Taiteellisuus: - (Ei tähtiä)
Miljööt: * * (kaksi tähteä)
Erityistä: Ajan hammas on purrut Rockyyn juuri niinkuin sen on kuulunutkin purra.
Oheisviiniksi suosittelemme jotakin sellaista, joka aikoinaan lämmitti mieltä ja joka nykyään nostaa muistoja mieleen. Toisena vaihtoehtona on Sangre de Toro.
Rocky Balboa on ollut jo hyvän aikaa eläkkeellä nyrkkeilyhommiSta. Uusi elämä pyörii Philadelphiassa oman pienen ravintolan, vanhojen nyrkkeilykavereiden, pojan ja edesmenneen Adrianin muistelun ympärillä. Nyrkkeilyn raskasta sarjaa nykyään ylivoimaisesti hallitsevan Mason "The Line" Dixonin managerit saavat urheilun makasiiniohjelmassa esitetystä tietokoneanimaatiosta ajatuksen järjestää kohtaaminen oman aikansa legendaarisen mestarin ja nykyisen vyön haltijan kesken.
UHKAKUVA: Rocky Balboa palaa veteraani-ikäisenä, mutta nuoruusvuosien kunnossa tyrmäämään viimeisintä tekniikkaa hyödyntävän itseriittoisen nuoren mestarin, joka on käytökseltään ja uhon määrältään neljätoistavuotiaan syljeskelevän poikajoukon tasolla. Rocky syleilee voitettuaan yleisöä ja huutaa silmä umpeen muurautuneena, puolivitsinä Adriania. Piesty nuorukainen oppii arvostamaan itsensä lisäksi myös Rockya, ja alkaa sittemmin siirtää suuria summia voittorahoistaan kodittomille koirille. Pelkäsin elokuvan tärkeimmän sanoman liittyvän keski-ikäisten aliarvostettuun kuntoon, tai ehkä ennemminkin siihen, että Sylvester Stallonella on halu kertoa ettei ole kovan harjoittelun tuloksena yhtään sen vanhempi kuin ennenkään vaikka kalenteri muuta väittäisikin.LOPPUTULOS: Ajan hammas on purrut realistisesti Balboaan ja se on äärimmäisen lohdullista huomata. Tai ehkä lohdullisuus on hivenen väärä sana, sillä Stallonen nuoruusvuosista ei todellakaan tunnu olevan vielä niin pitkää aikaa. Joka tapauksessa, vanhenemista ei yritetä peitellä, vaan se nähdään ennemminkin osana elämää. Elokuvassa ei ole yli-ihmisiä, eikä siinä tehdä juurikaan kiusallisia mukapyytettömiä tekojakaan, vaan hahmot ovat aikuistuneet ja ehkä jopa epäamerikkalaistuneet siinä missä tekijät ja core-katsojatkin. Toki Rocky on se oma korostetun empaattinen ja hööveli itsensä, mutta kaverin palkkaaminen omaan ravintolaan ei näytä niin siirappiselta kuin se vielä 80-luvulla olisi saattanut näyttää. Kunniamaininta pitää antaa myös Rockyn ja hänelle vuosien takaa tutun, sittemin aikuistuneen Marien suhteelle. Se oli maltilla toteutettu oiva sivujuoni. Adrenalinitasoa uusi Rocky ei nostata entiseen malliin tai siivitä säkin ääressä hirmusuorituksiin, mutta se ei liene kai tarkoituskaan. Ehkä yhteen lauseeseen kiteytettynä voisi sanoa, että Rocky Balboa ei tarjoa parempaa elämää tai hyveellisempiä arvoja, vaan peilaa ennemminkin nyrkkeilijän kanssa varttuneen yleisön nykymaailmaa arvokkaalla otteella.
Se mielikuva aiempaa vahvemmasta ja nälkäisemmästä Rockysta, joka mainosten ja ainakin yhdysvaltain markkinoille ilmestyneiden oheistuotteiden perusteella saattaa syntyä, on väärä. Rocky Balboa on kunniakas nostalgiatrippi niille, joille Balboa oli lapsuden sankari. Enkä usko, että yhdenkään ala-asteen pihalla kirmaa tulevana vuonna ainuttakaan Rocky Balboaa, sillä se on niitä tyhmiä aikuisten juttuja.Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Skyrock, Pariisi
