Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Stereotypiakatsoja: Samuel L Jacksonia Freedomlandin jälkeen aavistuksen vähemmän arvostava toiminnan ja poliisielokuvien ystävä. Lukee mielellään dekkareita.
Oheisviiniksi suosittelemme arvokasta ranskalaista viiniä, jota voisi kuvailla herkäksi tai kauniiksi ja ylpeäksi.
Vallan piiri kertoo kahdesta tinkimätöntä työtä tekevästä perheellisestä poliisista, jotka molemmat pyrkivät samankaltaisiin tavoitteisiinsa mitään eteen tulevaa pelkäämättä. Eriävät arvomaailmat tekevät heistä kuitenkin hyvin erilaisia ihmisiä keskenään. Tietyllä tavalla voisi sanoa, että kyseessä on hyvän ja pahan, syvällisen ja pinnallisen kohtaaminen, mutta kyse ei kuitenkaan ole mistään niin yksinkertaisesta. Kysymys on ennemminkin siitä, että eniten hyvä on se, joka on vähiten paha.
Vallan piiri on vaikuttava elokuva. Se tuntuu aluSta loppuun jotenkin surulliselta tai alakuloiselta ja sen jälkeen tarvitaan vähintään tunti palautumiseen, jotta olisi taasen edes puolittain arjessa kiinni. Elokuvan ranskalaisuus antaa oman vaihtoehtoisen säväyksensä, vaikkei kyseessä olekaan mikään taide-elokuva, vaan ennemminkin raikas eurooppalainen vastine hollyw
ood-trillereille. Daniel Auteuil tekee erinomaisen ja ennenkaikkea erilaisen roolityön. En olisi välttämättä ennen Vallan piiriä uskonut, että Auteuilista olisi näyttelemään uskottavasti "kovaa luuta".Eurooppalaisuus näkyy teoksen lopputuloksessa eritoten realismina. Elokuvaväkivaltaa sen enempää ihannoimatta on sanottava, että on kiva kun nyrkiniskusta seuraa kerrankin kunnon verenvuoto, turvotus ja useamman päivän kestävä sinelmä. Tehosteiden vähäisyys on paikattu ihmisten välisillä, yhdysvaltalaiseen tuotantoon verrattuna, arvoituksellisilla suhteilla ja reaktioilla. Vallan piiri on toden tuntuinen kertomus maailman
raadollisuudesta, väkivallan kierteestä, pelosta ja se muistuttaa tehokkaasti siitä, ettei kukaan tekonsa ymmärtävä ihminen ei ole absoluuttisen hyvä tai paha.Mutkattomasta elokuvasta on nostettava esiin myös musiikin rooli. Lähtiessäni salista loppukappaleen vielä soidessa, iski pieni harmitus etten malttanut täksi pieneksi hetkeksi jäädä nauttimaan musiikillisesta elämyksestä. Ei musiikki itse musiikkina sen erityisempää ollut, mutta tunnelmaa ja kokonaiskuvaa se sävytti kertakaikkisen upeasti. Vallan piiri vahvisti jälleen sitä mielikuvaa, että ranskalaiset ovat elokuvamusiikin edelläkävijöitä maailmassa.
