VUOSIKYMMENEN ELOKUVA

Tukholman keskustassa sijaitsevan Centralbadetin suurimmassa altaassa uiskenteli verkkaiseen tahtiin kaksi keskenään jutustelevaa rouvaa. Alkukesän aurinko heijastui kauniisti pölyttyneiden ikkunoiden läpi kylpylän seinille ja lattialle. Taide2000:n perustajajäsenet istuivat pehmustetuilla aurinkotuoleilla palmukasvien alla juomalasit käsissään ja katselivat valon ja varjon leikkiä omissa varpaissaan. Päätös vuosikymmenen parhaasta elokuvasta oli juuri syntynyt.

Kun jo noin vuosi sitten ryhdyimme todella kartoittamaan elokuvia, joista voisi olla koko päättyneen vuosikymmenen parhaiksi teoksiksi, nousi esiin neljä nimeä. Amélie, Goodbye Lenin, Toisen kerroksen lauluja sekä Palindromes. Muut Taide2000-palkinnon voittaneet elokuvat tiputettiin pelistä pois sen takia, etteivät ne olleet riittävän täydellisiä. Niissä kaikissa oli vähintään yksi pieni sivujuonne, jonka takana organisaatiomme ei aivan täysin seissyt.

Jäljelle jääneestä "finaalinelikosta" alunperin vahvimmalta näytti Pariisin Montmartrelle sijoittuva Amélie, joka kuitenkin tiputettiin joukosta ensimmäisenä pois liian suppean näkökulmansa vuoksi. Goodbye Lenin oli myös kaikessa historiallisuudessaan ja yhteiskunnallisuudessaan hyvä vaihtoehto, mutta senkin Taide2000 näki tarkemman pohdinnan jälkeen hiven liian populäärihenkisenä. Muistutimme itseämme siitä, että olemme Taide2000, koska me edustamme valkokankailla esiintyvää taidetta. Alunperin organisaatiomme syntyi sellaisen taiteen ympärille, jonka yksinä tärkeimpinä elementteinä olivat arvaamattomuus ja absoluuttisen tulkinnan puute, emmekä kykene näkemään ainuttakaan hyvää syytä sille, miksi meidän pitäisi luopua perinteikkäästä sapluunastamme. Semminkin, kun tänä nopean kehityksen aikana kaikki muut tuntuvat luopuvan verrattain kevyesti omista identiteeteistään.

Ideologisen pohdinnan seurauksena meille jäi siis jäljelle kaksi hyvää vaihtoehtoa, jotka molemmat olivat lähes täydellisiä vaihtoehtoja Vuosikymmenen elokuvaksi. Taide2000-palkitut vuosilta 2000 ja 2006, Toisen kerroksen lauluja ja Palindromes. Molempia saattoi kuvailla arvaamattomaksi ja vaikutttavaksi taiteeksi, joilla oli myös elokuvallista arvoa, sekä maailmankatsomuksellista vaikutusvaltaa. Kumpikin elokuva oli jättänyt vaikuttavuutensa takia ikuisen muistijäljen mieliimme, ja molemmat edustivat näyttelijäsuoritustensa puolesta Taide2000:n vaalimia arvoja. Valinnasta tuli loppujen lopuksi niin vaikea, että jouduimme turvautumaan leikittelevään metodiin. Päätimme, että vuosikymmenen paras elokuva on yhdysvaltalainen Palindromes. Paiskasimme kättä päälle ja odotimme hetken. Oikeastaan jo ennen kuin kätemme olivat edes koskettaneet toisiaan, tajusimme kumpi elokuvista olisi se kaikkein suurin. Palindromes olisi ollut hyvä valinta, mutta siltikin väärä. Paiskasimme uudelleen kättä ja nousimme altaasta Centralbadetin aurinkotuoleille. Vuosikymmenen elokuva, Roy Anderssonin Sånger från andra våningen - Toisen kerroksen lauluja oli valittu.

Katso katkelma TÄSTÄ

Taide2000 - 10 vuotta

Taide2000:lla on ollut valtava kunnia vastaanottaa trendien harjalla ratsastavalta Urbanirunouden Mustat Enkelit -urbaanirunotyöryhmältä mittatilaustyö. Teos, taiteen timantti, joka on kirjoitettu kymmenen vuotta suonia kirtänellä sydänverellä, ja jota on höystetty sekä tuoreella taiteellisella otteella, että aistikkaalla näkökulmanvaihdolla.

Hyvät Taide2000:n arvostajat, Urbaanirunouden Mustien Enkeleiden runo Meidän kymmenelle vuodellemme:

Kuumottava taiteilija kusee olohuoneessaan punaviiniä, vain siksi, että toinen ei osaa käyttää telefaksia. Äimän käki on julistanut itsensä läntisen universumin Hallusinaatio-Madonnaksi. Tukholman lähiössä kytee väärän lopputekstin ehdottomuus. Hei juntti, veivaa kovempaa sitä kampiakselia!!

Johan Laxmeister 2010

Taide2000 - 10 vuotta

Yksi mieleenpainuneimmista hetkistä Taide2000:n historiassa sattui, kun toinen perustajajäsenistä luki raitiovaunussa Uutislehti 100:aa ja kiinnitti lehden sivuilla huomionsa sangen tutulta näyttävään yksityiskohtaan.

Vuoden 2005 lopussa Taide2000 otti muutaman rohkean uudistusaskeleen, joista yksi oli vuodenaikaan sidotun kvartaalijärjestelmän käyttöönotto, ja toinen elokuvien arvostelun eriyttäminen. Jälkimmäisen tarkoituksena oli antaa elokuville edelleenkin kokonaisuuden onnistuneisuutta kuvaavat tähdet, mutta sen lisäksi arvostella niistä omina osa-alueinaan myös muutamia muita oleellisia seikkoja, kuten taiteellisuutta ja miljöötä. Sittemmin arvosteltavia linjoja ollaan päivitetty ja kehitetty paremmiksi, mutta alkuperäisidea tähtien antamisesta kokonaisuuden lisäksi myös elokuvan muille piirteille syntyi tuolloin.

Pari vuotta myöhemmin löytyi raitiovaunun penkiltä Uutislehti100, jonka kulttuurisivuilla oltiin arvosteltu jotakin elokuvaa kokonaisuutta kuvastavien tähtien lisäksi myös muiden osa-aluieden perusteella. Toteutus näytti tismalleen samalta, kuin mitä Taide2000 oli ehtinyt toteuttaa jo hyvän aikaa. ”Oho”, totesi toinen perustajajäsen itsekseen, hymyili tovin ja mietti Taide2000:n olevan joko monta askelta muita medioita edellä, tai sitten jättäneen maailmaan oman merkittävän jälkensä.

Taide2000 - 10 vuotta

Tämän kymmenen vuoden aikana, jonka Taide2000 on ollut olemaSsa, olemme saaneet olla aina ylpeitä itsestämme. Siitä mitä me teemme, ja siitä, mitä me jätämme jälkeemme. Aina, paitsi yhden ainoan kerran.

Elettiin vuotta 2002 ja Bio Cityssä näytettiin elokuvaa Goodbye Lenin. Ilta oli edennyt varsin normaaleissa valmistautumisen merkeissä, kunnes eräs toisesta yhteydestä tuttu ystävämme pyysi vienosti lupaa päästä mukaamme kokemaan elokuva Taide2000:n hengessä. Hivenen pitkin hampain myönnyimme pyyntöön, mutta myönnyimme kuitenkin, ja se oli virhe. Elokuva kun eteni siten, että kyseisen ulkopuolisen tahon mielestä oli jotenkin hulvattoman hauskaa ja ”tosi rebelii” juoda elokuvateatterissa viiniä, eikä hän osannut suhtautua asiaan ollenkaan sen vaatimalla kunnioituksella. Taisipa hänellä olla jopa joku kirkasta viinaa sisältänyt taskumattikin mukana. Joka tapauksessa, siinä missä Taide2000 koitti herkistää itseään viinin avulla elokuvalle ja sen sävyille, kuvitteli ulkopuolinen taho tulleensa ryyppäämään ja aiheuttamaan pahennusta. Hän ei osannut pitää turpaansa kiinni, olla tirskumatta tai edes juoda siten, etteikö se olisi tuntunut jokaisesta kanssakatsojasta suoralta hyökkäykseltä heitä kohtaan. Hän pyöri penkillään, ähisi, puisteli päätään ja kritisoi elokuvaa liian kovilla kuiskauksilla juuri niillä hetkillä, kun kankaalla tapahtui jotain juonen tai tunnelman kannalta todella ratkaisevaa. Henki oli näytöksessä sellainen, että mikäli meillä olisi ollut mukanamme jeesusteippiä, olisimme käyttäneet sitä.

Kuten Taide2000-palkittujen lista osoittaa, valittiin Goodbye Lenin siitäkin huolimatta kyseisen vuoden parhaaksi elokuvaksi, että kuokkavieras sabotoi näytöksen tunnelmaa todella merkittävästi. Elokuvan jälkeen, kun kävelimme Rautatientorin läpi, katsoimme toisen perustajajäsenen kanssa toisiamme ja päätimme sanaakaan sanomatta, ettei Taide2000:een kuuluvien ihmisten määrä tule kasvamaan enää yhdelläkään. Tiedä sitten, miten mukana ollut vieras suhtautuu kymmenvuotisjuhlallisuuksiimme, sillä hänelle emme ole myöntäneet sitten vuoden 2002 menevämme katsomaan enää ainuttakaan elokuvaa.

Konsertti (Q2/10)

Koska ensimmäistä kertaa Taide2000:n historian varrella emme saavuttaneet konsensusta elokuvan arvioinnissa, päätimme tehdä poikkeusratkaisun. Julkaisemme nyt Konsertista kaksi eri arviota, jotka molemmat edustavat ääripäitä.

ARVIO 1:

Kokonaisarvio: * * * * * (viisi tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Tunnelma: * * * * * (viisi tähteä)
Erityistä: Elokuvassa esiintyy eläköityneen uutistenlukijan Kari Toivosen klooni.
Oheisviini: Le Cardinal chardonnay

Draamakomedia kertoo 30 vuotta sitten hajonneen venäläisen orkesterin kapelimestarista, joka alkaa juonia ryhmänsä uutta nousua Pariisin Chateletissa.

On vaikea nimetä toiSta elokuvaa, joka olisi liikkunut yhtä sulavasti ja nerokkaasti yli katsojan tunneskaalan raja-aitojen, kuin Konsertti. Se oli uskomatonta. Elokuva alkaa ironialta haiskahtavana kohelluksena, jossa lauskulla ambulanssilla orkesteria kokoava kaksikko ja teatraalisesti kuohuvat tunteet luovat yleistunnelmasta varsin hilpeän. Kuin varkain teos kuitenkin kasvaa askel askeleelta yhä uskottavammaksi draamaksi, kunnes se lopulta nousee koskettavasti yhdistyvien linjojensa kautta sellaiselle tasolle, että vastaavaa kokemusta on valkokankailla tuskin muutamaan vuoteen tarjolla.

Elokuvan kepeässä alussa on huomionarvoinen asia se poikkeuksellinen tyyli, joka syntyy, kun venäläisille ja heidän tavoilleen nauretaan kerrankin venäläisittäin, eikä amerikkalaisittain. Se näyttää nimittäin niin maan kuin kansankin sellaisessa valossa, jossa sitä harvemmin pääsee näkemään. Lopun dramatiikassa taas ihailtavaa on venäläinen kauneus, joka poikkeaa sävynsä puolesta hyvinkin paljon länsimaisesta kauneudesta. Täkäläisen elokuvan onnellinen loppu kun jättää helposti katsojalleen alitajuisen tunteen onnen päättymättömästä jatkuvuudesta, mutta venäläinen onni tuntuu paljon enemmän vain tähtihetkeltä, josta ei jää välttämättä enää lopputekstien jälkeen elämään kuin yksi lyhyt ja kaunis, elokuvan arvoinen muisto.

Loppukaneettina on vielä kiiteltävä elokuvan käännettä, jonka oveluutta ja koskettavuutta ei voi kuin ylistää.

ARVIO 2:

Kokonaisarvio: * * (Kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)

Miljööt: * (Yksi tähti)

Tunnelma: * * * (Kolme tähteä)

Erityistä: Vaihteeksi venäläinen elokuva

Konsertti-elokuva yllättää sillä, että elokuva muuttaa luonnettaan noin puolivälissä. Siinä missä ensimmäinen puolisko menee muka-hauskassa hengessä pääHenkilöiden ravatessa paikasta toiseen titityy-musiikin siivittämänä, toinen puolisko tuo mukaan vakavampaa meininkiä. Konserttijoukon haaliminen eläkeläisistä ja hampuuseista ampuu tarkoituksella yli, mutta se ei jaksa naurattaa. Loppupuolen draama toimii paremmin ja on välillä jopa erittäin tunnelmallinen huipentuessa kuitenkin ylidramaattiseen musisointikohtaukseen ja disney-loppuun.

Viiniarvio: Le Cardinal chardonnay (Konsertti)

Taide2000 avasi taasen päivän pituuden mukaan määrittyvän valkoviinikautensa Le Cardinal chardonnaylla. Valinta oli juhlallisuuksia ajatellen varsin oivallinen, sillä viini oli hyvin konstailematonta ja rankkaa, ja toi sitä kautta mieleen vuosien takaiset valkoviinikauden avajaiset.

Itse Konsertin rinnalle Le Cardinal ei oikein istunut, sillä se tuntui jäävän hieman ikävään välikäteen. Koska elokuvan tunnelma oli pääsääntöisesti joko pölyistä ja yskivää venäjää tai sitten tyylikästä ja kallista Pariisia, ei välimaastoon sijoittunut viini palvellut oikein kumpaakaan maailmaa. Konsertti olisi kaivannut rinnalleen joko jotain aivan järkyttävää venäläistä kilju-viiniä tai sitten sampanjaa. Le Cardinal kun oli enemmänkin sellaisen jätetyksi tulleesta hedelmäkauppiaasta kertovaan elokuvaan sopiva ärrimurri.

Taide2000 - 10 vuotta

Kokosimme Taide2000:n juhlavuoden kunniaksi yhteen muutamia eri ihmisten meille lausumia kauniita kiitoksia. Kuten sanotuista sanoista voi helposti päätellä, ei Taide2000:n merkitystä ja tärkeyttä tule suotta vähätellä. Me selvästikin vaikutamme ihmisten elämään.

Seuraavassa vain murto-osa niistä kaikista kauniista sanoista, joita olemme kymmenen vuoden aikana saaneet osaksemme:

"Wau"
"Tehän olette käyneet katsomassa monta elokuvaa"
"Tosi hyvä juttu hei"
"Finnkino oli antanut tolle kolme tähteä teitä ENEMMÄN"
"Että oikein kymmenen vuotta"
"Hei te ootte niin ihanii"
"Ai te ootte nähny senkin elokuvan"
"Yllättävän pitkään te olette kyllä jaksaneet"
"Teidän elokuva-arvionne ovat kyllä ainutlaatuisen hyvin jäsenneltyjä, ja niissä otetaan juuri oikealla tavalla kantaa juuri oleellisiin seikkoihin"
"Täytyy googlata"
"Tsiisus"
"Olen minä Taide2000:sta kuullut"
"Minä kuvittelin, että te käytte jossain taidemuseoissa, mutta nämä elokuvat ovat kyllä selvästi osuvampi juttu"
"Suosittelen tätä ilman muuta kaikille ministeriössä"
"Toi kolmen tähden boikotointi on oikeesti tosi hyvä idea"
"Kymmenen vuotta? Huh huh!"

Pakko silti myöntää, että laadukkaasta työstämme ja kiitollisista ihmisistä huolimatta, olemme joutuneet kohtaamaan pitkän matkamme varrella myös muutaman soraäänen. Onneksi kuitenkin vain muutaman:

"Minä vihaan teitä saatanan homot"
"Tämähän on ihan täyttä perseilyä"
"Herrat lipittävät halpoja viinejä, katsovat vanhoja leffoja ja luulevat olevansa taiteilijoita"

Mutta, onneksi meille on sanottu kerran myös näin:

"Ihan totta, jos teitä (Taide2000) ei olisi, en minäkään!!!"


(Onnittelusähkeitä Taide2000:lle voi lähettää osoitteeseen: taide2000@gmail.com)

Séraphine (Q2/10)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)

Miljööt: * * * * (neljä tähteä)

Tunnelma: * * (kaksi tähteä)

Oheisviini: Le Cardinal oli maultaan perinteinen ja hivenen jätkämäinen. Séraphinen seurana se oli hieman liian suurpiirteistä, ja sopiikin paremmin 2000-luvun kujista kertovien elokuvien oheen.

Séraphine muistuttaa ulkoisesti hieman pedakogiasta piittamatonta kuvamataidonopettajaa, jolla on sotkuinen tukka, punoittavat kasvot ja kummallisia vaatteita. Ulkoisen olemuksensa tueksi hän näpistelee, käyttäytyy hivenen epäsosiaalisesti ja möykkää taiteillessaan. Mutta sen homman hän osaa, ja sen tajuaa myös Séraphinelle siivoushommia tarjoava taidekauppias.

Viime vuosina on ollut huomattavisSa, että sellaiset Toisen kerroksen lauluja -tyyppiset, aavistuksen friikahtavat elokuvat ovat jääneet jonnekin menneeseen aikaan. Séraphine on siinä mielessä mukava poikkeus, ja aikamatka taaksepäin, että se on luonteeltaan taiteellisen arvaamaton. Elokuva lähtee hieman hitaasti liikkeelle, eikä meinaa ottaa tänä nopean rytmin aikakautena kovinkaan äkkiä otteeseensa, mutta vie kuitenkin pikkuhiljaa mukanaan katupölyltä tuoksuvaan Ranskaan.

Mielenkiintoinen piirre elokuvassa on, ettei Séraphinen taiteelliseen kyvykkyyteen uskalla luottaa alkuunkaan samalla tavalla, kuin jonkun muun suuruudesta kertovassa elokuvassa. Hyvänä vertailuesimerkkinä vaikkapa Coco Chanel. Séraphine on sen verran sisäänpäin kääntynyt persoona, ettei hänen henkisten täyskäännöstensä ennakointiin halua edes ryhtyä. Pääosan näyttelijä Yolande Moreau on sikäli ainutlaatuinen henkilö, ettei hän kerro edes silmillään juuri mitään. Kasvoilla saattaa olla voimakas ilme ja silmissä palo, mutta liekkien laatua on silti täysin mahdoton määritellä. Muun muassa tämä on yksi seikka, joka tekee elokuvasta mielenkiintoisen.

Yksi mainittavan arvoinen piirre, jo aiemmin mainitussa nopearytmisessä maailmassa, on se, että taiteilijan kädenjäljelle annetaan riittävästi aikaa näkyä. Vaikka asia on luonnollisestikin tärkeä, se ei ole itsestäänselvyys. En pitäisi mitenkään mahdottomana, etteikö joku toinen ohjaaja olisi voinut nipistää paria minuuttia kokonaiskestosta lyhentämällä aikaa, jonka taulut ovat kankaalla.

Muilta osin Séraphinesta on vaikeaa nostaa esiin mitään sen kirkkaampia yksityiskohtia. Se ei ole ihmeellinen elokuva, mutta siltikin kolme tähteä tuntuisi turhan vähättelevältä. Jopa virheeltä. Mukaan mahtuu pari pientä juonen kuljetukseen liittyvää kömmähdystä, ja tunnelmallisuudessa oli hienoista valjuutta, mutta muuten kokonaisuutta voisi kai luonnehtia suhruisella tavalla elegantiksi.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Yann Tiersen - Tabarly

Tulossa:

Kommentit ranskalaiselokuvasta Séraphine.

Taide2000 - 10 vuotta

Syy siihen, miksi Taide2000 päätti aikoinaan ottaa viinin elokuvan rinnalle, oli Kino Engelissä näytetyn, ensimmäisen näkemämme taide-elokuvan korkealentoisuus. Se ampui kulttuurillisen kokemattomuutemme vuoksi niin pahasti yli, ettei meillä ollut käytännössä mitään mahdollisuuksia päästä oikeaan atmosfääriin omin avuin. Siksi päätimme ottaa avuksemme viinin. Tyylikkään ja tunnelmaan sopivan keinon päästä eroon liian käytännönläheisestä ja suppeasta ajattelutavastamme.

Kuten historiamme osoittaa, oli päätös suuri menestys. Erityisesti sen jälkeen, kun keksimme alkaa juoda mahdollisuuksien mukaan sellaisia viinejä, jotka olivat kotoisin samasta maasta kuin nähtävillä ollut elokuva. Eri maalaisten viinien maut, tuoksut, tuntumat, historiat ja olemukset ovat antaneet meille niin monta tunnelmallista lisäaskelta kohti valkokankaiden takaista maailmaa, ettemme olisi ilman niitä saaneet kokea mitään alkuunkaan yhtä voimakasta ja värikästä kuin nyt. Viinien ansiosta me olemme seisseet Seinen rannoilla ja Buenos Airesin kujilla huomattavasti tukevammin, kuin olisimme seisseet ilman viinejä.

Mutta on viineistä meille muutakin kuin tunnelmallista hyötyä ollut. Vuonna 2005 olimme katsomassa elokuvaa Kahvia ja tupakkaa, jonka koimme alusta alkaen suhteellisen tylsäksi ja teennäiseksi teokseksi. Se olisi ollut entistäkin puuduttavampi kokemus, elleme olisi viinin ansiosta keksineet vaihtoehtoista keinoa selviytyä tilanteesta. Jostakin se ajatus kääntää pää vinoon vain pälkähti päähän. Näin kerrottuna se tuntuu helposti hölmöltä ja vähäpätöiseltä, humaltuneen ihmisen naurettavalta päähänpistolta, mutta todellisuudessa se pelasti elokuvan. Ilman tuota ideaa olisimme saattaneet suorittaa historiamme ensimmäisen ulosmarssin vuoden 2008 sijaan jo vuonna 2005. Nyt me kuitenkin istuimme Kino Engelin pienemmän salin takimmaisilla penkeillä päät kenossa ja näimme paljon persoonallisempia kuvia kuin ne seitsemän, jotka istuivat pari riviä meitä edempänä.