Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Juoni: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * 1/2 (kolme ja puoli tähteä)
Ajatusten herättävyys: * * (kaksi tähteä)
Kuka katsoi elokuvaa: Noin kolmikymppinen nainen, jolle juolahti elokuvan leffajulistetta katsoessaan mieleen, että mitäköhän 90-luvun lopussa esillä olleelle ranskalaislaulaja Patricia Kaasille nykyään kuuluu.
Oheisviiniksi suosittelemme ryhdikkyytensä, mutta myös täyteläisyytensä takia Château Causse-punaviiniä. Backstage on sen verran itsepäinen elokuva, ettei veltto viini kestä kyydissä.
BackStage-niminen tosi-tv -ohjelma vie suuren ranskalaisen pop-artistin, Laurenin laulamaan hittikappaleensa laulajatarta suuresti jumaloivan fanin kotiin. Yllätysvisiitti päättyy kuitenkin järkytykseltä näyttävään hysterian ja haltioitumisen sekaiseen itkuun ja vapinaan. Seuraavan kerran emännyys onkin Laurenilla kun Lucie liftaa kylään Pariisiin.Ensivaikutelman sanotaan säilyvän tuttavuuden loppuun asti ja tämä elokuva vahvisti asian. Backstage lähtee liikkelle musiikilla, joka kertoo sävyillään pääosassa olevan popparin olevan vaaralisen ja katalan, eikä tästä tunteesta tarvi enää sen suuremmin muistutella. Musiikki toimii tunteikkaassa elokuvassa muutenkin kertojaäänen tavoin ja johdattaa yhä syvemmälle päähenkilöiden ajatuksiin. Tarina on hyvä, Pariisi näyttää kalliilta ja arvokkalta ja näyttelijät suoriutuvat rooleistaan erinomaisesti. Isild Le Besco on juuri niin fanin näköinen fani, ettei hänen hahmostaan löydy käytännössä katsoen mitään kyseenalaistettavaa ja Laurenia näyttelevän Emmanuelle Seignerin silmät viestivät enemmän kuin kenelläkään muulla näyttelijällä. Backstage on elokuva, jonka muistaa eritäin hyvin vielä muutaman vuodenkin kuluttua.
Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: RTL2, Pariisi
