Taiteellisuus: * * * (kolme tähteä)
Miljööt: * * * (kolme tähteä)
Erityistä: Brittiläisyydestään huolimatta elokuva ei vaikuta brittiläiseltä, vaan enneminkin jopa itäeurooppalaiselta.
Oheisviiniä ei tilaisuudessa virka-aikana järjestetyn näytöksen vuoksi ollut
Nuoren parin noin kymmenvuotiaan sairaalassa makaavan pojan tila heikkenee harvinaisen sairauden seurauksena päivä päivältä ja elämä uhkaa olla päättymäisillään muutaman viikon sisällä. Ainoa paikka, jossa sairauteen voitaisiin antaa hoitoa on Melbournessa, jonne perheellä ei ole kuitenkaan taloudellisista syistä mitään mahdollisuuksia lähteä, sillä oikeastaan kaikki, isoäidin asuntoa myöten on jo realisoitu hoitomaksujen kattamiseksi. Irina Palm kertoo uhrautumisesta ja siitä, mitä mielikuvitus on lamaantumatta valmis keksimään läheisen hengen pelastamiseksi.Irina Palmin paraSta antia ovat äärimmäisen inhimilliset ja samastuttavat ihmiset, sekä heidän väliset suhteensa, jotka täyttävät myös edellä mainitut kriteerit. Tietenkään kukaan ei ole täydellinen, mutta tämän elokuvan kaikissa henkilöissä on ainakin yksi selkeästi ärsyttävä piirre tai sitten he käyttäytyvät muuten jossain tietyssä tilanteessa siten, miten ei katsojana toivoisi heidän käyttäytyvän. Yksi onnistuneimmista suorituksista on Mikosin rooli, jossa yhdistyi heti ensihetkestä alkaen niin kovuus ja armottomuus kuin lämpö ja ressukkamaisuuskin. Irina Palmiin tuo myös oman uskottavuutensa sivumennen esiintyvät pikkukylän vitsaukset, kuten kaikkia koskeva juoruilu ja tekopyhyys. Ja se, mikä siitä juoruilusta niin hienon tekee, on se ettei Irina Palm itsekään, vaikka elämässä tärkeämpiäkin asioita on, ole sen vaikutuksille täysin immuuni. Myös näyttelijät, jokainen heistä, suoriutuu roolistaan loistavalla tasolla.
Toinen mainittavan hieno seikka on elokuvan tunnelma, joka tempaisi ensimmäisistä ilmakuvista alkaen voimakkaasti mukaan aavistuksen alakuloiseen maailmaansa. Ei alakulo mitään kemijärveläistä itsetuhoisuutta ollut, eli mistään synkistelyelokuvasta ei sinänsä ole kysymys, mutta eräänlaista syksyisyyttä siinä oli. Ja kuten jo aiemmin sanottua, se, että elokuva ei näyttänyt tai tuntunut peribrittiläiseltä kaljoittelu- ja nahkatakkipainitarinalta sai Lontoon tuntumaan jälleen kaupungilta jossa voisi vaikka joskus taas vierailla. Irina Palmista puuttui yksitoikkoisuus.Tietysti se, että tarina on niinkin vahva kuin on, lisää elokuvan läsnäoloa, mutta ei kaikissa vahvoissa tarinoissa silti ole samanlaista läsnäoloa kuin tässä. On hirvittävän vaikea selittää mikä tästä kokonaisuudesta tekee niin hyvän. Irina Palm on vaan sellainen elokuva että sitä katsoo, unohtaa kaiken muun ja on teatterin ulkopuolella vaikuttunut. Elokuva ei herätä oikeastaan edes sen kummempia ajatuksia kuin että hatun nosto kaikille niille, jotka ovat valmiita uhraamaan yhtä paljon kuin itse päähenkilö, mutta siltikin sitä voisi sanoa ajatuksia herättäväksi puolitoistatuntiseksi. Väittäisin, että tämä on yksi elokuva josta tullaan vielä erinäisten palkinnonjakojen yhteydessä kuulemaan. Ainakin se on vahva kandidaatti voittamaan Taide2000:n suvikvartaalin elokuva -tittelin tämän kuun lopussa.
Taustamusiikkina tätä tekstiä kirjoitettaessa soi: BBC 1xtra, Lontoo
