Q2/07:n päätös ja kvartaalin elokuva

Ihan hyvältä näyttää. KiiStattoman taiteellisia elokuvia tipahtelee teatteriehin tasaista tahtia, eikä lähitulevaisuus näyttäisi muuttavan tilannetta. Ainoa joka on vähän kuin pudonnut leikistä pois, siis syvästi taiteellisten elokuvien saralla, on Eurooppa. Perinteisesti tiiviillä rotaatiolla uusia elokuvia tuottavat alueet - Aasia ja Yhdysvallat tuntuvat voivan hyvin, mutta Euroopasta ilmestyy tällä haavaa vain aikalailla pehmyttä materiaalia. Emme tosin vaivu asian suhteen epätoivoon, vaan uskomme kyseessä olevan vain edellisen kuivan kauden aiheuttaman mainingin. Mikäli näin on, tulemme näkemään pienen odotuksen jälkeen viljalti merkittävän taiteellisia, eurooppalaisia teoksia. Lievästi taiteellisen tarjonnan suhteen Eurooppa on sen sijaan ollut erittäin hienosti esillä. Tästä hyvinä esimerkkeinä elokuvat Muutama päivä syyskuussa ja tanskalainen Häiden jälkeen.

Kevätkvarttaali (Q2/07) jäi kokonaisuudessaan mieleen yhdysvaltalaisten esiinmarssina. Tideland ja The Fountain vahvoina taide-elokuvina, Little miss sunshine hivenen helpompana ja Alpha dog selkeästi valtavirtaisempana, mutta erittäin hienona teoksena. Suvikvarttaalissa (Q3/07) tultaneen näkemään Inland empire, joten ainakin siksi uusi mantere on vielä esillä. Odotamme seuraavassa kvarttalissa vahvaa panosta myös Aasialta, ja tiedä vaikka Euroopan syvätaide pulpahtaisi ranskalaisine rakkauselämineen esiin jo seuraavan kolmikuukautisen aikana. Se, mistä Taide2000 haluaa yhä edelleen toistuvasti motkottaa, on vaihtoehtoelokuvia tarjoavien elokuvateatterien määrä. Pyydämme yhä Finnkinoa ojentamaan auttavaa kättään tähän suuntaan. Kino Engel on hyvä paikka, mutta taide-elokuvallinen monopoliasema ei ruoski huippusuorituksiin.

Kevätkvarttaalin elokuva: Häiden jälkeen

Kvarttaalin elokuva poikkeaa tällä kertaa linjasta sikäli, että yleensä olemme halunneet alleviivata taiteellisuuden merkitystä. Niin toki nytkin, mutta toisin kuin yleensä, ei valittu teos ole missään nimessä se kaikkein taiteellisin. Taiteellisimmat elokuvat olivat kiistatta yhdysvaltalaiset The Fountain ja Tideland, mutta näillä kahdella teoksella ei vain ollut muilta osin riittävästi rahkeita titteliin. Häiden jälkeen on oivallinen kuvaus miehestä, joka palaa vastentahtoisesti liikematkalle kotimaahansa Tanskaan. Hän päätyy häihin, jotka muuttavat hänen koko loppuelämänsä suunnan. Teos on mainitavan herkkä, jopa lasinen, ja eritysen hienona piirteenä nousee esiin intiimi tapa kuvata henkilöitä. Tarina on valtava, mutta silti realistinen. Näyttelijät ovat loistavia ja miljööt istuvat elokuvaan täydellisesti. Tämän elokuvan jälkeen ei tarvinut pohtia mielessään miltä se olisi näyttänyt jossain toisessa kaupungissa kuvattuna. (Elokuvasta on kirjoitettu tarkempi esittely huhtikuussa 2007)

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Skyrock, Pariisi

The Fountain (Q2/07)

Luokitus: * * * (ihan kelpo elokuva)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * (yksi tähti)
Erityistä: Elokuvassa oli harvinaisen osuva musiikki tukemassa tarinaa.
Oheisviini: Jacob's Creek chardonnay 2006. (Arvio erillisenä)

Nyt näyttäisi vähän siltä, että tämän päivän taide-elokuvia, ja varSinkin Yhdysvalloista tuotuja teoksia yhdistäisi yksi tekijä; ylikorostettu erilaisuus. Siis se, minkä Jouko Turkka toi Suomeen jo reilut parikymmentä vuotta sitten... Tai ties vaikka olisi itse luonut koko hulluttelun. The Fountain on taiteellisuudessaan ja sävyissään lähes identtinen Tidelandin kanssa ja vaikkei Taide2000 vielä Inland empiren ensimmäiseen aaltoon rynnännytkään, on silti olemassa vahvat viitteet ja huhupuheet siitä, että myös tämä elokuva kuuluu tähän toinen toistaan muistuttavien ryhmään. The Fountainin taiteellisuudesta olisi hyvin voinut antaa vaikka viisi tähteä, ei se sen vähemmän taiteellinen ollut kuin vaikka Toisen kerroksen laulujakaan, mutta se oli niin teennäistaiteellinen, että suuhun tuli siirappinen maku, ja siksi pudotimme taiteellisuustähdet kolmeen.

Ei The Fountain silti huono elokuva ollut, siinä oli paljon hienoja piirteitä ja yksityiskohtia. Todellisuudesta toiseen siirtymiset oli kuvattu erilaisin ja luovin keinoin, hahmoja kuljetettiin hallitusti lähemmäs ja kauemmas, elokuvassa oli juuri sopivan merkityksettömiä salaisuuksia ja musiikki oli täsmäämättömyydessään kerrassaan oivallista, jopa parasta mitä The Fountainilla oli tarjota. Täsmäämättömyden selittää se, että sama mies on säveltänyt samanlaiset musiikit niin tähän kuin Miami Viceenkin. Pakko silti myöntää, että mielenkintoinen yhdistelmä osui tässä tapauksessa tismalleen siihen mihin pitikin. Elokuvan hyväksi puoleksi on myös laskettava sen elämään ja kuolemaan liittyvien kysymysten herätyskyky. Se, että elokuvateatterin penkillä alkaa pohtia sitä, tuleeko sitä kahdeksan- yhdeksänkymppisenä varmemmaksi kuoleman pehmeyestä, aikaansaako kuoleman vääjäämättömyys viimeisinä vuosina kiireen tunteen ja mitä jos kuoleman jälkeen alkaakin ikuinen kylmys ja kärsimys johon ei voi vaikuttaa mitenkään, on mielestäni merkki siitä, että elokuva on ajatusten herättäjänä varsin onnistunut. Itseasiassa, nämä kaikki The Fountain aikamatkailut ovat helposti tulkittavissa ohjaajan näkemykseksi kuoleman jälkeisistä hetkistä.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitetaessa soi: 102,9FM, San Francisco

Jacob's Creek, chardonnay (The Fountain)

Jacob's Creek chardonnay 2006 oSoittautui oivalliseksi oheisviiniksi "lähteelle" kuten kuulin lippukassalla leikksästi sanottavan. Erityisesti elokuvan avaruudelliset kohtaukset ja viinin raikas kosketus tuntuivat löytäneen tiensä samalle penkkiriville. Viinissä saattoi tulkita sen verran etäisen häivähdyksen kanelia, ettei se koitunut raikkauden turmioksi, vaan ennemminkin alleviivasi olemuksellaan viinin kirkkaita ja säkenöivän oloisia sävyjä. Voi myös sanoa, että viini puhdisti elokuvan hivenen sottaista yleisilmettä ja teki näin ollen katselukokemuksesta mainittavasti mielekkäämmän. Oivallinen viinivalita tällä kertaa, suosittelemme ehdottomasti Jacob's Creekiä The Fountainin rinnalle.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: BBC1xtra

Little Miss Sunshine (Q2/07)

Luokitus: * * * (Hyvä elokuva)

Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)

Miljööt: * * (Kaksi tähteä)

Erityistä: Lämminhenkinen elokuva, joka seisoo vahvojen henkilöhahmojen varassa.

Oheisviinisuositus: JeanJean Merlot 2006

Little Miss Sunshine -elokuvaa tekisi mieli kutsua amerikkalaisen elokuvan uudeksi tulemiseksi. Kai nyt Amerikassa on tehty leffoja iät ja ajat - ja varsin hyviä sellaisia, mutta vaihtoehtoelokuvista on tyypillisesti puuttunut eurooppalaisille tuttu itseironia ja kotoisuus. LMS yhdistelee kuitenkin taidokkaasti ranskalaisen ja ruotsalaisen elokuvan meininkiä: vauhtia ja kommelluksia sydämellisessä tunnelmassa.

LMS:ssä on lyöty 1,5 tuntiin yhteen sopivasti hauskuutta ja herkkyyttä siten, että elokuvan päätyttyä katsojalla on hyvä olo. Lasten kauneuskisoille irvaillaan aiheellisesti eikä meno missään vaiheessa hyydy. Pääosassa olevan perheen henkilöhahmot on muovailtu niin värikkäiksi kuin vain voi, ja se toimii. Suosittelen!

Häiden jälkeen (Q2/07)

Luokitus: * * * * (Loistava elokuva)

Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)

Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)

Erityistä: Poikeuksellisen tunteikas ja inhimillinen elokuva, jonka juonesta ei kannata ottaa etukäteen hirveästi selvää.

Oheisviinisuositus: Afrikkalaista tai etelä-amerikkalaista, puolimakeaa ja kirpeähköä valkoviiniä, jossa on boolimainen olemus.

Vapaaehtoistyötä intialaisten katulasten kanssa tekevälle tanskalaismiehelle siunaantuu mahdollisuus pelastaa vararikon partaalla oleva orpokoti hankkimalla mittava summa rahaa vain yhdellä kädenpuristuksella kööpenhaminalaisen liikemiehen kanssa. Hän lähtee vastentahtoisesti Tanskaan ja päätyy siellä ollessaan kohteliaisuussyistä liikemiehen tyttären häihin. Häissä kuitenkin tapahtuu jotain, mikä vaikuttaa yhä enenevässä määrin miehen koko loppuelämään.

Ohjaaja Susanne Bier on löytänyt nerokkaan tavan kertoa ihmiSten ajatuksista kuvaamalla heidän silmiä tai suitaan, enkä tiedä tuntuiko elokuva juuri tämän takia niin samastuttavalta, koskettavalta ja aidolta. Juoni on runsas, muttei kuitenkaan yltäkylläinen ja vaikka tapahtumat ovatkin sanalla sanoen merkittäviä, ei inhimillisyys ole silti missään vaiheessa uhattuna. Jokaisessa hahmossa on omat vihattavat ja rakastettavat piirteensä, jokaisesta löytyy niin kovuuta kuin pienuuttakin ja oikeastaan lähes kaikille toivoisi tahoillaan pelkkää hyvää. Ja sehän elokuvaan kimurantin säväyksen tuokin, kun syntymäisilllän on tilanne, jossa joku näyttäisi joka tapauksessa häviävän. Elokuvan eduksi on laskettava myös sen loppukohtaus, joka ei suju ensiajatteluun verrattuna kaikkein odotetuimmalla tavalla, mutta jälkikäteen miettien se ehkä olikin juuri sitä.

Uusimmassa James Bondissa, Casino Royalessa roistoa näyttelevä Mads Mikkelsen pääsee eroon valtavirtaimagostaan oikeastaan jo alkumetreillä ja suoriutuu roolistaan kerrassaan upeasti. Myös Sidse Babett Knudsen ja Stine Fischer Christensen ansaitsevat yhtä suuren kiitoksen aidoista rooleistaan.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: L.O.C. - Inkarneret

Taide2000 siirtyy valkoviinikauteen

Alkavat olla päivät sen verran pitkiä ja ilma lämmin, että Taide2000:n on aika siirtää punaviinit syrjään syksyä odottamaan ja korkata kesäiset valkoviinit. Toivottavasti voimme tarjota lukijoillemme tänäkin kesänä joitain yhtä oivallisia löytöjä, kuin Est! Est!! Est!!!:n viime kesänä.

Tideland (Q2/07)

Luokitus: * * * (Elokuvana ei niin kaksinen)

Taiteellisuus: * * * * (Neljä tähteä)
Miljööt: * * (Kaksi tähteä)

Erityistä: Toistaiseksi jakson ehdottomasti taiteellisin elokuva.

Oheisviini: Viña Maipo Cabernet Sauvignon. Keskitäyteläinen, pehmeä ja herukkainen viini sopi Tidelandin seuraksi kelvollisesti. Parempaan lopputulokseen oltaisiin päästy, mikäli oheisviini olisi ollut sinkkisempää ja laihempaa. Täyteläisyyteen taipuva viini ja elokuva, jota hallitsee hiekka ja kuiva heinä, eivät olleet välttämättä ne ilmeisimmät toverukset.

Ala-asteikäisen tytön isä on Hectorin (Heikki Harma) näköinen rokkari, joka lähtee aina iltaisin tyttären steriloimilla neuloilla iltakävelyyn verrattavalle pienelle matkalle. Skitsofreenisen oloinen äiti syö puolestaan laatikoittain suklaapatukoita ja rähjää ja rutistaa tyttöään vuoroin. Selkeälinjaisen arjen katkaisee yllätysmatka mummolaan, jossa tytär tutustuu uusiin, yhä oudompiin ihmisiin.

Kuten sanottua, Tideland on toiStaiseksi kevätkvarttaalin taiteellisin elokuva. Sen ongelma on vaan se, että taiteellisuutta tunnuttiin haetun hivenen liian agressiivisesti, jonka seurauksena sen outous ilmeni aavistuksen väkinäisenä. Tuntui kuin käsikirjoituksen valmistumisen takeeksi oltaisiin käytetty päihteitä, mutta totaalisen mielen vapautumisen sijaan olisikin uneen ilmestynyt käsikirjoituksen näköinen peikko kummittelemaan valmistumattomudellaan. Se on kuitenkin pakko myöntää, että hyvin etäisesti The Propositionin näköinen elokuva sisälsi kaikki ne taiteelliset elementit, joita vain etsiä osasi, eli sikäli kyseessä on puhdas taide-elokuva. Kokonaisuutena Tideland oli aavistuksen puuduttava ja vieras, eikä sen sisällä oikein jaksanut pysyä vaikka kyennyt olisikin.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: B96, Minneapolis, USA

Alpha dog (Q2/07)

Kokonaisarvio: * * * * * (Viisi Tähteä)

Taiteellisuus: * * (Kaksi thteä)

Miljööt: * * * (kolme tähteä)

Erityistä: Elokuva vaikuttaa jostain syystä erityisen voimakkaasti tunteisiin.

Oheisviiniksi suosittelemme californialaista Paul Massonia. (Valkoviinikausi lienee käynnissä jo 20.4.)

Muutaman kaverukSen jetset-porukka elää juuri sitä elämää, mistä 50 Centiä ja muita the gameja ja heidän bikinichick-musavideoitaan varauksetta ihailevat teinipojat haaveilevat. Pätäkkää piisaa, eikä vastentahtoisia velvollisuuksia ole oikeastaan mihinkään suuntaan. Päivisin notkutaan takapihan uimaltaalla, pelataan pleikkaa, pössytellään ja käyttäydytään kuten kaupunginosan kuninkaallisten odotetaankin käyttäytyvän. Tämä arvokas asema on saavutettu välittämällä mietoja huumeita kotikulmien kavereille. Välillä porukka käy uhoamassa ja kovistelemassa velallisia, mutta eräällä kerralla vastassa onkin kaveri, jonka ei tarvitse spekuloida sillä, minkälaista jälkeä pistooli tekee. Alpha dog kuvaa oivallisesti pelon, järjen ja ylpeyden välistä älytöntä taistelua.

Viime vuonna arkailin Muiden elämä-elokuvan kanssa suotta, enkä antanut sille kuin neljä ja puoli tähteä, ikäänkuin varmuuden ja mahdollisten tulossa olevien amelieiden vuoksi. Nyt luotan siihen, että jos elokuva varastaa ajatuksia vielä 12 tuntia päättymisensä jälkeen, se ansaitsee viisi tähteä. Sääli vaan ettei elokuva ole tämän taiteellisempi. Se menee taiteellisuudessaan suurinpiirtein samaan kastiin kuin Quentin Tarantinon leffat.

Alpha dogin erinomaisuus piilee sen hivenen kyynisessä tavassa esitellä pinnallista badmotherfucker-elämää. Sitä kuvataan nimittäin juuri sen verran makeana, että se alkaa olla kuin yksi lusikallinen liikaa sokeria. Jätkät istuu kotona ja soittelee toisilleen sen aikaa suuta, että tulee kiire lähteä jonnekin toisaalle tappamaan aikaa. Räjähdysalttius on lintukotomaisessa ympäristössä alati läsnä pelkästään sen takia, että poikaporukan seikkailunhalu ajaa heitä tekemään jotain sellaista, josta voisi seurata jotain actionia. He elävät vähän kuin siinä valheellisessa todellisuudessa, että maailma olisi vain heitä varten, eikä mikään pysäyttäisi heitä. Elokuvan ehkä koomisin kohta on, kun joukkio katsoo musavideoita ja arvostelee rap-tähtien aseenheiluttelua tajuamatta, kuinka vähäisiä ja merkityksettömiä he itse rikollisessa maailmassa tosiasiassa ovat. Kyllähän poikia tässäkin elokuvassa voi kokea näpäytettävän, mutta sitä ei alleviivata niin voimakkaasti, että voisi olla täysin varma heidän itsensä ymmärtänen tapahtunutta. Ja oikeastaan juuri se, ettei tämä samainen porukka tajua maailman lainalaisuuksia, tekee siitä siitä niin pelottavan. Heitä voisi verrata vaikka Heinojen nuoriin surmaajiin, joiden en usko sittenkään ihan tarkkaan tienneen mitä olivat tekemässä. Yllyttävä kaveriporukka, päihteet, testosteroni, keskeneräinen käsitys omasta paikasta maailmassa sekä kiinnostus ja tietämättömyys siitä, mitä mistäkin seuraa ovat haudutettuna vaarallinen yhdistelmä, ja siitä tämä tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo pelottavan aidosti. Välillä teki mieli heittää vaikka tölkillä valkokangasta ja huutaa henkilöille, että miettisivät järjellään vielä kertaalleen. En tosin tiedä kuinka paljon elokuvan vaikuttavuudeessa merkitsi omalla kohdallani se, että kaikkein kovimman kohtalon kokenut henkilö oli kuin ilmetty pikkuveljeni.

Elokuvaa ovat tähdittämässä muiden muassa ok roolin perheenäitinä tekevä Sharon Stone ja Bruce Willis, joka on haitaksi tälle elokuvalle. Ymmärrän, että kun hänen nimensä komeilee mainosjulisteessa, on lehtereillä varmasti melkoinen määrä sellaisia silmäpareja, jotka eivät ilman häntä Alpha dogista kiinnostuisi. Brucen ongelma on vaan se, että hänen ympärillään on niin voimakas supersankariaura ja pilke silmäkulmassa, että joka ainoa kerta kun Willisin naama näkyy kankaalla, potkaistaan katsoja elokuvan syövereistä pariksi minutiksi todellisuuteen - se on huono asia. Arvostan Bruce Willisiä, mutta tässä elokuvassa hän on erittäin väärässä paikassa. Tämä käy ilmi viimeistään siinä vaiheessa kun isää näyttelevän Brucen vastapainoksi näytetään erään toisen pojan äidin dokumenttimäinen puheenvuoro. Kolmas promonaama, Justin Timberlake sen sijaan istuu elokuvaan hyvin, eikä hänen näyttelijäntyössäänkään ole moitteen sijaa. Hän on erittäin hyvä ja uskottava siinä missä elokuvan varsinaiset näyttelijätkin. Yksi asia joka jäi elokuvan jälkeen kiinnostamaan, on se, minkälainen leffa tämä olisi ollut jos se oltaisiin kuvattu vaikka Berliinissä, Lontoossa tai Napolissa.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: 106KMEL, San Francisco

Muutama päivä syyskuussa (Q2/07)

Luokitus: * * * (Vaihtoehto vaihtoehtoelokuvien ystäville)

Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)

Miljööt: * * * (Kolme tähteä)

Erityistä: Juonen sitominen syyskuun yhdennentoista päivän tapahtumiin toi elokuvalle ihan uutta uskottavuutta omassa sarjassaan.

Oheisviiniksi suosittelemme Venetsian visiitistä huolimatta ranskalaista terävyyttä.

Vakoilualalla työSkentelevä nainen saapuu ranskalaiselle maatalolle noutamaan hanhia kasvattavaa nuorikkoa tapaamaan kymmenen vuotta sitten Yhdysvaltoihin agentin hommien takia kadonnutta isäänsä. Tapaaminen on kuitenkin sikäli hankala järjestää, ettei isäänsä pettyneeltä tytöltä jaksa oikein löytyä energiaa sen suurempiin etsintäponnisteluihin, ja isä on taasen muutamankin pistoolia mukanaan kantavan tahon agressiivisesti hakevassa tähtäimessä. Jahdin syynä on isän muutamaan otteeseen käyttämä omituinen ajatus siitä, että lähipäivinä tulisi tapahtumaan jotakin koko maailmaa ravistelevaa. Tuolloin elettiin siis syyskuun alkupäiviä vuonna 2001.

Periaatteessa Muutama päivä syyskuussa täyttää kaikki perinteisen agenttitrillerin piirteet. Tässä vaan ei olla päästy tai välttämättä edes haluttu mennä kuvaamaan CIA:n ja FBI:n oikeisiin päämajoihin tai muihinkaan todellisiin toimipisteisiin. On hämäriä hallituksen pukumiehiä, kalmaa huokuvia pikkuhotelleja, pimeässä huoneessa odottelevia äveriäitä ja öljyn päälle ymmärtävän oloisia kireitä tyyppejä. Se, mikä kuitenkin erottaa tämän elokuvan muista lajitovereistaan, on sen eurooppalaisuus sekä mielikuvituksen ja todellisuuden sopiva suhde. Syyskuun yhdestoista ei sido tapahtumia, mutta päivämäärät pysyvät silti alitajuiseti mielessä. Tarina ei rynni raivon vallassa eteenpäin autojen räjähdellessä ja sivullisten kuollessa, vaan juoni etenee välillä jopa häivähdyksen liian hissuksiin. Se missä puhtaan yhdysvaltalaisissa kanssateoksissa roolihahmojen identiteettiä kuvataan monesti heidän kantamillaan aseilla, on pistoolien personoiva vaikutus tällä kertaa teennäisempi.

Maisemiensa puolesta Muutama päivä syyskuussa olisi voinut olla hivenen puhuttelevampi ja persoonallisempi, varsinkin Venetsian osalta. Pariisissa onneksi vältyttiin hyvästä pohjustuksesta huolimatta kuvalta, jossa aurinko laskee Seinen tuolle puolen piirtäen Eiffel-tornin mustan siluetin punertavalle taivaalle haitarin soidessa. Yhtenä hyvänä seikkana elokuvasta on pakko mainita, että ranskalaiset puhuvat keskenään ranskaa ja yhdysvaltalaisille murteista englantia. Uuden manteren väki osaa puolestaan hapuilla aika todenoloisesti muutaman sanan viineistä paikallisella kielellä... Ja nyt tuli mieleen yksi huomiotava seikka lisää; kritiikki. Kun hapan tytär kertoo vihaavansa kaikkia jenkkejä ja perustelee väittämänsä, pakottaa tilanne tarkistamaan hiukan omiakin asenteita.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Skyrock, Paris

Goyan aaveet (Q2/07)

Luokitus: * * (Odotukset ylittävä)

Taiteellisuus: * (Yksi tähti)

Miljööt: * * (kaksi tähteä)

Erityistä: Herättää pelonsekaisen kiinnostuksen oman kirkon historiaa kohtaan.

Oheisviiniksi kelpaa verenvuodatuksen nimissä vain Sangre de Toro. Uskon sen olevan jopa oivallista oheisviiniä.

Goyan aaveet kertoo varsin koruttomasti ja voimakkaasti kirkon kyseenalaisen suuresta vallasta. Elokuva ei pyöri nimestään huolimatta kovinkaan voimakkaasti itse Francisco Goyan elämän ympärillä, vaan kaoottista maailmanmenoa ennemminkin tarkastellaan voittopuolisesti hänen kauttaan. Huomioitavaa on myös se, että elokuvassa kaikki, niin espanjalaiset, italialaiset kuin ranskalaisetkin puhuvat poikkeuksellisen puhdasta englantia.