Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Juoni: * (yksi tähti)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Ajatusten herättävyys: * (yksi tähti)
Kuka katsoi elokuvaa: Vaaleatukkainen, noi 25-vuotias nainen, joka matkustelee itsekseen maissa, joissa on hieman erilainen kulttuuri. Suunnittelee matkaa Porto Alegreen.
Oheisviini: Coronas tepranillo (arvio tulossa erillisenä)
Brasilialainen perhe, isä, äiti ja tytär päättävät muuttaa muutaman apupojan avustamana keskelle autiomaata, alueelle, jonka he paperilla omistavat. Käytännössä alue kuuluu kuitenkin suvulle, joka on asettunut ja onnistunut elättämään itsensä samalla alueella, varsin niukoilla luonnonantimilla jo pidemmän aikaa. Kankeahkon alun jälkeen alkaa näyttää siltä, että loputtoman hiekkaiseen autiomaahan mahtuu sittenkin kaksi eri perhettä.Elokuva oli mielestäni aavistuksen tylSä. Se ei oikein edennyt ja roolihahmojen ajoittainen turhautuminen vaikutti välillä turhankin samastuttavalta. Tarina alkoi oikeastaan perheen äidin toteamuksesta, ettei hän aio jäädä elämään elämäänsä keskelle tyhjyyttä. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sama nainen oli samasta asiasta yhä samaa mieltä. Sukupolvenvaihdokset, joita tilan historiassa tapahtui oli kuvattu kekseliäästi ja hienosti. Periaatteessa kuuden ihmisen hommat oli hoidettu kolmella näyttelijällä, mutta siitä huolimatta tyylillä ja perustellusti, ei halvalla. House of Sandia ollaan kehuttu sen upeiSta maisemista ja kyllähän dyynien loputon ketju kauniilta näyttikin, vaikka ennen kauneutta mieleen tulikin luonnon mahtavuus pelottavassa mielessä. Elokuva oli maisemiensa takia hyvä muistutus siitä, kuinka pieniä me ihmiset loppujen lopuksi tällä, muka hallittavan kokoisella maapallolla olemme.
Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Globo FM, Rio de Janeiro
