Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähteä)
Streotypiakatsoja: 40-vuotias etelä-helsinkiläismies. Johtaja tahi päällikkö, käyttää hillittyjä silmälaseja, rakentaa vaatetuksensa talvisin perperin ja kaulahuivin varaan, harrastaa itsekseen elokuvia. Puhuu harvakseltaan ja saattaa antaa itsestään vieraille hieman tylyn kuvan.
Oheisviiniä ei tilaisuudessa ollut, koska näytös järjestettiin virka-aikana.
Taide-elokuvien globaalin messiaan, Aki Kaurismäen kynä on laskettu jälleen useaa teroitusta lyhyempänä pöydälle. Tuloksena on Suomi -trilogian päätöselokuva Laitakaupungin valot(Kauas pilvet karkaavat, Mies vailla menneisyyttä). Se on takuuvarmaa tavaraa, Aki Kaurismäen näköistä, yliampuvalla melankolialla ja ankeudella humorisoitua toivottomuutta. Elokuvan henkilöt eivät petä käytöksellään, olemuksellaan, eivätkä ratkaisuillaan. Sanotaan, ettei terveyttä osaa arvostaa ennen kuin se on todellisuudessa ollut uhattuna. Väitän, ettei omaa kotia ja jokapäiväistä ruoka-annostaan osaa arvostaa ennen kuin on nähnyt Kaurismäen elokuvan.Koistinen asuu Kaapelilla
Tunnelmaltaan Laitakaupungin valot on voimakas. Lataus sitoutuu myös elokuvaan, mutta ennen kaikkea elokuvan jälkeiseen olotilaan. Teatterista ulos tultaessa näyttää Helsinki jälleen yhtä tähteä kauniimmalta kaupungilta. Miljöönsä puolesta elokuva oli ehkä hienoinen pettymys. Se, että jokin elokuvan rakennuksista on todelliseen karttaan verrattuna väärässä paikassa, ei yleisesti ottaen elokuvissa haittaa, mutta viitaten stereotypiakatsojaan, tuntuu kevyt epäloogisuus rasitteelta. Ei miljööt missän nimessä huonot olleet, ne olivat hyvinkin merkittävässä roolissa juuri tunnelman luonnin osalta, mutta Ruoholahti tapahtumapaikkana tuntui vaan jotenkin irtonaiselta ja väärältä. Elokuvan päähenkilö, Koistinen, asui Kaapelitehtaalla, joka tuntui hieman elitistiseltä. Ainakaan itse en kyennyt missään vaiheessa, Koistisen ollessa kotonaan unohtamaan, että nyt se asuu Siellä Kaapelitehtaalla.
Kaurismäen "toivon kipinä"
Käsikirjoittajan/ohjaajan sanasessa Aki Kaurismäki lupaili pehmeäsydämisenä ihmisenä elokuvalle toiveikasta loppua, ja sitähän se kai olikin. Tosin, Kaurismäen ja minun käsitykset toiveikkuudesta poikkeavat aika hemmetisti. Seikka joka kuitenkin tukee Kaurismäen pehmeäsydämisyyttä on romantiikka. On hienoa, että vielä vuonna 2006 joku kirjoittaa vakavissaan tarinoita, joissa on mukana tummiin pukeutuvia gangstereita.
Taide2006 -projekti/Taiteellinen johto
