Tuntematon nainen (Q4/07)

Luokitus: * * * (Kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * * (Kolme tähteä)

Miljööt: * * * * (Neljä tähteä)

Erityistä: Italian kieli nousi elokuvassa esiin poikkeuksellisen hienosti.

Oheisviini: Chateau Pey la Tour 2005 (Merlot, Cabernet Sauvignon, Petit Verdot) Oli viininä erinomaista, mutta juuri tämän elokuvan yhteyteen olisi sopinut kirpakahkon viinin sijaan paremmin jokin pehmeämmin viekotteleva.

Traumaattisen ja hämärän menneiSyyden omaava tuntematon nainen saapuu ylvääseen italialaistalon etsimään töitä siivoojana. Pelkkä talo ei kuitenkaan riitä, sillä hän haluaa päästä myös tiettyyn asuntoon.

Elokuvan juoni on ovela ja roolisuoritukset ammattimaisia, mutta siitä huolimatta tarina on hivenen turhan arvattava. Tuntemattomassa naisessa nousee positiivisessa valossa esiin sen voimakas tunnelma, erittäin hienosti kuvatut kaupunkimiljööt sekä italian kieli, joka toi sellaisenaan teokseen yhden ulottuvuuden lisää. Elokuvamusiikit olivat juoneen nähden melko leikkisiä ja pehmeitä, mutta toisaalta, ehkä juuri tämä piirre varjeli kokonaisuutta turhan voimakkaalta synkkyydeltä. Hyvänä puolena Tuntemattomasta naisesta voisi nostaa esiin myös sellaisen epäilyksen, että tämä saattaa olla niitä elokuvia, jotka syystä tai toisesta säilyy vahvasti mielessä vuosien päähän.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: Generations 88,2 Pariisi

Musta jää (Q4/07)

Luokitus: * * * * (Neljä tähteä)

Taiteellisuus: * (yksi tähti)

Miljööt: * * * (kolme tähteä)

Erityistä: Elokuvan värit olivat aikalailla kohdillaan.

Oheisviinisuositus: Teemansa takia Sangre de Toro.

Martti Suosalon näyttelemän miehen hallusta löytyy raskaita todisteita uskottomuudesta, mutta hän kiistää silti kaiken. Prosessi on kuitenkin käynnistynyt ja todisteiden haku, syyn etsintä ja tavallaan päämäärättömän juonen punonta alkaa. Musta jää on elokuva pettämisestä, valehtelusta, kostosta ja katumuksesta.

EnSimmäiseksi on pakko sanoa, että Musta jää on suomalaisessa elokuvahistoriassa ehkä kansainvälisimmän näköinen elokuva mitä on tehty. Se on edustaja, jonka voi lähettää suurella ylpeydellä maailmalle, sillä se näyttää suomalaiselta, muttei ole harmaudestaan huolimatta perinteisen melankolinen. Siitä puuttui sellainen pohjoiselle alueelle ominainen marttyyrisia piirteitä sisältävä loskavoivottelu. Täällä nyt vaan on vuodenaikoja joihin liittyy loska, mutta ei se silti ole elämän keskipiste. Toinen ääripää olisi tietysti ollut eukonkannosta, hirmulöylyistä ja onnellisista suojalkapalloilijoista kertova mainoselokuva, mutta Musta jää oli kaukana siitäkin, vaikka Helsinkiä oltiinkin osattu kuvata erittäin edullisissa paikoissa. Mustan jään omaleimaisesta ja tummasta ilmeestä kertoo oikeastaan kaikkein kuvaavimmin elokuvan musiikit, jotka on säveltänyt Apocalyptican Eicca Toppinen. Viuluilla ja selloilla soitetussa rockissa on samanaikaisesti sekä tyyliä että särmää ja se on suomalaista sekä vakavasti otettavaa.

Elokuvassa on hyvä ja ovela juoni ja kaikki se, mitä on juonen ympärillä näyttää realistiselta, mutta on silti vain ympärillä. En tiedä kuinka työlästä Mustaa jäätä oli tehdä tai kuinka täydellisiä suorituksia ohjaaja on vaatinut, mutta näyttelijäsuoritukset ovat muutamaa sivuroolia lukuun ottamatta loistavia. Outi Mäenpään piilotettu ahdistus kivisten kasvojen alla vaikutti niin kertakaikkisen aidolta, että tänään arvostan hänen ammattitaitoaan eilistä enemmän. Myös Ria Kataja hoitaa haastavan roolinsa kiitettävällä tasolla. Oikeastaan ainoa virhe muuten lähes täyden kympin suorituksessa oli eräs varjostuskohtaus, jossa auto seuraa pyöräilijää kilometritolkulla halki kaupungin, eikä pyöräilijä huomaa mitään. Se vaikutti lapsukselta muuten hienossa teoksessa.

Tavallaan sääli ettei tämä elokuva ollut yhtä tähteä taiteellisempi, sillä muussa tapauksessa Musta jää kilpailisi varmasti marraskuun lopussa valittavan Taide2000:n Vuoden vaihtoehtoelokuvan tittelistä.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: The Voice

R&A - Spider lilies (Q4/07)

Luokitus: * * * * (neljä tähteä)

Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)

Miljööt: * * * (kolme tähteä)

Erityistä: Taide2000 juhlisti tämän elokuvan ja perinteisimmän viininsä kanssa 2000:tta sivuillamme käynyttä lukijaa.

Oheisviini: Gato Negro Cabernet Sauvignon. Sopi nostalgisen makunsa ansiosta lähes täydellisesti Spider liliesin vastaavaan tunnelmaan.

Kauko-Idän elokuvien hienous piilee lähes aina niiden kaihoiSan nostalgisessa tunnelmassa. Näin oli myös Spider liliesin kohdalla, joskin perinteikkyyden rinnalle oltiin nostettu suhteellisen vahvasti myös nykymaailman virtuaalien olemus blogeineen ja webcameineen. Hienoa oli se, että nämä kaksi asiaa kulkivat kevyestä ristiriidasta huolimatta oivallisesti käsi kädessä, eikä kummankaan läsnäolossa ollut aistittavissa minkäänlaista teennäisyyttä. Vaikka Spider liliesissä oli itkua, naurua ja rakkautta, tuntuivat henkilöhahmot silti sukulaiselokuviinsa verrattuna hivenen liian tunteettomilta.

R&A - Sicko (Q4/07)

Luokitus: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * (yksi tähti)

Miljööt: * (yksi tähti)

Erityistä: Ärsyttää vähemmän kuin Mooren aikaisemmat leffat.

Sicko säväyttää katsojaa tuttuun Michael Moore tyyliin, provosoimalla tosin hieman vähemmän kuin aikaisemmat Moore-leffat. Jenkkien terveydenhoitojärjestelmä märkii pahemman kerran eikä tätä dokkaria ole teHty syyttä. Lievään yliampuvuuteen syyllistytään kultaamalla Euroopan terveydenhuoltojärjestelmät: uskottavampaa jälkeä kun olisi saanut ottamalla vähän realistisemman lähestymistavan.

R&A - Kimpassa (Q4/07)

Luokitus: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)

Miljööt: * * * (kolme tähteä)

Erityistä: Audrey Tautou on puolet koko elokuvasta.

Oheisviini: Chãteau Chaubinet 2005. Bordeauxilainen viini muistutti kosketukseltaan kotitekoista viinimarjamehua ja rypäleiden maku nousi esiin suhteellisen voimakkaasti. Sopi elokuvan rinnalle kohtalaisesti.

KimpaSsa on ranskalaisromanttinen elokuva, jonka hyvyys perustuu paljolti poikkeuksellisen lämminhenkiseen, tai ehkä ennemminkin jopa ystävälliseen tunnelmaan. Käsikirjoitus on aika koruton, toiset rakastuu ja toiset ystävystyy, mutta eipä se sen kummempia tarvitsekaan sillä näilläkin elementteillä saadaan katsojalle hyvä olo.

R&A - El Custodio (Q4/07)

Luokitus: * * * * * (viisi tähteä)
Taiteellisuus: * * * * (neljä tähteä)
Miljööt: * * * * (neljä tähteä)
Erityistä: Paremmin kuvattua elokuvaa en ole nähnyt koskaan.
Oheisviinisuositus: Sangre de Toro (Taide2000:n perinneviini)

Ruben on miniSterin henkivartija, joka ei turhia puhu saati ilveile. Eikä hänen siviiliminänsäkään niin hirveästi jämäkän, mutta kohteliaan seisoskelijan roolista poikkea. Elämän ranttaliksi laittaminen tarkoittaa hänen kohdallaan lähinnä ruokailua kiinalaisessa karaokeravintolassa tai murahdusta sukulaistytölle, joka on unohtanut lukita turvalukon. Valtaosan työajastaan, ja näin ollen myös elokuvasta, Ruben odottelee kokouksien päättymistä erilaisilla käytävillä ja auloissa, virkistäen itseään välillä hakemalla vähän kuin varkain lasillisen vettä. Jos El Custodion kuvakulmista olisi päättänyt joku muu kuin hän joka ne nyt päätti, olisi elokuva saattanut olla hyvinkin puuduttava, mutta nyt jokainen ankea messuhalli, varastohuone tai vaikka hissi oltiin osattu kuvata niin nerokkaasta kuvakulmasta, tai ne näytettiin vain taustana esimerkiksi radiopuhelimelle, että voisin väittää olevani valmis kehystämään koko elokuvan ja naulaamaan kuvat kotini seinälle.

Toinen merkittävän hieno seikka El Custodiossa oli sen verkkaisuus, itseasiassa elokuvan ja pääosien esittäjien nimetkin saadaan kankaalle vasta kymmenen minuutin kohdalla. On kertakaikkisen hieno kokemus tänä nopeiden leikkauksien ja voimakkaden efektien aikakautena nähdä elokuva, jossa hiljaksiin taustalla soiva radio aikaansaa katsojalle kakofonisen olon. Vaikka on El Custodiossakin silti meteliä; kahdesti.

Olisi äärimmäisen houkuttelevaa kertoa tai edes vihjata mikä tarinasta tekee niin täydellisen, mutta se piru vie veisi pohjan lähes täydelliseltä elokuvakokemukselta... Mutta kyllä sen sitten ymmärtää, nähtyään.

El Custodio on viiden tähden elokuva ja se on tällä haavaa Taide2000:n kriteerien mukaan ylivoimainen ennakkosuosikki Vuoden 2007 vaihtoehtolokuva -tittelin voittajaksi.

R&A - London to Brighton (Q4/07)

Luokitus: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * (kaksi tähteä)

Miljööt: * * * (kolme tähteä)

Erityistä: Herätti ajattelemaan kuinka kauaskantoiset ja traagiset vaikutukset yhden suuruudenhullun typerillä ajatuksilla voi olla.

Suhteellisen rankka leffa siitä, että julmien tekojen kanSsa on helpompi elää kuin pelon. Jos nainen hakataan elokuvassa, sen voi joskus nähdä vain fiktiona, mutta lapsen tuska on poikkeuksetta riipaisevaa. London to Brightonin ahdistavuus oli brittiläiselokuvalle epäominaista, se oli erilaista, mutta silti joukkoon mahtuu ainakin yksi jalkapallohuligaania muistuttava nahkapausakkamies, aina.

R&A - My brother is an only child (Q4/07)

Luokitus: * * * (kolme tähteä)

Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)

Miljööt: * * * * (neljä tähteä)

Erityistä: Veljeksistä vanhempi muistutti ulkonäöllisesti merkittävästi Ville Valoa.

My brother is an only child oli maisemiensa puolesta huikaiseva elokuva, tuntui kuin olisi itsekin saanut olla paikan päällä näkemässä Italian kauneimpia seutuja ja kaupunkien hektistä elämää. Tunnelmansa osalta elokuva jäi taasen vähän etäiseksi. Kankaalla tapahtui asioita, joita tuli seurattua, mutta oikeastaan vasta loppumetreillä ne alkoivat herätellä tunteita.

Q3/07:n päätös

Kesä on takana, syksy käynnissä. Taide2000:n silmin katsottuna suvikvarttaali (Q3/07) ei ollut loistelias, muttei täysin kelvotonkaan. On vain pakko hyväksyä se tosiasia, ettei yksi kapasiteetiltaan vähäinen ulkoilmaelokuvateateri voi taistella kovinkaan merkittävästi sitä vastaan, että yleisesti ajatellen elokuvatarjonta on kesän aikana aika heikohkoa. Ja vaikka tarjonta olisikin ollut parempaa, olisin tuskin siltikään vaihtanut raikkaita kesätuulia tunkkaisiin teatterisaleihin. Onneksi suvikvarttaalin loppumetreille on löytynyt kuitenkin Espoo Ciné-elokuvafestivaali.

Suvikvarttaalin elokuva: Irina Palm
Käsityksemme mukaan aiempia kävijäennätyksiä tänä kesänä rikkonut Espoo Ciné oli valinnut ohjelmistoonsa brittiläisen elokuvan nimeltä Irina Palm. Taide2000:n näkemyksen mukaan luopumisesta ja uhrautumisesta kertova elokuva oli poikkeuksellisen voimakastunnelmainen ja sen roolihahmot sekä -suoritukset sen verran inhimillisiä ja ammattimaisia, että päätimme valita Irina Palmin suvikvarttaalin elokuvaksi. Tarkempi esittely on luettavissa TÄSTÄ ja traileri katsottavissa TÄSTÄ.

Kiitos!
Taide2000:n yhtenä vuositavoitteena oli saavuttaa sivuillaan (taide2000.blogspot.com) kahdentuhannen kävijän raja lokakuun loppuun mennessä. Kävijätavoite ylittyi kuitenkin alkuvuoden vilkkaiden päivien ansiosta jo huomattavasti aiemmin ja siksi haluammekin omien juhliemme ohessa kiittää mitä kauneimmin kaikkia teitä, jotka olette tällä sivulla käyneet! Jokaisella vierailulla on ollut ja tulee olemaan meille suuri merkitys! Kiitos siis tästäkin käynnistä!

Irina Palm (Q3/07) (Espoo Ciné)

Luokitus: * * * * (neljä tähteä)
Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Brittiläisyydestään huolimatta elokuva ei vaikuta brittiläiseltä, vaan enneminkin jopa itäeurooppalaiselta.
Oheisviiniä ei tilaisuudessa virka-aikana järjestetyn näytöksen vuoksi ollut

Nuoren parin noin kymmenvuotiaan sairaalassa makaavan pojan tila heikkenee harvinaisen sairauden seurauksena päivä päivältä ja elämä uhkaa olla päättymäisillään muutaman viikon sisällä. Ainoa paikka, jossa sairauteen voitaisiin antaa hoitoa on Melbournessa, jonne perheellä ei ole kuitenkaan taloudellisista syistä mitään mahdollisuuksia lähteä, sillä oikeastaan kaikki, isoäidin asuntoa myöten on jo realisoitu hoitomaksujen kattamiseksi. Irina Palm kertoo uhrautumisesta ja siitä, mitä mielikuvitus on lamaantumatta valmis keksimään läheisen hengen pelastamiseksi.

Irina Palmin paraSta antia ovat äärimmäisen inhimilliset ja samastuttavat ihmiset, sekä heidän väliset suhteensa, jotka täyttävät myös edellä mainitut kriteerit. Tietenkään kukaan ei ole täydellinen, mutta tämän elokuvan kaikissa henkilöissä on ainakin yksi selkeästi ärsyttävä piirre tai sitten he käyttäytyvät muuten jossain tietyssä tilanteessa siten, miten ei katsojana toivoisi heidän käyttäytyvän. Yksi onnistuneimmista suorituksista on Mikosin rooli, jossa yhdistyi heti ensihetkestä alkaen niin kovuus ja armottomuus kuin lämpö ja ressukkamaisuuskin. Irina Palmiin tuo myös oman uskottavuutensa sivumennen esiintyvät pikkukylän vitsaukset, kuten kaikkia koskeva juoruilu ja tekopyhyys. Ja se, mikä siitä juoruilusta niin hienon tekee, on se ettei Irina Palm itsekään, vaikka elämässä tärkeämpiäkin asioita on, ole sen vaikutuksille täysin immuuni. Myös näyttelijät, jokainen heistä, suoriutuu roolistaan loistavalla tasolla.

Toinen mainittavan hieno seikka on elokuvan tunnelma, joka tempaisi ensimmäisistä ilmakuvista alkaen voimakkaasti mukaan aavistuksen alakuloiseen maailmaansa. Ei alakulo mitään kemijärveläistä itsetuhoisuutta ollut, eli mistään synkistelyelokuvasta ei sinänsä ole kysymys, mutta eräänlaista syksyisyyttä siinä oli. Ja kuten jo aiemmin sanottua, se, että elokuva ei näyttänyt tai tuntunut peribrittiläiseltä kaljoittelu- ja nahkatakkipainitarinalta sai Lontoon tuntumaan jälleen kaupungilta jossa voisi vaikka joskus taas vierailla. Irina Palmista puuttui yksitoikkoisuus.

Tietysti se, että tarina on niinkin vahva kuin on, lisää elokuvan läsnäoloa, mutta ei kaikissa vahvoissa tarinoissa silti ole samanlaista läsnäoloa kuin tässä. On hirvittävän vaikea selittää mikä tästä kokonaisuudesta tekee niin hyvän. Irina Palm on vaan sellainen elokuva että sitä katsoo, unohtaa kaiken muun ja on teatterin ulkopuolella vaikuttunut. Elokuva ei herätä oikeastaan edes sen kummempia ajatuksia kuin että hatun nosto kaikille niille, jotka ovat valmiita uhraamaan yhtä paljon kuin itse päähenkilö, mutta siltikin sitä voisi sanoa ajatuksia herättäväksi puolitoistatuntiseksi. Väittäisin, että tämä on yksi elokuva josta tullaan vielä erinäisten palkinnonjakojen yhteydessä kuulemaan. Ainakin se on vahva kandidaatti voittamaan Taide2000:n suvikvartaalin elokuva -tittelin tämän kuun lopussa.

Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: BBC 1xtra, Lontoo