En Soap (Q3) (ec)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Miljööt: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävys: * * (kaksi tähteä)
Sterotypiakatsoja: Seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvan äiti.
Oheisviini: Koska Alkosta ei ole saatavilla tanskalaista valkoviiniä, suosittelemme En Soapin rinnalle austraalialaista Wood Ridge - fruity lexia 2005 -valkoviiniä, joka naurettavuuden rajamaille yltävän makeutensa vuoksi piirtyy aisteille elokuvan kanssa vuoroin sopusoinnussa, vuoroin vastakohtana.

En Soap kertoo miehensä yht'äkkisesti hylkäävästä oikukkaasta naisesta, joka muuttaa ensimmäiseen vapaaseen asuntoon josta kuulee. Uuden asunnon naapuri on sukupuolenvaihdosleikkausta suunnitteleva transvestiittimies, joka ei ole sosiaalisesti oikeastaan yhtään sen lahjakkampi kuin uusi naapurinsakaan. Pitkälti tämän takia heidän alkava naapuruussuhteensa elääkin tietynlaista vuoristorataa.

YleenSä halveksituista vähemmistöryhmistä kertovat elokuvat herättävät katsojassa suvaitsevan tai ymmärtävän tyylisiä ajatuksia. En Soapin ajatusten herättävys perustui suvaitsevaisuuden sijaan pitkälti naisten oikukkuden torjuntaan liittyvien toimien suunnitteluun. Tunnelma oli tietyllä tavalla samankaltainen kuin seurata sivusta vanhemmilleen kirkuvan teinin naiivia uhoa siitä, kuinka upeasti hän pystyisi elättämään itsensä ilman vanhempiaan. Hormoonien aiheuttamaa vilpitöntä uskoa siitä, että hernekeiton lämmittäminen olisi sama asia kuin kokkaustaito ja että pankin ja pelatusarmeijan suurimmat erot liittyisivät jaettavien summien kokoon. Onko se sitten elokuvan takana olevien nerokkutta, en ole täysin varma, mutta ainakin se oli jotakin hyvin erilaista ja inhimillistä.

Miljöidensä puolesta En Soap oli siinä mielessä mielenkiintoinen elokuva, että ulkokuvien määrä oli merkittävän vähäinen. Tästä huolimatta Tanska jäi mieleen miellyttävän näköisenä maana, koska molempien päähenkilöiden asunnot olivat tunnelmaltaan kotoisia.


Kokonaisuudessaan En Soap oli hyvän näköinen, kotoisa ja turvallinen, mutta yhdenaikaisesti myös voimakastunnelmainen ja epäreilu elokuva. Se oli tavallaan ihan hyvää ja puhuttelevaa ajanvietettä. Olen ihan tyytyväinen, että olen elokuvan nyt nähnyt, mutta periaattessa olisin voinut käyttää aikani myös jonkin paremman elokuvan ääressä.

Miami vice (Q3)

Kokonaisarvio: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Juoni: * 1/2 (puolitoista tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Ajatusten herättävyys: * (yksi tähti)
Stereotypiakatsoja: Miami vice -televisiosarjan alkaessa juuri 18-vuotta täyttänyt "jasondonovan". Mies, joka vetää poikkeuksetta yhä edelleen Levi's-farkut jalkaansa lähtiessään baariin.
Oheisviiniksi suosittelemme kalifornialaista St. Elmo Village -valkoviiniä, joka on tehty colombard ja chenin blanc -rypäleistä. Pullon papukaijoin koristeltu kirjava etiketti saa juolahtamaan mieleen, että olisi mukava tietää kenen pikku kätöset viinin todella ovat valmistaneet. Sekä St. Elmo Villagessa, että elokuvassa on aistivinaan rikollisuutta.

Päivitetyillä Crockettilla ja TubbSilla tehty Miami vice perustuu samaan ideaan kuin alkuperäinen sarjakin, huumebisnestä pyörittävän johtajan jahtaamiseen.


Miami vice ei ole taide-elokuva, mutta vielä vähemmän perinteinen yhdysvaltalaisdraama. Siinä on ihailtavan vahvasti sama surullisen oloinen tunnelma läsnä kuin alkuperäisessä sarjassakin. Crockett ja Tubbs pysyvät ilmeettömän vakavina lähes koko elokuvan ajan, vaikuttamatta silti laskelmoidun cooleilta kiiltokuvapojilta. Miamin kaupunkia oltaisiin voitu näyttää kyseiseen kaupunkiin keskittyvässä elokuvassa enemmänkin ja Väli-Amerikkaa hieman vähemmän, sillä muuten upeat maisemat tuntuivat menevän tällä kertaa hieman hukkaan. Erikoiseksi tämän hollywood-tyyppisen elokuvan tekee sen ajatuksellisuus. Toisin kuin valtaosassa yhdysvaltalaiselokuvia, Miami vice ei väännä asioita rautalangasta, vaan jättää yllättävänkin paljon katsojan omaksi pääteltäväksi ja tulkittavaksi.

Unvailed (Q3) (ec)

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähteä)
Stereotypiakatsoja: Lesbopari
Oheisviiniksi suosittelemme Taide2000:n perinneviiniä, Sangre de Toroa. Elokuvassa on, ja siinä janotaan verta, joten Sangre de Toro tukee atmosfääriä vertauskuvallisesti, muttei ole kuitenkaan liian hyökkäävää tai varasta showta.

JoS homous oli edellisen trendikkään aallon harja, niin nyt tulee lesbous. Espoo cinéssä nähtävä Unvailed kertoo iranilaisesta kielenkääntäjästä, joka joutuu pakenemaan kotimaastaan lesboutensa takia. Kielitaidon vuoksi on luonnollista, että turvapaikkaa haetaan poliittisiin syihin vedoten nimenomaan Saksasta. Maahanmuuttoviranomaiset kuitenkin katsovat perusteet riittämättömiksi, ja tästä, sekä muutamasta muusta syystä johtuen päähenkilö elää seuraavia aikoja mieheksi naamioituneena.

Unvailedin tarina on sellainen, että se voisi olla sekä parhaimmllaan että huonoimmillaan ihan ok elokuva. Siitä jää melko mielikuvitukseton, kliininen ja varman päälle lasketun tuntuinen mielikuva. Kokonaisuus on hyvä, muttei mitenkään ainutlaatuinen.

Ruokala Lokki (Q3)

Kokonaisarvio: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * (yksi tähti)
Stereotypiakatsoja: IT-alalla työskentelevä reilu kolmikymppinen mies, joka ei periaatteessa piittaa taide-elokuvista, paitsi Rakkautta&Anarkiaa -filmifestivaalien muodossa.
Oheisviinin sijasta suosittelemme ensisijaisesti saliin vietäväksi mausteista kahvia. Mahdollisen viinin tulisi näkemysemme mukaan olla hedelmäistä ja sakeahkon oloista.

Ruokala Lokki kertoo iloisesta ja uutteruudeltaan muurahaista muistuttavasta pienestä japanilaisnaisesta, joka yrittää tehdä kotimaansa perinneruokaa Helsingin Eirassa tarjoavasta ruokalasta menestyksekkään. Hiljalleen rinnalle alkaa muodostua erilaisia suhteita erilaisiin ihmisiin.

HarmaaSsa Suomessa kuvattujen hidastempoisten elokuvien ongelmana tapaa olla se, että ne näyttävät lähes poikkeusetta elokuva-alan opiskelijoiden samalla tavalla "erilaisiksi" tekemiltä opinnäytetöiltä. Sellaisilta, joissa onneton tai itsensä perhosena näkevä työntekijä poistuu työpaikaltaan tehtaasta harmaaseen aamupäivään... Tehdas vain jatkaa huminaansa taustalla. Ruokala Lokissa olisi ollut aineksia samanlaiseen humina -tunnelmaan, mutta pirteiden japanilaisten ansiosta elokuva huokui kepeää 2000-luvun alkupuolen yleisilmettä. Siinä oli hyvin erilaisesta juonesta huolimatta samankaltainen väri kuin aikoinaan ruotsalaiselokuvassa Kahden kerroksen lauluja.

Koristeellisen arkisen elokuvan pääroolihahmot ovat erittäin ilmeikkäitä ja vakuuttavia, jokainen heistä tuo tarinaan juuri sopivan erilaista näkökulmaa. Päähenkilöstä hehkuu ainutlaatuisen voimakas ystävällisyys ja katseestaan vilpitön rakkaus ja lämpö. Erityismaininta roolityöskentelystä tulee antaa myös ruokalan ensimmäiselle asiakkaalle, Tommi Hiltuselle, joka puhuu juuri niin tyylipuhdasta japania kuin peruskoulun ensimmäisissä englanninkielen kirjoissa seikkaillut Jouko puhui englantia.

Ruokala Lokki on tietynlainen paluu vuosituhannen alkupäähän. Se on ystävällinen ja kiireetön elokuva. Tai oikeastaan se on enemmän kertomus kuin elokuva. Positiivinen energia tarttuu ihmisten välittömästä kanssakäynnistä, tavallisuudesta, kunnioituksesta ja ennenkaikkea ystävyydestä, sekä ystävyyden alkamisesta.

Tupaantuliaiset (Q3)

Kokonaisarvio: * * * 1/2 (Kolme ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)
Juoni: * * 1/2 (Kaksi ja puoli tähteä)
Miljööt: * * * 1/2 (Kolme ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: - (Ei tähtiä)
Stereotypiakatsoja: 22-27-vuotias pariskunta, joka ei halua luonnon säästymisen nimissä ostaa itselleen autoa. Miehellä on vaalea letitetty parta ja rastatukkaisella tytöllä villapaita.
Oheisviinin asiaa tilaisuudessa ajoi Kesäkino Engelin tarjoama ranskalainen siideri Cidraie. (Arvio erillisenä)

Tupaantuliaiset on ranskalainen, hyvin ohkaiselle draamapohjalle rakennuttu komedia. Se kertoo kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa elävästä, juristin töitä tekevästä yksinhuoltajaäidistä, joka päättää remontoida ja laajentaa pariisilaisasuntoaan yläkerrassa olleen asunnon vapauduttua. Remonttia tekemään saapuva mieskirjo on lähes yhtä värikästä kuin todellisuudessakin... Varhaista poraushalukkuutta myöten.

PeruSkahvi on peruskahvia ja sitä keitetään kait pääpiirteittäin samalla resptillä ympäri maailman; mitta per muki. Lyonilaisessa kahvilassa tilaamani peruskahvi maistui kuitenkin merkittävästi erilaiselta, koska gallialainen kahviloitsija oli päättänyt lisätä höyryävään kupposeeni pikkuisen sävyä antavaa kanelia. Tuskinpa mies itse ideaa keksi, tai mistä sitä tietää, mutta hetki tälle uudelle sävylle oli täydellinen. Tästä samasta asiasta on kysymys myös ranskalaisten elokuvien kohdalla. Löytää täydellisiä hetkiä oikeille sävyille. Tupaantuliaiset oli aika perinteisen koominen draamakomedia, mutta sitä oli myös höystetty oikeissa kohdissa milloin taiteellisella yliampuvuudella, milloin arvokkuudella, kotoisuudella tai eurooppalaisella komediaepätoivolla. Ei Tupaantuliaiset mikään elokuvahistorian merkkipaalu ollut, mutta se oli vaan niin ranskalainen komedia.

Musiikin osalta olisin toivonut ranskalaisten suitsuttavan hieman enemmän kotimaisia kykyjään. Monestihan ulkomainen musiikki on päässyt nakertamaan identiteettiä heijastavaa tunnelmaa, mutta tällä kertaa kansainvälinen sointi tuntui toimivan ihan positiivisesti. Toisaalta, muutamat Pariisista välittyvät voimakkaat kuvat korostivat jo yksinään sen verran maantietellisen sijainnin tuntua, että ehkä tunnelman korostaminen ranskalaisella musiikilla olisi saatanut jopa ampua hieman yli.

Yksi elokuvan onnistuneista piirteistä oli se, että sen henkilöhahmoista oli saatu tehtyä sen verran vahvoja, että filmin aikana ehti tutustua myös moniin muihin kuin vain keskeisimpiin henkilöihin. Paljolti naisen ja miesten, sekä juristin ja maahanmuuttajien erilaiseen arkeen perustuva komiikka tuntui kohtaavan, elokuvan useilla makeilla nauruilla palkinneen yleisön kanssa upeasti.

Siideriarvostelu: Cidraie (Tupaantuliaiset)

Kesäkino Engelin näytökset poikkeavat sen verran merkittäväSti muusta elokuvateatterielämästä, että Taide2006 -projekti teki päätöksen olla viemättä omia viinejään ulkonäytöselokuviin. Omien viinien nauttiminen saattaisi näet aiheuttaa runsaslukuisessa yleisössä tarpeetonta mielipahaa, sekä turmella tietyllä tavalla haurasta tunnelmaa brutaalin näköisellä olemuksellaan. Niinpä haimme päiväsaikaan kahvilan terassituoleina toimivilla istuimilla oikeanlaista elokuvafengshuita myyntitiskillä tarjolla olleella ranskalaisella Cideraie -siiderillä.

Ennen La Cidraie Original -nimellä tunnettua, leppäkertun kuvalla koristeltua puolikuivaa Cideraie:ta kuvaillaan pehmeäksi, hunajaiseksi ja kypsän omenaiseksi. Suomalaisiin siidereihin tottuneelle makuaistille Cideraie oli pirteä, joskin jännä uutuus. Elokuvan ja ulkoilmateatterin tunnelman kanssa Cideraie kohtasi harvinaislaatuisen upeasti. Elokuvassa oli vastaavanlaista reipasta hilpeyttä ja pirteyttä kuin siiderissäkin ja etiketin leppäkerttu tuntui lentäneen suurella varmuudella etikettiin juuri elokuvan remontoitavasta asunnosta. Sekä maku, että pullon muoto kuvastivat yhtälailla myös ulkoilmanäytöksessä vallinutta ystävällistä ja vilpitöntä tunnelmaa.

C.r.a.z.y.(Q3)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Juoni: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Miljööt: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Stereotypiakatsoja: Kuusikymmentäluvun lopussa syntynyt, punkkarivaiheen läpikäynyt kloppi, joka rauhoittui kahden tyttären myötä onnelliseksi, palmikoita kömpelösti letittäväksi isäksi.
Oheisviini: Suosittelemme elokuvan rinnalle puolimakeaa, ulkoasunsa puolesta pelkistettyä tai nostalgiaa huokuvaa ranskalaista valkoviiniä.

Tilannekomiikalla höystetty ranskalainen perhedraama kertoo viidestä hyvin erilaisesta veljeksestä, silitysraudalla paahtoleipiä kuumentavasta, hössöttävästä ja rakastavasta äidistä, sekä maskuliinisuutta pursuavasta, "ampumaratalaseja" käyttävästä konservatiivisesta isästä.


C.r.a.z.y. on siunattu kertakaikkiSen loistavilla näyttelijöillä. Jokainen perheen jäsen korostaa juuri sopivissa määrin stereotyyppistä käsitystä näyttelemästään hahmosta, ei liian voimakkaasti, muttei myöskään liian haaleasti. Uskaltaisin väittää, että tässä elokuvassa on toistaiseksi vuoden parhaat näyttelijät.

Ehkä mielenkiintoisin hahmo C.r.a.z.y:ssa on perheen isä. Tyyliltään paljolti Timo T.A. Mikkosta muistutava mies, joka pesee ja vahaa autoaan, on hiljaa ylpeä kun pojat vähän tappelevat, kieltäytyvät leikkimästä tyttöjen kanssa tai käyttävät työmaakypärää. Ymmärrettävästikin isän suurin pelko elämässä on se, tuleeko pojista homoja vai ei. Homofobisuus on tässä tapauksessa sen verran voimakasta, että isä on näkevinään homoutta ja siihen viekottelevia asioita oikeastaan vähän kaikkialla. Ei liene suuri yllätys sen enempää elokuvan juonen, kuin homoseksuaalisuuden tämän hetkisen trendikkyydenkään puolesta, että yhdelle pojista syntyy pieni kiinnostuksen poikanen myös samaa sukupuolta olevia kohtaan.

70-luvun tunnelma on elokuvassa läsnä todella voimakkaasti. Rekvisiittaan tai tunnelmaa luoviin yksityiskohtiin ei tule kuitenkaan kiinnitettyä huomiota missään muissa yhteyksissä kuin silloin, kun 70-luvun arki ja nykypäivä poikkeavat merkittävissä määrin toisistaan. Housujen lahkeet ja suhtautuminen vinyylilevyihin ovat hyviä esimerkkejä ajantajun herättävistä yksityiskohdista. Veljesrakkautta on C.r.a.z.y:ssa kuvattu realistisesti. Tottakai ihmisluonteen kulmien pyöristyessä iän myötä, oppii arvostaman sisruksiaan ihan eri tavalla, mutta niiden noin parinkymmenen vuoden aikana ennen aikuisuutta on veljeksillä hyvää aikaa olla vaikka toistensa pahimpia vihollisia.

Q3 - Avaus, versio 2

Taide2006 -projekti lähti suvikvarttaaliin kovin odotukSin. Ennakkotiedot lupasivat ensi-iltoihin kohtalaisen pitkän listan varsin kelvollisen oloisia vaihtoehtoisia elokuvia aina elokuun lopulle asti. Ja toki tarjonta huokuu lupaavuuta yhä edelleen; ei tilattuja rainoja hyllyille jätetä vaikka maailma ympäriltä sortuisikin... Tai oikeammin, vaikka maailma sortui ympäriltä!

Vasen suora
Suvikvarttalin (Q3) alun jälkeen on tietoon tullut kolme merkittävän huonoa uutista. Ensimmäinen niistä on se, että Finnkino osti kaiken Sandrew metronomen Suomen toiminnan itselleen. Finnkino on tosin luvannut, ettei tarjonta supistu vaan ennemminkin lisääntyy päällekkäisyyksien poistuessa. Negatiivisena puolena kaupassa on kuitenkin Finnkinolle syntyvä monopoliasema. Sandrew metronomen taituttua ei kenelläkän ole todellista mahdollisuutta haastaa tätä Tennispalatsin näköistä jättiä.

Oikea koukku
Toinen korviin kantautunut ikävä uutinen on elokuvateatteri Forumin toiminnan loppuminen. Ei Forumia vaihtoehtoisten elokuvien edelläkävijäksi voinut tituleerata, mutta tarjonta oli kuitenkin sellaista, että heidänkin tarjonnastaan oli hyvä olla perillä.

1, 2, 3, 4, 5, 6, 7....
Synkimmät mustat pilvet nousivat taide-elokuvien taivaalle kuitenkin kesäkuun loppupuolella kun Taide2005 -projektin, Vuoden elokuvateatterina palkittu Bio City sulki ovensa. Tuntuu kuin vaihtoehtoisten elokuvien snorkkeli olisi nyt painunut sen ensimmäisen kerran pinnan alle. Kyllä sieltä ylös voi nousta ja putken saada tyhjäksi, mutta tavaksi ei hörppimisen ole syytä muodostua... Tykeillä, kuulilla ja kuivalla ruudilla varustettu Hollywood-kaljaasi vaikuttaisi olevan juuri nyt hieman niskan päällä. Seuraava ja viimeinen taide-elokuvien riveissä taisteleva soturi on Kino Engel, joka on istunut vertauskuvallisesti nämä verisimmät hetket palmupuun suojissa syöden pähkinöitä ja mutisten jotain veden kylmyyden epämiellyttävyydestä ja yrittämisen älyttömydestä kun ei kuitenkaan voi voittaa... Hyvät taide-elokuven ystävät, rohkenen väittää että se on nyt noutaja joka soittaa ovikelloa!

Kino Engelin valkoinen ratsu
Markkinointi on sana, joka ei perinteisesti liity taide-elokuvien maailmaan. Juuri nyt vaihtoehtoja on kuitenkin vain kaksi: markkinoida tai pitää periaatteensa ja laittaa lappu luukulle. Me taide-elokuvien ystävät olemme valitettavasti niin pieni marginaaliryhmä, ettei meistä irtoavilla rahavirroilla kovin montaa elokuva-alan ihmistä elätetä. Ainoa keino elvyttää kassakoneen kilinä on se, että tattereihin saadaan lisää väkeä. Maailmassa, jossa kaikki tarjotaan päivä päivältä valmiimpana on varmaa, ettei ihmisiä kiinnosta etsiä vaihtoehtoisia elokuvia; NIITÄ PITÄÄ TARJOTA! En minäkään haluaisi istua Kino Engelissä poppareita heittelevien "Jartsan ja Iso-Peten" kanssa, mutta mielummin minä niiden kanssa istun kuin olen istumatta. Pienehkö pelkoni kuitenkin on, ettei Kino Engelissä olla samoilla linjoilla.

Kino Engel vaikuttaa sellaiselta elokuvamaailman eläkettä odottavalta jääräpäiseltä sotilasmestarilta, joka on mielummin viikon syömättä kuin syö periaatteitaan vastaan muovilusikalla. Ottaen huomioon henkilökunnan palvelualttiuden ja sen "emmätiiä" -tyyppisen perehtymisen kahdessa salissa pyörivään elokuvien runsaaseen kirjoon, voin uskoa että Bio Citystä saapuvia uusia asiakkaita tullaan mielummin käännyttämään ovelta kuin toivottamaan tervetulleiksi. Kino Engelin taustalla toimiva Cinema Mondo vaikuttaa käytökseltään vieläkin nuivemmalta. Jos levittäjällä on varaa räyhätä lehtitoimittajille tai kieltäytyä puoli miljoonaa ihmistä tavoittavasta ilmaisesta promootiosta, on heillä mentävä todella hyvin tai sitten firmassa on aavistuksen lyhytnäköinen mieltymys valikoida asiakkaansa.

Oma veikkaukseni on seuraavanlainen: Kino Engel ei tule muuttamaan strategiaansa nykyiseen nähden mitenkään. Saleissa pyöriviä elokuvia ei mainosteta Helsingin Sanomien elokuvalistaa kummemmin missään, ei edes Kesäkino Engelin näytöksissä. Lipunmyyjät vastaavat tulevaisuudessakin tervehdykseen kiusaantuneella, kysyvällä katseella ja perehdyttävät elokuvista kysyviä asiakkaita osoittamalla sormellaan ilmoitustaululla kellastuviin lehtileikkeisiin. Vuoden 2008 alussa Kino Engelin tilalla aloittaa insinööritoimisto...

Alaston totuus (Q3)

Kokonaisarvio: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)

Taiteellisuus: * 1/2 (puolitoista tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Ajatusten herättävyys: * (yksi tähti)
Stereotypiakatsoja: 23-vuotias nainen, jota pidetään kaveripiirissä uskomattoman viileähermoisena tyyppinä, johtuen siitä, että hän saattaa katsoa ruudusta minkälaista teurastusta tahansa ilman ilmeenkään värähdystä.
Oheisviini: Gato Negro chardonnay. Sopi erinomaisesti elokuvan yhteydessä nautittavaksi.

Alaston totuus kertoo toimittajasta, joka päättää tehdä jutun kahdesta koomikosta, joiden hotellihuoneesta on aikoinaan löytynyt erään keikan jälkeen alastoman naisen ruumis. Molemmat todettiin syyttömiksi, mutta tapauksen ylle on jäänyt siitä huolimatta leijumaan epäselvyyden usva. Tapaus on siirtynyt selvittämättömien joukkoon ja koomikoiden tiet erkaantuneet.

Kevin Bacon on luonnenäyttelijä, joka näyttelee aina pahaa, häijyä, kieroa tai pedofiiliä. ToiSin kuin yleensä, se ei ole sääli, sillä Baconin pärstä on niin läpeensä petollisen näköinen, että ystävällinen rooli saattaisi hypätä todisteluna silmille. Myös Alastomassa totuudessa Bacon loistaa arvaamattomudellaan ja sillä, että katsoja kokee Baconin välityksellä sen mitä jonkun läpi näkemisellä tarkoitetaan. Tämä illuusio on tosin realistisen särkyväistä sorttia, sillä vaikka Bacon tarjoaakin mahdollisuutta valheellisuuden aavistamisesta, ei mistään voi silti olla missään vaiheessa varma.

Kokonaisuutena Alaston totuus on melko perinteinen palapelielokuva. Mysteerit ratkeavat toinen toisensa jälkeen ja mitä aiemmin murhaajan arvaa, sitä paremmalla mielellä voi salista poistua. Juoni on yhtä aikaa sekä haastava, että helppo seurata. Persoonallisuutta elokuvaan tuo viisikymmenluvun tunnelma, joka on tosin melko halju, mutta kuitenkin sen verran erilainen, että se vaikuttaa tunnelmaan personoivalla tavalla. Haljuuden suurin syy lienee turhan 2000-lukulainen dramaturgia. Ovathan ihmiset 50-luvullakin seksiä harrastaneet, siitä lienee kiistatonta näyttöä, ja varmasti tietty teatraalisuus on kiihottanut ihmisiä kautta aikojen, mutta elokuvassa näytetty kahden naisen välinen seksi oli aika hemmetin kaukana viisikymmentäluvusta. Vähän sama asia kuin kuvaisi kauppa-auton kuljettajan ihmisten yli ajavana rattijuoppona, joka ei kysele kenekään kuulumisia. Varmaan sellaisiakin on, mutta heidän esiin nostamisensa ei vain yksinkertaisesti kuulu pelin henkeen.

Q3 - Avaus

Lämpenevää keSää arvoisat taide-elokuvien toverit. Hauskaa kuinka nopeasti aika rientää. Tuntuu kuin kevätkvarttaalin toiveikkaasta avauksesta olisi kulunut vasta viikko. Kolme kuukautta kuitenkin kului ja nyt on aluillaan ennakkoon ajatellen Taide2006 -projektin haastavin kvarttaali, suvikvarttaali (Q3).

Suvikvarttaalin(Q3) tekee julkaistavan materiaalin paljoutta ajatellen haastavaksi uusien elokuvien kevyehkö tarjonta ja elokuvayleisöä merkittävästi koskevat matkat ja retket. Taide2006 -projekti ei aio taistella turhaan tuulimyllyjä vastaan, vaan mekin matkustamme, teemme heinähommia, hypimme pommeja ja poimimme ahomansikoita. Se ei kuitenkaan tarkoita huilaamista, vaan mukautumista...

Suvikvarttaalin(Q3) sisältö tullee rakentumaan ensisijaisesti kahden suurpiirteislinjan, Kesäkino Engelin ulkonäytöselokuvien ja tyyliltään sadepäiviin sopivien elokuvien varaan. Kesäkino Engelin elokuvat ovat ainakin aiempina vuosina osoittautuneet hyvinkin vahvalti omia linjojaan kulkeviksi, eli suoranainen vertaaminen talvi-(Q1) ja kevätkvarttaalin(Q2) elokuviin saattaisi olla hyvinkin haastavaa, ehkä jopa tarpeetonta. Tulemme arvioimaan suvikvarttaalin(Q3) elokuvia erityisesti kesäisen tunnelman ja maiseman maalareina. Toki arviot pidetään siinä mielessä vertailukelpoisina, että Taide2006 -projektin päätöksen yhteydessä suvikvarttaalin(Q3) elokuvilla on tasapäinen mahdollisuus tulla valituksi Vuoden 2006 vaihtoehtoiseksi elokuvaksi....

Ja loppuun, ikäänkuin lohdun ja turvan sanaseksi elokuvakesää ajatellen. Yksi Taide2000:n vaikuttavimmista elokuvakokemuksista, Toisen kerroksen lauluja, nähtin nimenomaan kesäaikaan. Ukkosen jyrinä kuului elokuvan äänien ylitse ja rankkasade piiskasi Sofiankatua ylhäällä katonrajassa.