R&A - El Custodio (Q4/07)

Luokitus: * * * * * (viisi tähteä)
Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Paremmin kuvattua elokuvaa en ole nähnyt koskaan.
Oheisviinisuositus: Sangre de Toro (Taide2000:n perinneviini)

Ruben on miniSterin henkivartija, joka ei turhia puhu saati ilveile. Eikä hänen siviiliminänsäkään niin hirveästi jämäkän, mutta kohteliaan seisoskelijan roolista poikkea. Elämän ranttaliksi laittaminen tarkoittaa hänen kohdallaan lähinnä ruokailua kiinalaisessa karaokeravintolassa tai murahdusta sukulaistytölle, joka on unohtanut lukita turvalukon. Valtaosan työajastaan, ja näin ollen myös elokuvasta, Ruben odottelee kokouksien päättymistä erilaisilla käytävillä ja auloissa, virkistäen itseään välillä hakemalla vähän kuin varkain lasillisen vettä. Jos El Custodion kuvakulmista olisi päättänyt joku muu kuin hän joka ne nyt päätti, olisi elokuva saattanut olla hyvinkin puuduttava, mutta nyt jokainen ankea messuhalli, varastohuone tai vaikka hissi oltiin osattu kuvata niin nerokkaasta kuvakulmasta, tai ne näytettiin vain taustana esimerkiksi radiopuhelimelle, että voisin väittää olevani valmis kehystämään koko elokuvan ja naulaamaan kuvat kotini seinälle.

Toinen merkittävän hieno seikka El Custodiossa oli sen verkkaisuus, itseasiassa elokuvan ja pääosien esittäjien nimetkin saadaan kankaalle vasta kymmenen minuutin kohdalla. On kertakaikkisen hieno kokemus tänä nopeiden leikkauksien ja voimakkaden efektien aikakautena nähdä elokuva, jossa hiljaksiin taustalla soiva radio aikaansaa katsojalle kakofonisen olon. Vaikka on El Custodiossakin silti meteliä; kahdesti.

Olisi äärimmäisen houkuttelevaa kertoa tai edes vihjata mikä tarinasta tekee niin täydellisen, mutta se piru vie veisi pohjan lähes täydelliseltä elokuvakokemukselta... Mutta kyllä sen sitten ymmärtää, nähtyään.

El Custodio on viiden tähden elokuva ja se on tällä haavaa Taide2000:n kriteerien mukaan ylivoimainen ennakkosuosikki Vuoden 2007 vaihtoehtolokuva -tittelin voittajaksi.

R&A - London to Brighton (Q4/07)

Luokitus: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)

Miljööt: * * * (kolme tähteä)

Erityistä: Herätti ajattelemaan kuinka kauaskantoiset ja traagiset vaikutukset yhden suuruudenhullun typerillä ajatuksilla voi olla.

Suhteellisen rankka leffa siitä, että julmien tekojen kanSsa on helpompi elää kuin pelon. Jos nainen hakataan elokuvassa, sen voi joskus nähdä vain fiktiona, mutta lapsen tuska on poikkeuksetta riipaisevaa. London to Brightonin ahdistavuus oli brittiläiselokuvalle epäominaista, se oli erilaista, mutta silti joukkoon mahtuu ainakin yksi jalkapallohuligaania muistuttava nahkapausakkamies, aina.

R&A - My brother is an only child (Q4/07)

Luokitus: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)

Miljööt: * * * * (neljä tähteä)

Erityistä: Veljeksistä vanhempi muistutti ulkonäöllisesti merkittävästi Ville Valoa.

My brother is an only child oli maisemiensa puolesta huikaiseva elokuva, tuntui kuin olisi itsekin saanut olla paikan päällä näkemässä Italian kauneimpia seutuja ja kaupunkien hektistä elämää. Tunnelmansa osalta elokuva jäi taasen vähän etäiseksi. Kankaalla tapahtui asioita, joita tuli seurattua, mutta oikeastaan vasta loppumetreillä ne alkoivat herätellä tunteita.

Q3/07:n päätös

Kesä on takana, syksy käynnissä. Taide2000:n silmin katsottuna suvikvarttaali (Q3/07) ei ollut loistelias, muttei täysin kelvotonkaan. On vain pakko hyväksyä se tosiasia, ettei yksi kapasiteetiltaan vähäinen ulkoilmaelokuvateateri voi taistella kovinkaan merkittävästi sitä vastaan, että yleisesti ajatellen elokuvatarjonta on kesän aikana aika heikohkoa. Ja vaikka tarjonta olisikin ollut parempaa, olisin tuskin siltikään vaihtanut raikkaita kesätuulia tunkkaisiin teatterisaleihin. Onneksi suvikvarttaalin loppumetreille on löytynyt kuitenkin Espoo Ciné-elokuvafestivaali.

Suvikvarttaalin elokuva: Irina Palm
Käsityksemme mukaan aiempia kävijäennätyksiä tänä kesänä rikkonut Espoo Ciné oli valinnut ohjelmistoonsa brittiläisen elokuvan nimeltä Irina Palm. Taide2000:n näkemyksen mukaan luopumisesta ja uhrautumisesta kertova elokuva oli poikkeuksellisen voimakastunnelmainen ja sen roolihahmot sekä -suoritukset sen verran inhimillisiä ja ammattimaisia, että päätimme valita Irina Palmin suvikvarttaalin elokuvaksi. Tarkempi esittely on luettavissa TÄSTÄ ja traileri katsottavissa TÄSTÄ.

Kiitos!
Taide2000:n yhtenä vuositavoitteena oli saavuttaa sivuillaan (taide2000.blogspot.com) kahdentuhannen kävijän raja lokakuun loppuun mennessä. Kävijätavoite ylittyi kuitenkin alkuvuoden vilkkaiden päivien ansiosta jo huomattavasti aiemmin ja siksi haluammekin omien juhliemme ohessa kiittää mitä kauneimmin kaikkia teitä, jotka olette tällä sivulla käyneet! Jokaisella vierailulla on ollut ja tulee olemaan meille suuri merkitys! Kiitos siis tästäkin käynnistä!

Irina Palm (Q3/07) (Espoo Ciné)

Luokitus: * * * * (neljä tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Brittiläisyydestään huolimatta elokuva ei vaikuta brittiläiseltä, vaan enneminkin jopa itäeurooppalaiselta.
Oheisviiniä ei tilaisuudessa virka-aikana järjestetyn näytöksen vuoksi ollut

Nuoren parin noin kymmenvuotiaan sairaalassa makaavan pojan tila heikkenee harvinaisen sairauden seurauksena päivä päivältä ja elämä uhkaa olla päättymäisillään muutaman viikon sisällä. Ainoa paikka, jossa sairauteen voitaisiin antaa hoitoa on Melbournessa, jonne perheellä ei ole kuitenkaan taloudellisista syistä mitään mahdollisuuksia lähteä, sillä oikeastaan kaikki, isoäidin asuntoa myöten on jo realisoitu hoitomaksujen kattamiseksi. Irina Palm kertoo uhrautumisesta ja siitä, mitä mielikuvitus on lamaantumatta valmis keksimään läheisen hengen pelastamiseksi.

Irina Palmin paraSta antia ovat äärimmäisen inhimilliset ja samastuttavat ihmiset, sekä heidän väliset suhteensa, jotka täyttävät myös edellä mainitut kriteerit. Tietenkään kukaan ei ole täydellinen, mutta tämän elokuvan kaikissa henkilöissä on ainakin yksi selkeästi ärsyttävä piirre tai sitten he käyttäytyvät muuten jossain tietyssä tilanteessa siten, miten ei katsojana toivoisi heidän käyttäytyvän. Yksi onnistuneimmista suorituksista on Mikosin rooli, jossa yhdistyi heti ensihetkestä alkaen niin kovuus ja armottomuus kuin lämpö ja ressukkamaisuuskin. Irina Palmiin tuo myös oman uskottavuutensa sivumennen esiintyvät pikkukylän vitsaukset, kuten kaikkia koskeva juoruilu ja tekopyhyys. Ja se, mikä siitä juoruilusta niin hienon tekee, on se ettei Irina Palm itsekään, vaikka elämässä tärkeämpiäkin asioita on, ole sen vaikutuksille täysin immuuni. Myös näyttelijät, jokainen heistä, suoriutuu roolistaan loistavalla tasolla.

Toinen mainittavan hieno seikka on elokuvan tunnelma, joka tempaisi ensimmäisistä ilmakuvista alkaen voimakkaasti mukaan aavistuksen alakuloiseen maailmaansa. Ei alakulo mitään kemijärveläistä itsetuhoisuutta ollut, eli mistään synkistelyelokuvasta ei sinänsä ole kysymys, mutta eräänlaista syksyisyyttä siinä oli. Ja kuten jo aiemmin sanottua, se, että elokuva ei näyttänyt tai tuntunut peribrittiläiseltä kaljoittelu- ja nahkatakkipainitarinalta sai Lontoon tuntumaan jälleen kaupungilta jossa voisi vaikka joskus taas vierailla. Irina Palmista puuttui yksitoikkoisuus.

Tietysti se, että tarina on niinkin vahva kuin on, lisää elokuvan läsnäoloa, mutta ei kaikissa vahvoissa tarinoissa silti ole samanlaista läsnäoloa kuin tässä. On hirvittävän vaikea selittää mikä tästä kokonaisuudesta tekee niin hyvän. Irina Palm on vaan sellainen elokuva että sitä katsoo, unohtaa kaiken muun ja on teatterin ulkopuolella vaikuttunut. Elokuva ei herätä oikeastaan edes sen kummempia ajatuksia kuin että hatun nosto kaikille niille, jotka ovat valmiita uhraamaan yhtä paljon kuin itse päähenkilö, mutta siltikin sitä voisi sanoa ajatuksia herättäväksi puolitoistatuntiseksi. Väittäisin, että tämä on yksi elokuva josta tullaan vielä erinäisten palkinnonjakojen yhteydessä kuulemaan. Ainakin se on vahva kandidaatti voittamaan Taide2000:n suvikvartaalin elokuva -tittelin tämän kuun lopussa.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: BBC 1xtra, Lontoo

Suru-uutinen:

Taide2000:n vuonna 2006 parhaaksi näyttelijäksi valitsema näyttelijä Ulrich Mühe on menehtynyt vatsasyöpään. Hän teki loisteliaan roolityön elokuvassa Muiden elämä, jossa hän näytteli koneen lailla vakoilutyötä suorittavaa Stasi-vakooja Wiesleriä, jonka sisältä väkisin kumpuavat viitteet inhimillisistä piirteistä saavat aikaan sisäisen karhunpainin. Muiden elämä palkittiin muun muassa Oscarilla, parhaana ulkomaisena elokuvana. Taide2000 kokee elokuvamaailman menettäneen Mühen poismenon myötä jotakin suurta ja tärkeää.

Chungking express (Q3/07)

Luokitus: * * * * * (VIISI TÄHTEÄ)

Taiteellisuus: * * * * * (VIISI TÄHTEÄ)

Miljööt: * * * (kolme tähteä)

Erityistä: Elokuva tarjoaa parin tunnin matkan takaisin kymmenen vuoden taakse.

Oheisviiniarvio ilmestymässä lähipäivinä

Sydänsuruja potevalle nuorelle miehelle olisi mitä todennäköisimmin tarjolla pienellä vaivannäöllä uusi rakkaus, mutta kun rakkaus ei ole koskaan niin helppo asia.

Vuonna 1997 ilmeStynyt Chungking express on häikäisevän hyvä elokuva. Se oli hyvä teos aikalaistensakin joukossa, mutta erityisen hyvältä se näyttää näiden viime vuosina ilmestyneiden elokuvien muassa. Siis samalla tavalla erityisen hyvältä miltä esimerkiksi Andrea Pirlon suoritukset näyttäisivät jalkapallon Veikkausliigassa. Tarina on vahva, tunnelma vakaa, eikä mitään lyödä läskiksi. Siinä on tavallaan merkityksettömiä, mutta samalla merkittäviä yksityiskohtia, joista välittyy sellainen tunnelma, että ne ovat olleet ohjaajalle oikeastikin tärkeitä seikkoja. Verkkaisesti etenevä kokonaisuus tuntuu pehmeältä ja kuvaa maailmaa nostalgis-kaihoisana paikkana, jossa rakkauden kauneus on vain sitä arvostavien ulottuvilla.

Oma arviointikyky on päässyt tässä vuosien saatteessa turtumaan sen verran, että vasta Chungking expressin jälkeen muistin missä todellisen syvällisyyden ja tekotaiteellisuuden välinen raja alunperin kulki. Enää ei tarvi aprikoida olivatko taide-elokuvat 2000-luvun alkumetreillä nykyistä parempia vai onko aika vain kullannut muistot, ne olivat parempia. Tuntuu, että nykyelokuvat ovat väkinäisempiä ja ohjaajat jonkinlaisessa kollektiivisessa kipsissä, jossa tekeminen on elokuva toisensa perään väkinäistä puurtamista. Joskus enemmän, toisinaan vähemmän. Huolestuttavaa tässä väkinäisessä puurtamisessa on se, että siitä tuntuvat kärsivän yhtä paljon niin nimekkäät kuin vasta aloittelevatkin elokuvan tekijät. Kaikkein pahimmasta kipsistä näyttäisivät kuitenkin kärsivän ranskalaiset, jotka eivät ole saaneet tehtyä ainuttakaan rennosti soljuvaa elokuvaa sitten Sinisten sanojen, joka ei sekään mikään Amélie ollut.

Chunking express oli siis toisin sanoen loistava vertailupohja tämän hetken elokuville ja lisäksi erittäin onnistunut aikamatka kymmenen vuoden taakse. Ainoa tyylivirhe elokuvassa oli se, että ananaksen ylensyönnistä tulee todellisessa elämässä suu vatsaa kipeämmäksi.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Radio Nova

Black sheep (Q3/07)

Luokitus: * (Joko nerokas tai totaalinen riman alitus)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)

Miljööt: * * (kaksi tähteä)

Erityistä: Vuonna 1987 valmistuneen Bad tasten sukulaiselokuva.

Oheisviiniksi uskallamme saman merkin punaviinistä saamiemme kokemusten perusteella suositella Penfolds Koonunga Hill Chardonnay-viiniä, jonka maun uskomme sopivan tämän elokuvan oheen kuin nenä päähän.

Pulu vaikuttaa suhteelliSen säikyltä ja tomppelilta linnulta, jota kunkin on helppo hätyytellä pahan päivän sattuessa. Mutta jos katsoo tarkemmin pulun silmää ja kuuntelee linnun uumenista kuuluvaa kurnutuksen omaista pulputusta, löytyy linnusta melko pienellä vaivalla jotain synkkää ja pelottavaa. Black sheepissä oltiin kai haettu vähän tämän tyylistä näkökulmaa lampaisiin, mutta mainittavan absurdilla lopputuloksella. Lammas ei vain toimi kankaalla pelotteena vaikka sille laittaisi suuhun raateluhampaat ja verta suupieliin, koska nämä kauhulle ominaiset elementit saavat sen näyttämään enemmänkin hilpeyttä herättävältä pilakuvalta. Saattaa olla, että juuri tämä on se syy miksi elokuva oltiin ammuttu sillä tavoin ihailtavasti yli, että elokuvan kehityessä pahansisuiset lampaat alkoivat ajaa autoja ja joutuivat nyrkkitappeluun ihmisten kanssa.

Mutta ei Black sheep komedianakaan niin hyvä ollut, sillä siinä oli liikaa verta, suolenpätkiä ja kuvottavan näköistä ruokaa, eikä näiden asioiden varaan oikein toimivaa komediaa rakenneta. Kaiken kukkuraksi Phil Jackson kertoi jo tämän saman vitsin Bad taste-elokuvassa vuonna 1987, eivätkä valkokankaan vitsit tapaa unohtua vielä kahdessakymmenessä vuodessa. Se, mistä täytyy kuitenkin nostaa elokuvalle hattua, on keskiössä olevan superlampaan syntyhistoria. Asia esitetään sellaisella varautuneella hienotunteisuudella, ettei sitä oikein voinut nähdä kuin tahattoman hyvin onnistuneena vitsinä.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: 1FM, Norja

Inland empire (Q3/07)

Luokitus: * * * (ei ihan odotuksia vastaava)

Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)

Miljööt: * (yksi tähti)

Erityistä: Kolmituntinen ja sekava

Oheisviini: GD White (analyysi tämän elokuva-arvion alla)

Kovan naistenmiehen maineessa oleva hollywood-tähti saa vuosia sitten kesken jääneen elokuvan uuteen versioon rinnalleen naispääosan esittäjäksi mustasukkaisen polakin kanssa naimisissa olevan arvostetun näyttelijättären. Pääosien esittäjille käy kuitenkin hienoisesta asioiden mainitsematta jättämisestä huolimatta ilmi, että edellisen kerran kuvaukset päättyivät sen takia, että molemmat pääosan esittäjät tulivat murhatuiksi. Inland empire kertoo kuinka elokuva alkaa hiljalleen valmistua.

David Lynchin odotettu Inland empire on yhtä sekava, outo ja taiteellinen kuin Mulholland drivekin, mutta paljon huonompi. Onnittelut täSsä vaiheessa kaikille niille intellektuelleille, jotka sanovat ymmärtäneensä kaiken tästä elokuvasta. Valaiskaa toki minuakin ja kertokaa taide2000@gmail.com -osoitteeseen esimerkiksi niiden pupujussien funktio! Omista mieleni sopukoista ei niille näet löytynyt statuksen ylläpitäjää kummempaa virkaa. Toivottavasti en aliarvioi pahasti kaikkia maailman kanssaihmisiä, mutta uskoisin että se joukkio joka tähän elokuvaan ihan oikeasti pääsee sisään on melkolailla pieni, ja heistäkin mahdollisesti suuri osa Lynchin itsensä lähipiiriä. Toisekseen, täytyy olla melkomoisen hyvä vaihtoehtoelokuva, jotta sitä jaksaisi seurata intensiivisesti kolme tuntia. Inland empire ei sitä ollut. Elokuva ei tullut sikälikään vastaan, että ulkokuvia oli sisäkuviin verrattuna mukana kovin vähän. Toisin sanoen, elokuvassa ei juuri maisemilla mässäilty, mikä on sikäli harmi että esimerkiksi terassilla elokuvan elokuvaan kuvattu kohtaus tuntui siltä kuin olisi saanut pitkästä aikaa keuhkoihinsa raitista ilmaa.

Se mikä Inland empiressä oli kuitenkin jäljittelemättömän upeaa, oli sen uniikki tunnelma. Tuntui kertakaikkisen hienolta huomata, että niitä samoja tunnelmia mitä 2000-luvun alun taide-elokuvat sisälsivät, voidaan välittää katsomoihin yhä edelleen. Taide-elokuva ei ole sittenkään kuollut, edes sellaisenaan. Mulholland drive oli Inland empireä huomattavasti värikkäämpi ja raikkaampi, mutta mikäli lievä tunkkaisuus ei tunnu liian luotaantyöntävältä piirteeltä, uskallan suositella kyseistä teosta varauksetta. Ainakin se on kyseenalaistamattoman aito taide-elokuva.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Radio 105, Milano

GD white (Inland empire)

Inland empiren oheen olimme valinneet tavoista poiketen viiniä, joka ei ollut kotoisin elokuvan kanssa samasta maasta. Ranskalainen GD White osoittautui kuitenkin elokuvan seuralaisena varsinaiseksi napakympiksi kukkaisine etiketteineen. Chardonnaysta ja sauvignonista valmistettu kuiva, raikas ja ulkoasunsa mukaisesti kukkainen valkoviini huokui samanlaista väkevää rakkautta kuin itse Inland empirekin, joskin GD Whiten rakkaus oli hippimäisellä tavalla huomattavasti pehmeämpää. Lisäksi kukkaisuus aikaansai juojalleen voimakkaan kesän tunteen, mikä luonnollisestikin nosti yleistunnelmaa jokaisella tapahtuman osa-alueella.

GD White vaikuttaa sellaiselta viiniltä, joka voisi hyvin olla kahden keskiasteen opintonsa keskeyttäneen nuoren, Sergen ja Pierren alunpitäen omien ja parhaimpien luokkakavereiden tarpeisiin kyhätyn viinitilan tuotteelta, jonka tarkoitus oli olla säästötoimenpide viikonlopuille tai pienimuotoinen vitsi jolla niittää kaveripiirissä mainetta, mutta muutamien makuun liittyvien positiivisten yllätysten jälkeen olikin paisunut yli äyräidensä ja sitä myöden lailliseksi ja tosimielellä tehtäväksi liiketoiminnaksi. Siksi se sopii lähes täydellisesti juuri tämän elokuvan seuraksi, muttei arvatenkaan hirveästi arvokkaampiin yhteyksiin.