sunnuntaina, helmikuuta 08, 2009

Happy go lucky (Q1/09)

Kokonaisarvio: * * (Omalla tavallaan ihan hyvä)

Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (Kolme tähteä)
Erityistä: Happy go lucky tarjoaa viihteellisyytensä lisäksi mieleenpainuvia neuvoja myös tieliikenteeseen.
Oheisviini: Castillo de Molina Pinot Noir 2007 (Arvio erillisenä)

IHminen, joka suhtautuu kaikkeen positiivisesti ja näkee asioissa aina hyvät puolet on lähtökohtaisesti rasittava. Poppy, ala-asteen sinkku ope, on rasittava. Hölmö nauru, ärsyttävät retrovaatteet ja jatkuva perseily tekevät tästä omien polkujen kulkijasta pepejürgensmaisen jatkuvasti omia rajoja kokeilevan taiteilijan. Toisaalta elokuvassa on vieläkin suurempi persoona – elokuvan selkeä voittaja, koska ei pääse Poppyn pöksyihin – autokoulun opettaja Scott, jonka pinna on ainakin omaani selkeästi lyhyempi ja varmaan yleismaailmallisestikin lyhyemmästä päästä. Loistava roolihahmo!

Elokuva on hyvä, mutta ei loistava eikä huono. Taide2000:n arvosteluskaalassa, joka ei edelleenkään salli kolmen tähden arvosteluja, elokuva on selkeä kakkonen eikä nelonen. Poppy ja Scott, kaikessa mouhkaamisessaan, onnistuvat muuttamaan tuplaöveriytensä jonkinlaiseksi kipinäksi, joka oli leffan parasta antia. Muu sälä jäi jotenkin tylsäksi. Tunnusmusiikki oli teemaansopivan persoonallinen (lue: rasittava), mutta eipä se kokonaisuutta ainakaan pahentanut. Erityismaininta joka tapauksessa Poppya esittäneelle Sally Hawkinsille, joka vetää ns. idioottiroolinsa 90%:sti suu pikkaisen liian auki ja silmäluomet puolitangossa. Kannattaa kokeilla kotona. Enraha!