sunnuntai, joulukuuta 18, 2005

Taide2005 -projekti, YHTEENVETO JA PALKITUT

Taide2005 -projekti on nyt valmis ja sen on aika tehdä tilaa seuraavalle, vuoden 2006 taide-elokuvia arvioivalle projektille. On loppupuheenvuoron aika.

Elokuvallisen kokonaisuuden valossa vuosi 2005 ansaitsee arvosanan välttävä. Luonteeltaan se tulee jäämään mieliin ehkä kaksijakoisimpana ja erikoisimpana vuotena, mitä Taide2000:n projektit ovat viisivuotisen historiansa aikana arvioineet. Neljän- ja viiden tähden elokuvia julkaistiin kuluneen vuoden kolmen viimeisen kuukauden aikana varmasti useampia, kuin yhtenäkään vuonna aiemmin. Kokonaisarvosanan välttävä selittäisi tähän nojaten se, että alkuvuodesta olisi elokuvateattereissa näytetty yhtäläisellä tahdilla floppeja, yhden tähden elokuvia, mutta kun näin ei ollut. Syy siihen miksi taidevuosi 2005 jäi yleisarvosanaltaan välttäväksi, on elokuvallisesti todella laimea kausi, syväsuhdanne, joka kesti Taide2004 -projektin loppupuolelta aina syyskuuhun 2005 ja Paradise now -elokuvaan asti. Ennen syyskuuta elokuvatarjonnan suvereenia parhaimmistoa edusti muun muassa Herra Ibrahim ja koraanin kukkaset, joka olisi muussa ympäristössä ollut korkeintaan "ihan ok leffa". Syväsuhdanne sai nimensä sen kuristavasta otteesta ja siitä epätoivon ja epäilyksen tunteesta, jonka aikakausi uusien, vaikuttavien ja uskottavien taide-elokuvien tulevaisuuden osalta synnytti. Pimeys joka jaksoa hallitsi, osoitti eron on matala- ja syväsuhdanteen välillä.

Tästä synkästä ajanjaksosta huolimatta päättyvä vuosi ja Taide2005 -projekti välttivät kokonaisuutta ajatellen, syyskuun jälkeisten elokuvien ansiosta, katastrofin. Taide2005 -projekti voi siis alkuvuodeSta huolimatta, ylpeänä vakuuttaa Vuoden vaihtoehtoelokuvan valinnan olleen vaikean.

Pyramidin jalka on heikko, mutta sen kärki on partaveitsen terävä.
Taide2005 -projekti/taiteellinen johto


Vuosi 2005 merkitsi jälleen yhtä käännekohtaa Taide2000:n historiassa. Markkinoilla vallinnut vaihtoehtoelokuvien investointitaso ja jopa negatiivinen kehitys päämarkkinoillamme on nyt muuttumassa. Vuoden viimeisen neljänneksen useat 4-5 tähden tuotannot lupaavat alkavalle Taide2006-projektille hyvää. Toisaalta kulunut vuosi osoitti, että markkinoiden muutokset ovat ennalta-arvaamattomia eikä niihin voi varautua edes vuosien kokemuksella. Uskomme kuitenkin, että Taide2005-projektin havaitsema rohkeus ja ennakkoluulottomuus tehdä poikkeuksellisia valintoja tulee jatkumaan ja vahvistumaan ensi vuoden elokuvissa.

On myös aika onnitella Taide2000:ta sen viisivuotisesta taipaleesta. Matkan varrella on luonnollisesti ollut niin hyviä kuin vaikeitakin aikoja. Olemme joutuneet kohtaamaan valuuttakurssivaihteluiden vaikutukset, Irakin sodan, Aasian Sars-epidemian ja Euroopan matalasuhdanteen. Mutta viisi vuotta pitää sisällään myös useita nopean kasvun ja kehityksen kausia, joista erityisesti mainittakoon Taide-elokuvien projekti 2000 sekä T03 (Taide2003 -projekti). Erityinen kiitos kuuluu vuonna 2004 aloitetuille Stockholm Tours –matkoille, joita Taide2000 jatkaa kuluneen vuoden lopussa sovitun lisämäärärahan turvin. Kuluneet viisi vuotta ovat kokonaisuutena olleet menestyksekkäät. Odotamme kuitenkin tulevaisuudelta vieläkin enemmän. Taide2000:n nykyinen tilanne muistuttaa monilta osin vuoden 2000 tilannetta. Olimme silloin ja olemme nyt täynnä pioneeriHenkeä. Sekä silloin että nyt voimme odottaa vahvaa kasvua kaikilla nykyisillä toiminnan osa-alueilla sekä laajentumista uusille liiketoiminta-alueille. Vanhaa perinnettä noudattaen haluamme ilmaista kiitoksemme Kino Engelin, Bio Cityn, Dianan, Maximin, Café Engelin ja Åbon ystävälliselle henkilökunnalle sekä muille yhteistyökumppaneillemme. Kiitos kuluneesta vuodesta ja onnistuneesta Taide2005 -projektista kaikille vähemmissäkään määrin osallistuneille.
Taide2005 -projekti/operatiivinen johto


TAIDE2005 - VUODEN VALINNAT:

Taide2005 - Vuoden elokuvateatteri: Bio City
Haastajat: Kino Engel, Diana.

Taide2005 - Vuoden näyttelijä: Gael Garcia Bernal /Moottoripyöräpäiväkirja
Haastajat: Julie Jentsch/Sophie Scholl, Daniel Auteuil/Teidän jälkeenne.

Taide2005 - Vuoden elokuvamusiikki: Sophie Scholl
Haastajat: Broken flowers, Siniset sanat

Taide2005 - Vuoden vaihtoehtoelokuvat:

sija 5. Paradise now

sija 4. Uskollinen puutarhuri

sija 3. Moottoripyöräpäiväkirja
Elokuvan miljööt olivat ylivoimaiset, jopa vuosikausiin. Lisäksi elokuva oli realistinen, valoisa ja sen ihmissuhteet olivat mielenkiintoisia, mukavia seurata. Ainutlaatuista elokuvassa oli myös juonen kehitys. Alun kepeä road-movie kasvoi ikäänkuin hiipimällä ajatuksia herättäväksi, jopa kantaaottavaksi teokseksi.

sija 2. Whisky (R&A)
Whisky on virheetön ja varma taide-elokuva. Se täyttää leikiten kaikki ne pykälät, joiden perusteella taide-elokuva määrittyy. Siinä on kevyttä sarkasmia, elokuvan henkilöt ovat oudohkoja, työn tekoa ja itse työtä tuodaan esiin taiteellisen pelkistetysti. Ihmissuhteet, asunnot, ajanvietteet, juoni, tunnelma, kaikki. Myös tässä elokuvassa on kiiteltävä miljöötä. Uruguay näyttää vasten paikallisten viranomaisten mielipidettä, varsin houkuttelevalta maalta. Kokonaisuutena Whisky on tyylikkään hillitty, mutta syvä.

Vuoden Vaihtoehtoelokuva 2005: Sophie Scholl

Sophie Scholl on provosoiva. Se haastaa yhteiskuntakriittiseen ajatteluun ja ennenkaikkea painostaa katsojansa arvioimaan mielessään omaa linjanvetoa hyvyyden ja pahuuden välillä. Sophie Scholl ei ollut varsinainen taide-elokuva, eikä sen aihekaan ollut ehkä kaikkein haasteellisin, mutta puhuttelevuudessaan ja tunteiden sekä ajatusten herättäjänä se oli sen sijaan täysin ylivoimainen. Elokuvan juoni, tunnelma, haastavuus ja tulkinnanvaraisuus tekivät siitä suorastaan nerokkaan. Se että elokuva on esimerkiksi miljöönsä puolesta varsin vaatimaton, toimii normaalista poiketen jopa hyvänä ja rikastuttavana piirteenä. Sophie Schollin ja häntä kuulustelevan viranomaisen välinen suhde ja vuorovaikutus ovat ainutlaatuisen hienoja yksityiskohtia. Vaikka kuulustelija onkin tiukka ja ammattitaitoinen, yrittää hän kuitenkin empaattisuudessaan myös pelastaa Sophieta ja neuvoa hänen itsensä kannalta järkevintä vaihtoehtoa. Tilanteen kruunaa kahden edellä mainitun ristiriitaisen piirteen lisäksi kuulustelijan ihannoivahko kunnioitus Sophie Schollin periaatteellisuutta kohtaan.

Sophie Schollin kaltaisissa elokuvissa nousee musiikki usein erittäin merkittävään rooliin. Sophie Schollin musiikit ja erityisesti teemakappale tukivat upeasti elokuvan tunnetilaa. Teemakappale oli melodialtaan niin kaunis, että nukkumaan mennessä pahoitti mielensä kun melodia oli päässyt karkaamaan mielestä.

Kokonaisuudessaan Sophie Scholl on sellainen elokuva, että on vääryys mikäli sitä ei tulla laajemmaltikin tunnustamaan yhtenä 2000-luvun suurena teoksena.


Taide2005 - Erikoispalkinto: Kiukun parempi puoli

Kiukun paremmassa puolessa on kaikki mitäänsanomattoman hollywoodleffan ainekset: Kevin Costner entisenä, sittemmin hieman alkoholisoituneena baseball-pelaajana. Naapurissa asuu yksinhuoltajaäiti, jolla on kolme parinkympin kieppeillä olevaa tytärtä. Tyttäret pelaavat alati alusvaattesillaan tyynysotaa ja ampuvat toisiaan vesipyssyillä... Itseasiassa ei. Kiukun parempi puoli välttää juuri nämä ansat. Amerikkalaiseksi elokuvaksi Kiukun parempi puoli on harvinaisen inhimillinen, eritoten siihen nähden, että elokuva on kuitenkin luonteeltaan kepeä. Tämän oudon yhtälön vuoksi Kiukun parempi puoli ansaitsee Taide2005-erikoispalkinnon.

Haastajat: Puhuva lemmikkilintu/Siniset sanat, Honey babyn loppukohtauksen ja musiikin fuusio.

perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Taide2005 - Viiniarvostelu

13.12.2005 (Zozo)

Taide2000:n taiteellinen johto on viinivalinnoissaan pyrkinyt systemaattisen linjan toteuttamiseen. Vaikka elokuvakokemusta on pyritty harmonisoimaan elokuvan kotimaan viinituotteilla, tämä linja on välillä tuonut ristiriitaisia kokemuksia ja siitä on aika ajoin jouduttu käytännön syistä poikkeamaan. Tällä kertaa projekti valitsi ruotsalaisen Zozo-elokuvan (arvostelu alapuolella) oheen eteläafrikkalaisen Out of Africa -viinin (Shiraz, 2003).

Viini on maultaan monipuolinen ja voimakas. Siihen vaikuttavat tuhdin 13,5-prosenttisuuden lisäksi ennen kaikkea pippurinen sivumaku. Sivumaku on jopa siinä määrin voimakas, että juoma tarvitsisi rinnalleen muutakin einestä kuin Läkerol-pastilleja. Zozon yllätyksellistä alkua viini ryhdittää erinomaisesti, mutta noin puolessa välissä elokuvaa viinin herat lakkaavat tyystin toimimasta libanonilais-ruotsalaisen maiseman kanssa. Olo on sen jälkeen kuin kokolattiamatto olisi vedetty jalkojen alta, vaikka pettymyksen yli pääsee nopeasti loistavan elokuvan ansiosta. Joka tapauksessa Taide2005-projekti suosittaa femmefatalemaisen Out of Africa -viinin kanssa käytettävän suurta varovaisuutta.



Out of Africa * * (kaksi tähteä)

torstaina, joulukuuta 15, 2005

Zozo (Q1)

13.12.2005

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä) Huomaa tiukennettu arvostelu!

Taiteellisuus: * * 1/2 (kaksi ja puoli tähteä)
Juoni: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * * * 1/2 (neljä ja puoli tähteä)
Stereotypiakatsoja: 25-vuotias, koulutettu, muodikkaita pipoja käyttävä ja salilla itseään kunnossa pitävä mies. Hänen kaveripiiriinsä kuuluu myös ulkomaista syntyperää olevia tovereita.
Oheisviini: Out of Africa (Arvio erillisenä)


Zozo on Josef Faresin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva sodan keskeltä Libanonista, Ruotsiin muuttamassa olevasta nuoresta pojasta Zozosta ja hänen perheestään. Dramaattisten vaiheiden jälkeen Zozo on tilanteessa, jossa hän istuu Arlandaan lentävässä koneessa yksin. Ruotsissa Zozoa odottavat hänen uudeksi perheeksi muodostuvat isovanhemmat, koulu, uudet kaverit ja "parempi elämä". Elämän paremmuus ei ymmärrettävästikään tarkoita ensikosketuksella mitään muuta kuin sodan puuttumista.

Henkilökohtainen suhde elokuvaan

Elokuva vaikuttaa dramatisoidulta tositarinalta, jota se kaiketi jossain määrin onkin. Tosin, ohjaaja-käsikirjoittaja Josef Fares itse on kiistänyt elokuvan kertovan suoranaisesti hänestä itsestään, vaikka yhtymäkohtia on maallikkonakin nähtävissä runsaasti. Yhtenä merkittävimmistä knopeista lienee se seikka, että Zozon Beirutin koti on Josef Faresin oikea lapsuudenkoti. Josef Fares kävi kuvausten yhteydessä ensimmäistä kertaa vanhassa kodissaan Ruotsiin muuton jälkeen. Taide2005 -projekti tapasi Josef Faresin, hänen vieraillessaan Suomessa alkusyksyllä. Fares kertoi tuolloin vierailustaan ja tunnelmasta entisessä kodissaan. Kaikki näytti kuulemma pienemmältä, mutta tuoksu oli edelleen sama. Ehkä koskettavin yksityiskohta vierailun yhteydessä oli hänen entisten naapuriensa tapaaminen, jotka muistivat Josefin yhä.

Kaunis Beirut

Zozon miljööt ovat upeat. Vaikkei pommien ja luotien muokkaamassa kaupungissa mitään klassista kauneutta olekaan, näyttää Beirut silti kaikessa rosoisuudessaan jossain määrin ylväältä. Kuvien perusteella Beirut voisi hyvinkin olla joku Euroopan kaupungeista, toisaalta kohtaus josta elokuva alkaa, toi ainakin itselleni mieleen sellaisen Los Angelesilaisen kuivuneen kanaalin jossa esimerkiksi Terminator mottoripyörineen ajoi. Ruotsalaisesta maisemasta ja infrastruktuurista ei Zozo saa irti ihan niin paljoa kuin rahkeita olisi. Ulkokohtauksia oltiin kuvattu hieman liian useasti jotenkin epäruotsalaisissa puitteissa, tai ainakin stereotypioista poikkeavissa.

Ruotsalaisten suvereeni kyky

Ruotsalaisilla on maailmassa ainutlaatuinen kyky saada tavallisten ihmisten tavalliset suhteet näyttämään mielenkiintoisilta. En tiedä johtuuko se Siitä että elokuvien tavalliset ruotsalaiset ovat ulkoiselta olemukseltaan niin epäsankarillisia hahmoja, siitä että dialogit pyörivät hyvinkin samastuttavien aiheiden ympärillä, vai siitä että hahmot ovat käytökseltään poikkeuksellisen inhimillisiä. Zozo ystävystyy Leo -nimiseen poikaan, eikä heidän keskinäisen suhteensa kuvaamista voi kuin ihailla. Zozo ja Leo arvailevat toinen toistaan enemmän liioitellen järvessä olevien kalojen määrää tai puhuvat Leon taidosta piirtää. Uskoisin näiden dialogien olevan tylsiä, ellei Josef Fares olisi koskenut niihin ruotsalaistaianomaisella kosketuksellaan. Toinen mainittava hienous Zozossa on sen tapa puhua isosta ja merkittävästä asiasta vertauskuvallisesti, tekemällä siitä arkista. En tarkoita että kaikki maahanmuuttoon liittyvät ongelmat kiteytyisivät Zozon elämään, vaan että elokuva saa katsojansa itse näkemään asioita maahanmuuttajan silmin turhia dramatisoimatta. Se minkälainen haaste ja tehtävä esimerkiksi kielen oppiminen on, on kuvattu Zozossa upeasti... Tehtävän ei tarvitse olla työtä.

Zozo ei ole taide-elokuva, mutta se on hyvä elokuvakokemus.

torstaina, joulukuuta 08, 2005

Taide2005 -projekti tiedottaa

Taide2005 -projekti on tehnyt päätökset koskien kuluneen vuoden vaihtoehtoelokuvien paremmuutta, sekä muita palkittavia elementtejä. Vuoden 2005 viisi parasta vaihtoehtoelokuvaa, vuoden elokuvateatteri, vuoden elokuvamusiiikki, vuoden näyttelijä ja Taide2005 -erikoispalkinnon saaja julkistetaan näillä sivuilla ensi viikon sunnuntaina, kahdeksantenatoista joulukuuta (18.12.2005).

torstaina, marraskuuta 24, 2005

Taide2000:n viisivuotispäivät ja Taide2005 palkintokandidaatit

Taide2005 -projektin päättäjäisiä ja samalla koko Taide2000:n viisivuotissyntymäpäiviä juhlittiin nostalgisessa hengessä tiistaina, marraskuun kahdentenakymmenentenätoisena päivänä Helsingin kuulaassa illassa. Alun, aikataulullisista väärinymmärryksistä johtuneen haparoinnin jälkeen, syntymä- ja päättäjäispäivä noudatti poikkeuksellisen tarkasti ajan myötä hioutuneita rutiineja. Alkukahvit, elokuva ja pikimiten elokuvan jälkeen suoritettava elokuva-analyysi.

Alkukahvit juotiin Cafe Engelissä ja juhlan vuoksi Taide -projektin perustajajäsenistö halusi tarjota kaikille juhliin osallistuneille lasilliset espanjalaista Merlot-viiniä. Viini osoittautuikin sattumanvaraiseti valittuna varsin oivalliseksi, nimenomaan taide-elokuvan yhteydessä nautittavaksi viiniksi. Tietyllä tavalla arvokkain hetki merkkipäivän aikana oli Björn Wahlroosin ilmestyminen juhlapaikalle. Valitettavasti itse juhlaelokuvaan hän ei muiden menojensa vuoksi enää tullut. Alkumaljojen jälkeen oli vaativan, mutta ehdottoman mieluisan ja odotetun työn vuoro. Taide2005 valitsi demokraattisessa ja silti kyseenalaistavassa hengessä ne 14 elokuvakandidaattia, joilla on realistiset mahdollisuudet valikoitua vuoden 2005 Vaihtoehtoelokuvien top 5:een. (Lista vuoden neljästätoista parhaasta vaihtoehtoelokuvasta, sattumanvaraisessa järjestyksessä, löytyy raportin loppupäästä.)


Kaikki alkoi viisi vuotta sitten Kino Engel 2:ssa, joten oli luonnollista että Taide2005:n päättäjäis- sekä Taide2000:n viisivuotisjuhlaelokuva katsottiin samassa historiallisessa salissa. Se mistä Taide2005 on erityisen tyytyväinen, on juhlaelokuvaa katsomaan tulleiden ihmisten merkittävä määrä. Vastaavanlaisiin tai suurempiin päälukuihin ei nimittäin Kino Engelissä tavata yltää kuin Rakkautta & anarkiaa -filmifestivaaleilla ja ensi-illoissa. Juhlajuomaksi elokuvan yhteyteen oltiin valittu, Gato Negron alkuperäisimmän perinneviinin mandaatista huolimatta, perinneviineistä toinen, nuorempi, Sangre de toro. Kuten Taide2005 taannoin muistuttikin, on Sangre de Toro neljän tähden viini ja se on kulkenut Taide -projektin mukana jo useamman vuoden, joten viinivalinnasta oltiin kauttaaltaan tyytyväisiä.

Elokuvan jälkeen juhlaseurue siirtyi Uudenmaankadulla sijaitsevaan Åbo-baariin, jossa suoritettiin elokuva-analyysi, arviointi sekä illan varsinaiset muistelot ja juhlapuheet. Taide2000:n viisivuotiseen historiaan on mahtunut monenmoista kommellusta ja mainiota yksityiskohtaa, mutta myös kehitystä, kasvua ja näkemysten avartumista. Illan aikana oli kuultavissa naurua ja paatoksellista puhetta, nähtävissä oli pään raapimista, keskittyneitä ilmeitä sekä runsaasti hymyä. Valokuvia illan aikana otettiin, uskoaksemme useita kymmeniä. Valitettavasti useimmat kuvista ovat julkaisukelvottomia tarpeettoman hymyilyn vuoksi. Taide2000:n imagon kannalta on nimittäin hyvin tärkeää, ettei julkisuuteen leviä projektin uskottavuutta ja vakavastiotettavuutta vähentäviä julkaisuja. Projektin periaatteena on ollut, että hauskaa saa ja tulee olla, mutta turha ilakointi ei anna mainittavan fiksua kuvaa. Vai mitä siitäkin olisi tullut jos esimerkiksi presidentti Kekkonen olisi aikanaan vain hohottanut päivät pääksytysten?!














Taide2000 haluaa kiittää kaikkia syntymäpäiville, ja Taide2005 -projekti päättäjäisiin osallistuneita.




Taide2005, ehdokkaat Vuoden vaihtoehtoelokuvaksi:

Herra Ibrahim ja koraanin kukkaset
Havanna blues
Siniset sanat
Mene, näe, elä
Tekstiilit
Cuore Sacro
Sophie Scholl
My summer of love (R&A)
Huomaa minut
Uskollinen puutarhuri
Whisky (R&A)
Moottoripyöräpäiväkirja
Himon anatomia
Paradise now

Lisäksi Taide2005 valitsee vuoden elokuvateatterin, vuoden näyttelijän, vuoden elokuvamusiikin sekä jakaa Taide2005-erikoispalkinnon. Valinnat julkaistaan näillä sivuilla sunnuntaina, joulukuun kahdeksantenatoiSta (18) päivänä.

Kahvia ja tupakkaa


Broken flowers -elokuvan ohjaaja Jim Jarmusch tarjoaa 11 episodin valikoiman kahvin ja tupakan läpitunkemia näkemyksiä maailman tilasta. Kokonaisuus on kuvattu 17 vuoden aikana pitkien elokuvien lomassa. Henkilöt vaihtuvat laidasta laitaan. Episodeja yhdistävät laajat filosofiset kaaret. Huippukuvaajien mustavalkoinen jälki on häikäisevää. Legendaarinen avausepisodi kuvattiin 1986: Benignin höpinän vauhdittamana viihtyisi vaikka hammaslääkärissä. Kolmas episodi ”Somewhere in California”, jossa Tom Waits ja Iggy Pop ovat melkein tupakoimatta, toi Jarmuschille parhaan lyhytelokuvan kultaisen palmun 1993 Cannesissa. (Cinema Mondon esittely)

Kahvia ja tupakkaa -elokuva tarjosi sitä kyseenalaista vaihtelevuutta jota Taide2005 -projekti on jo tovin aikaa odottanut. Moiset odotukset vaikuttanevat sellaisinaan oudoilta, mutta syy on siinä että vaihtoehtoiset elokuvat ovat syyskuusta lähtien olleet sellaista ilotulitusta että Taide2005 ajautui omien toimintatapojen ja arviointiasteikkonsa ajanmukaisuuden tarkastelun kynnykselle. Onneksi viiden- ja neljän tähden elokuvien yhtäjaksoinen pitkä kimara ei kuitenkaan suotta aikaansaanut asteikon turhaa koventamista, Kahvia ja tupakkaa oli nimittäin aidosti huono elokuva.

Elokuvassa oli hyvä idea, ja eurooppalaisittain ohjattuna siinä olisi varmasti ollut aineksia hyvinkin loistavaan kokonaisuuteen. Nyt se herätti lähinnä yleistävän ajatuksen siitä, että hollywoodilaisten tulisi vain tehdä hollywood-elokuvia. Siinä he ovat eittämättä hyviä, jopa parhaita. Kahvia ja tupakkaa huokui tekotaiteellisuutta ja loi sellaisen tunnelman kuin elokuvaa oltaisiin tehty katsojan kannalta väärin perustein. Ikäänkuin ohjaajan ainoa idea olisi ollut tehdä jotenkin "tosi hämärä leffa jossa on ainakin Iggy Pop". Dialogit eivät olleet uskottavia, aidosti hauskoja tai kolmea viimeistä lukuunottamatta, mielenkiintoiSia. Kokonaisuus oli varsin harmaa, eikä sitä oikein sen vuoksi olisi jaksanut edes seurata.


Kahvia ja tupakkaa * 1/2 (puolitoista tähteä)

perjantaina, marraskuuta 18, 2005

Taide2005/Kapkaupunki - Le Grand Voyage

Taide2005 -projekti solmi 16.11.2005 vaihtoehtoisia elokuvia käsittelevän osasopimuksen Kapkaupungissa vaikuttavan Bush-radion kanssa. Sopimuksen kesto ilman optioita on vuoden 2005 loppuun saakka. Etelä-Afrikkalaisesta elokuvakulttuurista ja -maailmasta raportoi suomalaisista sukujuurista johtuen suomea sujuvasti puhuva Mikko Kapanen. Bush-radiolla ei ole mitään tekemistä George W Bushin kanssa.


Ensimmäisenä täytyy myöntää, että en ole miehenä ollut näin vaikuttunut elokuvasta pitkään aikaan. Monet filmit koskettavat minua ihmisenä, mutta Le Grand Voyage on koskettava tarina isästä ja pojasta ja heidän suhteestaan. Tämä suhde on usein hyvin omalaatuinen ja joskus ongelmallinen ja ymmärtääkseen sen kokonaisuuden siihen täytyy samastua. En sano, että naiset, niin äidit kuin tyttäretkään, eivät voisi nauttia tästä elokuvasta, mutta kuvittelisin, että heille kokemus on hyvin erilainen.


Réda on marokkolaista alkuperää oleva ranskalainen muslimi, joka on länsimaalaistunut ja unohtanut oman kulttuurin ja uskontonsa. Hänen isä on harras muslimi, joka pelkää oman kuolemansa lähestyvän ja haluaa suorittaa uskonnollisen velvollisuutensa, pyhiinvaelluksen Mekkaan. Rédo joutuu lähtemään vasten tahtoaan kuskiksi isälle, joka haluaa matkustaa autolla lentämisen sijaan. Maisemallisesti elokuva kulkee eteläisen Euroopan talven harmaudessa läpi Ranskan, Italian, Slovenian, Kroatian ja Bulgarian. Kun isä ja poika vihdoin saavuttavat Turkin, maisemat muuttuvat kesäisemmiksi. Kokonaisuutena kuvat ovat uskomattomia ja tarina koskettava.

Le Grand Voyage antaa runsaasti mietittävää. Isä on Euroopassa täysin pojan varassa, mutta loppumatkasta hän osoittaa viisautensa käytännöllisissä asioissa omasta lukutaidottomuudestaan huolimatta.

Elokuvan loppu on koskettava. En halua sanoa siitä enempää. En sanonut mitään myöskään kävellessäni teatterista ulos.

Le grand voyage * * * * * (viisi tähteä)

keskiviikkona, marraskuuta 16, 2005

Taide2005/Kapkaupunki - Tsotsi



Etelä-Afrikka ei ole itsenäisesti tuottanut monta elokuvaa, joista ns. länsimaat olisivat päässeet nauttimaan. He ovat olleet mukana muutamissa projekteissa, Hotelli Ruanda parhaana esimerkkinä, jotka ovat menestyneet, mutta käsitteenä etelä afrikkalainen filmi ei ole kovinkaan tunnettu. Tsotsi- elokuva saattaa muuttaa tilanteen. Tsotsi on toistaiseksi ollut esillä ainakin Glasgown ja Toronton festivaaleilla ja yli tuhat kopiota on myyty ympäri maailman. Elokuva sai Etelä Afrikan ensi-iltansa sateisessa Kapkaupungin perjantai-illassa 11.11.2005 Cape Town International Film Festivalin avajaiselokuvana.

Tsotsi tarkoittaa rikollista ja pahista Etelä Afrikan apartheidin jäänteissä ns. mustissa kaupunginosissa. Elokuva on kokonaisuudessaan tekstitetty, koska kieli on näille alueille ominaista sekoitusta Tswanasta, Xhosasta, Zulusta, Vendasta, Ndebelestä, Englannista ja muista maan yhdestätoista virallisesta kielestä. Tarina on koskettava kertomus arkipäivästä ja vastoinkäymisistä, joita köyhyys, alkoholi ja apartheid-vihan perintö voi pahimmillaan tuottaa. Väliinpitämättömyys yhdistettynä hyvin rajoitettuihin mahdollisuuksiin elämässä ja vaikeat kotiolot ovat lähtökohtina nuorelle miehelle, joka käyttää ainoastaan nimeä Tsotsi. Tarina vie katsojan ilman pahempia kliseitä uskomattomissa maisemissa väärältä tieltä omantunnon löytymiseen. Tarina sinänsä itsessään kuulostaa pahemman luokan ”mitättömyydestä keskinkertaisuuteen”- kliseeltä, mutta ei ole sitä koska muutos tapahtuu hyvin inhimillisellä tavalla. Näyttelijäsuoritukset ovat uskomattomia, mutta elokuvan paras puoli mielestäni on cinematografia. Kuvat ovat upeita ja kuten aina hyvissä elokuvissa toivoin, että olisin voinut tulostaa kohtauksista valokuvia, laittaa ne seinälle ja kertoa kaikille itse ottaneeni ne. Elokuvan musiikki oli paikallista Kwaitoa, joka on sekoitus Hip Hoppia, Housea ja paikallista traditionaalista musiikkia ja se toimi erittäin hyvin kohtauksissa.

Olen itse erittäin kiinnostunut Etelä Afrikasta maana ja kulttuurina, mutta suosittelen tätä filmiä vaikka et Mandelan lisäksi maasta muuta tietäisikään. Jos et tiedä Mandelaa sitten joudun pyytämään sinut ulos elokuvasalista.

Cape Town International Film Festivalista Taide2005 -projektille raportoi Mikko Kapanen, joka parhaillaan työskentelee Bush Radiossa Kap Kaupungissa ja rakastaa Afrikkaa.


Tsotsi * * * * * (viisi tähteä)

Taide2005 - kuvia






















































































































































































































perjantaina, marraskuuta 11, 2005

Cuore Sacro


Meillä jokaisella on kaksi sydäntä, mutta toinen niistä peittää toisen. Jos pystyisimme edes hetkeksi kurkistamaan piilotettuun sydämeemme, ymmärtäisimme, että se on pyhä sydän, joka kuolee ilman oman valonsa lämpöä.” Näin viestitään elokuvassa Cuore Sacro, joka kertoo menestyksekkään kiinteistömogulin, Irenen valinnasta bisnesmaailman ja hyväntekeväisyyden välillä. Kun Irene suunnittelee muuttavansa kauan sitten kuolleen äitinsä Rooman asunnon pienemmiksi ja tuottavammiksi huoneistoiksi ja kulkee ympäriinsä kolkon asunnon käytäviä, tunteet ja mielikuvat heräävät eloon. Äidin läheisyys ja ystävystyminen nuoren tytön kanssa saavat Irenen tekemään radikaalin valinnan.

Cuore Sacro on hyvä elokuva. Se ei ole tämän vuoden paras italialainen elokuva, mutta selvästi keskivertoa parempi. Ja se miksi sanon tämän heti alkuun, johtuu siitä, että filmiä ei ole mitenkään helppo analysoida. Tiedättehän sellaisen hyvän elokuvan, joka mietityttää lopputekstien pyöriessä, mutta ei enää tunnin päästä. Cuore Sacro on yksi näistä. Se alkaa vaatimattomasti ja hiljaisesti, mutta tunnelma nousee pikku hiljaa loppua kohden. Päähenkilön kasvot kuvastavat hyvin tunteita ja paikoittain hitusen hollywoodmainen italialaismusiikki lietsoo nostetta. Taideprojekti nimesi elokuvan tästä syystä vuoden parhaiten vedättäväksi elokuvaksi.

LäHeisten kuolemaa ja siihen liittyvää epätietoisuuden ja syyllisyyden tunnetta käsitellään pehmeästi. Tuntui kuitenkin siltä, että ohjaajalta oli paikoittain lähtenyt mopo käsistä uskonnollisuus-teeman yhteydessä, sillä Irenen miesystävä näyttää hivenen liikaa maalauksien Jeesukselta eikä muitakaan raamattuviittauksia säästellä. Seinäkirjoitukset ja viittaukset kuoleman jälkeiseen elämään vaikuttavat nekin jonkin verran tutuilta muista elokuvista. Erityinen kiitos kuuluu kuitenkin miljöölle: Italia on esitetään ylväänä mutta rapistununeena maana!

Cuore Sacro **** (neljä tähteä)