Taitellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * *(kolme tähteä)
Ajatusten herättävyys: * (yksi tähti)
Kuka elokuvaa katsoi: Työuransa juuri perheuraan vaihtanut, itsevarmuutta huokuva nainen, joka kontrolloi ympärillään tapahtuvia asioita sellaisella vimmalla, ettei ole riippuvainen mistään tai kenestäkään. Katsoi elokuvan, koska on luonnollista käydä silloin tällöin elokuvissa. Ei muista elokuvan nimeä enää seuraavana päivänä, koska se ei ole elämässä niin tärkeää.
Oheisviini: J.P. Chenet blanc de blancs (arvio erillisenä)
Juuri opistosta valmistunut poliisi aloittaa toiveikkaana uransa pariisilaisessa rikospoliisin yksikössä, odottaen työltään sähinää ja pauketta. Todellisuus on kuitenkin aika paljon verkkaisempaa, ja silloinkin kun tapahtuu, niin kaikki käy aika nopeasti ja odottamatta. Ellei sitten laske satunnaista juoppojen kanssa painimista actioniksi.
Aika erikoinen elokuva. Se vaikutti kaikeSsa rauhallisuudessaan ja pysähtyneisyydessään nerokkaalta, mutta samanaikaisesti en ollut kuitenkaan varma, että oliko kysymys vaan tylsyydestä. Sitä istui penkillä ja toivoi, että lähtisipä nyt liikkeelle ja seuraavaksi koki tyytyväisyyttä siihen, kuinka paljon pelkällä läsnäololla voi kertoa. Jos asiaa ajattelee juonen potentiaalisuuden kannalta, on tietyllä tavalla harmi, ettei elokuvassa käytetty voimaa juuri lainkaan. Toisaalta taas oli hirvittävän rentouttavaa, ettei tarvinnut juosta. Sai vaan istua, katsella ja välillä vähän yllättyä.
Le petit lieutenantissa ihmisten väliset vuorovaikutukset olivat tyylikkäitä, uskottavia ja varttuneita. Kukin yksikön jäsenistä oli oma erilainen persoonansa, joiden kanssa tuli toimeen, kukin tavallaan. Yksittäisistä henkilöistä ehkä mielenkiintoisimmaksi osoittautui yksikön johtajana aloittaneen naisen rooli. Alussa varsin vieraalta vaikuttaneeseen henkilöön pääsi tutustumaan kuin varkain, pienin kunnioittavin askelin. Elokuvan päätteksi vaan huomasi hänen jäänen mieleen kaikkein läheisimpänä. Miespääosaa näytellyt Jalil Lespert suoriutui myös roolistaan kokemattomana, vähän jurona, mutta innokkaana poliisina hienosti. Mistään Muiden elämä -tasoisista suorituksista ei kuitenkaan ollut kyse.
Maisemien osalta elokuva oli ihan mukava ja tyylikäs, muttei matkakokemus. Pariisilaisilla maisemilla ei juurikaan haluttu herkutella, mikä aikaansai sen, että elokuvassa oli vilpittömän arkinen tunnelma. Ulkona oltiin silloin kun oli asiaa ulos. Ja onhan Pariisi joka tapauksessa sellainen kaupunki, että aikamoisen työn saa ohjaaja tehdä mikäli haluaa tyystin estää katsojien maisematunnelmoinnin.Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: NRJ Master Mix, Pariisi
