Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (Kolme tähteä)
Erityistä: Juonen sitominen syyskuun yhdennentoista päivän tapahtumiin toi elokuvalle ihan uutta uskottavuutta omassa sarjassaan.
Oheisviiniksi suosittelemme Venetsian visiitistä huolimatta ranskalaista terävyyttä.
Vakoilualalla työSkentelevä nainen saapuu ranskalaiselle maatalolle noutamaan hanhia kasvattavaa nuorikkoa tapaamaan kymmenen vuotta sitten Yhdysvaltoihin agentin hommien takia kadonnutta isäänsä. Tapaaminen on kuitenkin sikäli hankala järjestää, ettei isäänsä pettyneeltä tytöltä jaksa oikein löytyä energiaa sen suurempiin etsintäponnisteluihin, ja isä on taasen muutamankin pistoolia mukanaan kantavan tahon agressiivisesti hakevassa tähtäimessä. Jahdin syynä on isän muutamaan otteeseen käyttämä omituinen ajatus siitä, että lähipäivinä tulisi tapahtumaan jotakin koko maailmaa ravistelevaa. Tuolloin elettiin siis syyskuun alkupäiviä vuonna 2001.
Periaatteessa Muutama päivä syyskuussa täyttää kaikki perinteisen agenttitrillerin piirteet. Tässä vaan ei olla päästy tai välttämättä edes haluttu mennä kuvaamaan CIA:n ja FBI:n oikeisiin päämajoihin tai muihinkaan todellisiin toimipisteisiin. On hämäriä hallituksen pukumiehiä, kalmaa huokuvia pikkuhotelleja, pimeässä huoneessa odottelevia äveriäitä ja öljyn päälle ymmärtävän oloisia kireitä tyyppejä. Se, mikä kuitenkin erottaa tämän elokuvan muista lajitovereistaan, on sen eurooppalaisuus sekä mielikuvituksen ja todellisuuden sopiva suhde. Syyskuun yhdestoista ei sido tapahtumia, mutta päivämäärät pysyvät silti alitajuiseti mielessä. Tarina ei rynni raivon vallassa eteenpäin autojen räjähdellessä ja sivullisten kuollessa, vaan juoni etenee välillä jopa häivähdyksen liian hissuksiin. Se missä puhtaan yhdysvaltalaisissa kanssateoksissa roolihahmojen identiteettiä kuvataan monesti heidän kantamillaan aseilla, on pistoolien personoiva vaikutus tällä kertaa teennäisempi.
Maisemiensa puolesta Muutama päivä syyskuussa olisi voinut olla hivenen puhuttelevampi ja persoonallisempi, varsinkin Venetsian osalta. Pariisissa onneksi vältyttiin hyvästä pohjustuksesta huolimatta kuvalta, jossa aurinko laskee Seinen tuolle puolen piirtäen Eiffel-tornin mustan siluetin punertavalle taivaalle haitarin soidessa. Yhtenä hyvänä seikkana elokuvasta on pakko mainita, että ranskalaiset puhuvat keskenään ranskaa ja yhdysvaltalaisille murteista englantia. Uuden manteren väki osaa puolestaan hapuilla aika todenoloisesti muutaman sanan viineistä paikallisella kielellä... Ja nyt tuli mieleen yksi huomiotava seikka lisää; kritiikki. Kun hapan tytär kertoo vihaavansa kaikkia jenkkejä ja perustelee väittämänsä, pakottaa tilanne tarkistamaan hiukan omiakin asenteita.
Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Skyrock, Paris
