ARVIO 1:
Kokonaisarvio: * * * * * (viisi tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Tunnelma: * * * * * (viisi tähteä)
Erityistä: Elokuvassa esiintyy eläköityneen uutistenlukijan Kari Toivosen klooni.
Oheisviini: Le Cardinal chardonnay
Draamakomedia kertoo 30 vuotta sitten hajonneen venäläisen orkesterin kapelimestarista, joka alkaa juonia ryhmänsä uutta nousua Pariisin Chateletissa.
On vaikea nimetä toiSta elokuvaa, joka olisi liikkunut yhtä sulavasti ja nerokkaasti yli katsojan tunneskaalan raja-aitojen, kuin Konsertti. Se oli uskomatonta. Elokuva alkaa ironialta haiskahtavana kohelluksena, jossa lauskulla ambulanssilla orkesteria kokoava kaksikko ja teatraalisesti kuohuvat tunteet luovat yleistunnelmasta varsin hilpeän. Kuin varkain teos kuitenkin kasvaa askel askeleelta yhä uskottavammaksi draamaksi, kunnes se lopulta nousee koskettavasti yhdistyvien linjojensa kautta sellaiselle tasolle, että vastaavaa kokemusta on valkokankailla tuskin muutamaan vuoteen tarjolla.Elokuvan kepeässä alussa on huomionarvoinen asia se poikkeuksellinen tyyli, joka syntyy, kun venäläisille ja heidän tavoilleen nauretaan kerrankin venäläisittäin, eikä amerikkalaisittain. Se näyttää nimittäin niin maan kuin kansankin sellaisessa valossa, jossa sitä harvemmin pääsee näkemään. Lopun dramatiikassa taas ihailtavaa on venäläinen kauneus, joka poikkeaa sävynsä puolesta hyvinkin paljon länsimaisesta kauneudesta. Täkäläisen elokuvan onnellinen
loppu kun jättää helposti katsojalleen alitajuisen tunteen onnen päättymättömästä jatkuvuudesta, mutta venäläinen onni tuntuu paljon enemmän vain tähtihetkeltä, josta ei jää välttämättä enää lopputekstien jälkeen elämään kuin yksi lyhyt ja kaunis, elokuvan arvoinen muisto.Loppukaneettina on vielä kiiteltävä elokuvan käännettä, jonka oveluutta ja koskettavuutta ei voi kuin ylistää.
ARVIO 2:
Kokonaisarvio: * * (Kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)
Miljööt: * (Yksi tähti)
Tunnelma: * * * (Kolme tähteä)
Erityistä: Vaihteeksi venäläinen elokuva
Konsertti-elokuva yllättää sillä, että elokuva muuttaa luonnettaan noin puolivälissä. Siinä missä ensimmäinen puolisko menee muka-hauskassa hengessä pääHenkilöiden ravatessa paikasta toiseen titityy-musiikin siivittämänä, toinen puolisko tuo mukaan vakavampaa meininkiä. Konserttijoukon haaliminen eläkeläisistä ja hampuuseista ampuu tarkoituksella yli, mutta se ei jaksa naurattaa. Loppupuolen draama toimii paremmin ja on välillä jopa erittäin tunnelmallinen huipentuessa kuitenkin ylidramaattiseen musisointikohtaukseen ja disney-loppuun.
