Taide2000 - 10 vuotta

Tammikuu - Taide2000 syntyy

On juhlan aika. Tämän vuoden heinäkuuSsa tulee kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun Taide2000-projekti sattumalta syntyi. Istuimme tuolloin, kymmenen vuotta sitten, toisen perustajajäsenen kanssa Cafe Engelin pianohuoneessa pitämässä kesäsadetta, ja mietimme mitä tekisimme jäätelökahvit juotuamme. En muista kumpi meistä keksi, että samassa rakennuksessa, periaatteessa heti ikkunan takana oli pieni ja sympaattinen elokuvateatteri. Joimme kahvimme, menimme katsomaan mitä teatterilla oli tarjottavanaan ja ostimme liput. En valitettavasti edes muista mitä elokuvaa katsoimme, mutta sen muistan, että kumpikin oli näytöksen jälkeen jokseenkin häkeltynyt sen outoudesta. Kävelimme Kino Engelistä sateen pesemää Pohjois-Esplanadia pitkin ja tulimme lopputulokseen, että näkemästämme syvästi taiteellisesta elokuvasta olisi voinut saada huomattavasti enemmän irti pienissä viinipäissä.

Muutamaa viikkoa myöhemmin kävimme hakemassa Yliopistonkadun Alkosta molemmille pullot Gato Negroa, jotka piilotimme repun pohjalle ja palasimme Kino Engeliin. Kankaalla meni Roy Anderssonin elokuva Toisen kerroksen lauluja, ja Taide2000 oli syntynyt.

Juhlimme pyöreitä vuosia muun muassa siten, että julkaisemme sivuillamme kuukausittain tarinoita matkan varrelta. Kertaamme suuria ja pieniä hetkiä, jotka ovat syystä tai toisesta painuneet pysyvästi mieliimme. Lisäksi olemme tilanneet maineikkaalta Urbaanirunouden mustat enkelit -sivustolta oodin kymmenelle vuodellemme. Varsinaisena syntymäpäivänämme aiomme julkistaa sen elokuvan nimen, jonka Taide2000 kokee koko historiansa merkittävimmäksi teokseksi.

Kiitos kaikille, joiden nimi löytyy missään muodossa Taide2000:n historiankirjan sivuilta. Lukijana, tukijana tai minä vaan.



Helmikuu - Taide2000 kokeilee siipiensä kantavuutta ensi kertaa Kino Engelin ulkopuolella

Parin ensimmäiSen toimintavuoden aikana Taide2000 ei poistunut Kino Engelistä koskaan. Tai koskaan ja koskaan, mutta sillä tavoin, että ne pari kertaa kun kävimme visiteeraamassa jossain toisessa teatterissa, koimme itsemme todella ulkopuolisiksi ja väärän liiton edustajiksi.

Eräs ehkä kuvaavimmista tapauksista sattui Orionissa, jossa päätimme käydä kartoittamassa tilannetta, koska Kino Engelin ohjelmistossa ei ollut juuri sillä hetkellä ainuttakaan sellaista elokuvaa, jota emme olisi jo nähneet. Helmikuinen ilta vieraassa teatterissa lähti kuitenkin hieman nihkeähkösti liikkeelle tappiollisella väännöllä kantakortista lipunmyyjän kanssa, sillä me emme olisi halunneet sellaisia. Me emme halunneet kuulua Orioniin. Aulassa oli ruuhkaa ja puhetta, vessan ovi kävi tauotta, ihmiset jonottivat saliin ja näyttivät ihme hampuuseilta. Täysin ennenkuulumatonta. Toisin kuin olimme Engelissä tottuneet, emme saaneet juuri niitä nimenomaisia paikkoja, jotka olisimme halunneet. Kaiken lisäksi oma penkkini piti aivan järjetöntä meteliä. Joka kerta kun vaihdoin asentoa, kuului penkistäni sellainen kitinä, että ainakin yksi "orionilainen" kääntyi katsomaan. Kankaalla pyöri jokin arveluttava honkkarileffa, jossa oli ripaus kung-fua, ja jossa päähenkilö juoksi pitkän matkaa jollain pellolla. Ja yhtäkkiä, kesken kaiken, koko yleisö alkoi nauraa. Kesken juoksun. Siinä ei tapahtunut Taide2000:n näkemyksen mukaan mitään muuta, kuin että se tyyppi vain juoksi ja yleisö nauroi. Helvetin friikit!

En tiedä oliko kyseessä sakinhivutus natisevasta tuolistani, tai jokin muu kollektiivinen opetus meille, mutta ainakin se toimi. Emme käyneet kyseisen juoksuelokuvan jälkeen Orionissa varmasti pariin vuoteen, emmekä ole unohtaneet tapahtunutta täysin vieläkään. Näin kymmenkunta vuotta myöhemmin tapaus on kuitenkin saanut ympärilleen kultareunukset ja Orionistakin tullut täysin hyväksyttävä teatteri. Enemmänkin.

Ja jos aivan totta puhutaan, taisi Tapaus juoksuleffa kertoa enemmänkin meidän turhan suurista kuvitelmista itseämme kohtaan, kuin Orionin luotaantyöntävyydestä.

P.s. Tuon valomainoksen edessä olevan ikkunan takana voisi kuvitella olevan aika tunnelmallista asua?!



Maaliskuu - Kenopäät

Syy siihen, miksi Taide2000 päätti aikoinaan ottaa viinin elokuvan rinnalle, oli Kino Engelissä näytetyn, ensimmäisen näkemämme taide-elokuvan korkealentoisuus. Se ampui kulttuurillisen kokemattomuutemme vuoksi niin pahasti yli, ettei meillä ollut käytännössä mitään mahdollisuuksia päästä oikeaan atmosfääriin omin avuin. Siksi päätimme ottaa avuksemme viinin. Tyylikkään ja tunnelmaan sopivan keinon päästä eroon liian käytännönläheisestä ja suppeasta ajattelutavastamme.

Kuten historiamme osoittaa, oli päätös suuri menestys. Erityisesti sen jälkeen, kun keksimme alkaa juoda mahdollisuuksien mukaan sellaisia viinejä, jotka olivat kotoisin samasta maasta kuin nähtävillä ollut elokuva. Eri maalaisten viinien maut, tuoksut, tuntumat, historiat ja olemukset ovat antaneet meille niin monta tunnelmallista lisäaskelta kohti valkokankaiden takaista maailmaa, ettemme olisi ilman niitä saaneet kokea mitään alkuunkaan yhtä voimakasta ja värikästä kuin nyt. Viinien ansiosta me olemme seisseet Seinen rannoilla ja Buenos Airesin kujilla huomattavasti tukevammin, kuin olisimme seisseet ilman viinejä.

Mutta on viineistä meille muutakin kuin tunnelmallista hyötyä ollut. Vuonna 2005 olimme katsomassa elokuvaa Kahvia ja tupakkaa, jonka koimme alusta alkaen suhteellisen tylsäksi ja teennäiseksi teokseksi. Se olisi ollut entistäkin puuduttavampi kokemus, elleme olisi viinin ansiosta keksineet vaihtoehtoista keinoa selviytyä tilanteesta. Jostakin se ajatus kääntää pää vinoon vain pälkähti päähän. Näin kerrottuna se tuntuu helposti hölmöltä ja vähäpätöiseltä, humaltuneen ihmisen naurettavalta päähänpistolta, mutta todellisuudessa se pelasti elokuvan. Ilman tuota ideaa olisimme saattaneet suorittaa historiamme ensimmäisen ulosmarssin vuoden 2008 sijaan jo vuonna 2005. Nyt me kuitenkin istuimme Kino Engelin pienemmän salin takimmaisilla penkeillä päät kenossa ja näimme paljon persoonallisempia kuvia kuin ne seitsemän, jotka istuivat pari riviä meitä edempänä.



Huhtikuu - Palauteposti

Kokosimme Taide2000:n juhlavuoden kunniaksi yhteen muutamia eri ihmisten meille lausumia kauniita kiitoksia. Kuten sanotuista sanoista voi helposti päätellä, ei Taide2000:n merkitystä ja tärkeyttä tule suotta vähätellä. Me selvästikin vaikutamme ihmisten elämään.

Seuraavassa vain murto-osa niistä kaikista kauniista sanoista, joita olemme kymmenen vuoden aikana saaneet osaksemme:

"Wau"
"Tehän olette käyneet katsomassa monta elokuvaa"
"Tosi hyvä juttu hei"
"Finnkino oli antanut tolle kolme tähteä teitä ENEMMÄN"
"Että oikein kymmenen vuotta"
"Hei te ootte niin ihanii"
"Ai te ootte nähny senkin elokuvan"
"Yllättävän pitkään te olette kyllä jaksaneet"
"Teidän elokuva-arvionne ovat kyllä ainutlaatuisen hyvin jäsenneltyjä, ja niissä otetaan juuri oikealla tavalla kantaa juuri oleellisiin seikkoihin"
"Täytyy googlata"
"Tsiisus"
"Olen minä Taide2000:sta kuullut"
"Minä kuvittelin, että te käytte jossain taidemuseoissa, mutta nämä elokuvat ovat kyllä selvästi osuvampi juttu"
"Suosittelen tätä ilman muuta kaikille ministeriössä"
"Toi kolmen tähden boikotointi on oikeesti tosi hyvä idea"
"Kymmenen vuotta? Huh huh!"

Pakko silti myöntää, että laadukkaasta työstämme ja kiitollisista ihmisistä huolimatta, olemme joutuneet kohtaamaan pitkän matkamme varrella myös muutaman soraäänen. Onneksi kuitenkin vain muutaman:

"Minä vihaan teitä saatanan homot"
"Tämähän on ihan täyttä perseilyä"
"Herrat lipittävät halpoja viinejä, katsovat vanhoja leffoja ja luulevat olevansa taiteilijoita"

Mutta, onneksi meille on sanottu kerran myös näin:

"Ihan totta, jos teitä (Taide2000) ei olisi, en minäkään!!!"


(Onnittelusähkeitä Taide2000:lle voi lähettää osoitteeseen: taide2000@gmail.com)



Toukokuu - Häirikkö Bio Cityssä

Tämän kymmenen vuoden aikana, jonka Taide2000 on ollut olemaSsa, olemme saaneet olla aina ylpeitä itsestämme. Siitä mitä me teemme, ja siitä, mitä me jätämme jälkeemme. Aina, paitsi yhden ainoan kerran.

Elettiin vuotta 2002 ja Bio Cityssä näytettiin elokuvaa Goodbye Lenin. Ilta oli edennyt varsin normaaleissa valmistautumisen merkeissä, kunnes eräs toisesta yhteydestä tuttu ystävämme pyysi vienosti lupaa päästä mukaamme kokemaan elokuva Taide2000:n hengessä. Hivenen pitkin hampain myönnyimme pyyntöön, mutta myönnyimme kuitenkin, ja se oli virhe. Elokuva kun eteni siten, että kyseisen ulkopuolisen tahon mielestä oli jotenkin hulvattoman hauskaa ja ”tosi rebelii” juoda elokuvateatterissa viiniä, eikä hän osannut suhtautua asiaan ollenkaan sen vaatimalla kunnioituksella. Taisipa hänellä olla jopa joku kirkasta viinaa sisältänyt taskumattikin mukana. Joka tapauksessa, siinä missä Taide2000 koitti herkistää itseään viinin avulla elokuvalle ja sen sävyille, kuvitteli ulkopuolinen taho tulleensa ryyppäämään ja aiheuttamaan pahennusta. Hän ei osannut pitää turpaansa kiinni, olla tirskumatta tai edes juoda siten, etteikö se olisi tuntunut jokaisesta kanssakatsojasta suoralta hyökkäykseltä heitä kohtaan. Hän pyöri penkillään, ähisi, puisteli päätään ja kritisoi elokuvaa liian kovilla kuiskauksilla juuri niillä hetkillä, kun kankaalla tapahtui jotain juonen tai tunnelman kannalta todella ratkaisevaa. Henki oli näytöksessä sellainen, että mikäli meillä olisi ollut mukanamme jeesusteippiä, olisimme käyttäneet sitä.

Kuten Taide2000-palkittujen lista osoittaa, valittiin Goodbye Lenin siitäkin huolimatta kyseisen vuoden parhaaksi elokuvaksi, että kuokkavieras sabotoi näytöksen tunnelmaa todella merkittävästi. Elokuvan jälkeen, kun kävelimme Rautatientorin läpi, katsoimme toisen perustajajäsenen kanssa toisiamme ja päätimme sanaakaan sanomatta, ettei Taide2000:een kuuluvien ihmisten määrä tule kasvamaan enää yhdelläkään. Tiedä sitten, miten mukana ollut vieras suhtautuu kymmenvuotisjuhlallisuuksiimme, sillä hänelle emme ole myöntäneet sitten vuoden 2002 menevämme katsomaan enää ainuttakaan elokuvaa.



Kesäkuu - Uutislehti 100

Yksi mieleenpainuneimmista hetkistä Taide2000:n historiassa sattui, kun toinen perustajajäsenistä luki raitiovaunussa Uutislehti 100:aa ja kiinnitti lehden sivuilla huomionsa sangen tutulta näyttävään yksityiskohtaan.

Vuoden 2005 lopussa Taide2000 otti muutaman rohkean uudistusaskeleen, joista yksi oli vuodenaikaan sidotun kvartaalijärjestelmän käyttöönotto, ja toinen elokuvien arvostelun eriyttäminen. Jälkimmäisen tarkoituksena oli antaa elokuville edelleenkin kokonaisuuden onnistuneisuutta kuvaavat tähdet, mutta sen lisäksi arvostella niistä omina osa-alueinaan myös muutamia muita oleellisia seikkoja, kuten taiteellisuutta ja miljöötä. Sittemmin arvosteltavia linjoja ollaan päivitetty ja kehitetty paremmiksi, mutta alkuperäisidea tähtien antamisesta kokonaisuuden lisäksi myös elokuvan muille piirteille syntyi tuolloin.

Pari vuotta myöhemmin löytyi raitiovaunun penkiltä Uutislehti100, jonka kulttuurisivuilla oltiin arvosteltu jotakin elokuvaa kokonaisuutta kuvastavien tähtien lisäksi myös muiden osa-aluieden perusteella. Toteutus näytti tismalleen samalta, kuin mitä Taide2000 oli ehtinyt toteuttaa jo hyvän aikaa. ”Oho”, totesi toinen perustajajäsen itsekseen, hymyili tovin ja mietti Taide2000:n olevan joko monta askelta muita medioita edellä, tai sitten jättäneen maailmaan oman merkittävän jälkensä.



Heinäkuu - Mustien Enkeleiden urbaaniruno Taide2000:n kymmenelle vuodelle

Taide2000:lla on ollut valtava kunnia vastaanottaa trendien harjalla ratsastavalta Urbanirunouden Mustat Enkelit -urbaanirunotyöryhmältä mittatilaustyö. Teos, taiteen timantti, joka on kirjoitettu kymmenen vuotta suonia kirtänellä sydänverellä, ja jota on höystetty sekä tuoreella taiteellisella otteella, että aistikkaalla näkökulmanvaihdolla.

Hyvät Taide2000:n arvostajat, Urbaanirunouden Mustien Enkeleiden runo Meidän kymmenelle vuodellemme:

Kuumottava taiteilija kusee olohuoneessaan punaviiniä, vain siksi, että toinen ei osaa käyttää telefaksia. Äimän käki on julistanut itsensä läntisen universumin Hallusinaatio-Madonnaksi. Tukholman lähiössä kytee väärän lopputekstin ehdottomuus. Hei juntti, veivaa kovempaa sitä kampiakselia!!

Johan Laxmeister 2010



Elokuu - Vuosikymmenen elokuva

Tukholman keskustassa sijaitsevan Centralbadetin suurimmassa altaassa uiskenteli verkkaiseen tahtiin kaksi keskenään jutustelevaa rouvaa. Alkukesän aurinko heijastui kauniisti pölyttyneiden ikkunoiden läpi kylpylän seinille ja lattialle. Taide2000:n perustajajäsenet istuivat pehmustetuilla aurinkotuoleilla palmukasvien alla juomalasit käsissään ja katselivat valon ja varjon leikkiä omissa varpaissaan. Päätös vuosikymmenen parhaasta elokuvasta oli juuri syntynyt.

Kun jo noin vuosi sitten ryhdyimme todella kartoittamaan elokuvia, joista voisi olla koko päättyneen vuosikymmenen parhaiksi teoksiksi, nousi esiin neljä nimeä. Amélie, Goodbye Lenin, Toisen kerroksen lauluja sekä Palindromes. Muut Taide2000-palkinnon voittaneet elokuvat tiputettiin pelistä pois sen takia, etteivät ne olleet riittävän täydellisiä. Niissä kaikissa oli vähintään yksi pieni sivujuonne, jonka takana organisaatiomme ei aivan täysin seissyt.

Jäljelle jääneestä "finaalinelikosta" alunperin vahvimmalta näytti Pariisin Montmartrelle sijoittuva Amélie, joka kuitenkin tiputettiin joukosta ensimmäisenä pois liian suppean näkökulmansa vuoksi. Goodbye Lenin oli myös kaikessa historiallisuudessaan ja yhteiskunnallisuudessaan hyvä vaihtoehto, mutta senkin Taide2000 näki tarkemman pohdinnan jälkeen hiven liian populäärihenkisenä. Muistutimme itseämme siitä, että olemme Taide2000, koska me edustamme valkokankailla esiintyvää taidetta. Alunperin organisaatiomme syntyi sellaisen taiteen ympärille, jonka yksinä tärkeimpinä elementteinä olivat arvaamattomuus ja absoluuttisen tulkinnan puute, emmekä kykene näkemään ainuttakaan hyvää syytä sille, miksi meidän pitäisi luopua perinteikkäästä sapluunastamme. Semminkin, kun tänä nopean kehityksen aikana kaikki muut tuntuvat luopuvan verrattain kevyesti omista identiteeteistään.

Ideologisen pohdinnan seurauksena meille jäi siis jäljelle kaksi hyvää vaihtoehtoa, jotka molemmat olivat lähes täydellisiä vaihtoehtoja Vuosikymmenen elokuvaksi. Taide2000-palkitut vuosilta 2000 ja 2006, Toisen kerroksen lauluja ja Palindromes. Molempia saattoi kuvailla arvaamattomaksi ja vaikutttavaksi taiteeksi, joilla oli myös elokuvallista arvoa, sekä maailmankatsomuksellista vaikutusvaltaa. Kumpikin elokuva oli jättänyt vaikuttavuutensa takia ikuisen muistijäljen mieliimme, ja molemmat edustivat näyttelijäsuoritustensa puolesta Taide2000:n vaalimia arvoja. Valinnasta tuli loppujen lopuksi niin vaikea, että jouduimme turvautumaan leikittelevään metodiin. Päätimme, että vuosikymmenen paras elokuva on yhdysvaltalainen Palindromes. Paiskasimme kättä päälle ja odotimme hetken. Oikeastaan jo ennen kuin kätemme olivat edes koskettaneet toisiaan, tajusimme kumpi elokuvista olisi se kaikkein suurin. Palindromes olisi ollut hyvä valinta, mutta siltikin väärä. Paiskasimme uudelleen kättä ja nousimme altaasta Centralbadetin aurinkotuoleille. Vuosikymmenen elokuva, Roy Anderssonin Sånger från andra våningen - Toisen kerroksen lauluja oli valittu.

Katso katkelma TÄSTÄ



Syyskuu - Koneenkäyttäjä

Taide2000:n kodissa Kino Engelissä on ollut aina hyvin voimakas ja omintakeinen tunnelma. Se on kuín toinen maailma. Hitaammilla kierroksilla käyvä todellisuus, jonne pääsee astumalla teatterin punaiseen portaikkoon.

Yksi suuri osa tuosta omintakeisesta tunnelmasta on syntynyt henkilökunnan palvelun kautta, joka ei missään nimessä ole ollut perinteisellä tavalla lämmintä. Me olimme ravanneet Kino Engelissä tiuhaa tahtia jo useamman vuoden, mutta kun tulimme jälleen kerran lippukassalle, katsoi lipunmyyjä meitä siten, kuin hänellä ei olisi aavistustakaan keitä me olimme. Pienessä lipunmyyntikioskissa oli hänen lisäkseen koneenkäyttäjä, joka istui osittain katosta roikkuvan verhon takana ja katsoi meitä siten, kuin olisimme tulleet keskeyttämään heidän sanattoman ajatustenvaihtonsa pahimmalla mahdollisella hetkellä. Elokuvan sisällöstä kysyttäessä lipunmyyjä ei edes aikonut avata suutaan, vaan käänsi laiskasti etusormensa osoittamaan ilmoitustaululle, jonne oli kiinnitetty jostain päivälehdestä leikattu elokuva-arvostelu. Poistuttuamme lippuluukulta kääntyivät lipunmyyjä ja koneenkäyttäjä taas toistensa puoleen, muttemme kuulleet kummankaan sanovan mitään. Missään vaiheessa.

Yhtenä syksyisenä iltapäivänä, nelisen vuotta Taide2000:n syntymän jälkeen, kävelimme keskustasta kohti Café Engeliä. Puuskittainen tuuli ja tihkusade piiskasivat mukulakivistä Sofiankatua, jonka kuvittelimme olleen meidän lisäksemme täysin autio. Se ei kuitenkaan ollut, sillä Kino Engelin oven edessä seisoi harmaaseen paitaan pukeutunut mies. Koneenkäyttäjä, joka katseli hiljaa kaukaisuuteen ja poltti tupakkaa. Meidän keskinäinen ajatuksenvaihtomme taukosi ja kävimme elokuvateatterin edustaa eteenpäin tyystin sanattomina. Muutamaa metriä ennen harmaapaitaista miestä, hän puhalsi savut tuuleen ja käänsi katseensa. Arvioiva katse viivähti meissä hetkisen, kunnes Koneenkäyttäjä teki päällään pienen ja nopean tervehdyksen. Me nyökkäsimme takaisin, muttemme sanoneet toisillemme mitään. Meidän ei tarvinnut. Me tiesimme varmistamattakin, että olimme saavuttaneet tervehdyksen myötä maailmassa tietynlaisen arvoaseman.



Lokakuu - Blogi ja pulloposti

LokakuuSsa 2005 Taide2000 otti pienen askeleen pois hämäriltä kujilta. Siihen maailmanaikaan blogit olivat vielä sen verran tuntemattomia, että esimerkiksi sana blogspot piti tavata lähes jokaiselle kysyjälle kirjain kerrallaan. Yhtälailla hämmennystä aiheutti se, ettei osoitteemme eteen kirjoitettu www:ia. Yksi alkumetriemme hienoista hetkistä oli sellainen, kun saimme jollakin käsittämättömällä tavalla koodattua blogiimme yhtä alkeellisen kävijälaskurin, kuin siellä on tänäkin päivänä, ja kun ynnäsimme ensimmäistä kertaa jonkun organisaatiomme ulkopuolisenkin ihmisen käyneen lukemassa meitä. Se tuntui mahtavalta. Vaikka elokuva-arvioiden kirjoittaminen oli alussa aika vaikeaa, julkisuutensa vuoksi vastuullistakin, saimme kuitenkin pikku hiljaa juonesta kiinni. Huomasimme, että taide2000.blogspot.com oli meidän kenttämme, jossa saatoimme tehdä mitä halusimme. Toteutimme surutta kaikkia niitä ideoita, jotka tuntuivat vähääkään hyviltä ja feidasimme ne välittömästi, kun keksimme paremman vaihtoehdon. Esimerkkeinä tällaisista nopeasti toteutetuista päähänpistoista mainittakoon vaikka stereotypiakatsojan profilointi, kolmen tähden boikotointi elokuva-arvioissamme ja kvartaalijärjestelmään siirtyminen. Huomasimme, ettei luovuuttamme rajoittanut mikään tai kukaan muu kuin me itse, ja sen seurauksena aloimme innostua luovuuteen ja rajoittamattomuuteen myös verkon ulkopuolella. Yksi historiamme tyylikkäimmistä vedoista on ollut suurena vuotena 2006 toteutettu pullopostikampanja, joka ylsi aina Ruotsin itärannikolle saakka. Ei pullopostin lähettäminen tietysti markkinointimielessä tehokasta ollut, mutta emme me sitä odottaneetkaan. Me ennemminkin halusimme, että ne ihmiset, jotka pulloihin ujutetut kirjeemme mahdollisesti tavoittaisivat, saisivat kokea meidän avullamme joko nostalgisen tai romanttisen hetken. Halusimme mielummin yhden ihmisen ajattelevan meitä lämmöllä, kuin sadan ohimennen. Eikä sitäkään sovi vähätellä, miten pullopostikampnja meihin itseemme vaikutti, sillä kyllä mekin aloimme kampanjamme myötä nähdä itsellämme merkittävämmän roolin perinteikkyyden vaalijana.



Marraskuu - Bio City, Helena, Marko ja Marja

Ehkä hienoin, tai ainakin enSimmäisenä mieleen tuleva muisto Taide2000:n historian varrelta on edesmenneestä Bio Citysta. Sympaattisesta teatterista, joka oli ehtinyt kasvaa viimeisinä hetkinään meille jopa tärkeämmäksi teatteriksi kuin Kino Engel, vaikka Engel meille aina ensimmäinen teatteri olikin. Bio Cityn vahvuutena oli perheellinen tunnelma, joka kiteytyi kerrassaan hienoihin elokuvakeskusteluihin lippuja myyneen Helenan, sekä koneenkäyttäjien Marjan ja Markon kanssa. Saattoi käydä jopa niin, että elokuva alkoi hieman myöhässä, koska keskustelumme lippuluukun edessä oli pahasti kesken. Sillä ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä, sillä salissa oli alkamassa epävirallinen yksityisnäytös. Kun valot sammuivat pienestä salista, ei penkeillä istunut keitään muita kuin Taide2000:n edustajia. Tuntui hullulta ja samalla hyvin olohuonemaiselta jättää puhelimeen äänet ja puhua elokuvan aikana normaaliin ääneen. Me joimme puolisalaa viintä ja analysoimme. Pohdimme mitä mikäkin asia kankaalla edusti. Kun olimme saaneet elokuvasta tarpeeksemme, nousimme ylös ja minä koputin pieneen ikkunaluukkuun, jonka takana Marja valvoi projektoria. "Me olemme nyt valmiit. Voit kelata rullan takisin alkuun." -sanoin ja Marja naurahti... Voi niitä aikoja.



Joulukuu - Kvartaalijärjestelmä

Vuosi 2006 alkoi Taide2000:lle taSan viisi vuotta sitten, joulukuussa 2005. Syynä oli kvartaalijärjestelmä, johon olimme päättäneet toimintamme kehittämiseksi siirtyä. Lähtökohtanamme oli jakaa vuosi neljään tasakestoiseen osaan, ja valita aina kunkin jakson päätteeksi paras elokuva. Koimme vuoden selkeän jaottelun tehostavan omaa tarkkuuttamme ja ryhdittävän toimintaamme. Näimme myös, että koska taiteen arviointi oli niin herkkää toimintaa kuin oli, piti talvikvartaalin osua talveen ja kesäkvartaalin kesään. Olisi ollut pähkähullua julistaa parasta kevätelokuvaa tasapituisten kvartaalien takia vasta heinäkuun alussa. Niinpä teimme päätöksen aloittaa elokuvavuotemme jo joulukuun alusta, jolloin kolmen kuukauden pituiset talvi-, kevät-, kesä- ja syyskvartaalit osuivat talveen, kevääseen, kesään ja syksyyn. Todisteen päätöksemme nerokkuudesta saimme jo oikeastaan ennen, kuin ehdimme itse olla siitä kunnolla mitään mieltä. Puoli vuotta uudenlaisen kvartaalivuotemme käyttöönoton jälkeen alkoi koko talousmaailman kerma toimia kanssamme samalla tavalla. Suuryritys toisensa jälkeen ilmoitti siirtyvänsä kvartaaleihin, jotka alkoivat uuden vuoden sijaan jo joulukuussa. Taide2000 oli toisin sanoen käynnistänyt jotakin maailmanlaajuista ja nakannut Daavidina kivellä Goljatia, joka oli ehtinyt turvota vuosien saatossa huomattavasti raamatunaikoja valtavammaksi.

Mutta mitä seuraavaksi? Seuraavaksi me ammumme kaiken alas ja luovumme kvartaalijärjestelmästä 1.1.11. alkaen. Taide2000 on koko sen kymmenvuotisen historian ajan ollut elävä organismi ja reagoinut herkästi maailman ja elämän muutoksiin. Siinä missä kvartaalijärjestelmä palveli vuonna 2006 tarkoitustaan erinomaisesti, se ei tee sitä enää. Taide2000 ei tarvitse kvartaaleja, sillä me olemme seestyneet iän myötä. Me jatkamme toimintaamme niin sanotusti perinteisesti ja arvioimme elokuvia aina silloin, kun hetki on hyvä. Toivottavasti pystymme siitä huolimatta tarjoamaan ilon hetkiä niin itsellemme, kuin teillekin.

Kiitos kaikille niille näistä upeasta kymmenestä vuodesta, jotka ovat millä tahansa tavoin osallistuneet meidän toimintaamme. Lipunmyyjänä, koneenkäyttäjänä, lukijana, tukijana tai vaikka vierustoverina Kino Engelin taaimmaisella rivillä. Kiitos!

Taide2000

Palkitut 2009:

Vuosi 2009 on paketoitu taide-elokuvien oSalta, ja on aika kuoria kermat päältä. Taide2009-palkinnosta sanottakoon vielä ennen voittajan nimen julistamista sen verran, että valinta oli tällä kertaa ehkä vaikeampaa kuin koskaan aiemmin. Ongelma syntyi siitä, ettei toinen kahdesta voittajaehdokkaasta, Postia pappi Jaakobille, ollut imagoltaan kovinkaan taiteellinen, mutta muilta osin sitäkin ainutkertaisempi. Särkyneet syleilyt oli sitä vastoin taiteellinen, värikäs, loistava, ulkomaalainen ja Pedro Almodovaria, muttei niin voimakas kuin Postia pappi Jaakobille. Taide2000 joutui toisin sanoen tekemään eräänlaisen valinnan taiteen ja elokuvan välillä. Palkitakko Almodovar, joka ei hyvistä yrityksistä huolimatta ole voittanut vielä kertaakaan Taide2000:n arvostetuinta palkintoa? Vai palkitakko Härö, sillä rehellisesti sanottuna, myös Taide2000:tta vaivaa sen verran Nyt-liitesyndrooma, että Postia pappi Jaakobille olisi ollut paljon parempi kandidaatti, mikäli se olisi ollut ulkomaalainen, ennen vuotta 1970 valmistunut ja tosi vaikea. Mutta kun ei ollut.

Valinnat:

Vuoden 2009 elokuvateatteri:

Kino Engel

Kino Engel oli sen verran ilmeinen valinta vuoden elokuvateatteriksi, että Taide2000 teki päätöksen olla jakamatta kyseistä titteliä enää tämän vuoden jälkeen, mikäli kilpailutilanne ei oleellisesti muutu. Kino Engel on jo hämyisten puitteidensa puolesta etulyöntiasemassa, mutta parhaan elokuvateatterin siitä tekee ohjelmisto, joka on Orionin ohjelmiston ohella ainoa, johon on uskallettu mahduttaa mitään vähääkään riskialtista.

Taide2000-erikoispalkinto:

Marja Järviö / Maxim

Edesmenneestä Bio Citysta Maximin projektorin taakse siirtynyt Marja Järviö ansaitsee vuosikymmenen viimeisen Taide2000-erikoispalkinnon vanhanaikaisesta palvelualttiudestaan, sekä rakkaudestaan elokuvaa kohtaan. Järviö on kuluneen vuosikymmenen aikana osoittanut kykynsä nostaa elokuvista esiin pelkkien kehysten lisäksi myös seikkoja, joita voi aistia muuten kuin näkemällä. Hänen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa ja hyviin taustatietoihin nojautuvien analyysiensä ansiosta monesta huonostakin elokuvasta on löytynyt joku mielenkiintoinen yksityiskohta.

Vuoden 2009 elokuvaviini:

Vesevo Fiano di Avellino

Haimme Gomorran rinnalle viiniä, joka olisi olemukseltaan anteeksipyytelemättömän tylyä, mutta silti laadukasta ja hyvää. Erottajan Alkon myyjä kaivoi hyllystä Napolin liepeiltä tulleen Vesevo Fiano di Avellinon, ja osui nappiin. Viini osoittautui Gomorran rinnalle juuri sopivan ylimieliseksi, mutta silti niin loistavaksi, että se erottui edukseen myös omin avuin.





Vuoden 2009 näyttelijä:

Maria Heiskanen/Ikuistetut hetket

Maria Heiskanen onnistui luomaan Ikuistetuissa hetkissä poikkeuksellisen vahvan ja aidon oloisen persoonallisuuden näyttelemäänsä hahmoon. Erityisen hienon suorituksesta teki se, että Heiskasen näyttelemä Maria Larsson oli verrattaen seesteinen ja hillitty henkilö. Heiskanen vaikutti kuitenkin olevan roolihahmossaan niin hyvin sisällä, että tuntui kuin hän olisi kyennyt välittämään tämän arkisimmatkin ajatukset katsojalle pelkällä läsnäolollaan.

Taide2009-palkinto vuoden parhaasta elokuvasta:

Klaus Härö - Postia pappi Jaakobille

Postia pappi Jaakobille oli kaikessa yksinkertaisuudessaan niin ylivoimaisen hieno elokuva, ettei Taide2000 voinut taiteellisesta painotuksestaan huolimatta olla palkitematta sitä vuoden parhaana elokuvana Taide2009-palkinnolla. Se on poikeuksellisen koskettava, herkkä, voimakas, persoonallinen ja aito. Postia pappi Jaakobille osaa kertoa kauniisti, mutta ilman yliammunnan häivähdystäkään sellaisen tarinan, jossa 99% maailman elokuvista olisi sortunut jonkin asteiseen siirappisuuteen. Klaus Härön teos on kuin Slayerin tai Misfitsin kappaleet parhaimmillaan. Siinä on juttu, joka riittää ammattitaitoisesti vedettynä sellaisenaan. Ilman suuria käänteitä, valtavia efektejä, mahtailua tai todistelua.

Lue tarkempi esittely tästä.

Kirjoituksen taustamusiikkina soi: A Camp - Colonia

Stockholm tour 2009 - Hallonbergen

Vuonna 2005 eräs ruotSalaisnainen sylkäisee suustaan ulos Hallonbergenin nimen. Hän ei tee sitä tahallaan, vaan inho ja puistatus syntyvät nimen taakse täysin vilpittömästi. Hallonbergen ei ole rikostilastoissa piikkipaikalla, mutta se on samalla tavalla kuolemattoman maineensa vanki kuin Rinkeby, Hervanta tai Jakomäkikin. Jos ruotsalaisnaisen tulisi valita, hän muuttaisi viimeiseksi Hallonbergeniin.

Vuonna 2009 Taide2000 nousee metrotunnelista rullaportailla Hallonbergen centrumiin. Pronssisten hevosten ympärillä elää arkeaan muutama kioski, yksi kenkäkauppa ja pari Tukholman lähiöille tyypillistä vaatemyyntiin keskittynyttä sekatavaraliikettä. Valitsemme Outlet Nightmaren sijaan pakistanilaismiehen pitämän fashion-liikkeen, sillä sieltä saa tyylikkäät thinsulate-hanskat vaivaiseen 39:n kruunun hintaan. Tiskillä ilmenee kuitenkin ongelmia. Käteiskauppaan erikoistuneella miehellä ei ole ajan hengen mukaisesti ollenkaan kortinlukulaitetta, eikä meillä ruotsalaista rahaa. "Mitä rahaa teillä sitten on?", hän kysyy. Koska kruunu on heikko ja kilpailu on Hallonbergenissä kovaa, ehdottaa mies rohkeaa kauppaa. Hän lupaa hanskat 39:llä eurolla. Ymmärräme kyllä yskän, menestykseen tarvitaan menestyksekkäitä kauppoja, mutta mielestämme turhan toivekkaiden yksittäissignaalien antamisesta saattaisi olla kokonaisuuden tulevaisuudennäkymiä ajatellen enemmän haittaa kuin hyötyä. Siksi pahoittelemme ja sanomme, ettemme voi valitettavasti maksaa hanskoista sellaista hintaa. Emme edes tyylikkäistä thinsulate-hanskoista.

Sama rohkea ja toiveikkuuteen tähtäävä yritteliäisyys leimaa oikeastaan koko Hallonbergenin olemusta. Aluetta on eläivöitetty raikkailla väreillä, pallokentillä, leikkipuistoilla, piknikpöydillä ja lähestyvään jouluun sopivilla värivaloilla. Niistä pahamaineisista kaupunginosista, joissa Taide2000 on historiansa varrella vieraillut, taistelee Hallonbergen ehkä kaikkein raivokkaimmin apatiaa vastaan. Siellä on loputon määrä hyviä ja virkistäviä elementtejä, mutta toisin kuin voisi kuvitella, ei kerrostalon pihalla kasvava pihlaja saa suinkaan Hallonbergeniä tuntumaan kotoisammalta paikalta. Se ennemminkin vain alleviivaa Hallonbergenin henkistä etäisyyttä niihin kaupunginosiin, joissa ei tarvita virkistystoimikuntia.

Kävellessämme takaisin kohti metroasemaa, kiinnittyy huomiomme lumispraylla kolmannen kerroksen ikkunaan kirjoitettuihin uudenvuodentoivotuksiin. "Gott nytt år" kuulostaa mukavalta, kunnes mieleen nousee kysymys - miksei viestin kirjoittaja ole asettanut joululle mitään toiveita.

Taustalla soi kirjoitettaessa: Promoe - Bondfångeri (2009)

Ehdokkaat Taide2000-palkintojen saajiksi:

Taide-elokuvavuosi 2009 on nyt kvartaalijärjeStelmämme mukaan ohi, ja uusi vuosi alkanut. Tästä edespäin nähtävät elokuvat siis kilvoittelevat Taide2010-palkinnosta. Mutta jottei riennetäisi asioiden edelle, on syytä valita vuoden 2009 parhaimmat elementit. Elokuvien lista on tällä kertaa varsin lyhyt, sillä päätimme tarkastella asiaa siinä mielessä rehellisesti, ettemme valinneet listalle ainuttakaan sellaista elokuvaa, jolla ei ole todellista mahdollisuutta voittaa Taide2009-palkintoa. Voittajat julistamme kalenterivuoden loppumetreillä.

Ehdolla ovat:

Vuoden 2009 elokuvaviini:

Petit Coq (99F)
Castillo de Molina pinot noir (Happy go lucky)
Mouton Cadet (Coco Chanel & Igor Stravinsky)
Vesevo fiano di Avellino (Gomorra)


Vuoden 2009 paras näyttelijä:

Anna Mouglalis / Coco Chanel & Igor Stravinsky
Maria Heiskanen / Ikuistetut hetket
Kaarina Hazard / Postia pappi Jaakobille
Francois Bégaudeau / Luokka
Penélope Cruz / Särkyneet syleilyt


Taide2009-palkinto parhaasta elokuvasta:

Pedro Almodovar - Särkyneet syleilyt
Klaus Härö - Postia pappi Jaakobille

Lisäksi jaamme Taide2000:n erikoispalkinnon, sekä valitsemme kilpailutilanteen puutteen vuoksi toistaiseksi viimeisen kerran vuoden elokuvateatterin.

Coco Chanel & Igor Stravinsky (Q4/09)

Kokonaisarvio: * * * * (Neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * (Kaksi tähteä)
Miljööt: * * * (Kolme tähteä)
Erityistä: Elokuva ei pääty täysin vielä lopputeksteihin
Oheisviini: Mouton Cadet (Arvio tulossa)

Coco Chanel on vahva, määrätietoinen ja itSekeskeisyyteen taipuvainen nainen, joka antaa epätoivon kanssa painivalle säveltäjälle, Igor Stravinskylle, mahdollisuuden, sanan useammassa merkityksessä. Elokuva kertoo suoraviivaisesti ja ranskalaisen tylyllä otteella tapaukseen liittyvien ihmisten tarinan.

Coco Chanel & Igor Stravinsky -elokuvaa on pakko kehua, sen mahdollisesti jopa tahattomasta rehellisyydestä, sillä juuri se tarjoaa mahdollisuuden puntaroida eri asioiden painoarvoa. Coco Chanelista olisi tuskin tullut Coco Chanelia, ellei hän olisi jyrännyt valitsemallaan tyylillä, muiden mielipiteistä ja odotuksista piittaamatta, kohti tähtäimeensä löytynyttä määränpäätä. Erottuvaa tulosta tehneelle, itsenäisten naisten esitaistelijalle tulee nostaa hattua, sillä muiden muassa hän on kantanut kortensa kekoon naisten ja miesten tasavertaisuuden puolesta. Niin hyvässä kuin pahassakin, sillä Coco Chanelin voi halutessaan nähdä myös poikatytöstä siaksi kasvaneena Peppi Pitkätossuna. Ja juuri se tekee elokuvasta kutkuttavan. Chanelin tyyliä voi pitää suurta kuvaa ajatellen välttämättömänä, tai sitten hänet voi nähdä naispuolisena vaimonhakkaajana.

Igor Stravinskyn puolelta elokuvassa on ehkä mielenkiintoisinta musiikki, jota käytetään hienosti yhtenä kerrontamuotona. Tunnelma, joka Stravinskyn sävellystyöstä ja muusta pianon hakkaamisesta syntyy, on huomattavasti kuvaa vahvempi väylä säveltäjän pään ja suhteen sisään, joka hänellä vaimonsa ja Coco Chanelin kanssa on. Ongelmana Mads Mickelsenin näyttelemässä hahmossa on taas nähtävä se, että ainakaan Taide2000 ei päässyt missään vaiheessa täysin irti hänen James Bond-kytköksestään, mikä on sikäli erikoinen seikka, että muutamassa muussa hänen näyttelemässään roolissa asia on painunut huomattavasti helpommin taka-alalle.

Toinen pieni kritiikin poikanen elokuvassa kohdistuu Coco Chanelin kädenjäljen esittämiseen. Tietenkin hänen työnsä hedelmistä voi nauttia marssimalla mihin tahansa muotiliikkeeseen, ja tottakai elokuva kertoo nimensä mukaisesti Chanelin ja Stravinskyn suhteesta, mutta siitä huolimatta Chanelin työn kuvaaminen olisi piristänyt ja rikastuttanut kokonaisuutta. Nyt sitä näytettiin juuri sen verran, että tuntui kuin ohjaaja olisi halunnut feidata koko asian, muttei nimen suuruuden takia olisi uskaltanut.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: El Matador - Au Clair du Bitume

Tulossa:

Kalenterimme mukaan joulukuun alusta alkava taide-elokuvavuosi 2010 lähestyy huimaa vauhtia. Ennen Q1/10:n alkua ja Vuoden 2009 parhaita elokuvia, näyttelijöitä ja viinejä koskevan ehdokaslistan julkistamista annamme vielä arvion ranskalaiselokuvasta Coco Chanel & Igor Stravinsky.

Obs! Vaikka aloitammekin taide-elokuvavuoden 2010 kvartaalikalenterimme mukaisesti, alkavat Taide2000:n 10-vuotisjuhlallisuudet vasta tammikuussa 2010.

Onnittelusähkeitä vastaanotetaan osoitteessa taide2000@gmail.com.

Särkyneet syleilyt (Q4/09)

Kokonaisarvio: * * * * * (viisi tähteä)

Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)

Miljööt: * * * * * (viisi tähteä)

Erityistä: Elokuvassa näkyy uskomattoman hienoja seiniä.

Oheisviini: Los Monteros. Aavistuksen glögimäinen ja rusinainen viinivalinta ei osunut tällä kertaa erityisen hyvin nappiin, sillä Los Monteros oli olemukseltaan hieman liian kitkerää, hapotonta ja karkeaa Särkyneiden syleilyjen rinnalla.

Särkyneet syleilyt kertoo sokeutuneen elokuvaohjaajan ja hänen kohtaloonsa vaikuttaneiden ihmisten tarinan. Sen, mikä vaikutus jokaisella tarinan hahmolla on johonkuhun toiseen, ja kuinka kukin on jollain tavalla sidoksissa kaikkeen mitä elokuvassa tapahtuu.

On olemaSsa muutama syy miksi Särkyneet syleilyt on niin hieno elokuva kuin on. Siinä on hieno tunnelma, juonen dramatiikka tuodaan esiin sopivan hillitysti, elokuva on täynnä kerrassaan upeita kuvia ja kokonaisuutta on osattu maustaa mitä hienoimmilla yksityiskohdilla.

Taide2000 on kritisoinut useampaan otteeseen valkokankaiden hengentuotteita siitä, että esimerkiksi rakastelukohtauksissa itse rakastelun merkitys on jäänyt täysin toisarvoideksi sen rinnalla, että kyseiseisissä kohtauksissa on havaittu loistava tilaisuus näyttää ihmisille alastomuutta. Pedro Almodovar taas tuntuu laittaneen Särkyneisiin syleilyihin rakastelukohtauksia nimenomaan niiden merkityksen takia. Yhdellä kertaa kaikki tapahtuu lakanoiden alla, toisella sohvan selkänojan yli kiipeävät harittavat varpaat. Tosin, eipä Almodovarkan voinut olla näyttämättä Penélope Cruzin rintoja, mutta katsottakoon tätä nyt läpi sormien vaikka sen takia, että hän myös rohkeni kuvata kohtauksen, jossa varjokuvat yhtyivät suutelemaan toisiaan verhojen takana. Ja juuri se oli varsin kuvaava esimerkki niistä pienistä nostalgisromanttisista yksityiskohdista, joiden myötä elokuva näyttäytyy niin sympaattisena, että ohjaajan tukkaa olisi pakko vähän pörröttää, mikäli häneen sattuisi törmäämään alle tunnin sisällä elokuvan päättymisestä.

Kaikkein hienointa Särkyneissä syleilyissä ovat kuitenkin kuvat, joita projektori nähtäväksi ampuu. Seiniä, vaatteita, koruja, värejä, katuja. Uskomattomia kuvia joka ikinen. Oikeastaan koko elokuvan voisi ripustaa seinälle kotia koristamaan, mikäli se vain olisi jotenkin mahdollista.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Rohff - Au-Dela de Mes Limites

Revanche (Q4/09)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)
Miljööt: * * * (Neljä tähteä)
Erityistä: Revanche oli työkiireiden takia ainoa R&A-elokuva, jota Taide2000 ehti tänä vuonna katsomaan.

Ilotytön hommia tekevä nuori nainen menehtyy epäonniSesti luoteihin, jonka seurauksena hänen poikaystävänsä maailma kääntyy katolleen, ja hän alkaa purkaa pahaa oloaan puiden hakkaamisella ja syyllisen jahtaamisella.

Tämän hetken trendi tuntuu olevan, että elokuvien aiheille annetaan runsaasti aikaa ja tilaa kehittyä. Revanche kulkee samoilla linjoilla, mutta paketti pysyy siitä huolimatta erittäin kompaktina. Se ei matele eikä kiirehdi, vaan etenee tasaisesti sellaista vauhtia, että käänteitä ja roolihahmojen ajatuksia ehtii pureskella. Revanchessa ehtii tapahtua tunnin aikana paljon, mutta samalla aika tuntuu kulkevan verkkaisesti.

Näyttelijäsuoritukset ja roolitus ovat osuneet Revanchessa nappiin, sillä useammankin kuin vain päähenkilön kohdalla herää ajatus persoonallisuuden siitä puolesta, jota ei elokuvassa nosteta esiin. Ei kyseinen ulottuvuus mitenkään erityisen vahvasti pistä silmään, mutta kuitenkin sen verran, että se on syytä mainita.

Parasta koko teoksessa on kuitenkin sen sanoma, joka ei tunnu siltä kuin sillä yritettäisiin siirtää vuoria, vaan ennemminkin vain pieneltä muistutukselta asettaa kokemilleen asioille mittasuhteet. Revanche pakottaa miettimään rajoja ja pohtimaan mikä on minkäkin teon hinta ja mistä kukakin on itse vastuussa.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Placebo - Battle For The Sun

Gomorra (Q3/09)

Kokonaisarvio: * * (kaksi tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)

Miljööt: * * * * (neljä tähteä)

Oheisviini: Napolin liepeiltä tuleva Vesevo Fiano di Avellino oli sopivan röyhkeä ja tanakka valkoviini alamaailmasta kertovan elokuvan rinnalle. Se oli sekä uskottava, että hienostunut seuralainen.

Erityistä: Elokuvan kiintopiste oli aivan muualla kuin Gomorra-kirjassa.

Roberto Savianon Gomorra on mielenkiintoinen tarina, mutta kirjaSsa se kätkeytyy käsittämättömän vaikeaselkoisen tekstin taakse, elokuvassa sekavuuden keskelle. Valkokankaalla elokuva ei tahdo tarjota oikein sellaista tartuntapintaa, joka veisi mukanaan Napoliin tai jonkin perheen ruokapöydän ääreen. Gomorra närppii. Se kertoo paljosta vähän, muttei mistään sen enempää. Se taas aikaansaa sen, ettei Italian karua todellisuutta tahdo erottaa amerikkalaisen action-elokuvan mielikuvitusmaailmasta muuten kuin muistuttamalla itseään tarinan kertovan tosielämästä. Pintaa raapivan tyylin voi tietysti nähdä yhtälailla taiteena kuin päämäärättömyytenäkin, mutta valitettavasti ainakin Taide2000:n silmissä se kallistui jälkimmäisenä mainittuun suuntaan.

Mutta ei Gomorra silti totaalinen floppi ollut. Kerrontatapa oli suurpiirteisyydestään huolimatta mukavan tyly ja maisemat rosoisia. Lisäksi on pakko tunnustaa elokuvan kärsineen aavistuksen verran kovista ennakko-odotuksista. Taide2000:n historian varrelta on Gomorran oikean tähtimäärän päättäminen osoittautunut kaikkein vaikeimmaksi. Mutta koska emme jaa kolmea tähteä, oli kaksi tähteä selkeästi parempi vaihtoehto kuin neljä.

Taustamusiikkina tekstiä kirjoitettaessa soi: Articolo 31 - Nessuno

A Complete history of my sexual failures (Q3/09)

Kokonaisarvio: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)

Miljööt: * * (kaksi tähteä)

Erityistä: Elokuvaa seurasi huomattavan naisvaltainen yleisö

Lähtökohdat elokuvalle, jonka nimeSsä on sana sexual, ja joka kertoo päiväkirjahenkisesti hieman reppanasta jampasta, joka haluaa selvittää miksi elää ilman naista, ovat aika mielikuvituksettomat ja heikot. Kun trailerissakin annetaan vielä maistiaisia lady dominasta ja Viagran popsimisesta, ei elokuvalta osaa odottaa oikein muuta kuin myötähäpeään ja piittaamattomuuteen perustuvaa huumoria, sekä pienimuotoisen ihastuksen värittämää onnellista loppua.

Ja niinhän A Complete history of my sexual failures myös etenee. Täysin ennalta arvattavan kaavan mukaan. Siitä huolimatta se ei ole alkuunkaan niin huono elokuva kuin sen pitäisi olla. Elokuvan päähenkilö ei ole mitenkään niin poikkeuksellisen sympaattinen tai hauska, että hänen kliseisyytensä unohtuisi jotenkin sen takia, mutta jostain syystä elokuvaa on helppoa katsoa läpi sormien ja sille voi antaa kaiken jo heti ensi metreillä anteeksi. Jopa laimeaksi jäävä domina-kohtaus on sellainen, että sen vain kokee kuuluvan jollain tasolla kokonaisuuteen. Ei A Complete history of my sexual failures mitään suurempia kysymyksiä herätä tai nauratakaan loputtomasti, mutta se on ok. Poikkeuksellisen ok.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Generations FM