuntuu kuin kevätkvarttaalin toiveikkaasta avauksesta olisi kulunut vasta viikko. Kolme kuukautta kuitenkin kului ja nyt on aluillaan ennakkoon ajatellen Taide2006 -projektin haastavin kvarttaali, suvikvarttaali (Q3).

Suvikvarttaalin(Q3) tekee julkaistavan materiaalin paljoutta ajatellen haastavaksi uusien elokuvien kevyehkö tarjonta ja elokuvayleisöä merkittävästi koskevat matkat ja retket. Taide2006 -projekti ei aio taistella turhaan tuulimyllyjä vastaan, vaan mekin matkustamme, teemme heinähommia, hypimme pommeja ja poimimme ahomansikoita. Se ei kuitenkaan tarkoita huilaamista, vaan mukautumista...

Suvikvarttaalin(Q3) sisältö tullee rakentumaan ensisijaisesti kahden suurpiirteislinjan, Kesäkino Engelin ulkonäytöselokuvien ja tyyliltään sadepäiviin sopivien elokuvien varaan. Kesäkino Engelin elokuvat ovat ainakin aiempina vuosina osoittautuneet hyvinkin vahvalti omia linjojaan kulkeviksi, eli suoranainen vertaaminen talvi-(Q1) ja kevätkvarttaalin(Q2) elokuviin saattaisi olla hyvinkin haastavaa, ehkä jopa tarpeetonta. Tulemme arvioimaan suvikvarttaalin(Q3) elokuvia erityisesti kesäisen tunnelman ja maiseman maalareina. Toki arviot pidetään siinä mielessä vertailukelpoisina, että Taide2006 -projektin päätöksen yhteydessä suvikvarttaalin(Q3) elokuvilla on tasapäinen mahdollisuus tulla valituksi Vuoden 2006 vaihtoehtoiseksi elokuvaksi....

Ja loppuun, ikäänkuin lohdun ja turvan sanaseksi elokuvakesää ajatellen. Yksi Taide2000:n vaikuttavimmista elokuvakokemuksista, Toisen kerroksen lauluja, nähtin nimenomaan kesäaikaan. Ukkosen jyrinä kuului elokuvan äänien ylitse ja rankkasade piiskasi Sofiankatua ylhäällä katonrajassa.

Q2 yhteenveto ja kvarttaalin elokuva

Aloitimme vuoden kakkoskvartaalin maaliskuussa toiveikkaasti. Q1 oli päättynyt taide-elokuvien noususuHdanteeseen, joskin taide-elokuvia pyöri teattereissa edelleen liian harvoin. Peräänkuulutimme tuolloin rohkeutta tehdä yllättäviä valintoja elokuvissa, ja on myönnettävä, että jossain määrin saimme sen, mitä tilasimme.

Q2 oli neljännesvuotena erittäin antoisa, sillä joukossa oli paljon elokuvia yhteiskunnan tämänhetkisistä ja menneistä epäkohdista (Lapsi, Fateless, Tie Guantanamoon). Toisaalta osa elokuvista pureutui siihen, mitä helvettiä ihmisten päässä oikein liikkuu (Palindromes, Vallan piiri, Transamerica). Joukosta nousi esille aivan käsittämättömän hieno helmi, joka jo elokuvateatterin exit-kyltin ali kulkiessa maaliskuisena, kuulaana kevätiltana oli kiistaton Q2:n voittaja. Pahoittelut kaikille niille elokuville, jotka katsoimme Palindromesin jälkeen, sillä ne eivät enää tuntuneet juuri miltään. Mikäli et ole vielä nähnyt ko. Q2:n elokuvaa, kehoitan sinua käymään katsomassa sen välittömästi. Moista neroutta tuskin tullaan valkokankaalla näkemään joka kvarttaali.

Mitä muuta taide-elokuvamaailmaan sitten kuuluu? Vaikka Q2:n elokuvat olivat laadukkaita, taide-elokuvia pyörii teattereissa koko ajan entistä vähemmän. Olemme Taiteellisen johdon kanssa nähneet ne kaikki, eikä valinnanvaraa edelleenkään ole. Tilanne tuskin helpottuu suvikvarttaalin aikana, minkä vuoksi Taide2000 aikoo pitää kesän aikana hyvin ansaitun loman.

Q2:n elokuva: Palindromes ***** (viisi tähteä)

Transamerica (Q2)

Kokonaisarvio: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Ajatusten herättävys: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Stereotypiakatsoja: Tyttöpari
Oheisviini: Casillero del Diablo Chardonnay (Arvio erillisenä)

Transamerican päähenkilöä näyttelee nainen, joka esittää olevansa mies, joka haluaisi olla nainen. Soppaa sekoittaa vielä päähenkilön poika, joka etsii biologista isäänsä (päähenkilöä), mutta on jokseenkin hukassa oman elämänsä kanssa. Tämän ottoisä kun on mennyt leikkimään ottopoikansa pippelillä lupaa kysymättä, ja seurauksena teini on sujut itsensä kanssa harjoittaessaan miesprostituutiota. Niin ja pojan äiti (päähenkilön vaimo) päästänyt itsensä päiviltä joku aika sitten.

Myönnettäköön, että elokuvan alkuasetelma on melko hälyyttävä, ja tällä tavalla kirjoitettuna kuulostaa üüberiltä, mutta kunnia leffalle kuuluu siitä, ettei kaikkea tuoda ruudulle kerralla. Tapahtumat etenevät rauhallisella temmolla arkisissa jenkkimaisemissa. Jossain määrin elokuva pistää miettimään transvestiittien arkea, vaikka leffa onkin loppupeleissä enemmän disneyhenkinen kuin todellinen ajatustenherättäjä. Silti, omalla kierolla tavallaan elokuva on vaikuttava, suositeltavissa ja tähtensä ansainnut.

Viiniarvio: Casillero del Diablo Chardonnay 2004 (Transamerica)

Taide2006 -projekti paneutui TranSamerica -elokuvaan poikkeuksillisissa olosuhteissa, elokuvan ja viinin valmistusmaat eivät nimittäin kohdanneet. Se myös valitettavasti tuntui. Yhteys, joka viinin ja elokuvan välille parhaimmillaan syntyy voimakkaanakin, ei antanut edes viitteitä itsestään. Uskon, että syy on niin pullon pienessä koossa (0,25l), kuin elokuvaan nähden epäkelvossa valmistusmaassakin. Olkoonkin, että Transamerican rinnalle kaivattin tiettyä yliampuvaa makeutta, jota Casillero del Diablo myös jossain määrin tarjosi, mutta makeuden sävyt eivät vain elokuvan ja viinin osalta täysin kohdanneet. Siinä missä elokuvan makeutta olisi voinut kuvata purppuraiseksi ja marenkiseksi, oli viinin makeus tietyllä tapaa lastenkutsuihin liittyvää mehumaisuutta. Casillero del Diablo Chardonnay oli hitusen liian valjua Transamerican kaltaiselle elokuvalle.

Taide2006 -projektin läpikäymän kokemuksen perustella tulimme kuitenkin vakuuttuneiksi siitä, että Casillero del Diablo olisi omiaan tulevien hellepäivien piknikviininä. Suomenlinna, hyvä seurue, +24, kevyt eteläinen tuulenvire, patonki, tilli-mustapippurilevite, reppana, joka aina kantaa seurueen kylmälaukkua ja Casillero del Diablo Chardonnay, siellä chileläinen makeus hallitsee diktaattorimaisella otteella.
Transamerica puolestaan kaipaa ystäväkseen jotain sen verran kirpeää viiniä, että ensihuikan jälkeen puistattaa kevyesti.

Tie Guantanamoon (Q2)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * * * (neljä tähteä)
Stereotypiakatsoja: 22-vuotias pipopää, jonka mielestä George W. Bush on yksi mailman tyhmimmistä ihmisistä sen takia, että se on vaan niin tyhmä ja katsoo semmosilla kiikareilla joissa on linssinsuojukset paikoillan. (btw. ne eivät olleet kiikarit, vaan valonvahvistin johon on pikkuisen pirullisempi kurkistaa päiväsaikaan ilman linssinsuojuksia.)
Oheisviiniksi suosittelemme yhdysvaltalaista Talus pinot noiria. Se on maultaan hyvä ja toimii erinomaisena kannanottona lähdekritiikittömyyttä vastaan.

Tie Guantaamoon kertoo kolmesta Englantiin muuttaneesta muslimista, jotka lähtevät häihin kotimaahansa Pakistaniin. Samalla reisulla he päättävät hetken päähänpistosta lähteä seikkailuhenkiselle retkelle Afganistaniin. Kolmikko sattuu väärään aikaan väärään paikkaan ja pian heistä tulee yksi monista surullisista yksittäistapauksista terrorismin vastaisessa sodassa.

Näkökulma provosoi
JoS Helsingin keskustassa myydään kaksiota 170 000:lla eurolla, se on halpa. Jos sitä myydään 10 000:lla, siinä on jotain vikaa. Tie Guantanamoon saa yhdysvaltalaiset ja kaikki heidän liittolaisensa näyttämään niin tyhmiltä ja avuttomilta, että elokuva herätti vastareaktion. Se, että kolme mihinkään syytöntä miestä vangitaan, kuljetetaan vastenmielisissä oloissa Guantanamo bayn vankileirille, jossa heitä kohdellaan kehnosti, jopa epäinhimillisesti ja kuulustellaan voimakeinoja käyttäen, on ikävää. Sääli, että niin monet syyttömät ovat joutuneet kärsimään.

Bush-vastainen muoti
Se sympatioista, realismin vuoro. Käsi pystyyn jos rehellisesti tulisi mielummin vangituksi Al-Qaidan kuin Yhdysvaltain toimesta. Itse nimittäin konttaisin kaikesta huolimatta luottavaisemmin mielin alastomana, kaulapanta kaulassa kuin verhoaisin pääni säkillä ja nyökyttelisin apaattisena kotivideokameralle AK-47 ohimollani. Se, että Guantanamo bayn kidutuskuvat levisivät julkisuuteen tai että ne ylipäätään ovat olemassa, on yhdysvaltalaisten häpeä. Ei niin saisi tehdä. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö Bagdadissa oltaisi kidutettu länsivaltioiden edustajia yhtälailla. Yhdysvaltoja ja kaikkia sen terrorismin vastaisen sodan liittolaisia on helppo ja ennenkaikkea turvallista kritisoida. Suut pysyivät visusti tukossa kun profeetta Muhammedin pilakuvista syntyneiden konfliktien yhteydessä poltettiin muutamassa muslimivaltiossa pari pohjoismaista lippua ja lähetystöä. Eikä terrorismin vastaisen sodan ainakaan tätä tapausta lähempänä kuvittelisi olevan. Oli vaan parempi olla hissunkissun kuin vaatia oikeudenmukaisuutta, koska jos oikein kovasti kritsoi, niin tulisieluisemmilla ja kiihkeämmillä muslimeilla saattaa palaa ihan oikeasti pinna. Tanskaakaan ei silti kovin moni lähtenyt parjaamaan, vaikkei skandinaavisesta sodasta kaiketi sen suurempaa vaaraa olekaan. Ehkä se johtui siitä, että ovat niin kiusallisen lähellä, ettei viitsi sanoa kun kuitenkin kuuntelevat.

Sananen kuulusteluista
Toisekseen, eihän Guantanamo Bay nyt mikään kesäsiirtola ole, mutta loppujen lopuksi ne ääliömäiset kuulustelut suoritettiin melko inhimilliesti. Keneltäkän ei revitty kynsiä eikä hampaita, ei katkottu sormia tai ahdistettu rottia elävän ihmiskehon sisään jyrsimään silmittömästi. Elokuvasta välittyy hieman sellainen kuva, että sotavankien inhimillinen kohtelu tarkoittaisi sitä, että ensin kysytään ja sitten vannotetaan kautta kiven ja kannon ettei kuuluta Al-Qaidaan...