Yacoubian - Talo Kairossa (Q2/09)

Kokonaisarvio: * * (Ihan hyvä)

Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)

Miljööt: * * * (Kolme tähteä)

Erityistä: Egyptiläisessä elokuvassa puhutaan silloin, kun eurooppalaisessa ollaan hiljaa.

Oheisviini: Rapsani tsantali (Arvio tulossa erillisenä)

Mikäli elokuva keStää yli kaksi ja puoli tuntia, pitää kestolle olla olemassa hyvä syy. Yacoubian - Talo Kairossa -elokuvassa syy oli asetelmien perusteellisessa rakentelussa, mutta valitettavasti lopputulos ei siitä huolimatta kyennyt vastaamaan huutoon aivan toivotulla tavalla. Saman talon ihmisten elämänvaiheet niputettiin kyllä kasaan ihan ok, mutta kaksi ja puolituntisesta elokuvasta olisi pitänyt löytyä ehdottomasti enemmän vääntöä.

Ei Yacoubian suoranaisesti pettymys ollut, mutta vähän valjun maun se jätti, sillä asetelmat ja puitteet olisivat tarjonneet eväitä paljon parempaankin. Näyttelijäsuoritukset olivat parissa yksittäisessä kohdassa kamalia, eikä henkilöhahmoihinkaan saatu tarvittavaa syvyyttä. Tarinassa oli mukana hahmoja, joita olisi kaiken järjen puitteissa pitänyt kyetä vihaamaan huomattavissa määrin, mutta nyt ne tuntuivat lähinnä vain rasittavilta. On ongelmallista, mikäli käy kuten Yacoubianissa, että yhdenkään elokuvan henkilön kohtalo ei tunnu enää lopputekstien aikaan sen enempää oikealta kuin väärältäkään.

Löytyi elokuvasta silti paljon hyvääkin. Muutamana esimerkkinä mainittakoon tunnelma, egyptiläisen luonteenlaadun avoin tarkastelu, sekä uskonnon merkityksen oivallinen havainnollistaminen. Yacoubian onnistui kiteyttämään vain muutamalla pienellä eleellä suuria uskontoon liittyviä asiakokonaisuuksia. Sen, kuinka uskonto yhdistää ja luo turvaa, mutta myös sen, kuinka sitä käytetään pelotteena tai tekosyynä täysin uskosta riippumattomien mielihalujen toteuttamiseen.

Kiteytettynä, Yacoubian - Talo Kairossa on hyvä kulttuurimatka paikkaan, jossa ihmisille annetaan liian pitkä puheenvuoro.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Leeroy - Bollywood Trip

Ikuistetut hetket (Q2/09)

Kokonaisarvio: * * * * (Kyllä, suosittelemme)

Taiteellisuus: * (Yksi tähti)

Miljööt: * * (Kaksi tähteä)

Erityistä: Yksi Taide2000:n jäsenistä joutui jääväämään itsensä elokuvan arvioinnista sukulaisuussuhteen vuoksi.

Oheisviini: Los Montero (Arvio erillisenä)

On varSin harvinaista päästä enää reilun tunnin jälkeen sisään sellaiseen elokuvaan, joka on siihen saakka tuntunut etäiseltä. Yhtälailla harvinaista lienee, että hidastempoisen elokuvan etäisyys ei varsinaisesti häiritse. Ikuistetuissa hetkissä toteutuvat nämä molemmat harvinaisuudet. Elokuvan alku on ihan mukavaa ja lupaavaa katsottavaa, mutta kun kerronta ei vielä tunninkaan kohdalla ole päässyt oikein juurtumaan, alkaa istuma-asento hiljalleen puuduttaa. Uupumus on kuitenkin siinä mielessä valheellista, että Ikuistetut hetket onnistuu koukuttamaan jollakin niin herkällä tunteen tasolla, ettei sitä oikein edes tajua. Se on juuri sellainen elokuva, jonka hyvyyden tajuaa oikeastaan vasta silloin, kun lopputekstit ilmestyvät kankaalle.

Entistä paremman Ikuistetuista hetkistä tekee se seikka, että hillittyä kokonaisuutta on saatu sävytettyä pienillä ja elokuvan henkeä vastaavilla yksityiskohdilla. Oivallinen esimerkki tällaisesta on näyttelijä Maria Heiskasen hymy. Hän väläyttää sitä juuri niin harvoin, ettei roolihahmo määrity sen mukaan, mutta kuitenkin sen verran usein, että hymyt jäävät elokuvasta mieleen. Tietynlaista lämpöä elokuvalle antaa myös stereotyyppistä ruotsalaiskäsitystä vastaan sotiva asetelma, jossa alkoholiongelmasta pahiten kärsivä ihminen ei olekaan suomalais-, vaan ruotsalaistaustainen. Erityisesti, kun suomalaistaustaisiakin olisi ollut tarjolla. Ikuistetut hetket onnistuu muutenkin nostamaan esiin ja ravistelemaan sellaisia asioita, jotka ovat päässeet unohtumaan monilta muilta paitsi niiltä, joita asiat kaikessa negatiivissävytteisyydessään koskee. Tasa-arvoisuuden parisuhteessa ja kaikenlaisen työn arvostamisen muun muassa. Lisäksi elokuvasta on mainittava sen hieno ja persoonallinen tapa antaa arvoa lämpimälle perhekeskeisyydelle, sopeutumiselle sekä anteeksiannolle.

Vaikka Ikuistetut hetket kertookin vahvan naisen sisukkaan tarinan, ja on siten ehkä samastuttavampi naisille, niin elokuva hemmottelee myös komiikkaa kaipaavia miehiä näyttämällä paukkupatruunoilla maataan puolustavia ruotsalaissotilaita.

Happy go lucky (Q1/09)

Kokonaisarvio: * * (Omalla tavallaan ihan hyvä)

Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (Kolme tähteä)
Erityistä: Happy go lucky tarjoaa viihteellisyytensä lisäksi mieleenpainuvia neuvoja myös tieliikenteeseen.
Oheisviini: Castillo de Molina Pinot Noir 2007 (Arvio erillisenä)

IHminen, joka suhtautuu kaikkeen positiivisesti ja näkee asioissa aina hyvät puolet on lähtökohtaisesti rasittava. Poppy, ala-asteen sinkku ope, on rasittava. Hölmö nauru, ärsyttävät retrovaatteet ja jatkuva perseily tekevät tästä omien polkujen kulkijasta pepejürgensmaisen jatkuvasti omia rajoja kokeilevan taiteilijan. Toisaalta elokuvassa on vieläkin suurempi persoona – elokuvan selkeä voittaja, koska ei pääse Poppyn pöksyihin – autokoulun opettaja Scott, jonka pinna on ainakin omaani selkeästi lyhyempi ja varmaan yleismaailmallisestikin lyhyemmästä päästä. Loistava roolihahmo!

Elokuva on hyvä, mutta ei loistava eikä huono. Taide2000:n arvosteluskaalassa, joka ei edelleenkään salli kolmen tähden arvosteluja, elokuva on selkeä kakkonen eikä nelonen. Poppy ja Scott, kaikessa mouhkaamisessaan, onnistuvat muuttamaan tuplaöveriytensä jonkinlaiseksi kipinäksi, joka oli leffan parasta antia. Muu sälä jäi jotenkin tylsäksi. Tunnusmusiikki oli teemaansopivan persoonallinen (lue: rasittava), mutta eipä se kokonaisuutta ainakaan pahentanut. Erityismaininta joka tapauksessa Poppya esittäneelle Sally Hawkinsille, joka vetää ns. idioottiroolinsa 90%:sti suu pikkaisen liian auki ja silmäluomet puolitangossa. Kannattaa kokeilla kotona. Enraha!

Viiniarvio: Castillo de Molina Pinot Noir 2007 (Happy go lucky)

Sakeus lieni enSimmäinen sana, jonka Castillo de Molina toi ensimaistaman jälkeen mieleen. Piirteen ei voi kuitenkaan sanoa taipuneen tiivistemehuille ominaiseen suuntaan, vaan mielumminkin aikuismaisuuteen tai porvarillisuuteen. Viinillä oli vertauskuvallisesti sanottuna sen verran kovat kaulukset, että uskomme jokaisen kyseistä viiniä tarjoavan ihmisen tulevan otetuksi vakavasti tilanteessa kuin tilanteessa. Olemus oli tasainen ja hillitty, jonka vuoksi viini hillitsi kaikkein suurimpia ilotteluja ja tirskahduksia kepeään hulvattomuuteen taipuvaisen Happy go luckyn äärellä. Siitä, oliko tyynnyttävyys oikea sävy kyseisen elokuvan rinnalle, voi olla montaa mieltä. Taide2000:n virallinen mielipide taipui kuitenkin enemmän siihen suuntaan, että Happy go lucky olisi kaivannut rinnallen jotain samankaltaisempaa. Pirskahtelevampaa, kukkaisempaa tai aurinkoisen yrttistä.

Castillo de Molina on hieno viini ja soveltuu varmasti mitä parhaiten palaverien keventäjäksi, tyylikkäisiin illanistujaisiin tai yhteiskunnallisen elokuvan oheen, mutta katsomamme teoksen kanssa se oli valitettavasti hieman eri yhteiskuntaluokassa.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Franz Ferdinand - Tonight: Franz Ferdinand

99 Frangia (Q1/09)

Kokonaisarvio: * * * * (Tää oli hyvä)

Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)

Miljööt: * * * (Kolme tähteä)

Erityistä: Kevyt animehenkisyys antoi elokuvalle sopivan trendikkään sävyn.

Oheisviini: Petit Coq Rouge (Arvio erillisenä)

99 Frangia on siinä mieleSsä nerokas elokuva, että toisin kuin mainosmaailmaan ja jetset-elämään pureutuvalta tarinalta voisi odottaa, se ei ole pelkkää blingblingiä, imurointia ja alastomia naisia. Tai, määrällisesti kyllä, muttei henkisellä tasolla ja siinä on valtava ero. Huumeiden käyttö on huumeiden käyttöä ja alaston nainen on alaston nainen. Kumpaakaan asiaa ei yritetä sen enempää demonisoida kuin näyttää positiivisessa valossakaan. Kerronnassa ei ole sellaista silmien kiiluntaa, joka on nähtävissä peliriippuvaisen silmistä hänen kertoessaan kuinka paljon suurempia summia kaikki muut ovat laittaneet haisemaan.

Toinen nerokas piirre on, että vaikka tarinassa palaa raha, tekniikka on tuoreinta, eivätkä asiat jää kiinni varallisuudesta, niin elokuva ei silti edes yritä kilpailla Hollywoodin kanssa siitä, kuinka rikas ihminen voi olla. Rikkaan ja köyhän ihmisen välille on värvätty elokuvamaailman väliinputoaja, varakas ihminen. Sellainen, jolla on varaa kaikkeen tarpeelliseen ja vähän ylikin, mutta jonka lompakkoon tulisi ammottava lovi esimerkiksi Finnjetin ostosta.

Myös elokuvan loppu ansaitsee maininnan luovuudestaan ja yllätyksellisyydestään, sillä se tarjosi huomattavan konkreettisen vaihtoehdon tulkita tapahtumia. Toki mieli kulkee omia tahdosta riippumattomia polkujaan ja rekisteröi kaiken näkemänsä, mutta siitä huolimatta elokuvan loppu on mahdollista kokea ainakin jollain tasolla mieleisenään.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Rohff - Le Code De L'Horreur

Viiniarvio: Petit coq (99F)

Ranskalaisen 99 Frangia-elokuvan yhteyteen olimme valinneet perinteen mukaiSesti niinikään ranskalaisviiniä. Värin osalta päädyimme punaiseen, sillä hengityksen höyryyntymisen mukaan määriteltävä punaviiniviinikausi on juuri tällä hetkellä parhaimmillaan. Muutaman ehdokkaan joukosta valitsimme keskitäyteläisen Petit Coq Rouge cabernet sauvignonin, joka erottui muista edukseen hyvin ranskalaishenkisen ulkoasunsa johdosta.

Valinta osoittautui kerrassaan loistavaksi, sillä vaikkei viiniä itseään miksikään laatutavaraksi voinutkaan kutsua, niin sen huithabeli olemus täsmäsi upeasti elokuvan vastuuttoman elämäntavan kanssa. Petit Coq teki toisin sanoen juuri sen mitä me sen toivoimmekin tekevän, eli auttoi osaltaan pääsemään sisään valkokankaan maailmaan ja tunnelmaan. Sen hauska olemus ei ollut liian hallitseva, eikä sen voinut sanoa oikeastaan olleen edes kovin vahvasti esillä, mutta sävyttäjänä se meni mainiosti. Niin Petit Coq kuin elokuvan päähenkilökin hoitivat hommansa aavistuksen ylimielisinä vähän sinnepäin. Octave mainosten kirjoittamisen ja Petit Coq makunsa osalta.

Uskallamme suositella Petit Coq Rougea mitä lämpimimmin 99F-elokuvan oheen, mutta muissa yhteyksissä emme suosittele laskemaan ainakaan yksin sen varaan.

Vuoden 2008 palkitut:

Taide-elokuvavuosi 2008 oli hyvä. TeoSten yleinen taso on ollut vuosi vuodelta nousemaan päin, eli toisin kuin talous, vaihtoehtoelokuvat elävät juuri nyt jyrkkää nousukautta. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tästä on viiden tähden elokuvien runsastunut määrä. Siksi Vuoden vaihtoehtoelokuvan valitseminen tuntuikin poikkeuksellisen kunniakkaalta ja omasta mielestämme äidyimme jopa rohkeaksi tituleerattavaan valintaan. Koemme näin siksi, että normaalisti olemme antaneet huomattavasti enemmän painoa elokuvien monimuotoiselle ja persoonalliselle lähestymiskulmalle, mutta tällä kertaa valintamme oli poikkeuksellisen pelkistetty. Valitsemamme elokuva ei ollut poliittinen, kantaaottava, vastavoimainen tai omalaatuinen. Se oli vain hyvä, koskettava ja paras.


Taide2008 erikoispalkinto: La Rabia-elokuvan loppu

La Rabian loppu on ihailtavan napakka. Harvassa elokuvassa uskalletaan jättää loppuratkaisusta samalla tavalla kaikkea höttöä pois ja kiteyttää kaikkea sitä pariinkymmeneen sekuntiin, mitä normaalisti vatvotaan minuuttitolkulla. Kerrassaan nerokas lopetus ja ehdottomasti Taide2008 erikoispalkinnon arvoinen. Lue tästä.


Vuoden 2008 elokuvateatteri - Kino Engel

Emme ole koskaan aiemmin palkinneet Vuoden elokuvateatteri-palkinnolla kantateatterimme, vaihtoehtoisen elokuvakulttuurin esitaistelijaa, Kino Engeliä. Syy on piillyt siinä, että kyseisen pyhätön kohdalla odotukset ovat olleet sen verran korkeammalla kuin millään muulla teatterilla, eikä Kino Engel toisaalta ole myöskään vuosien aikana juurikaan kehittynyt. Haluamme tässä kohdassa kuitenkin painottaa, ettemme missään nimessä odotakaan Kino Engeliltä mitään puitteisiin liittyvää kehitystä, kuten valtavaa remonttia tai kalusteiden näkyvää uusimista, vaan ennemminkin tarjontaan ja palveluun liittyvää kehitystä. Tänä vuonna Kino Engel palautti ohjelmistonsa muutaman harhavuoden jäljiltä taas lähemmäs sitä linjaa, jonka vuoksi Engelin aikoinaan valitsimme kantapaikaksemme. Päättyneenä vuonna Sofiankadulla oli mahdollista nähdä sellaisia elokuvia, joita ei muilla valkokankailla nähty. Siksi vuoden 2008 elokuvateatteri on Kino Engel.


Vuoden 2008 elokuvaviini - Sauvignon Lurton Bordeaux

Perhonen lasikuvussa-elokuvan yhteyteen valitsemamme persoonallinen Sauvignon Lurton Bordeaux-valkoviini huokui niin kauniilla tavalla syysillan atmosfääriä, ja säilytti sen verran hyvin pehmeän makunsa, ettei vuoden 2008 elokuvaviinistä syntynyt juurikaan eriäviä mielipiteitä. Lue tarkempi esittely TÄSTÄ.

Vuoden 2008 näyttelijä - Martina Gedeck (Baader Meinohof complex)

Perustelut Martina Gedeckin valintaan ovat yksinkertaiset. Nainen tulkitsee sisäisen maailmankuvan ja mielentilan muuttumista, sekä sisäistä tuskaa niin aidon ja vaikuttavan oloisesti, ettei suoritusta voi olla huomioimatta. Rooli näyttää siltä, että se on saattanut käydä Gedeckin omillekin voimille. Hieno ja vakuuttava, päättyneen vuoden paras näyttelijäsuoritus.


Vuoden 2008 vaihtoehtoelokuva - Perhonen lasikuvussa

Perhonen lasikuvussa on ennen kaikkea koskettava elokuva. Se on myös kaunis, herkkä ja mikä parasta, suoraviivainen. Siinä on yksinkertainen tarina, jonka kiinnostavuuteen ja hyvyyteen ollaan luotettu juuri sen verran, ettei ydintarinaa ole höystetty millään sellaisella, mikä ei siihen luonnollisesti kuuluisi. Perhonen lasikuvussa on sellainen elokuva, että mikäli se ei olisi niin loistava kuin on, se olisi totaalisen puuduttava suuri harmaa lohkare, jonka olemassaolosta ei jaksaisi juuri piitata. Mutta Perhonen lasikuvussa-elokuvassa on kaikki yksityiskohdat paikoillaan, ja siksi Taide2000 valitsi sen tiukan väännön jälkeen Vuoden 2008 vaihtoehtoelokuvaksi. Lue tarkempi esittely TÄSTÄ

Stockholm Tour 2008 - Sollentuna

NeonkeltaiSeen takkiin pukeutunut remonttimies heiluttelee kävellessään vasaraa kädessään ja viheltelee. Pikkukivet vain rahisevat painavien askelten alla. Vaikka mies käytöksensä puolesta vaikuttaakin leppoisalta tyypiltä, on olemuksessa aistittavissa silti jotakin kireää. Hänen musisointinsa loppuu kuin seinään, kun yksi meistä, Taide2000:n jäsenistä, kaivaa kameran tihkusateessa kastuneen talvitakkinsa taskusta ja ottaa kuvan viheltelijän kattopalkkia hitsaavasta kollegasta. Vaikka koko muu maailma vaikeroi ja vapisee aluillaan olevan talouskriisin edessä, ei Sollentunassa säästellä. Se on vasta puhekamassa kukkaansa. Lähes joka toisella vastaantulijalla on yllään timpurin vaatteet tai suojakypärä, eikä syynä ole mikään muu kuin ylitsepursuava vauraus ja sitä seuraava kasvu. Täällä rakennetaan lisää. On vaikeaa kuvitella, että esimerkiksi Tenstassa, Albyssä tai vaikkapa Rågsvedissa, jossa vierailimme tasan vuosi sitten, voisi menestyä sushi-ravintola samalla tavalla kuin täällä. Kunnassa, jonka keskustassa seisoo liukuovilla varustettu monikerroksinen hotelli.

Olisi helppoa sanoa Taide2000:n tehneen hukkareissun hyvin voivaan Sollentunaan, sillä perusajatuksenahan meillä on ollut alusta alkaen tukea ja kannustaa kukoistukseen sellaisia Suur-Tukholman kaupunginosia ja kuntia, jotka voivat huonosti, ja joita turistit karttavat. Sollentuna ei voi yleisillä mittareilla mitattuna mitenkään huonosti, mutta koemme vierailumme siltikin ehdottoman tärkeäksi, sillä uskomme pinnan alla tikittävän aikapommin. Kysymys kuuluu seuraavasti - mistä Sollentunan vauraus on peräisin. Kuinka kunta, jonka nimi nousee esille joka kerta rikollisuudesta puhuttaessa voi kukoistaa näin? Kunta, jonka kuuluisimman henkilön, eli Malmvägenillä asuneen Christer Pettersonin maine perustuu pääministeri Palmen murhaepäilyyn. Onko Sollentunan raha likaista tai onko maitokaupassa maitoa? Tästä syystä Taide2000:n vierailua Sollentunassa voisi verrata veden antamiseen nääntyneelle vehkalle. Vaikka rahaa virtaa kunnan kassaan ja sen asukkaiden tileille, tarvitaan myös puhdasta, oikeaa rahaa. Päivänvalon kestävää ja palkkatyöllä ansaittua valuuttaa, joka päätyy sollentunalaisten käyttöön turismin eri lieveilmiöiden, kuten kiertoajelujen, perhemajoitusten ja ruokaravintolapalveluiden kautta. Se on ainoa oikea tie kukoistukseen, ja vain sitä kautta sollentunalaiset remonttimiehet voivat vihellellä kameroista piittaamatta, riemumielin, kappaletta Me Teimme Sen – Vi Gjorde Det.

Palkintokandidaatit

Taide-elokuvavuosi 2008 on Taide2000:n kvartaalijaksotuksen mukaan päättynyt. Tällä hetkellä elämme siis jo vuotta 2009, ja käymme läpi niitä nimiä, jotka meidän tulisi palkita kuluneen vuoden parhaista edesottamuksista. Palkinnon saajat julkaisemme heti vuodenvaihteen jälkeen.

Ehdokkaina palkinnonsaajiksi ovat:

Vuoden 2008 paras vaihtoehtoelokuva:

La Rabia (Q4)
Perhonen lasikuvussa (Q3)
Orkesterin vierailu (Q2)
Taivaan reunalla (Q2)
Leijapoika (Q2)

Vuoden 2008 näyttelijä:

Lars Brygmann (Til doden os skiller)
Philip Seymour Hofmann (Charlie Wilsonin sota)
Sasson Gabai (Orkesterin vierailu)
Martina Gedeck (Baader Meinohof complex)
Ahmad Khan Mahmoodzada (Leijapoika)
Nurgül Yesilçay (Taivaan reunalla)

Vuoden 2008 elokuvaviini:

Sauvignon Lurton Bordeaux (Perhonen lasikuvussa)
Estancia del Fuego (I'm not there)
GD Red (Persepolis)
Cono sur Tocornal Syrah Cabernet Sauvignon (My blueberry nights)
Prahova valley (4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää)

Näiden kolmen kategorian lisäksi valitsemme vuoden elokuvateatterin, sekä palkitsemme mahdollisesti jonkin palkintoa kaipaavan tahon Taide2008-erikoispalkinnolla.

Palkitut julkistamme vuoden vaihduttua!

Lamb of God (Q4/08) (R&A)

Kokonaisarvio: ** (Kaksi tähteä)
Taiteellisuus: * (Yksi tähti)
Miljööt: ** (Kolme tähteä)
Erityistä: Lapsen valkoinen lammaslelu on pörröinen
Oheisjuomaksi suosittelemme argentiinalaista vuohenmaitoa.

Elokuva kuvaa argentiinalaisten onnetonta läHihistoriaa kytkettynä latinalaista Amerikkaa nykyisin riivaavaan kidnappaus- ja lunnasvaatimusdraamaan. Teoksen suurimmaksi anniksi jää kuitenkin teknisesti kivasti toteutettu kahden eri aikakauden samanaikainen esitys valkokankaalla. Muutoin harvinaisen vaisu ja perinteinen leffa, jonka monet tasapaksut Hollywood-tuotannotkin ylittävät.