Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Pitkästä aikaa sellainen taide-elokuva, josta ei saata ymmärtää ihan kaikkea.
Oheisviini: Château Chaubinet. Viini oli ranskalaiseen tapaansa aavistuksen kovaa ja sopi sikäli elokuvan negatiivissävytteisiin hetkiin. Elokuvan kokonaistunnelma olisi ehkä kuitenkin vaatinut makuaisteja kutkutettavan jollain aavistuksen pulskemmalla ja lempeämmällä viinillä.
On hieno aSia, että Minna Haapkylä on päässyt antamaan oman suomalaisen säväyksensä ranskalaiseen taide-elokuvaan. Arvostan tätä "valloitusta" kovasti. Haapkylä suoriutuukin roolistaan oikein mallikkaasti ja ulkopuolisin silmin katsottuna myös uskottavasti. Ongelma Kino Engelin penkillä oli vaan siinä, että Minna Haapkylä tuntui liian kotoisalta ihmiseltä. Siis vähän samalla tavalla pettymykseltä kuin jos opetelisi lentokoneessa matkalla Italiaan sanomaan paikallisella kielellä ulkoa lauseen - yksi pinaattikanapasta ja Sprite jäillä, ja ensimmäinen paikallinen tarjoilija naurahtaisi huvittunesti kömpelölle aksentille ja sanoisi puhuvansa suomea. Tottakai se helpottaisi kanssakäymistä omasta näkövinkkelistä katsottuna, mutta matkan tarunhohtoisuutta episodi kyllä turmelisi aika tavalla. Ja siitähän tässäkin oli, ainakin omalla kohdallani kysymys, Charlie sanoo -elokuvan tarunhohtoisuudesta.
Muilta osin elokuva oli ylempää ok-tasoa. Tarina ja tapahtumat tuntuivat sillätavoin hitusen etäisiltä, että elokuvaan ei päässyt ihan niin voimakkaasti sisään kuin olisi toivonut. Se piti välissä koko ajan sellaisen parin metrin hajuraon. Useampi taho on kritisoinut Charlie sanoo -elokuvaa sen sekavasta juonesta, mutta Taide2000 näkee asian toiselta kantilta - Ei taide-elokuvia pidäkään ymmärtää sataprosenttisesti. Ollaan totuttu siihen, että mitään ei jätetä tirkistelyhaluisilta katsojilta hämärän peittoon, ja sitten kun joku teke elokuvan, jossa kaikille yksityiskohdille ei annetakaan vastausta, ylittyy ärsyyntymiskynnys lehtereillä välittömästi. Oli todella virkistävää, jopa nostalgista nähdä elokuva, josta joitain yksityiskohtia meni vähän ohi. Sitä voisi kutsua siinä mielessä jopa realismiksi, että niinhän tämä maailma menee. Keljuttaahan se, etten tiedä kuka murhasi Palmen, mutta ei auta, salassa tuntuu pysyvän.Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Skyrock, Paris
