Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * * (kolme tähteä)
Stereotypiakatsoja: Valtion virassa istuva, jakkupukuun ja puiseviiviin vitseihin hiljalleen tottuva kolmikymppinen nainen, joka ei ole täysin varma onko vielä nuori vai aikuinen.
Oheisviiniksi suosittelemme valkoviinikaudesta huolimatta jotain voimakasta ja piiskaavaa punaviiniä. Yksi tällainen vaihtoehto voisi olla kalifornialainen, keskitäyteläinen Talus pinot noir 2004. Vaikka kyse on hyvästä viinistä, voi Talus pinot noirin tulkita halutessaan elokuvan tavoin kuristavaksi.
Poliittiseksi kannanotoksi tarkoitettu vandalismi saa järkyttävän lopun, kun yksi, tavallaan täysin sivullinen ihminen menettää tapahtumien jälkimainingeissa henkensä. Keitä kaikkia suru koskee, keitä syyllisyys, mitkä ovat tappajan oikeudet ja mitä seurauksia tapahtumalla on. Manslaughterissa kokonaisuus esitetään kriittisen lehtorin ja hänen entisen, asioihin vieläkin jyrkemmin suhtautuvan oppilaansa kautta.Vaikka Manslaughterista pääSikin melko pian näytöksen jälkeen irti, oli se silti yksi vaikuttavimmista elokuvista minkä olen nähnyt. Kun suruviestin vihdoin ymmärtänyt nainen murtui, ei todellakaan muistanut olevansa elokuvateatterissa. Se oli kohtaus joka sattui. Elokuva oli kauttaaltaankin varsin tunnepitoinen ja voimakkaasti sisälleen kietova. Ei mukaansa tempaava, vaan nimenomaan sisälleen kietova. Hahmot kasvoivat kohtalaisen nopeasti niin tutuiksi ja läheisiksi, että välillä saattoi yllättyä henkilöiden, omasta mielstään luonteenvastaista käytöstä.
Elokuvan tärkein sanoma on moraali. Se sama moraali, joka pitää Iranin ydinohjelmaa niin tuomittavana, että länsimaiden painostus ohjelman lopettamiseksi tuntuu vähimmältä mitä voidaan tehdä, vaikka meillä itsellämme saisikin olla pilvin pimein niitä samoja ydinaseita, joita nyt pelkäämme iranilaisten tekevän. Ansaitseeko kaduille konepistooleita valmistavan asetehtailijan kuolla omasta tekeleestään ammuttuun luotiin? Manslaughter haastaa ajattelemaan tietyllä tavalla, mutta kääntääkin yht'äkkiä kelkkansa ja näyttää samaa totuutta täysin päinvastaisesta vinkkelistä.Skandinaavisissa elokuvissa tapaa olla yleensä oma skandinaavinen tunnelmansa. Ruotsalaisleffoissa skandinaavisuus peittyy monesti ruotsalaiseen ilmapiiriin, suomalaisissa suomalaiseen, mutta norjalaiset ja tanskalaiset tekevät väkevästi skandinaavisuutta huokuvia elokuvia. Manslaughterissa on skandinaavisuuden lisäksi jostain syystä aistittavissa ripaus sitä samaa, jota löytyy saksalaisista dekkarisarjoista. Ketusta, Derrickistä ja muista matuloista. Oikeastaan en keksinyt tätä ennen kuin vasta loppukuvien kohdalla, mutta jälkeenpäin tajusin, että se samainen ilmapiiri olikin ollut kevyesti läsnä koko puolitoistatuntisen.
Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa oli: ANR Hit FM, Ålborg
