Tomboy (R&A)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Pienen välienselvitelyn nolo lopputulos jäi yhteisössä suotta täysin huomiotta.

Valheen ylläpitäminen on sitä vaikeampaa mitä huonommin on poHjatyön tehnyt. Joistain asioista ei ehkä kannattaisi lähteä valehtelemaan ollenkaan. Tomboyssa on kyse molemmista. Tytöstä on vaikea tehdä poikaa. Elokuva maalaa herkullisesti lapsuuden ja aikuisuuden rajaa - aikaa jolloin sukupuolirooleilla alkaa olla merkitystä. Tai jos niitä ei halua omaksua – yhteisö tekee sen puolestasi.

Behind blue skies (R&A)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Elokuvan aloittava seksikohtaus kaikkine yksityiskohtineen on hyvin häkellyttävä.

Behind blue skiesin juttu on 70-luku ja tukholmalaiSten suosima Sandhamnin saari kaupungin edustalta lähtevän rännin päässä. Puolitoistatuntinen ei olisi vaatinut näiden kahden elementin lisäksi periaatteessa mitään muuta ollakseen näkemisen arvoinen, mutta Behind blue skiesissa on myös hyvä juoni. Se kertoo alkoholismin rasittaman perheen pojasta, joka lähtee Sandhamniin kesätöihin, ja kohtaa kaikki ne elämän yllätykset, joita murrosikään päässeet nuoret nyt yleensä kohtaavat. On rakkautta, pettymystä ja kuvioita, joiden suuruutta nuori ei tahdo oikein ymmärtää. Vaikka eipä silti, ei ymmärrä katsojakaan, ja juuri se tekee elokuvasta niin onnistuneen... Maisemien ja Abba-hengen lisäksi.

Our day will come (R&A)

Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)

Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Pikkutytön paljon kertova hymy.

Notre jour viendra - Our day will come on ranSkalainen road-movie, ja yksi käynnissä olevan elokuvavuoden kirkkaimmista helmistä. Se kertoo punatukkaisuutensa takia kiusatuksi tulleesta miehestä, joka onnistuu seurakseen päätyneen arrogantin ja aavistuksen epävakaan psykiatrin avustuksella kanavoimaan oman pahan olonsa muiden ihmisten ongelmaksi.

Vaikka Notre jour viendra on väkivaltainen ja armoton elokuva, on se silti myös äärimmäisen hauska. Huumori on osuvaa ja pitää yliampuvuutensa takia huolen siitä, ettei elokuvan väkivaltaisuus tunnu liian moralisoivalta tai raskaalta. Se on äärimmäisen hieno ja ainutlaatuinen piirre, sillä niitä elokuvia, joissa väkivaltaan liittyy opetus, tai joissa sillä halutaan shokeerata, on maailma pullollaan. Notre jour viendran väkivalta tuntuu sen sijaan lähinnä näkökulmalta, jonka avulla asioita ollaan onnistuttu tarkkailemaan eri perspektiivistä.

Toinen mahtava piirre elokuvassa ovat sen miljööt. Läntisen Ranskan teollistuneet merenrantakaupungit eivät muistuta Pariisin kauneimpia kortteleita, mutta siitä huolimatta ne herättävät matkakuumeen. Ehkä maisemien houkuttelevuus piilee nimenomaan siinä, ettei niitä ole tarkoitettu näytettäväksi niinkään potentiaalisille turisteille, kuin ranskalaisille itselleen. Vähän kuin Suomesta näytettäisiin maailmalle Tuomiokirkon sijaan Naantalin satama.

Sebbe (R&A)

Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Sebben hammasraudat olisivat jääneet salaisuudeksi, ellei elokuvassa olisi hymyilty kertaalleen.

Mikäli Ruotsista viime vuoSina ilmestyneisiin elokuviin tai kirjoihin on yhtään luottaminen, ovat sikäläiset teinit totaalisen itsekkäitä ja empatiaan kykenemättömiä vittupäitä. Sebbe ei muuta tätä käsitystä. Se on ahdistava elokuva, jossa päähenkilöllä ei tunnu olevan elämässään mitään muuta odottelemisen arvoista kuin jokin hahmoton parempi. Göteborgiin sijoittuvalla elokuvalla haluttaneen käskeä vanhempia tarkkailemaan lastensa käytöstä, mutta samaan aikaan se kyllä kutkuttelee niitä äärimmäisiä ajatuksia, joiden mukaan väkivalta ei ole aina välttämättä pahasta.

Midnight in Paris

Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * * * (Viisi tähteä)
Erityistä: Pahan palkka taidemuseossa.

Woody Allenin elokuvat tuppaavat olemaan aina eräänlaisia oodeja kaupungille. YleenSä ylistyksen kohteena on New York, mutta tällä kertaa kumarruksen saa Pariisi, josta yksi elokuvan roolihahmoista toteaa osusvasti, ettei osaa päättää rakastaako kaupunkia enemmän yöllä vai päivällä. Teos alkaa upealla kuvakollaasilla, ja jatkuu vauhtiin päästyään kerrassaan nerokkaalla juonella. Allen on onnistunut luomaan Midnight in Parisista elokuvan, jossa yhdistyvät niin Pariisin tunnelma, kauneus, osuva huumori, kuin varmasti lähes kenelle tahansa samastuttava fantasiamaailmakin. Yksi elokuvan parhaista puolista on sen persoonallisuus, joka ei tunnu syntyneen ollenkaan toisten elokuvien kuvajaisena, vaan sen seurauksena, että Midnight in Parisin on koettu vain olevan parhaimmillaan juuri tällaisenaan. Toinen merkittävän erilainen piirre elokuvassa on, että sen riemukkaan tunnelman ansiosta päähenkilön menestys tuntuu lähes yhtä hienolta, kuin omien ystävien menestys. Ehdottomasti vuoden parhaita elokuvia.

Merelle

Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * * (Viisi tähteä)
Juoni: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Elokuva esitettiin leppeässä kesäillassa, joka sopi tunnelmaan lähes täydellisesti.

Kouluiän kynnyksellä oleva poika on jäänyt vanhempiensa avioeron myötä äitinsä kanssa kahden Roomaan, mutta lähtee elokuvassa kesälomareissulle isänsä luokse meksikoolaiseen kalastajakylään. Perille päästyään isä, poika ja vaari kalastavat, kalastavat ja kalastavat.

KyseeSsä on ainutlaatuinen elokuva. Ensimmäisessä viidessä minuutissa käydään valokuvamaisesti läpi miehen ja naisen kohtaaminen, avioituminen, perheen kasvu ja ero. Sen jälkeen isä hakee pojan luokseen, ja loppuaika kalastetaan. Elokuvassa ei siis tapahdu periaatteessa mitään muuta, kuin että isä, poika ja vaari kalastavat käsittämättömän kauniissa vesissä ja näkevät välillä alligaattoreita tai haikaroita. Yhtenä päivänä sataa, ja silloin aikuiset juovat kahvia ja poika pitkästyy. Merelle-elokuvaan ei olla rakennettu sen enempää draamaa kuin mitään muutakaan, mikä on kokonaisuutta ajatellen sekä vahvuus, että heikkous. Rohkea, dokumentäärinen ja erikoinen epäelokuva on kokemuksena sellainen, ettei se poista leffanälkää, mutta toimii seesteisenä ja tarttuvana matkana keskelle turkoosin paratiisin työelämää.

Biutiful

Kokonaisarvio: * * * * (Neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)
Juoni: * * * (Kolme tähteä)
Oheisviini: Coronas tempranillo jäi täysin voimakkaan elokuvan jalkoihin. Biutiful vaatii oheensa jotain todella tuhtia punaviiniä.

Uxbal on hämäräpuuhilla elantonsa ansaitseva kahden kouluikäisen lapsen yksinhuoltajaisä, jolle lääkäri kertoo tarinan alussa elinaikaa olevan jäljellä enää pari kuukautta.

Biutifulin poikkeukSellinen voima piilee siinä, että Uxbalin syöpä on kaikkialla. Se on läsnä, kun lapset syövät Weetabixeja, ja se on läsnä, kun kiinalaiset rantautuvat Barcelonaan. Syöpä kummittelee teatterisalissa, tapahtuipa valkokankaalla mitä tahansa. Tunnelmaa ei myöskään särje pääosaa näytellyt Javier Bardem, jossa syöpä on alati läsnä. Hän vetää mahtavan roolin, sillä vaikkei hän sairauttaan juuri muuten esiin nostakaan, on se hänen silmissään tauotta. Näyttelijöistä on mainittava positiivisessa valossa myös perheen molemmat lapset, sekä entistä vaimoa näytellyt Maricel Álvarez, jonka suoritus tultaneen muistamaan elokuvavuotemme loppupuolella.

Vaikka Biutiful on henkisesti yhtä harmautta, antavat maisemat sille mukavasti pehmentävää väriä. Barcelonasta näytetään niin persoonallisia kohtia ja kauniita kuvia, ettei niiden merkitystä elokuvan makuun pidä vähätellä. Ilman maisemia kun Biutiful olisi saattanut jättää jälkeensä yksinomaan lannistuneen olon.

Sovinto

Kokonaisarvio: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * (yksi tähti)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * *  (kaksi tähteä)
Erityistä: Päähenkilön aviomiehelle tulee yllätyksenä, että tämän vaimolla on myös äiti.

Sovinto kertoo 70-luvulla Ruotsiin muuttaneesta suomalaisperheestä ja sen tyttärestä, joka muistelee vuosikymmeniä myöhemmin lapsuutensa kivuliaita vaiheita.

Palkittu Outi Mäenpää näyttelee roolinSa hyvin, samaten Mäenpään kehuma Ville Virtanen, mutta elokuvan ehdottomasti parhaasta näyttelijäntyöstä vastaa nuorta Leenaa esittävä lapsitähti Tehilla Blad. Hän on loistava ja todellinen. Alkoholismin ja perheväkivallan voimakkaasti värittämä tarina on ahdistava paitsi tapahtumiensa takia, myös siksi, että vielä 80-luvulla vallinnut vaikenemiskulttuuri puskee valkokankaalta iholle niin samastuttavana. Kokonaisuus on kaikessa synkkeneväisyydessään vaikuttava, muttei kuitenkaan niin hyvä, kuin kaikesta ennakkohehkutuksesta olisi voinut päätellä.

Kuninkaan puhe

Kokonaisarvio: * * (Kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * (Yksi tähti)
Miljööt: * * (Kaksi tähteä)
Juoni: * * (Kaksi tähteä)
Erityistä: Puheterapeutin vastaanotolla on hauskan värinen seinä.

Tuore kuningas yrittää parantaa puhevikaansa ammattiauttajan avulla hetkellä, jolloin kansa tarvitsee luottamusta herättävän johtajan.


Hyväntuulinen elokuva Kuninkaan puhe näyttää kivasti miten perheen tuella ja kovalla harjoittelulla siirretään henkilökohtaisia vuoria. Juoni on tosin kovin ennalta arvattava, mutta Colin Firthin ansioksi on jo muidenkin toteamalla tavalla luettava se, että änkyttävän hahmon näytteleminen ei ole hirveän helppoa. Vaikka elokuvan jälkimaku onkin laimea, se on kuitenkin hyvä muistutus siitä, että menestys vaatii työtä ja läHtöviiva on kaikilla eri paikassa.

Kosto

Kokonaisarvio: * * * * (Neljä tähteä)

Taiteellisuus: * (Yksi tähti)
Miljööt: * * * (Kolme tähteä)
Juoni: * * * (Kolme tähteä)
Erityistä: Trine Dyrholm näyttelee roolinsa upeasti.
Oheisviini: Gato Negro Cabernet-Sauvignon muistutti oivallisuudellaan jälleen kerran, miksi se on Taide2000:n perinneviini.

Koulukiusattu Elias saa luokkakaverikseen mitättömän oloisen Christianin, joka on kuitenkin heppoisesta olemuksestaan huolimatta silkkaa ruutia. Pojat lyöttäytyvät yhteen ja alkavat tehdä maailmasta oikeudenmukaisempaa, mutta kyvyttömyys ymmärtää asioiden todellisia mittasuhteita, saa heidän reittinsä johtamaan pari piirua erheelliseen suuntaan.

Parhaana ulkomaiSena elokuvana Oscarilla palkittu Kosto on hyvä elokuva. Se on väkevä, omaleimainen, koskettava ja maailmalla menestyneenä pohjoismaalaisena myös hieman kotoisalta tuntuva. Se vie mukanaan, tuntuu uskottavalta, ja kun näyttelijätkin, aina lapsia myöten pärjäävät hienosti, ei kokonaisuudelle voi olla nostamatta hattua. Mutta silti, paras elokuva mitä Yhdysvaltain ulkopuolisella maailmalla oli tarjota? Kyllä Kosto meidänkin mielestämme hyvä oli, mutta ei nyt sentään paras.